SYRJÄHYPPYJÄ
Ritva-Liisa Harjumaa
Takakansi:
Helsingin kaamoksesta Lapin kaamokseen muuttanut Ritva-Liisa Harjumaa (os. Lavi) toimii englannin ja saksan kielen opettajana Rovaniemellä.
Kieli ilmaisuvälineenä kiinnostaa häntä myös kirjoittamisen muodossa. Vaikka runojen aihepiiri olisi kuinka raskas ja surullinen hyvänsä, hän kokee ne tavaksi leikkiä. Ne ovat mielikuvitusleikkiä tuskan ja ilon täyttämässä maailmassa. Surullisen sydämen hätähuutoa toiselle murheelliselle sydämelle.
Runojen avulla kirjoittaja omaksuu erilaisia rooleja tapahtumissa ja kokemuksissa. Syrjähyppyjä –kokoelma kuvaa elämää, joka on täynnä poikkeamia aiotusta suunnasta, hienoista suunnitelmista ja rakkaista unelmista.
Kokoelmassa on myös joitakin runoja, jotka kirjoittaja on säveltänyt lauluiksi. Ritva-Liisa Harjumaa tunnetaan ensisijaisesti sytyttävänä ja monipuolisena pianonsoittajana, jonka on nähty esiintyvän kirkosta kapakkaan saakka.
Kansikuva: Ritva-Liisa Harjumaa
ISBN 952-90027-1-8
SYRJÄHYPPYJÄ
Runoja
ISBN 952-90027-1-8
Pienkustanne
Rovaniemi 1988
Lapin Maakuntapaino Ky
Rovaniemi 1988
I
RAKASTAISINKO RUUSUN PIIKKIÄ
Eivät nämä ole runoja
eivät niin
ne ovat kertomusta
tunteiden alkamisesta
ja loppumisesta
surullisen sydämen hätähuutoa
toiselle murheelliselle sydämelle
mainospaloja onnettomasta rakkaudesta
saarnoja pettyneille sieluille.
Jokainen päivä on runo
tai hautakirjoitus
jonkun muistoksi.
Sinkoat ilmaan hienoja sanoja
elämä rakkaus ymmärtäminen
usko ystävyys.
Heti kun ne ovat irtaantuneet huuliltasi
ammut ne sirpaleiksi
kuin savikiekot
ennen kuin yksikään niistä tuli elettyä.
Itse olet piilossa
naamioituneena.
En voi
en tahdo
en saa rakastella
savupilveä
joka koko ajan muuttaa muotoaan
haihtuu tuuleen
kun lausun sanan
rakkaus.
Sanot tarvitsevasi minua.
Et sinä minua tarvitse
et mihinkään
et iloon etkä suruun
et kaipaa minun sieluani
etkä ruumistani
et hellyyttäni
et kyyneleitäni.
Olen pelkkä puuvati
koriste-esine
joka ei ole edes kaunis.
Minua ei tarvitse käsitellä hellävaraisesti
minua voi säilyttää kosteassa
vetoisessa
rottaisessa
vihamielisessä varastossa.
Pienet halkeamat eivät haittaa
eipä ole käyttöä kuitenkaan.
Kuolit
mitä minulle jäi?
Käskin valtamerta: nukahda1
Se vyöryi madellen hiekkaisiin jalkoihini
kuivui.
Käskin maanjäristystä: lopeta!
Vuoret ja hiekansiru tyynyivät
ja löysivät levon.
Käskin sydäntäni: unohda!
Sen aaltoileva itku voimistui
paisui
muuttui pisaroista mereksi
huuhtelemaan surevia jalkojani.
Seisoin myrskyävässä elämässä
ja meressä
mutta sinä kuolit.
Sinulle en voinut huutaa:
seis!
En tunne rakkautta
en ole sitä koskaan tavannut
se ei liiku täälläpäin
tai ehkä valepuvussa
kerran joku kosketti selkääni
kun käännyin
se oli poissa
tai yksinäinen lapsi
istui hiekassa
ja katsoi merelle.
