runoja
Pienkustantaja: Revontulet
Rovaniemi 2005
(Ritva-Liisan omakuva)
Painettu kuvausvalmiista materiaalista:
Gummerus Kirjapaino Oy
Saarijärvi 2005
ISBN 952-99520-2-3
Takakansi:
Tämä kirja on Ritva-Liisa Harjumaan toinen runokokoelma ja viidestoista teos. Pienet ja mitättömiltäkin vaikuttavat tunteet etsivät purkautumistietään ja saavat ilmaisunsa kuulostamaan tulivuoriuruilta.
I:ssä osastossa ”Hellittämättä vainoan sanoja”, noustaan sanojen hirmuvaltaa vastaan sekä kyseenalaistetaan ja tuuletetaan luutuneita asenteita ja käsityksiä. Yhdellä ainoalla ilmaisulla leimaamme ja tuomitsemme lähimmäisemme: tyhmä – ruma – epäpätevä – paha – inhottava – vanha.
II osasto sisältää runoja nuoren neidon unelmista. Ne vievät lukijan kokemuspiiriin, jossa haaveet ja tunteet vielä uinuvat salaperäisen, tyynen pinnan alla odottaen väyläänsä ulkomaailmaan. Pienoinen immenkalvon värähtely saattaa kehkeytyä maanjäristykseksi.
III:ssa osastossa pureudutaan elämän ristiriitoihin.. Sanotaan, että elämän tuntomerkki on juuri ristiriita, ja usein se syntyy kolmiodraamasta: kaipaus – rakkaus – kuolema. Ongelmiin suhtaudutaan varsin eri tavoin. Joku masentuu ja alistuu jo alkuvaiheessa. Toinen taistelee epätoivoisesti vastaan, mutta kärsii sittenkin katkeran tappion, ja seurauksena on hänelläkin masennus, jopa itsetuhoon asti. On tosin niitäkin, joiden mielestä hankaluuksia ja vastoinkäymisiä ei saa edes nimittää ongelmiksi, vaan ne pitäisi mieltää haasteiksi, opettaviksi astinlaudoiksi korkeampaan henkiseen kehitykseen, ja niistä on yritettävä selvitä mahdollisimman vähin tappioin.
Kansikuva: Eino Nikula
ISBN 952-99520-2-3
TULIVUORIURUT
SISÄLLYS:
I Hellittämättä vainoan sanoja
II Neidon unelmia ja immenkalvon värähtelyä
III Kaipaus - ristiriita - elämä
I HELITTÄMÄTTÄ VAINOAN SANOJA
Hellittämättä vainoan sanoja
silvon ja typistän
puserran ja kierrän
rääkkään niitä kostonhimoisena
voidakseni edes hetkeksi horjuttaa
niiden yksinvaltaa
hirmuvaltaa
ajatuksen yli.
Leimoja ja arviointeja
lahjaton
juoppo
epäpätevä
hedelmätön
vanha.
Tarkoittavatko
VANH ja ANHA
samaa kuin VANHA?
Puuttuuko näiltä vääristelevä
katteeton sisältö?
Lapsikin saa nuhteita jos hän narraa.
Lukutaito pitäisi uudistaa
luoda uusi kieli
totuudellinen
ilman sanoja.
xxx
Appell= nimenhuuto
heraus=ulos
Strafe=rangaistus
Sanojako vain
kiillottomilla
käyttämättömiltä tuoksuvilla lehdillä?
Kuka niitä on pitänyt suussaan
ennen minua?
Kenen kieli on niitä kosketellut?
Eräänpä suussa ne pitivät majaa
keskitysleirillä
valantehnyt nutturapäinen naisvartija
roiskautteli niitä kapeitten
raastinraudaksi rohtuneitten
huuliensa välistä.
Sanat olivat silloinkin samanlaisia
kieli oli sama
se ei ollut meidän omaisuuttamme
sanat eivät levänneet turvassa
sanakirjan nahkakansien suojelemina
ne elivät mukana
olivat valmiita käytettäviksi
kun uskonkiihkoinen naisvartija
lähti suorittamaan pyhää velvollisuuttaan
kiduttamaan sanattomia uhrejaan.
Minne sanojen puhtaus on kaikonnut
niiden järkähtämätön luotettavuus
puolueettomuus?
Haluaisin kerätä kaikki käytetyt sanat
väärinkäytetyt sanat
julmat käskysanat
puhdistaa ne ympäristöystävällisellä
pesuaineella
liottaa hangata huuhdella
silittää
ne tuoksuvan viattomiksi
sanavauvoiksi
ensi kertaa käytettäviksi.
xxx
Hakkaan rajusti Beethovenin
Oodia Ilolle
yhä kovempaa
yhä raaemmin
kellopelit ja appelsiinit
sinkoilevat vihreälle kevättaivaalle
musta virittämätön rämä
ei kestä iskujeni voimaa
se antaa vingahtelevia sivuääniä
valtaistuin natisee liitoksissaan
tarvittaisiin hehkuvat tulivuoriurut
voittamaan ja vaientamaan
pyövelien tuskanhuudot.
xxx
Rakastettuni kengän jäljet
mustat
vaaleassa korkkimatossa
riuduttavan kärsimyksen jäljet
harmaat
kyynelehtivässä ikkunaruudussa
toivottoman rakkauden jäljet
punaiset
läpikuivuneessa sydämessä
jäljet arvet
ainoa todellisuus
olet raadellut minua
yhden raapaleen liikaa.
xxx
Sinulle sopiva annos
silloin tällöin
pipetillä
haalea vesipisara
punaisena hehkuvalle rautahellalle
pikku sihahdus
ei tunnu missään
sydämestäni räjähtävä
kuuma huuto:
Rakastan sinua!
Jokin kilahti
käännyt:
Putosiko nappi?
xxx
Varmaankin ihmettelet
että olen olemassa
kerroit olevasi iloinen siitä
noo
ei se niin kummaa ollut
isäni ja äitini tutustuivat
päättivät hankkia minut
opiskelin
sain työpaikan
rahaa
sitten sinä ja minä
kohtasimme kesäkuun kaamoksessa
joulukuisen keskiyön auringossa
lumituiskuisella tundralla
hunajaa pursuavien
metsäkurjenpolvien syleilyssä.
Se oli ihme
suuri ihme
totisesti.
xxx
Jotkut ahnehtivat omaisuutta
rahaa
valtaa
mainetekoja.
Minä ahnehdin tunteita
monenlaista rakkautta
kaikenlaista uskoa
erilaista ihmistä
rakastavia sanoja ja ajatuksia
tunnemiljonääri.
Olen oppinut vertailemaan heitä
miehiä
huonoja
vielä huonompia
tosihuonoja.
Kaikilla yksi piirre yhteisenä
he osaavat rakastaa kiihkeästi
itseään
hyvä merkki
vielä he oppivat rakastamaan
meitäkin
naisia.
xxx
Mikään ei suojaa tältä
loputtomalta viimalta ja hytisemiseltä
ei minkkilakki
ei susiturkki
eivät anopin neulomat lapaset
eivät edes ikuista nuoruutta lupailevat voiteet
eivät muotiin tulevat
ja siitä poistuvat
-aatti- ja -iitti-levyt.
Jatkuvan varman lämmön
antaa vain hiljalleen tuhkaksi kytevä
unelmien rakovalkea.
xxx
Sääsken on vaikeata mieltää poroa
yksilönä
rajallisena oliona
ihailla sen komeita sarvia
raajojen jäntevää voimaa
poro on sille persoonaton ravintokenttä
hyödyke
ilman nimeä tai hahmoa
mystinen olento.
Turha poron on loukkaantua
tuntea itseään nolatuksi
tai haastaa itikkaa oikeuteen
jumalanpilkasta
jollei sääski sitä arvosta
edellytykset puuttuvat.
Poro parka
sääski raukka.
xxx
Niin kauan käsi poskella
unelmoiden pakenevasta virrasta
katse joessa
keltaisessa lehtikuusessa
lonkerot villisti heiluen
nykivässä syystuulessa
mikään ei tempaa sitä juuriltaan
mikään ei paiskaa sitä toiselle rannalle
toiseen unelmaan
neulaset kyllä irtoavat
varisevat yksitellen
virran pyörteisiin.
xxx
Poliittinen alalaji
ahman koko kuva
pieni matala häikäilemätön pää
ahneuteen ei tarvita suuria aivoja
katse melkein veikeä
ei havaitse muitten inhoa
vaan lylleröi hilpeästi tietään
palleroinen takaruumis
liehahteleva värikäs häntä
on tarpeeksi piittaamaton
rääväsuinen
ajamaan karhunkin pois
saaliin ääreltä
vapaa-aikanaan se kellahtaa leppeästi
hahtuvaisiin horsmiin
lepuuttaa pitkiä kynsiään
pehmoisen masun päällä
nautiskellen
arvostelukyvyttömän auringon
lämpimästä suosiosta.
xxx
Melkoinen moraalinen krapula.
Kuinka saatoin vaipua niin alas
missä oli ylpeyteni
itsekunnioitukseni
arvokkuuteni
hyvät tavat?
Edes kokemuksista ei ollut apua
entisistä erehdyksistä.
Kuinka saatoin alentua
nyökkäämään sellaiselle
tervehtimään häntä
vähempää veljeäni?
xxx
Kaukainen ystävä
teini-ikäisellä merentakainen
rock-tähti
ei takuulla häiritse arkitodellisuutta
kuten finninen naapurinpoika.
Ukkelit hautojen partahilta
johtamassa koko rumbaa
palvonnan kohteet vieläkin kauempaa
aateveli sadan vuoden takaa
2000-vuotias opettaja
profeetta
elänyt 5000 vuotta sitten
täyttää ajatukset
turvallisen etäältä
ettei tarvitse huolehtia
seinän takana äheltävästä
yksinäisestä vihamiehestä.
Ihanteita
ikoneja
oppi-isiä
palsamoituja muumioita.
xxx
Minun on kiireesti vaihdettava takkia
sillä maa on
ja metsä on valkoinen
eivätkä jänikset saa näkyä.
Lääkäri ja yskä tulivat
iskivät toisilleen silmää
keskustelivat
hänellä on paha flunssa
köh köh
krrr
hänellä on kuumetta
punaista
köh.
Vaikeroin
kestääkö se kauan
nykyään sen pitää kestää kaksi viikkoa
näillä lääkkeillä kolme
sillä pakko on saada
jälkitauteja.
Neljä päivää jaksoin rykiä
oireet loppuivat kesken
ja yskä
aineen papittaret närkästyivät
hengen papittaret vielä enemmän
jopa aine on henkisempää
kuin henki.
Jälleen on käskytetty kevät.
xxx
Miten voisit rakastaa minua?
Et koskaan saa minua
vakuuttuneeksi tunteistasi.
Kuinka voisit rakastua minuun
mitättömään, rumaan, lihavaan?
En osaa ommella
en leipoa
en tehdä pyöreitä lihapullia
en aukeamattomia joulutorttuja
en silittää miehen paitaa
en olla hyväkäytöksinen
en hyvin pukeutuva.
Minussa on vain hieman
hellyyttä ja hymyä.
En ole rakkautesi arvoinen.
xxx
Voi kun eivät vielä tulisi
rakkaat ystävät
omaiset
täyttäisi huonetta arjen onnella
elämän täyteläisyydellä.
Maton alle lakaistut leiviskät
lautasen niljakas huljuttelu
virkatut myssyt joka jauhopurnukalle
kaikki on yhä kesken
pullan tuoksu vasta Hilde-kääreessään.