En tarvitse sitä
muut rakastelkoot pitkin tienvieriä
pehmeällä nurmella
minä kävelen tiellä
kovalla tiellä
siirrän varovasti jalkojani
kukaan ei tartu nilkkoihini
kukaan ei rakasta minua
kyyneleeni valuvat tielle
turhalle tielle
niin on parasta.
Lähdin kävelylle sydämeni kanssa
talutin sitä lyhyessä hihnassa
ettei se vauhkoontuisi
nautinnolla se haisteli
kevätnurmikon ja elämän puun
hilpeänä se katseli
suihkukoneen koukeroista vanaa
tavaili siitä sanan
rakas
toiset innokkaat sydämet
se tunnisti jo kaukaa
tervehti niitä huolettomalla hännänheilutuksella
vapaaksi en sitä päästä
sitä ei ole koulutettu
palaamaan omistajalleen
käskystä
älä rakastu.
Kun lähestyy rakkautta
sitoutuu ristiriitaan
ennen rakkautta olet ehjä
valkoinen
onnellinen
sopusointuinen
enkelikuoro laulaa.
Ennen kuin huomaatkaan
olet keskellä rätisevää roviota
tukahduttavaa savua
itkettävää
pyhä neitsyt
liekit nuoleskelevat sinua
pyhä neitsyt
rakkaus nuoleskelee sinua
viattomat neitsyet
rakkauden ja intohimon marttyyrit
enkelikuoro laulaa.
Kiitos tästä epätoivosta
kiitos että jokainen hengenvetoni
on huokaus
jokainen sydämenlyöntini
ahdistus
ilman sitä
istuisin keittiön pöydän ääressä
ja miettisin
lihapullia vai kaalikääryleitä
ilman sitä
istuisin kirkonpenkissä
ja uskoisin kaiken omaksi turmiokseni
ilman sitä
istuisin puistonpenkillä
ja antaisin jokaisen rakkauden
kulkea ohi
koskettamatta.
Kaikki menee aina ohi
kuitenkin
lopulta
hammaslääkärissä käynti
tunnissa
lapsen saaminen
muutamassa tunnissa
intohimo
hetken päästä
rakkaus joskus.
Mitään et voi pitkittää
loputtomiin
et edes surua
itku unohtuu
katse hakeutuu aaltoihin
lyijynharmaisiin
lehtiin tulipunaisiin.
Roihuava intohimo
huokuvalla ruohoaavikolla
itse tutkin sitä kiikarilla
kaukaa
turvallisen välimatkan päästä
kytevä kipinä hiuksilla.
Tunne niin vaisu
voipunut
ilon sykähdys
vain mustan muurahaisen
näkymätön syrjähyppy
mustalla kumiletkulla.
Parkkeerasit kuorma-autosi
sydämeni ovelle
kannoit ulos kaiken
harvat ja kevyet rakkauden hetket
pitkät ja raskaat odotuksen tunnit
tunnelmat ja sanat
pölyä nurkassa
tapetti irti
virttyneellä seinällä juliste:
sinä olet paras ystäväni
sen sinä unohdit ottaa mukaasi
ja minut.
Olet liian täynnä solmuja ja umpisolmuja
sotkeutunutta siimaa
paikkaamatonta verkkoa
kalat järvessä, sotkut rannalla.
Pyydät minua kanssasi selvittämään
vuosikymmenien kaaosta
palkaksi lupasit rakastaa minua
hiukan
vaivautuneesti
etäältä.
Ei kiitos!
Lähden siniselle järvelle
kalastan paljain käsin
suorin, voimakkain sormin
heittäydyn valkoisille aalloille
nauravaan tuuleen.
Anteeksi että rakastin sinua
tarjosin sinulle mahdollisuuden
kovettua
katkeroitua
vajota itsesääliin
opetella inhoamaan
itseäsi ja minua
kerätä tulivoimaisen ammusvaraston
tunnustuksistani
rakkauden vakuutuksistani
yrityksistäni olla avoin
pehmeä
ymmärtävä
anteeksiantava.
Anteeksi että rakastin sinusta hirviön.
Meidän tarpeemme ovat erilaiset
voisinpa pakottaa sinua:
tarvitse minua
janoa minua
enemmän
vielä enemmän
monta astetta kiihkeämmin
näännyn nälkään ja janoon.