Niiden sijasta aion ojentaa heille
uuden runon
vasta keksityt lauseet
laulavaa italiaa Lapin kairoille
porosanastoa bulevardeille.
Rakkaat avaavat jo ovea
silmäilevät pettyneinä kotiani
vaalijaansa
mikään ei kelpaa noille
kiiltävänaamaisille tiskipöytätohtoreille
tavanomaisuuden tarvitsijoille.
xxx
Käytän hyväkseni jokaisen tuskan hetken
kärsimyksen lähteen
järjestelen kyyneleitäni
helmiä
timantteja
arvioin karaatteja
napsuttelen taskulaskinta
mietiskelen kustannuksia
itkulla saatuja voittoja
kuuntelen huokausten voimakkuuseroja
nyyhkytysten sävyjä
sävelkorkeuksia.
Ilon hetket kuittaan lyhyesti
ne menevät menojaan
omin avuin
yksineuvoisesti
niistä ei viitsi säveltää oopperaa
niitä ei kannata kaupitella arvokoruina
katinkultaa.
xxx
Otit minut rahasta
rakkauden päästit matkustamaan
vieraalle maalle
tuleehan se myöhemmin
uskoit
rakkaus
varmasti sitä voi ostaa
sitä voi viljellä
kuin homesientä
homesieni kasvoi purkissaan
viihtyi
virkistyi
valtasi koko talon
viha.
xxx
Mies parraudessaan
puomi edessä jo
nelikymmenvuotiaana
naisella vielä aikaisemmin
mitataan lihasvoimaa
punnerrusvoimaa
hölkkävoimaa
siitosvoimaa
kantovoimaa
siivousvoimaa
ei ihme että koneet korvaavat
moisen ihmisen.
xxx
Kanavoituminen on parasta
suuntautua ujoksi
tai röyhkeäksi
valita lempeys
tai raakuus
kunnostautua rakkauden
tai vihan areenalla
lähteä virtaamaan sovittuun suuntaan
pysyä siinä
ei sovi hulvehtia vallattomasti
yli koko tasangon
kostutella laupiaasti
sekä jyvät että akanat
yhtä kaikki.
xxx
Renesanssi-ihminen
prameilevaa rehevyyttä
tikkumaisen mannekiinityypin jälkeen
tuntuu mellevältä
läsähtää mättäänä
paksun pihkaisen männyn juurelle
niskassaan valkeitten metsätähtien
pirteä joukko.
xxx
Mikä nautinto tuulettaa aivojaan
pyykkinarulla
kalpeassa talvi-ilmassa
vitivalkoinen lumi
hailakansininen taivas
valjunkeltainen pakkasaurinko
huurteessa paleleva kerrostalon seinä
yhteinen tunnussävel:
viiltävä viima ja kylmyys.
Onko maista kaikista sittenkin...?
xxx
Joka päivä esittelen itseni
monta kertaa läheisilleni
joka yö
on vieraantuminen taas tapahtunut
käyntikortti ojossa
elämäkerta huulilla
silti ei kukaan minua tunne
vain kaksi on varmaa:
nimi ja naaraspuolinen.
Usein juttelen varpailleni
kerron heille tuntemuksiani
mutta hekin ovat liian kaukana
voidakseen jakaa kanssani
minkäänlaisia yhteiselämyksiä.
xxx
Iltarusko putoaa
kuin tulinen esirippu
mustaan
sahaterälaitaiseen taivaanrantaan
kärventäen
voimattomia pilvenhattaroita.
Annan yön violetinpehmeälle
lintuemolle haudottavaksi
ajatuksen
ajatuksen varjon
varjon muiston
itse matkaan tuttuja polkuja
varjojen rajalle.
Aamun harmaudessa
kurttukaulainen linnunpoika
aukoo oranssinväristä suutaan
vastaten kuiskauksella
pommikoneitten jyrisevään
haasteeseen.
xxx
Supervallan uskovainen suurlähettiläs
ei halunnut ostaa Volvoa
koska sen nimi ikävällä
ja siveettömällä tavalla toi mieleen
tulevan sukupolven syntymiseen tarvittavan
tuntemattoman
ja huippusalaisen aukon.
Räjähdysvalmis risteilyohjus
kiitämässä sukkulana
pahaa-aavistamattomaan kohteeseensa
pehmeällä
öisellä
samettitaivaalla
ei yhtään loukannut tiukkapipoisia
eikä onneksi luonut häiritseviä mielikuvia
elämän jatkumisesta.
Puhdasmielisyydelläkin on heikot kohtansa
porsaanreikänsä
suvaitsevaisuuden hetkensä.
xxx
On kiire kirjata muistiin
maailmanhistorian röhönauru.
Hiivin pehmeällä vihreällä matolla
hiljaisuuden taakse
historian tuolle puolen
lasivitriineihin on kerätty
kadonneen valtakunnan jäämistöä:
valokuvia raunioista
uhreista
pamppuja
vaateriekaleita
ihmisen ihosta valmistettuja
lampunvarjostimia
toisinajattelijan silmälasit
kaikki oleellinen mikä on jäljellä
mahtavasta ihanneyhteiskunnasta.
Neljäs maailma katselee voimattomana
miten seitsemäs sinetti murretaan
ja tuomio kuuluu:
pähkähulluja
vietävä vauvojen
apukouluosaston
esialkeisryhmän tukiopetukseen
Vellus-nimiselle planeetalle.
xxx
Kiitos
että epäonnistuin ajoissa
suuri lopullinen tuho jäi kokematta
kiitos
että ovi suljettiin edessäni
kun kruunupäinen morsian
oli astumassa hääsaliin
katkeran mahtailijan armottomiin kouriin
kiitos
etten koskaan saavuttanut huippua
kokenut sen viiltävän kylmiä tuulia
puolivälissä
jonkun pikkusormi pudotti minut
vuoren juurelle
kivikkoon
kiitos
että sain luvan horjahtaa sudenkuoppaan
savipaakkujen tanssi kintereilläni
nyt tiedän mitä on olla
seivästetty elävä olento
kiitos
että teit minusta ihmisen
ajoissa.
xxx
Heitit päälleni karhean verkon
limaisen
itkevästä merestä nostetun
itse istuit viereeni hiekalle
seuraat kamppailuani
Jäämeren kylmyys katseessasi
saat nähdä
jokaisen ilon ja surun
epätoivon ja toivon
katkeruuden ja vihan
käteni tulee esiin verkon silmukasta
tylysti työnnät sen takaisin
kourallinen sinistä vapautta
kuuman auringon hyväilyä.
Kuoleman koukulla
raavit lähemmäksi verkkokasaa
ja sen alla kiemurtelevaa minua.
Tämä on sinun tapasi olla hellä
näin sinä rakastat
kuolema.
xxx
Teet kaiken oikein
täydellisesti
valitset parhaan vaihtoehdon
varmasti
hymyilet teet työtä palvelet
laupias samarialainen on kovanaama sinun rinnallasi
sinulla on kultainen sydän
sanotaan
todella
se ei syki se ei itke se ei rakasta.
xxx
Totuus, inhoan totuutta
mitä se on
se on loukkaus
se on paljastava solvaus
se raastaa päältäsi armeliaan viitan
joka suojaa kaikkein arintasi
se lyö
ja jättää sinut avuttomana lojumaan verivirtaan.
Ihmisten totuus
ei se sinua vapauta.
Olen rukoillut sinulta
yhtä pientä armahtavaa valhetta
katso minua ja sano:
nenäsi on aika sievä
oikeastaan rakastan sinua.
Sinä et valehtele
sinulle on tärkeintä totuus:
inhoan sinua
pystynokka.
xxx
Ihmisen olisi oltava
oma itsensä.
Mikä on se oma itse
mikä niistä monista itseistä?
Ehkä se
joka syntyy yön hiljaisuudessa
muiden itseiden nukkuessa
ja sateen näppäillessä
ikkunan tummankirkasta lasia.
xxx
Vaikka kuinka varovaisesti
sormenpäilläni
tartun runon herkänsiniseen
perhoseen
se menehtyy
tai pakenee
tai varistaa värisevät suomunsa
tai muuntuu
paisuu ja pullistuu
kunnes paperilla huojuskelee
hörökorviaan lerputtava
tylsänharmaa elefantti
miettien niitä näitä.
xxx
Kuinka kukaan uskaltaa kirjoittaa
runoa
tai säveltää sinfoniaa?
Kaikkea on ollut niin kauan
niin samanlaisena
niin loppuun elettynä
puhki puhuttuna
leivosen liverrys
puut tuuli metsä
aallot ja nurmikko
ja ikävä.
Runoilija on ikuinen
murrosikäinen
hän ei vielä tiedä
että kaikki on jo sanottu ennen
kauniimmin
paremmin
viisaammin
hellemmin
täydellisemmin.
Ei leivonenkaan sure
vanhaa sävelkulkua ohjelmistossaan
uutta ja ainutlaatuista
onkin kai laulaja itse.
xxx
Lueskelen lyriikkaa
vingutan Vivaldia
venyttelen raajojani vuorenrinteellä
ryömin ranskan raskaissa verbeissä
väkellän väitöskirjaa
askartelen asiakirjasalkussani
laadin lujuuslaskelmia
seuraavana vuonna romahtaville
kerrostaloille
opetan liikuntaa 3 – 93-vuotiaille
osallistun kaikkeen mahdolliseen.
Kuitenkin tämä tapahtuu
oman itseni ulkopuolella
ainoa missä olen tukevasti mukana
koko olemuksellani
täydestä sielustani
on perunan kuoriminen
ja syöminen.
xxx
Tulen odottamaan
eilen
toissapäivänä
kaipasin
ylihuomenna
vuosien kuluttua
kerran
sitten näin miten häntä
kuollutta isoäiti-tytärtäni
kannettiin jäykkänä
harmaitten aaltojen harjalla
ohi
ylihuomiseen eiliseen.
xxx
Teurastajatarinoita
luurankomies
liehuvin seppelenauhoin
kuinka mutkikas on
viimeinen tervehdys
tai sitä ennen
huokaus
tai sen jälkeen
kyynel
maata ja maaksi
vai tomua
kukaan ei poistu pitkin askelin
kauas
vain katse
kääntyy
hieman.
xxx
Istuta vain joka päivä
omenapuutasi
kuoleman puutarhaan
ammenna ainoa kaivosi
tyhjiin
turhaan
tee jo tänään retkiäsi
avaruuden tyhjyyteen
mutta pysyäksesi hengissä
hankaa ärhäkästi
kärpäsentahraa
karheasta kiviseinästä.
xxx
Kuolema
mitä se enää merkitsee
olenhan nähnyt
lehden ja puun
yksin
jossakin nakkimakkaroita painautuneina
saunan ikkunaa vasten
vai ihmislihaa
olenhan tuntenut kostean
koleuden
tuoksuvan sisimmässäni
sydän
yksi - kaksi - kolme.
xxx
Ystäväni kulki viimeisestä rautaportista
hänen tuli harmaa hiki
koska hän ei nähnyt
portti oli raskas
kaikki sanoivat
se on kirkas ja hyvä
se on kultainen
se on tehty helmistä.
Se ei ole kirkas
eikä hyvä
se on harmaa ja ruma
tai sitä ei ole
silti se on
sietämättömän raskas.
Kivitalolla on helppoa
pallotella
mutta et voi siirtää syrjään
sanaa
jossa ennakkoluulot
ovat niittautuneet toisiinsa.
xxx
Valkoiset askeleeni kulkivat
kevään yli
kevään
minun kevääni oli
karhea asfaltti
kahden suttuisen lumivallin välissä
matkatessani
talvesta talveen
kerran.
xxx
Kelpaa kärsivänkin maan edustajien
naureskella valkaistuin hampain
valkoisten kaulustensa suojassa
turvallisessa kokouksessa
tammiovien takana
posket kiiltäen
puputyttöjen taputtelusta.
Kaulukseton kansa
ei ole oppinut edes
hymyilemään
se osaa vääntää kasvonsa
vain kahteen ilmeeseen:
itku ja kauhu.
Ilmeitten epäyhtenäisyys
vääristynyt vertaisryhmä.
Osaavatko niin eri-ilmeiset todella auttaa
hädässä olevia, vainajoituvia?
xxx
Ei suurinkaan rakkaus
kasvattanut sinusta uskollista
ei kiihkeinkään intohimo
pystynyt kahlitsemaan ikävääsi
eivät pyhimmätkään lupaukset
estäneet sinua putoamasta
toiselle tasolle
toisille käsivarsille
toiseen sydämeen.
xxx
Mahdotonta
siihen takerrun kaikin keinoin
sinisilmäisyyden tarralla
uskon ikikestävällä liisterillä
rakkauden loppuun kuluneilla kahleilla
kädet
hapuilevat kuin vastasyntyneellä
tunnustelemaan vielä
viimeistä otetta olevasta
maailman julmimmat sanat:
ei koskaan
ei koskaan enää.
xxx
Yksinäisyys
vieraus
alituinen itkuvirsi
vapautetun orjan suussa.
Miksi suostuisin hänen
käsiteltäväkseen
miksi antautuisin hänen
valtaansa
miksi antaisin hänen
suudella huuliani
ruumistani
tunteitani
miksi käpertyisin hänen
kainaloonsa
miksi alistuisin olemaan
rakastettu?
xxx
Peili
keltaisia ruusuja pöydällä
ja kuvastimessa
peilissä kasvot
tuetut
puetut lähtöön
läheiset katsovat ruumista
kammoksuvat vainajaa
ja itseään
paljon tuo työtä ja vaivaa
päästä eroon ruumiista
rakkaasta
hoitaa se pois näkyvistä
sielu saa lähteä yksin
itkeä itkeviä
ikävöidä kaipaavaa katsetta
haurasta suudelmaa elottomalle poskelle
ikkuna on auki
liehuva valkoinen verho
hyvästelee lähtijän
kevyesti.
xxx
En osaa itkeä omasta puolestani
sinun kauttasi koen tuskan
pettymyksen ja kuoleman
kun katson sinua
tiedän
mitä on kalvava kipu
kolotus selässä ja sydämessä
mitä on puute leivästä
ja lemmestä
mitä on itku
joka ei tarvitse aihetta
joka syntyy ilman ponnisteluja
loputtomasta kyynelten kaivosta
menneistä lähteistä
unelmista
jotka eivät koskaan saaneet syntyä
rakkaimpien toiveitten keskenmenosta.
En muista omaa suruani
kun katson sinua
peilikuvaani.
xxx
Mikä on suurinta hiljaisuutta maailmassa?
Onko se hetki
jolloin järven tyynellä pinnalla
ohutsääriset vesikiitäjät
uinuvat ajatuksenkeveätä untaan?
Onko se ilta
ennen kevätjäiden murtumista
kun kaikki on vielä peitossa
kun kukaan ei aavista huomista?
Onko se hetki
ennen viimeisiä jäähyväisiä
ennen multakokkareen koputusta
arkun kannelle?
Ei suinkaan
suurinta hiljaisuutta
on vaikeneminen
entisten rakastavaisten välillä.
xxx
En todellakaan tiedä
miksi sen tein
en käsitä motiivejani
en tunne syyllisyyttä
joku oli ohjelmoinut minut
väärin
harhaan
ehkä joku oli sormeillut ajastinta
huolimattomasti
kun lähdin taapertamaan ihmisen tietäni
joku hypnotisoi minut
sanomaan ei
rakkaudelle
kuiskaamaan kyllä
yksinäisyydelle
joku pakotti minut saapumaan
liian myöhään
pakenemaan liian aikaisin
elämään ja elämästä
joku käski minua:
hyppää nyt heti
rohkeasti
tyhjyyteen.
xxx
Eräs mittava murhenäytelmä
ihmissuhteen inflaatio
kysynnän ja tarjonnan laki
liian vähän
liian korkeaan hintaan
turhan laaja ohjelmointi
riittämätön tulosvastuu
mahtipontinen mainonta
tuntematon tuote
niukka voitto
ylivoimainen verotus
konkurssi
ja uusi yritys.
xxx
Rakastatko minua?
Totta kai rakastan
omalla tavallani.
Siis
ei ollenkaan.
rakkaudessa ei ole tapoja
sääntöjä
muotoja
sitä ei voi kääriä
lahjapaperiin
vain minulta
vain sinulle.
xxx
En voi elää ilman
sinua
en edes elä ilman
sinua
kun olet poissa
minua ei ole.
Miksi takerrut minuun?
xxx
En toki takerru
enhän minä takerru ilmaan
enkä happeen
jota hengitän
moitin säätä joka päivä
silti elän sen armoilla
keskellä sitä.
xxx
Joku sanoi minulle:
runon pitää olla sellainen
ja sellainen
ja puolet pois.
Ei ollenkaan pidä
runon ei pidä olla mitään
määrättyä
eikä rakkauden
eikä elämän
runo vain on
tai sitä ei ole.
xxx
Pelkään
pelkään niin
että minusta tulee
onnellinen
pelkään täyttymystä
pelkään
että suudelmasi
sammuttavat minusta tulen
hyväilysi tyrehdyttävät rakkauden
niin että minuun laskeutuu
rauhallinen hurskas usko
joka estää minua
etsimästä
parempaa uskoa
suurempaa rakkautta
pelkään
että sinä olet
taivas.
xxx
On helppoa elää oikein lain mukaan
raittiuslupauksen ehdoilla
moraalisääntöjä seuraten
työehtosopimusta noudattaen
rauhan valtakunta häämöttää
jo lähitulevaisuudessa
niin vaivatonta se on.
On vain yksi vaikeus:
elää oikein rakkauden mukaan.
xxx
Itku pitkästä ilosta
uhkaavat niuhottajat
elämän hapannaamat
nauravaa lasta.
Vaatimattomuus kaunistaa
tokaisevat keskinkertaiset
oman elämänsä kehuskelijat
tuloksista iloitsevalle nuorelle.
Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi
saarnaavat elämän narskuttajat
yksinäiselle vanhukselle
eivätkä ole nähneet itseään
edes vilahdukselta.
Jollet ole kokenut lauseitasi
verisesti
ne muuttuvat kliseiksi.
xxx
Olet kehittänyt pakenemisen
taiteeksi
väistelet tehokkaasti
elämää
rakkautta
hellyyttä
lahjoja
suudelmia
pienintäkin yritystä kiintyä
sinuun
et anna mahdollisuutta
koskettaa
jollet päästä lähellesi
et saa koskaan tietää
aioinko lyödä vai
hyväillä.
Silti olet hämmästynyt
kun muurin takaa kuiskaan:
nyt lähden.
xxx
On haikeata ja
ärsyttävää
että rakkaus aina loppuu
vajaan parin vuoden kuluttua
on eleltävä lyhytjännitteisesti
kaksi vuotta kerrallaan
koskaan ei opi edes kunnolla
puhumaan
askeleet horjahtelevat
tapahtumista ei muista mitään
myöhemmin
uhma-ikä jää kesken
ei-sana opettelematta
mutta iho on ruusuinen ja
maitohampaat tallella.
xxx
Musa soi rämisten
kirskuen ja jyskyttäen
aikuiset vaikeroivat korvat lukossa:
miksi sen pitää olla niin
kovalla?
Parjattu nuori vastaa:
sen pitää työntyä
kaiken läpi
varpaitten ikävän
pelon solukoitten
runneltujen ruumiitten
työpaikkoja lupailevien
kivilohkareitten
maailmanrauhaa vartioitsevien
panssarivaunujen
epäjumalina palvottujen timanttien
ja vielä kaikkein kovimman:
vanhempien kovettuneitten tärykalvojen läpi
sydämettömien sydämien perimmäisiin sopukoihin.
xxx
Onhan onneakin
on toki
onnellinen ihminen on kuin
poutapilvi heleällä suvitaivaalla
ei se piittaa taivaasta
ei se murehdi maallisia
onnellinen on rakastettu
vahvaksi
jättiläiseksi
tavoittamattomaksi
energian lähteeksi.
Kärsivä on voimaton
kun aitat on ahdettu täyteen
on aika kääntyä
ja katsoa ihmistä
ecce homo.
xxx
Kaatumaisillaan oleva askel
tössähtelee nihkeään asfalttiin
paikalleen jökähtänyt katse
mieli harmaa
kaukana ovat
vaaleansiniset perhosunelmat
korkokenkien kiireinen naputus
virastotalon käytävillä
mennyttä on
suihkukoneen upea tunkeutuminen
vaaleanpunertavaan taivaaseen
ruskottavien hahtuvien keskelle
haihtunut on
joulukuusen toiveikas tuoksu
kuivuneet ovat
maailmoja heijastavat kastepisarat
hennonvihreällä lehdellä.
Tapahtuipa mitä tahansa
muista
että rakastan sinua.
xxx
Paluu luontoon
alkukantaisiin oloihin
se tuo onnen ja tyydytyksen
yhdistää valtiot
eri kulttuuritasot
eliittiluokan ja hikikansan.
Ykkösmaailmassa
jää vain teho heikommaksi
oikea motivaatio puuttuu.
Hölkkä on tosi repäisevä elämys
kun ihmiset juoksevat
henkensä kaupalla pakoon
tulittavia sotilaita.
Kuumassa hiekassa on lokoisaa makoilla
tuntikausia
joillakin auringonpalvojilla
pörrääviä kärpäsiä
silmissä ja sieraimissa.
Leirinnänkin iloja harrastetaan
pakolaisten peltihökkeleissä
solmitaan kiinnostavia kontakteja
valmistetaan romanttisia herkkuja
alkeellisin välinein, niukalla nuotiolla.
Paastokin yhdistää eri rotuja
meille asti ei ole vielä ehtinyt
rautaisen tehokas
KATO-PAKKO-dieetti
siinä ei ole pelkoa
keskenjättämisestä
heikkotahtoisten kohdalla.
xxx
Vanha mies oli elänyt
rehellisen
työteliään
ja lempeän elämän
siis sellaisen
jota ei missään tapauksessa
kelpuuteta taivaan portilla
koska siinä köllötellään
omavanhurskauden kukkuloilla.
Hätääntyneet sukulaiset
yrittivät vielä käännyttää
puolitajutonta sielua
vaatia sopivia tunnussanoja
ja saivat ne
letkujen keskellä
kuivuneet huulet liikahtivat
refleksinomaisesti
pelastus oli taattu.
Maallisen omaisuuden luovuttajaksi
hänestä ei enää olisi ollut
mutta yrittäessään kostuttaa huuliaan
hän lunasti itselleen
tonttipaikan taivaasta.
xxx
Tämän runon haluan kirjoittaa
virkamieslehden päällä
jotta siitä tulisi
kunnollinen
vakava
kirjaimelleen oikea
hillityn harmaa.
Mitä vikaa on harmaassa?
helmenharmaa
aavistuksenharmaa
aivosolujenharmaa
arjenharmaa
kyyhkysenharmaa
kenttäharmaa
tuhkanharmaa
lyijynharmaa
haikaranharmaa.
Silloin harmaanutturainen tätini valitti:
nykyään kaikissa runoissa on vain
seksiä.
xxx
Ei ole kiirettä mihinkään
rauhassa odottelen laiturilla
vuosisadat vyöryvät ohi
joskus jarruttavat kohdallani
viikko
vuosikymmen
ihmiselämä
vuosituhat
eipä väliä.
Eräässä junassa saavut sinä
astut hitaasti laiturille
katsot.
Sen jälkeen ainainen kiire
ja huoli
juokseminen ja kauhu
kadonneista hetkistä
sekunteja keräilemme koriin
yksikään ei saa joutua
hukkaan
meidän rakkaudeltamme.
xxx
Mies
karvalakin ja kauluksen välissä
väsynyt uurteinen niska
harvakseltaan untuvaista nöyhtää
liian suurta kaikki:
lakki
housut
lapikkaat
koko nahka.
Askelten tempo ei muutu
sateessa
tuiskussa
pakkasessa
ohjelmoitu vain yhdelle nopeudelle:
alistuminen.
Nainen
pieni
kumara
kalvakka
rujo
koko elämäntaival
sairaalasta tuloa
tai hoitoon menoa.
Yhä vaivalloisemmaksi käy
kiipeäminen
seuraavalle vuosiluvulle
kuin repivien järkäleitten peittämälle
vuorelle
sitten pysähdys.
Häpeän sanaa: onni.
xxx
Miksi olet aina kotona?
Lähde ulos tanssimaan
harrastamaan
matkoille
siellä tapaat uusia ihmisiä
ystävystyt
löydät ehkä hänet.
Näin neuvot ystävällisesti minua
nynnyä.
Sinä kyllä juokset
tanssit
lennät etelässä
ja pohjoisessa
Pariisissa
ja Karibian merellä.
Kateellisena katselen valokuvia
räiskyvästä elämästäsi.
Missä ovat ystäväsi?
kysyn
kaikissa kuvissa
outoja kasvoja
unohtuneita nimiä
vain sinä hymyilemässä
silmät kiinni
yksin.
xxx
Pieni tumma varpunen
suuressa mustassa puussa
surupukuinen piste
liikkumaton
hiljaa kuin kuollut
ettei valkonokkainen pakkashaukka
sitä huomaa
pienissä mustissa silmissä
jähmettynyt odotus.
Vain pari tuntia
ja kylmyys on sen saavuttanut
puserrellut hennot luut
haluttomiksi elämälle
vastustuskyvyttömiksi kuolemalle
sirpale pientä elämää
on hiljaa poistumassa
huomaamatta.
xxx
Sepitä taas hymni rakkaudesta.
Mistä rakkaudesta?
Siitäkö kun
äiti-nalle istuu tuolilla
valkoinen esiliina edessään
ja puristaa vauvan
hyllyviin rintoihinsa
vauva imee
imee ja tukehtuu
lämpöiseen äidinmaitoon.
Vai siitä hellyydestä kun
lapsi yököttelee kurkkuunsa
terveellisen puuron ja
hopeisen kummilusikan.
Vai siitä hoivasta kun
nuori hoipertelee kadulla
panssarinaan emojen antamat
valheet ja tabut.
Entä siitä ikuisesta lemmestä kun
Mendelssohnin pauhatessa
kuristajakäärme raahaa alttarilta puolisonsa
omaan yliarvostettuun tiilikotikoloonsa.
Älä sitten kirjoita rakkaudesta
laadi runo kuolemasta
sen ainakin tunnet.
xxx
Rakas kotisi
on kuoleman talo
tarjoilet viimeisen aterian
tomuisen hautakiven päältä
mässäilet kotitekoisella
luurankokeitolla
hautaholviisi
suihkit tunnelmaa
formaliinipilvellä
koristelet makuuhuoneesi
kuolinilmoituksilla ja
itsemurhatilastoilla
taustamusiikkina sielunkellot
ruumisarkun hillitty naksahtelu
krematorion takkahuoneessa
kuvaruudussa kumiseva hautajaissaatto
puutarhasi on täynnä
puolivalmiita hautoja
keskeneräisiä seppeleitä.
Valitellen surua torjun
kosintasi
tarjouksesi yhteisestä elämästä
eli yhteisestä
kuolemasta.
xxx
Pinnistelevää piehtarointia
korusanoissa
eteeristä kuultavuutta
euforista huohotusta
esteettistä
eettistä
ekstaasia ja estrogeenia
rakkaudesta riittää puhetta
apujoukoiksi haetaan
alabasteriotsa Toscanasta
Kreikan pilarikäytävistä
babylonialaiset valkeat käsivarret
mitä abstraktisempaa
sen parempi
kiireestä kantapäähän
kultivoitunut
haltioitunut lukija
liitelee vaivattomasti
yli Azorien smaragdinvihreän värinän
rubiininpunaisilla huulillaan
ikuinen polttava taiteen jano
Monet Millet Rubens
Rissanen Kaaleppi
heksametrinen kevyt hyväily
cembalon triangelimaisessa trillissä
rakkausrunon
koko ähisevä akti.
xxx
En jaksaisi raataa työpaikallani
ellen joka vuosi saisi
tehdä matkaa
kimalteleville tuntureille.
Tänne voisin jäädä
koko loppuiäkseni.
Retki kestää tasan viisi ja
puoli päivää.
Olisi ihanaa seurata
vuodenaikojen
virkistävää vaihtelua.
Kylmästä talvesta tulee
kylmä kesä.
Olen nähnyt luonnon vain
säihkyvässä lumipeitteessä.
Näkisinpä sen muinakin vuodenaikoina.
Varsi pystyssä sojottavista luudista
tulee hetkeksi vihreitä saunavastoja
sitten kuivuneita saunavastoja
sitten taas...
Kunpa joskus saisin kuulla
joutsenten laulua.
Raskaasti eteenpäin keinahteleva
valkoinen ruho
päästelee lonkeromaisesta kaulastaan
ronkuvaa ääntä.
xxx
Keväästä sipiseviä valkovuokkoja
pilkottaa metsässä.
EI
vaan jäykkäniskaista lunta
jatkamassa viivytystaisteluaan
kesäkuulle asti.
Lehtevä tammi tuudittelee
juurellaan istuvan uneksijan
pilkukkaaseen siimekseensä.
EI
vaan harmaaturkkinen korpikuusi
seisoo takakenossa
kuin terävänokkainen noita.
Elämänvihreän meren lämpimät mainingit
kutsuvat sinut kohtuunsa hyväiltäväksi.
EI
vaan pikimusta metsälampi
kuin manalan portti
sietää juuri ja juuri pinnallaan
hermostuneen vesikiitäjän.
Paljaat varpaat vilpoisessa
valkoapila-autuudessa.
EI
vaan kaksi numeroa liian suuret kumpparit
tempoilevat itseään irti
maiskahtelevasta suoliejusta
pakkasenpuremien hillanjuriskojen keskellä.
Satakieli viihdyttämässä laulullaan
rentoutunutta samoilijaa.
EI
vaan inisijöiden satapäinen orkesteri
puhkomassa jousillaan ja tahtipuikoillaan
itseään villisti raapivaa yleisöä.
xxx
Koivu heiluttelee lempeästi
alastomia varpujaan
aplodeeraten keväälle
pääsiäiselle
punaposkiselle pääsiäisnoidalle.
Katselen sitä vain hetken
uupuneena
kuin olisin tuijottanut televisiota
monta tuntia
pienessä ajanmurusessa ehti tapahtua
silmitön juoksu
halki vuosisatojen
muistelin noitavainojen
ellottavan karmeita yksityiskohtia
noitavasaroita
vesikokeita
palavan lihan käryä.
Päättäväisenä otan päivälehden käteeni
uutiset yleisluontoisia
värittömiä harmaita kuvia
musta-valkoisista tapahtumista
jostakin hyvin kaukaa
ihmisvainoja
ei muuta.
xxx
Sanojen tiheätä lumisadetta
vaalipuheita
saarnoja
puolustuspuheita
juoruja
lätinää
korvat täynnä ääntä
ja selitystä
kuuleminen on tarpeetonta
värinän aistiminen riittää
vaimea rummunisku
loputtomassa surumarssissa
jymähdys kuin
sydämen lyönti
koruton kansanlaulu on
sen rinnalla
keikaroiva rokokooröyhelö.
Vain kumahdus
harvoin
kaukaa.
xxx
On huojentavaa vaipua takaisin
umpimielisen lapsen puhumattomuuteen
suuriin mykkiin maailmoihin
joista ei saa
eikä tarvitse kertoa pihaustakaan
muutama mielistelevä lause
sinne ja tänne
valheellinen
ulkopuolinen
sisimpiä tuntoja salaava hymy.
Ulkoa opituilla, konemaisilla papatuksilla
taataan kyllä tyydyttävä toimeentulo
puhumiskiintiö on taas kerran täytetty.
II Neidon unelmia ja immenkalvon värähtelyä
Pyryttää, pyryttää
hiutale raskas ja suuri
leijaili taivaalta juuri
ikkunan pintaan se jää.
Pyryttää, hämärtää
hiljainen, talvinen päivä
ankea, kaihoisa häivä
mielessä viivähtää.
Pyryttää, pimeää
yöksi jo harmaus vaihtuu
hiutale riutuu ja haihtuu
tauotta pyryttää.
xxx
Talvi-ilta hämärtää
ulapalla aava jää
puhdasta ja valkeaa
autiutta harmajaa.
Tyhjyyttäkö? Eihän toki
katse taivaanrannan koki.
Haave surumielinen
vaitiolo yöllinen
kaikonnut on äänten melu
turhaa kaikki ponnistelu
läsnä on vain hiljaisuus
siitä syntyi runo uus.
Lyönnit oman sydämen
muiden ääntä pyydä en
yksin olen, huone musta
tunnen pientä kaipausta.
Silti kuiskaa rinta polo:
nyt on oikein hyvä olo.
xxx
Lumen pehmyt pinta
illoin uinahtaa
ihmislapsen rinta
hiljaa huoahtaa.
Koivun varjo päällä
vaipan valkean
näyttää suojasäällä
lumeen vaipuvan.
Aineettoman, vapaan
varjon runko saa
muisto varjon tapaan
uniin uppoaa.
xxx
En minä pyryä pelkää
enkä pakkasta pakene
tuisku tuopi tuoksun raikkaan
halla hangen hohtavimman
lumi leudon ilman antoi
maahan vaippansa levitti
pehmitti kadun kivisen
kurtut pinnasta silitti
huojensipa huolet, murheet
rypyt otsasta ohensi
yksi hiutale sulaapi
jo kaksi sijalle saapi
tuisku tiuhaksi tokeni
kiihtyi vallan vaikeaksi
lumi lensi sinne tänne
viima hankea hajotti
heittelipä kaksin kourin
seudun valkean sekoitti
pure ei pakkanen pahasti
eikä tuisku tuivertele
loihtii vain punaiset posket
veret pintahan puristi
tulen kuumahan tupahan
yli kynnyksen kävelen
haukotus on huulillani
paino säärihin solahti.
xxx
Raskasta kuormaansa kantaa
oksa mi jousena taipuu
hankea kohti se vaipuu
päänsäkin painua antaa.
Murru ei oksa, ei päästä
varpua valkea taakka
painuu jo lumehen saakka.
Eikö tuo uhria säästä?
Mennyt on toivo, ei usko
saata nyt kylmyyttä voittaa
helmikuun taivaalla koittaa
nousevan auringon rusko.
xxx
Kimmeltää, kimmeltää
puiden latvuksissa jää
kuuhut säteen heitti
hämähäkinseitti
jäinen välkähtää.
Hopeaan, hopeaan
hohtoon harmaankalpeaan
säteet kolkot, kummat
peittää oksat tummat
rungon voimakkaan.
Helähtää, helähtää
hangen päälle kyynel jää
kirkas pieni helmikuu
jäinen kyynelhelmi
maassa kimmeltää.
Outo tunne, ulos lähden
lyhdyn loiste aavemainen
suosta huokuu usva mainen
verho peittää kuun ja tähden.
xxx
Usvaseinään paksuun piirtyy
kolkko kuusi, tunne syvin
turtuu, liikkein jäykistyvin
unesta vain toiseen siirtyy.
xxx
Älä rakastu aurinkoon
joka lämmittää kulkijat, kadut
joka kirvoittaa naurun ja sadut
sitä mielettömyyttäsi kadut
tulee ilta
ja kehräsi painuu jo mereen
kaiken värjäten sydänvereen.
Älä tarraudu tuuloseen
älä kiinny sen lempeään hoivaa
kevätsuhinaan hellästi soivaan
päädyt riehuntaan vaikeroivaan
syksyn myrsky
on silloin jo riistetty sulta
kukan tuoksu ja lehden kulta.
Älä turvaudu aaltoihin
näet laineitten karkelon soman
meren suuruuden huolettoman
koet muutoksen armottoman
helmikuussa
tuo valtias hyisessä säässä
on ääriään myöten jäässä.
xxx
Kysyin: mitä on yksinäisyys?
Se on väsynyttä kipua sydämessä
se on loputonta vilua sormissa ja varpaissa
se on huurteinen, mustaksi paleltunut kukka
joka huojuu lumisella haudalla
takanaan kallistunut puuristi.
xxx
Kaktuksen loistava kukka
puhkesi yhdessä yössä
kauan se nuppua kantoi
taistellen luomisen työssä
Aukeni tuoksuva kello
yksin se kärsi ja voitti
nuokkui jo kuihtuva kukka
aamua kiuru kun soitti.
Rentona vaipuvan varren
ihminen rikkoihin kantoi.
Miksi tuo piikkinen pallo
kaikkensa uhrasi, antoi?
xxx
Jasmiinin tuoksu
järvellä ruskoa hiven
laineitten juoksu
taukosi äärellä kiven.
Suostansa hiipi
usva mi kaisloja nuolee
nahkainen siipi
viuhui – ja hyttynen kuolee.
Kyynelten tuntu
heinätkin itkevät myötä
sitkeä huntu
lukkien hiljaista työtä.
xxx
He nauraen katsovat hullua tuota
ken seinille syöksyy, ei silmiinsä luota
ken päätänsä kalliomuurihin hakkaa
ei herkeä, muut vaikka huutavat: Lakkaa!
Hän varmasti välttäisi tuskan ja vaivan
jos tyytyisi selliinsä ahtaaseen aivan
ei luovu hän turhasta haaveilusta
hän toivoo: On muuri vain kangastusta.
xxx
Polte kuuma
runko palaa
tuska, huuma
silti salaa
suossa hiiltyy raskas puu
lehti päälle lakastuu
liekki on
kun happi puuttuu
voimaton
se nääntyy, juuttuu
maahan, suohon, märkään roskaan
loistamaan ei pääse koskaan.
Vihdoin vapahdus kai tuli?
Syttyi, sammui
virvatuli.
xxx
Iltaruskon purppuraisen
pilvilinnan kuvajaisen
illan suussa
toukokuussa
näkki aarteisiinsa liitti
nouti vielä ihanaisen
kultasiipikeijukaisen
jolla päällä
kevätsäällä
toivehuntu, haavehilkka.
Riemuin näitä aarteitansa
näkki veljillensä kiitti
heille vasta nauru riitti:
Vaahto haihtuvaa on lunta
ruskot, keijut, tyhmää unta.
Näkki kiihtyi: Hyinen kansa
kai myös meissä uinuu tilkka
romantiikkaa, jääköön pilkka.
Vaihtui valta
taivahalta
rusko riutui, pilvi sousi
satamaansa, myrsky nousi
keijukainen kultasiipi
aallon alta kotiin hiipi.
Veden maassa
varjokkaassa
hallitsee taas vihdoin silkka
pelkistetty, kylmä järki
arvon saavat kiiski, särki.
xxx
On laulun, soiton sankari
ja vakaa poroporvari
niin oivallinen pari
se juosta sekä käydä taitaa
rinta rinnan tietä kaitaa.
Kumppaninsa ahertaissa
soittoniekka haaveilee
kunnes illan kiiruhtaissa
kanneltansa sormeilee.
Polun viereen uinailemaan
kerran sankarimme jää
eipä jouda kaipailemaan
toinen, hieman hymähtää:
Pääsinpähän rauhaan tästä
miehestä niin ikävästä
vihdoin työskentelen yksin
levon löydän, onnen saan.
Katsoo taakseen harmissaan
sieltä kevein hyppäyksin
saapuu toinen touhuissaan.
Jälleen käydään käsityksin.
xxx
Mahtava lukki
se pienoisen oveni
tien kammioon poveni
taas seitillä tukki.
Ymmällä olen
nyt rihmoissa löysissä
ja tiukoissa köysissä
vain rimpuilen, polen.
Oikein vai väärin?
Pulmaa en ratkaise
lankaa en katkaise
siis kiskon ja käärin.
xxx
Varmaan urhon tie
pilviin asti vie
teräksestä, graniitista
kullasta ja timantista
aineksista kiiltävistä
suuret painot kestävistä
tehtykö se lie?
Kuinka vahva lie
minne saakka vie
sateenkaaren kirjosilta
jonka loihti ukkosilta
kaari nousee, hetken hohtaa
viimein vaipuu, maan jo kohtaa.
Narrinko on tie?
Kansa puhkuu, palje pauhaa
häiritsevät unta, rauhaa
kuumeinen on komentomme
runsas massatuotantomme
tässä näkyy palkintomme:
kuona, multa
katinkulta.
Miksi syntyi, mistä lähti
yksinäinen kirkas tähti?
Taivaalle se liukui salaa
valoin mystisin se palaa
outo seppä niitä valaa
kevätöinä
käsitöinä.
xxx
Järkäleitä, lohkareita
oikein aimo kimpaleita
ihmisparka kosteassa kaivoksessa louhii
hämärässä onkalossaan kultavuorta rouhii.
Hienoisia sirusia
keltaisia murusia
sormin herkin hypistellen kuljen virran rantaa
polttavassa paistehessa seulon kultasantaa.
Syvemmälle, pohjaan asti
pyrkii joukko raivoisasti
kuilussa on pimeys, on pelko tuska, tauti.
Mikset polski aalloissa ja auringosta nauti?
Ei kiirettä tunne tuo kuultava taivas
ei tempoile pilvi, sun kultainen laivas
savu unelman lailla vain piipussa nukkuu
kuun himmeään hämyyn maan hälinä hukkuu.
On kiirettä, kilpaa, tää elämä mainen
jää jalkoihin toisten mies uneksivainen
väki mustana massana tunkee jaa häärii
se kiukkuisin katsein vain mammonaa käärii.
xxx
Minä toisen työmaalla itken ja raadan
hänen peltoaan pengon ja puitansa kaadan
tosin huokaan: Oisipa mullakin mantu
jonka hoitoon ja huoltoon vain minut ois pantu.
Jo tiedossa on oma mökki ja manner
siis valmiina kutsumus, taistelutanner.
Nyt uskon, se varmaan ei olisi suotta
taas vieraalla palvella viitisen vuotta.
xxx
Kumpi on totta: EI vai ON?
kysyy taas mieleni rauhaton.
Nouseva, laskeva vuosien vuo
uudetko aina se totuudet tuo?
Tottako onkin vain hyttynen hento
vaiko myös kotka, sen mahtava lento?
Kestääkö kevät ja naurava tuuli
vai myöskin syys ja sen mutruinen huuli?
Onko siis harhaa tuo unelma, haave
niin kuin on aamulla yöllinen aave?
Honka on tosi ja vuori on vakaa
muuttuu vain varjo mi hangella makaa.
xxx
Tämän vankilan muureja raavin ja revin
minä sormin ja kynsin niin kirvelevin
taas heittäydyn porttia rautaista vastaan
vain valoa pyysin, vain laulua rastaan
Mä osaani tyydyn ja varpailla hiivin
vain nöyrästi seinistä sammalta riivin.
Sitä aikansa kesti, jo pimeys laukee
niin hiljaa ja hitaasti uksi nyt aukee
en karkuhun syöksy, en portista lennä
vaan odotan käskyä: Nyt saat jo mennä.
xxx
Loihtia ma kerran aioin
maiseman kuin taikasauvoin
etsin paikan turvallisen
keskeen metsän rauhallisen
kannoin kankaan, siveltimet
värit, joiden hienot nimet
aikeilleni pontta loivat
linnunlaulut aiheen toivat
ryhdyin toimeen uskoin, innoin
mielin reippain, riemurinnoin
kankaalleni varmaan jäänet
synkkä salo, jonka äänet
suurten honkain huminoissa
kosken raikkaan pauhinoissa
alkumarssin mulle soittaa
jotta helppo oisi voittaa
ensi kerran vaikeudet
ensi piirron kankeudet
tutkivan luon katseen noihin
valon, varjon kuvioihin
joiden leikkiin honkain alla
yhtyvät näin kankahalla
muurahaiset, sääsket pienet
männynkävyt, kärpässienet.
Näky selvä silloin poistaa
epäilykset, nyt vain toistaa
täytyy värit, varjot, kuvat
kunnes yhteen kutoutuvat
tuoksi metsämaisemaksi
hongikoksi uhkeaksi.
Kiihkosta jo aivan palan
uljaan luomukseni alan
näin ja noin sen pitää olla –
valmis on: plus miinus nolla.
Katsoin ikkunasta ulos
runon aihetta ma hain
pettymyksen karvaan sain
tässä tulos: -
viiva vain.
Miksi etsin runon suonta
typerää on touhu tää
järkeä en tässä nää
enkä juonta –
itkettää.
xxx
Sataa valkeata lunta?
Ei, on ilma usvaisin
taitaa olla, luulisin
pelkkää unta –
runotkin.
xxx
Olin puu, jonka varpuja syystuuli raastoi
olin kissa, se tiikerin taisteluun haastoi
olin varmana maaliinsa kiitävä nuoli
olin häilyvä savu, mi usvahan kuoli
olin lintu, mi jäätyen hangelle nääntyi
olin hehkuva oksa, se karrelle kääntyi
olin lumi, joka hetken karkeloon lähti
olin kestävä, tyyni ja kaukainen tähti.
Taas niljaisin, hyisin ja hyytyvin vesin
minä haaveeni hentoa keskosta pesin.
III Kaipaus – ristiriita – elämä
Kaipaus on aina läsnä
ikävöin tästä hetkestä
johonkin toiseen kellonlyömään
haikailen tältä seudulta
jonnekin kaukaiseen puutarhaan
kaipaan tästä ihmisestä
jonkun toisen sydämeen.
Ikävä
levottomuus
ristiriita
yhtä kuin elämä.
xxx
Elämän voima – vesi – rakkaus – intohimo.
Kaikki on valmiina
luonnoksena
unelmana
puiston vesiurut
värähtelevä lampi
ylväät joutsenet ja uneksivat lumpeet
suihkulähteen mahtava kaari
ylimpien pisaroitten kirkas riemu
somasti kiemurtelevien purojen uomat
sammalista vihertävät kivilohkareet
odottamassa sateenkaaren runsautta.
Kaikki on valmiina
elämän puutarhakutsuille
on marraskuu
vain vesi puuttuu.
xxx
On turhaa luulla
että on mitään elämää
oman itsen ulkopuolella
valkeaksi pestyllä keväthangella
kevättaivaan keltaisessa aukossa
villaisten pilvien hoivassa
tai kevätpuron
yksitoikkoisessa solkotuksessa.
Täällä kaikki elämä tapahtuu sisälläni
aivoissa
rinnassa
vatsaontelossa
kohdussa
emättimessä.
xxx
Elämä on sitruunan puristamista
vihoviimeiseen tippaan saakka
hymyilevän pääkallon alla
haudassa joka ei koskaan
sulkeudu
ei koskaan avaudu
ei koskaan tule maistamaan
viimeistä pisaraa
auringostasi.
xxx
Syntyvyyden säännöstely
elämän annostelu
yksi kaksi kolme
holtittomilla jopa neljä
pisaraa elämää
sekoittamassa siistiä
kuolemanhiljaisuutta.
Elämää ei haluta ottaa vastaan
kuolemaa yritetään hätistellä kauemmaksi
rankkaa käydä sotaa
kahdella rintamalla.
Menehtymisenkin uhalla
äiti synnyttää yhdeksännen lapsensa
hän valitsee ennemmin elämän
elämän lapselleen
sillä kuolemanpelko
se häiritsevin
pienenee lapsi lapselta
luomus luomukselta.
Kautta aikojen
miehet ovat olleet valmiita uhraamaan
oman henkensä
riistäessään sitä toiselta.
Miksi ei nainen luopuisi
omasta elämästään
lahjoittaessaan sitä
uudelle ihmiselle?
xxx
Elämä voi mennä ohi
melkein huomaamatta
hellävaraisesti
hienotunteisesti
tuskin koskettaen
hipaisuperiaatteella
kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.
Kuolema ei kursaile
se iskee räväkästi koukkunsa
uhriinsa
siekailematta
itsevarmasti
täydellä teholla
anteeksi pyytämättä.
xxx
Etsin joka puolelta
rakkautta
sitä todellista
sitä ainoata
ei sitä tavoita
ei se asu missään
löysin vain hellyyttä
ystävyyttä
huolenpitoa
hymyä ja hyräilyä
hyväntahtoista rapsutusta
korvan juuresta.
Vastahakoisesti olen madaltanut
vaatimustasoa.
xxx
Matala profiili ei juuri miellytä
poliitikkoja
vastenmielinen se voi olla muillekin
varsinkin jollei ole
muuta vaihtoehtoa..
Myymäläapulainen saa puuhastella
matalan palkkansa seuralaisena
vuodesta toiseen
huipputasoa edustavat vain
näkkileipäpakkaukset ylähyllyllä.
Hakattu mies makaa mudassa
voittajan saapas takaraivolla
tarkkailee ympäristöään
yhä hämärtyvämmästä
sammakkoperspektiivistä.
Kerran
on jokainen meistä
matalan profiilin edustaja
vaikkei ehkä kannattaja
sydämen jättämä
lohduttoman tasainen, matala viiva
monitorin kalseassa ruudussa
viimeisessä vuoteessa.
xxx
Kaikkea ne keksivätkin!
Viisitoista vuotta jatkuneen sarjan
hurmaava sankari sai surmansa
kuoli
voi kauhistus
todella kuoli
haikean surullista
kyyneleet virtaavat silmistäni.
Katselen hajamielisenä TV:tä
muita ruumiita
niitä lojuu Aasiassa
Afrikassa
jopa Euroopassakin
kaikki samannäköisiä
kuolleita
itkeviä lapsia
vaikeroitsevia äitejä
heitä näytetään
puolen minuutin verran
sen jälkeen ei koskaan enää
on vaikeata samaistua
heidän kärsimyksiinsä.
Ajatukseni suhahtelevat
omia loppuun tallattuja ratojaan
kuin päästäinen
pimeissä, mullanmustissa käytävissään
vanhaa rutiinia
uusi polku ei juuri houkuta.
Uutisista pitäisi tehdä sarjaelokuvia
itkevällä olisi nimi.
xxx
Kaksi hyljettä
hylkeennahkaturkeissaan
köllöttää rantakalliolla
ilman vetoketjua
silmät tiukasti kiinni.
Astun ulos ladosta
kosketan tuoksuvaa kukintoa
keltaista
kimalaisen voipalloa
onnen täydellisyyttä
mutta
kaikki minun minäni
liehuvat koivunrunkojen välissä
syöden ruumiinmustia
mustikkamaailmoja
sinistyvin huulin.
xxx
Täydellinen tunne
kiihkeä ja kokonainen
silti se on torjuttava
siksi se on torjuttava
täyteläinen tunne
paisuttava ja vakaa
kättelimme.
xxx
Ilahdutan vierailullani
vanhaa kummitätiäni
joka alkaa heti hilpeästi kertoa
kuulumisiaan
tällaista talvea ei ole ollut
sen jälkeen kun Elmeri-vainaa
rakensi uuden talon
kuten Heikki-vainaa aina sanoi
tuon pöydän sain
Karoliina-vainaalta.
Kyllä sinä olet niin
Maija-vainaan näköinen
että ihan pahaa tekee.
Pahaa teki minullekin
ainoa muisto Maija-tädistä
muumiomainen tuijotus.
Koko tuttavapiirin yhteinen sukunimi
Vainaa
tunsin itseni siellä vieraaksi
luonnonoikuksi.
xxx
Yksinäisyyttä ken pelkäisi.
Jokainen omassa kuolemansellissään
odottaen tuomiota
epäselvästi mumistua
aika ja tapa
tuntematon.
Olihan sentään hetki
jolloin sain laahustaa
vankilan kivisellä pihalla
turvallisella
monin laittein varmistetulla
palkattujen silmäparien seuratessa
jokaista hoipertelevaa askeltani
mieltä ilahdutti
ristikkoikkunasta kilpistyvä
verinen auringonsäde.
Käsi kädessä vartijan kanssa
ainoa yhdysside
yhteinen kahle
jalka tavoitellen toisen tahtia
vierovaa ja välinpitämätöntä.
xxx
Luulet tietysti
etten elä
olet varma siitä
kompastelet murhemielin
vaappuvan arkkuni perässä
musta piukka puku
toinen silmä minussa
toinen vapaudessa
kyynelten läpi katselet
miten arkkuni uppoaa
vastahakoisesti keinahdellen
maan uumeniin.
toiseen maailmaan.
Tuot joka päivä kukkia haudalleni
surullisena silmäilet lyhyttä elinikääni
kultaisten numeroitten välissä.
Luulet etten elä
olinpa elossa tai kuollut
sinä et sitä huomaa
kohtelet minua kuin
rakasta vainajaa.
xxx
Onko kuolema samaa
kuin syöksyä pää edellä
räsähtävän seinän läpi
kivulla?
Niin kuin lapsi sukeltaa
uuteen steriiliin ilmapiiriin
verissä päin
punaisten pisaroitten hiljalleen valuessa
pitkin iljaista muoviverhoa.
Vieras elementti kauhistaa
ja houkuttelee
myyrä vilkaisee nopeasti
maan pinnalle
tarpeeksi kauan
siepatakseen säteilevästä auringonpaisteesta
mukaansa pienen tuikun
retkillensä synkkiin sokkeloihin.
Pehmeä taimi
nytkyttelee itsensä maan pinnalle
jäädäkseen
mutta säilyttää silti yhteyden
maaemon ylistettyyn multaan
eli kuraan
eli kuolemanpesän materiaaliin.
Pinnan puhkaiseminen
kammottaa
siitä huolimatta hylje
poksahtaa esille aalloista
tihrustaa vetisillä silmillään
loputonta
häikäisevää merta
ja taivasta
viiksissään syvyyksien viisaus.
xxx
Toipuminen repeilystä on vaikeata
ei vain synnytyksen jälkeen
vaan muulloinkin
kun ihminen irtaantuu
toisesta
itsenäistyy
alkaa seistä selin
lapsi puoliso sydänystävä
Vapahtaja.
Alkaa uusi repeily
vaateriekaleet eivät pysy päällä
ne lentelevät
putoilevat
takertuvat tienvarsien piikkeihin
niiden kokoon haalimisessa
kursimisessa ja paikkaamisessa
kuluu koko elämä.
Entä jos antaisin rääsyjen
pudota?
Alta paljastuisi vain
paljas nahka
arka
alaston
yhteinen kaikille.
xxx
Miksi aina syytät minua?
Ihmettelet
arvostelet
oiot väärinkäsityksiäni.
Syytä lintuparvea
joka holtittomasti heittäytyy siivilleen
pienimmästäkin rasahduksesta.
Syytä jänisemoa
joka surullisin silmin
hyvästelee poikasensa raapivalle hangelle.
Syytä tähteä
jonka tuike herättää sinut
makeimmasta unestasi
tervehtii sinua
miljoonien vuosien takaa.
Älä syytä minua
yhtä viatonta.
xxx
Elämä on
vanhan talon
raolleen juuttunut ovi
ei se aukene
eikä mene kiinni
joskus vähän narahtelee
lämmin karkaa pihalle
pakkanen sisälle.
Elämä on
parvi sirkuttavia linnunpoikasia
jotka hajaantuvat työpaikoilleen
ympäri maailmaa
tärkeään toimeen Tokioon
vastuulliseen virkaan
New Yorkin pilvenpiirtäjään
rakkauden lähettiläiksi kehitysmaihin.
Pian ne palaavat
harmaina
ja elämästä kylläksensä saaneina
Märinämäelle
vierekkäin nököttämään
turvallisen kotipesän lähelle
odottamaan viimeistä työkutsua.
Elämä on
katoavalta tuoksuva sireeninoksa
josta käydään loputonta kiistaa
kumpi on sireeni
koko kukinto
vai pieni yksityinen kukka
vai ehkä vain
tuoksun muisto.
Elämä on
rannalle kiskottu vuotava vene
jota lumi häveliäästi verhoaa
jonka varpaitten ohi
jäistä vapautunut
musteensininen joki
raivokkaasti pärskähtelee kohti merta.
Puhutaan uudesta keväästä
naurettavaa
siihen losoon ei tervakaan tehoa.
xxx
Olen koko ikäni
asunut tällä saarella
onnellisten saarella
hyvä työpaikka
mukava perhe
ihana puutarha
loistava näköala merelle
en välitä lähteä mantereelle
tämä saari oli osa sitä
kauan sitten
samat vuoret
sama metsä
samanlaiset matelijat
ei ole mitään syytä muuttaa
mantereelle
en tunne siellä ketään
kaikki rakkaani ovat täällä
täällä viihdyn
tänne jään.
Muuten
varasin paikan laivaan
se lähtee huomenna
viittä vaille kaksitoista
mantereelle.
xxx
Itku vai nauru?
Valmiina olemisen vaikeus
käsi ojennettuna ottamaan lisää
kuin kiitos.
Ihmismuisti säilyttää tuhansia sivuja sanoja
tenttiä varten
mutta rakkauden kuva ei pysy koossa
kuin katoavan hetken
rakkaat kasvot
koskettavat ilmeet
lahoavat kilpaa haudassa
ja muistoissa
jatkuvasti kurkistelen arkkuun
suurin ponnistuksin saan kahmaistua otteeseeni
tukun homeisia hiuksia
nenän tai leuan pakenevan kaaren
pari viilenevää sanaa.
Miksi tämä elämyskatko?
Elämän vauhdissa ei ehdi taakseen vilkaista
vainajat putoilevat rattailta
matkaseurana vain haikea
kaipaus
ainainen ja turha.
xxx
Entä luonnon rauha?
Liikkumattomuutta
haudanhiljaisuutta
jähmettymistä
paikallaan mököttämistä
pakastetut koivut jäykässä perusasennossa
varpaat palellen
jotakin ehkä kihisee tuohen alla
nietos kyyristelee
kuin hyppyyn valmistautuva peto
mitään ei tapahdu
varpunen pörröttää liukkaalla oksalla
siirtelee vaisusti elottomia jalkojaan
kirjavaksi palloksi linnoittautunut harakka
harppailee kankeasti aidalla jahdaten oravaa
joka liikahtelee vain sen verran
ettei jäinen nokka ehdi iskeytyä
kohmettuneeseen hännänpäähän.
Yöllä vieläkin hiljaisempaa
kuun valossa siniset varjot
huurteinen aita pakkasen puristuksessa
ampuu terävän laukauksen
taas äänetön kylmyys.
Irvokkaana
kaiken tapahtumattomuuden jälkeen
alkaa taivaalla vauhdikas hurja flamenco
vihreitten helmojen säkenöivä heittely
oikukas poimuilu
liikunnan riemua
kaukana täältä
miljardimaailmoissa.
Mitään ei tapahdu
on ajatustakin hiljaisempaa
ympärillä sanattomat ihmiset
naapureina vaiennetut unelmat.
Vauhti on huimaava
sisäinen vauhti
tunteet syöksyvät laidasta laitaan
kärventävästä vihasta
hehkuvaan rakkauteen
ahdistavasta pettymyksestä
hillittömään toivoon
koko skaala
koko kirjo
raivoisa tunteiden takaa-ajo
rämäkkä rakkauden ralliautoilu
maali
voitto
hiljaisuus.
xxx
Keski-ikäinen nainen
istahtaa viereeni
jokunen mukana raahautuva ryppy
kampaajan moneen kertaan mylläämät
kuivettuneet hiukset
selostaa jotakin tapahtumaa
alkaa muuntua
koukistua
mustua
espanjalainen leski
vain mies pystyy tekemään toisesta
elinikäisen lesken
vanhan naisen hylätty tuoksu
maanittelee minulta vastausta.
Nyökkään.
Yhtäkkiä hän nauraa
koulutytön levein peppihampain
karsastava musta katse
nytkäyttää tummia kireitä palmikoitaan:
Sitten en ala ollenkaan.
Hallitsee leikkitovereitaan
poistumisellaan
tai uhkaamalla poistua
haudankin takaa ohjastaa lapsensa
syyllisyydellä.
Kolminkertainen otos vierelläni kysyy:
Eikös ollutkin outo tapaus?
Nyökkään.
xxx
Sittenkin se koski
en voi muuta
istun paras pusakka päällä
odottamassa lähtökäskyä
ikinä en antaisi anteeksi
itselleni
toipuisi siitä ahdistuksesta
että minulta jäisi kuulematta
seireenien laulu
että laiminlöisin tilaisuuden
ainutlaatuisen tilaisuuden
toisin tekemiseen
että en ilomielin seuraisi
harvinaista kiusausta
niilläkin on etsikkoaikansa
nekin käyvät astinlaudasta
uudistumiseen.
xxx
Ihailen jokaista, joka lähtee
uskaltaa lähteä
edessäni suuri seikkailu
elämä
jännittää
valmistaudun siihen kunnolla
meikkaan kasvoni uusiksi
harjaan hiukseni nuoriksi
valitsen huolella juhlaleningin
punaisen
kultaisia perhosia helmoissa
kenkien tulee olla sirot
keveät
kesäyön kestävään tanssiin
koko elämän kestävään häävalssiin.
Kukaan ei soita
en uskalla lähteä yksin
käväisen vain pihalla
perhoshelmat hulmuten
vien muovipussin
roskalaatikkoon.
xxx
Luonnotontako?
Nuori tyttö odottamassa
uuden elämän synnyttämistä
kymmenen
sadankin vuoden takaa luikertelevat
kuivettuneet, kaikkitietävät sormet
osoittelemaan pyöristyvää vatsaa
tulevaisuuden kehtoa.
Mitä maailmasta tuleekaan
kun elämän luominen sallitaan
ilman miestä?
Taitamaton ei keksi laillisia
eikä laittomia keinoja
elämän hävittämiseksi
vaan tuottaa enemmän
kuin viisas pystyy tuhoamaan.
Suvaitsemattomuuden seitit repeilevät
tummakutriset
kirkassilmäiset
pikkuäidit elämän helliminä.
Viis orheista ja urhoista
nyt on
marian aika.
xxx
Rakastan tiikeriä
kaikista eläimistä rakastan
eniten tiikerikissaa
sain sellaisen lahjaksi kummiltani
kun täytin kolme vuotta
olin onnellinen uudesta leikkitoveristani.
Vanhempani eivät sitä hyväksyneet
olen aina joutunut piilottelemaan sitä
pitämään häkissä ja kahleissa
kun tuli vieraita
työnsin sen sängyn alle
tai komeroon
josta kuului vain uhkaava murina
mustelmansinisen ukkosen jyrinä
ulkoilutin sitä yön hiljaisuudessa
kuun kalvakassa hohteessa
sinisten varjojen päällä
sininen fosforisilmäinen aavepantteri
sinisen silkkipeiton alla
joskus pidin sitä nälkäkuurilla
rääkkäsin ja rakastin.
Eräänä huurrekoivuisena aamuna
päästin sen loikkimaan
pitkin kaupungin valtakatua
voima ja elämä värähdellen
loimuavan turkin alla
mahtavien tassujen täydellinen
keinuva rytmi
hännän päässä nytkähtelevä
pidätelty raivo
se syöksyi lumivalkoista tietään
Mersujen ja ambulanssien väistellessä
minun tiikeriäni.
Napsautin sormiani
heti ylväs peto kääntyi
paluumatkalle
jarrutti ja
jalkojeni juuressa istui
mitätön harmaaviiruinen
hiirentappaja
korva repaleisena
häntä unohtunut aidanrakoon
silmissä katkera keltainen iva.
Kesyttämisen ja kasvatuksen
loistava tulos.
xxx
Itken
kun peräsin ei tottele minua
satamat vilahtelevat ohi
majakka sekoaa kierroksissaan
ihmiset odottavat haaksirikkoaan.
Itken
kun sydämeni ei minua tottele
tilaisuudet vilahtelevat ohi
vaellan ja eksyn
sydämeni ääni
outona kaikuna
vastapäisellä rannalla.
xxx
Järjestelen tässä elämääni
tapahtumat on saatava kohdalleen
menneet ja tulevat
siirtelen palasia erakkoshakissa
tuohon työ
tähän rakkaus
tuonne ne vakavammat mietteet
taas meni vikaan.
Ulkona lehdet hypähtelevät puihin
ja puista pois
aamurusko ja iltarusko vuorotyössä
joki kiemurtelee milloin mustana
milloin valkoisena
tähtihetket syttyvät
ja sammuvat.
Nyt elämäni luonnos näyttää
melko onnistuneelta
valmiilta
vain pari pikkukorjausta
ja sitten
annetaanpa hautua yön yli
tummansinisen
ikuisen yön.
xxx
Linnut heräävät
niillä on vain yksi elämä
tämä päivä
kun pimeys vedettiin syrjään
ne syntyivät oksalle
räystään alle
taivaalle
meidän silmiimme
illalla ne ovat oksalla
pimeydestä huolimatta.
xxx
Tanssin laiturilla
liian lähellä reunaa
putosin mustaan syksyiseen veteen
kiepuin villissä pyörteessä
punaisten lehtien keskellä
vapaana
emme tanssineet riemusta
emme syleilleet rakkaudesta
irtoamisen kipu
muisto turvallisesta rungosta
pehmeästä keinumisesta
kesätuulten hyväilemänä.
Uusi turvallisuus
jähmettyminen veriseksi täpläksi
lammen kuolonvalkeaan pintaan.
xxx
Avioliitto on hapuileva
strip-tease-esitys
keikahtelevassa veneessä
aamuhyisen usvan armoilla
alkavan kosken jyrisyttäessä
veneen pohjaa
riisuutumisleikin jossakin vaiheessa
paljastuu puolisoitten henkilöllisyys
paikallinen
pörröhäntäinen orava
ja uskomattoman kaukaa tullut
kolmiloikkaa harrastava kenguru.
Ällistyksestä toipumiseen kuluu
niin monta vuotta
että kultahäiden kynnyksellä
he huomaavat tuijottavansa
omaa peilikuvaansa
olennaisin on ainakin samaa:
kaksi silmää ja suu.
xxx
Ota tai jätä.
sinun takiasi en aio muuttua
toiseksi ihmiseksi
en rupea laihduttamaan itseäni
hernekepiksi
myöhemmin rakastut kuitenkin
johonkin pullukkaan
en värjää hiuksiani yön mustiksi
koska joskus ihastut
kultakutriin
en opettele olemaan kiltti neitsyt
koska kerran tulet naimaan
viidesti eronneen.
On turhaa muuttaa muotoaan
sinun vuoksesi
pahoinpidellä itseään.
Ota tai jätä.
xxx
Nyt saa totisesti riittää
odotus ja odotus
en odota sinua
en kontrolloi ilmeitäsi
en katso kysyvästi:
Missä mitä kenen kanssa
kuinka monta pulloa?
En nuuski
enkä jäljitä
lakkaan tarvitsemasta sinua
unohdan sinut
onhan niin helppoa unohtaa
puhelinnumero
hammaslääkäri
joulukortti Hanna-tädille.
Unohdan sinut
nyt
kerralla
vai?
xxx
Haluan kävellä ulos
rakkaudestasi
ei ole yksinkertaista
päästä eroon kiintymyksestä
se koskee
raahaan kulunutta
rakkauden matkalaukkua kaikkialle
ravintolaan en voi sitä jättää
hölkkäpolulle se ei suostu jäämään
pelastusarmeijalle se ei kelpaa
se tekee niin kipeätä
se on liian raskas
olen altistettu
hellittämättömälle rakkaudelle.
xxx
Paviaani hyväilee rakastettuaan
kaivelee kirppuja
koukkuisin sormin
makustelee ja sylkee pois.
Alkuasukasäiti hellii lastaan
nyppii karheasta tukasta täitä
litistää ne suussaan ja sylkee pois.
Sinun kätesi rakkaani
vaeltelee lempeissä hiuksissani
metsästelee pehmeitä tunteitani
rakkauden itiöitä
narskuttelet niitä hampaissasi
ja syljet pois.
Näin olen puhdas tunteista
vapaa rakkaudesta
valmis sinulle.
Vapaa valinta
oikein tai väärin
kärsit kaksikymmentä vuotta
itket
ikävöit
paikkailet unelmalinnaasi
kuin lumiukkoa
tilkitset ja taputtelet
se on sulanut ja vino.
Sitten se tapahtuu
oikea ja väärä
valitse vain aivan vapaasti
punnitse
harkitse
sano sitten iloisesti
ei kiitos
rakkaudelle.
xxx
Väsyttävää harhailemista
ratkaisemattomien ongelmien
viidakossa
yhdistelyä
vertailua
hylkäämistä
uudelleen arviointia.
Miten voisin keskittyä
aamukahvin tiputtamiseen
kun mieleni täyttää
kaksi pulmaa:
sperman haju
kalman haju.
Ei varsin merkittävää eroa
makea imelä outo
nuuskituttava
uteliaisuutta herättävä
arkitodellisuutta häiritsevä
uudenlaista olotilaa ennustava.
xxx
Missä on se osa, josta voisin sanoa:
tuo olen minä?
Peilikuvani näyttelee teennäisesti
kauniimpaa kuin on
valokuva kertoo vain
menneisyyden
tympääntyneenä keräilen itseäni
eri puolilta maailmaa
eri aikakausilta.
Taas jokin osanen käyskentelee
Afrikan savanneilla
tai kokkaa villisikasoppaa
kivikautisen luolan peräloukoissa
on hermostuttavaa tavoitella ihmistä
jonka ainoa kohtaamispaikka on
automaattivastaaja
tai lappu ovessa:
olen asioilla.
Tuo olen minä
voin yhtä hyvin tokaista
mäkättämäisillään olevalle lampaalle
tai hopeasilkkiselle
natisevalle kelovainaalle
joka valmistautuu elämään
toista
neljäsataavuotiskauttaan.
xxx
Mistä on peräisin tämä tuska
kahden lähestyvän seinämän puristus?
Olenko itse löytänyt sen
hellästi kuljettanut kotiini
kärsimyskukan?
Istuttanut sen sydämeeni
jututtanut
kastellut
hoivannut sitä
kunnes se vihdoin juurtui
tuottamaan kitkeriä hedelmiä
piikkisiä hedelmiä
myrkyllisiä hedelmiä.
Vai käyttikö joku muu
sieluani kaatopaikkana
ongelmajätteille
tunnejäämille
hyödyttömille kärsimyksille?
xxx
Luovallakin yksilöllä on kärsimyksensä
joista hän sopivasti ruikuttelee
saadakseen ympäristöltään myötätuntoa
ja työrauhaa
harva olento maailmassa
on yhtä patsasmaisen tyyni
hiljainen
ja silti raivokkaassa työntouhussa.
Saalistaan vaaniva kameleontti
on hänen rinnallaan
kuin rock-orkesterin rumpali.
Luova yksilö ei ole menettänyt mitään
ei aikaa
ei tapahtumia
ei ihmissuhteita
yhä uudestaan hän saa ne käyttöönsä
lisää
vähentää
muuntaa mieleisiksensä.
Pieni tyttö rimpsuhelmaisessa mekossaan
edessä
takana
sisäpuolella
juhannusruusun katoamaton tuoksu
Luova yksilö luo jatkoaikaa
elämäänsä.
xxx
Aikuiset pudistelevat surullisina
kaikkitietävää päätään:
Ei kannate
kouluttaa lapsia
ei ne kumminkaan saa työpaikkaa.
Ei kannate
hankkia lisää ammattipätevyyttä
ei niitä rahoja
ehdi saada takaisin ennen eläkeikää.
Ei kannate
lähteä matkustelemaan
kun ei osaa noita kieliä.
Ei kannate
ruveta seuraamaan TV-sarjaa
kun on niin huono tuo muisti.
Ei kannate
opetella kutomaan mattoa
kesken se kumminkin jää
kun tulee lähtö kuolemalle.
Vain lapinpöllön kannattee
käännellä päätään 180 asteen kierroksia
pohjattoman
toivottomuuden merkiksi.
xxx
Niin paljon valintoja väärin perustein
turvallisuus
varma eläke
jolsa
tylsyyteen kasvattava ihmissuhde
railakkaasti versova pankkitili
valta ja kunnia
kuivaksi kaluttu usko
mieluisat tavat ja tottumukset
niin rakkaat.
Missä ovat muut rakkaat?
Milloin viimeksi valitsit rakkauden?
xxx
Valitsin sinulle lahjan
arvokkainta mitä löysin
rakkauden jumalattaren
alttiin ja uskollisen
jännittyneenä seurasin
kun avasit silkkirusettisen käärön
ihmettelit
paheksuit
petyit
et tarvinnut sellaista
et tarvinnut rakkauttani
se häiritsi työtäsi
se esti sinua rakastamasta muita
annoit sen leikkikaluksi
kissalle.
Nyt se teroittaa kynsiään
minuun.
xxx
Kerran päätin jättää sinut
hymyttömän
kaipasin lämpöä ja hellyyttä
janosin virvoittavia sanoja
kiertelin kauan toreilla
vaeltelin metsissä ja niityillä
minulle hymyiltiin
poskeani suudeltiin
sain kosketella monenlaisia lauseita
silti en osannut iloita
enkä itkeä
en pystynyt työhön enkä lempeen.
Hiivin varovaisesti ovellesi
katselin patsasmaista sinua
kuiskasin:
olen palannut luoksesi, kultaseni
vastasit:
oletko ollut poissa, rakkaani?
xxx
Mikään sensuuri ei hyväksyisi
sellaista väkivallan määrää
jota sinä teit minulle
jota minä tein minulle
me yhdessä minulle.
xxx
Rajaa alueesi
keskity
älä hajota itseäsi
valitse jokin sektori
noudata suoraa linjaa
erikoistu sisään hengitykseen
vaikka pullistuisit pallosammakoksi
vaella kaitaa tietä
hölkkää valaistua kuntopolkua
tossuile nuorallatanssijana
kunnes huomaat olevasi
hämähäkki
joka vaappuu kuivikasta elämänlankaa
ylös ja alas
verkkaisesti hieroskellen
karvaisia
kangistuneita
takajalkojaan.
xxx
Rajut
räiskyvät tunteet
salaperäisessä paketissa
ensin rasia
pulleita sydämiä
sitten koristepaperi
pulleita kyyhkysiä
vaaleanpunaista silkkinauhaa
päälle ruskea käärepaperi
ripsuilevaa narua
tahmaista teippiä
varmuuden vuoksi väärä osoite
komeron ylähyllylle
harvoin tarvittavien matkalaukkujen taakse
ovi visusti kiinni.
Suuri juhlapäivä lähestyy
lähetänkin kuivahkon kortin:
Paljon onnea
merkkipäiväsi johdosta
ystävällisesti...
xxx
Joka ilta
sukellan pehmeisiin pensaisiin
sadunomaiseen viidakkoon
jossa minulla on kaikki
jossa olen kotona
jossa haluan viipyä.
Joka aamu
sukellan pensaista ulos
ne eivät kuulu minulle
luovun niistä
hylkään ja unohdan.
Joka päivä
aaltomainen hengitys
tummaa
varmaa ja levollista.
xxx
En tiedä
jäädäkö vai lähteä
olen yksivuotias rakkaudessa
en uskalla ottaa ensimmäistä askelta
elämän tanssilattialla
haparoin eteen
taakse
sivulle
ei sittenkään.
Olisi helppoa, jos kaikki muu liikkuisi
liukuisi mallikkaasti ohi:
puut talot ystävät
ponnistukset
saavutukset
minun ei tarvitsisi liikahtaa
ratkaista
ottaa vastuuta
vain seistä pehmeissä vaaleanpunaisissa
vauvantossuissani
samalla samettisella nurmikolla.
xxx
Lysthuone
pitsikoristeinen
herkkä ja valkoinen huvihuone
pohjoisen kylässä
jäätävän lumimuurin sylissä
jähmettyneen joen rannalla
pohjalla mönkivät uneliaat kalat
hartioillaan paksu jäävaippa.
Mitä siitä on hyötyä?
Huvit hyytyneet
monen talven ja kesän viimoissa
huurtuneet käyttökelvottomiksi.
Ehkä siellä istuu kärsivällinen pohjolan asukas
jolle villapaita ja lapikkaat
ovat osa ihoa.
xxx
Onpa hauskaa että olet löytänyt itsesi.
En halua löytää itseäni
siihen kuluu monta unetonta yötä
paljon sähkövaloa
ja viisaitten kirjojen rapisuttelua
jonka jälkeen tarvitaan
paljon aikaa ja viinaa
jotta edes hetkeksi pystyisi unohtamaan
löytämänsä:
kuivettunut
katkeroitunut
päättömästi pyristelevä koskikärpänen
kahden välinpitämättömän lasiruudun välissä
matkalla
ei minnekään.
xxx
Annoin etsintäkuulutuksen
rakkaudesta
siitä ainoasta oikeasta
lupasin löytäjälle parhaimman palkkion
oman itseni.
Jäin odottamaan
ja opiskelin ahkerasti rakkautta
kirjekursseilla
etäopetus on parasta aloittelijalle
katsoin mallia sarjaelokuvista
ja saippuaoopperoista
vertailin maailmankirjallisuuden
suuria, aitoja rakkauksia
kypsyin kauan
ikävöin kunnolla.
Takapihalta löytyi tunteenpoikanen
outo ja poikkeava
rakkauden pitäisi tuntua sydämessä
minulla se murisi mahassa
rakkauden piti viedä seitsemänteen taivaaseen
minua se kärventeli helvetin porteilla
rakkauden tulisi riistää ihmiseltä vain järki
minulta se vei kaiken
myös rakkauden.
Mikä on tämä
ulkoavaruudesta rantautunut epäsikiö?
Sillä ei ole edes nimeä.
xxx
Tunne itsesi.
Kahdenkymmenen makean
lisäkilon ajan
kaivaudun urheasti yhä syvemmälle
pehmeän pumpulipalloni uumeniin
makustellen omaa rakasta itseäni.
Vaimeana kuuluu uusi taisteluhuuto:
tulkaa ulos itsestänne.
Tukka pörrössä, silmät sikkarassa
aloitan tottelevaisena
hitaan kiipeämisen ihmisten ilmoille
suurella vaivalla hankittu ystävä
oma itse
on menetetty
tavoittamattomissa.
Haluaisin olla kaksi amebaa
jotka hellästi lähestyvät toisiaan
koskettelevat
hyytelöitsevät itsensä
yhdeksi alati muuttuvaksi kuvioksi
ja tutisevat jälleen
omille teilleen.
xxx
Eikö rukouksiin muka vastata?
Olen jäämässä maanvyörymän alle.
Kerran
vuosia sitten
rukoilin hartaasti itselleni
antoisaa ammattia
nyt raadan kolmivuorotyössä
raskasta
taukoamatta
tunnit kaatuvat ylitseni.
Kerran
pyysin nöyrästi rinnalleni
rakastavaa elämänkumppania
tähän mennessä
heitä on vierelleni siunaantunut
peräti kolme
toinen toistaan jolsempia.
Kädet ristissä
sopertelin vaalittavakseni
omaa perhettä
tänään ympärilläni riehuu
levottomassa piiritanssissa
kuusi lasta
kaksi anoppia
ja huonosti kasvatettu
Saksan paimenkoira.
Uskoin
vuori siirtyi päälleni
liikenne ruuhkaantui
maljani vuotaa yli
elämän rikkaus
kiitos.