Ilman minua
kuole ja kuivetu
ilman minua
vaivu raskaaseen suruun
jollen ole ilonasi.
Kun näin sinut viimeksi
olit naureskeleva
kukoistava
söit hyvällä ruokahalulla
makkaravoileipää.
Unelmasta se alkoi
heiveröisestä
epäuskottavasta
kevyestä hipaisusta
huokauksesta
tähtisumun tiivistyminen
jähmettyminen alppien huipuiksi
lumikiteessä säteilevä iltarusko
kivenpalaseksi kengässä
hiertämään rikki
suurta unelmaa rakkaudesta
rakkautta.
Tulevaisuutta et voi ankkuroida
tähän hetkeen
tunteille vain kahden vuoden takuu.
Olipa ihana menneisyys
äskeinen hetki
olipa vahva usko
ja tosi kuuma rakkaus.
Säilön
suolaan
ja pakastan ne
ensi talven varalle.
Varastossa
kitkerä tai väljähtynyt usko
ja tosi kylmä rakkaus.
Monopolisoitu rakkaus
kriminalisoitu rakkaus
tunnusta heti mitä olet tehnyt
tunnusta ennemminkin
mitä et ole tehnyt
tunne syyllisyyttä
toteutumattomista tunteista.
Silti tuomio julistetaan:
syytön elämisen rikokseen.
Ujosti ojennan käteni
koskettaakseni rakkautta
silitän sitä varovaisesti
vastakarvaan
miltä se tuoksuu
miltä se maistuu
miltä se tuntuu?
Se tuoksuu huilun helähdykseltä
se maistuu pienokaisen hymyltä
se tuntuu lemmikin katseelta
suurella kedolla.
Sen kuvaamiseen kuluu sekunti
tai vuosisata.
Rakkaudentunnustuksesi ovat hieman erikoisia:
jos olisit toisenlainen
toinen ihminen
jos olisit hoikempi
kauniimpi
rikkaampi
viisaampi
jos sinä et olisi sinä
rakastaisin sinua palavasti.
Ihmettelen tarinoitasi onnesta
meidän onnestamme
nehän kertovat vain vieraasta maasta
menneestä aikakaudesta
epäyhteneväisistä kolmioista.
Luulin että meillä olisi
yhtenäinen onni
yhteinen lapsi
yhteinen tulevaisuus.
Onhan meillä yhteinen omaisuus
ja molemminpuolinen harha.
Luullakseni rakastin sinua.
Petit minut
sinä kurja.
Lupasit istua kanssani
samalla sohvalla ikuisesti
hörppiä kahvia katse minussa
kuiskia kaiken päivää:
rakastan sinua.
Mitään varoitusta et antanut
et vihjaissut etukäteen
paitsi tietysti
vieras tuoksu tyynyllä
minä aina yksin sohvalla
ihmettelemässä
suupieleesi unohtunut hymy
aamukahvilla
huutosi kovaääniseen:
rakastan
mutta en sinua!
Muuten salasit kaiken taitavasti
sinä petturi.
Petit minut vai petitkö?
Petin itse itseni.
Turhaan sinä nakuttelet sieluni ovea
kuin tikka
kirjavassa koltussaan
lastut ja säkenet lentelevät
turhaan.
Ovi oli auki
ovi oli raollaan
ovi on tiukasti kiinni
sinulle.
Mikä sen sulki?
Jäätävä pohjatuuli
sielusta sieluun.
Tämä oli viimeinen mahdollisuutesi
pidellä minusta kiinni
huulemme ovat irtaantuneet
katseemme ovat irtaantuneet
sydämemme ovat irtaantuneet
toistensa syleilystä.
Vain kuolleita sanoja
homehtuneita tunteita
piikkilangan molemmin puolin.
Tyrkytät minulle jatkuvasti
vääränmerkkistä rakkautta.
Haluat olla minulle isä tai veli,
poika, kämppäkaveri, yhtiötoveri,
vuokraisäntä, keisari ja
joskus jopa renki.
Vaunulasteittain kärräät minulle aarteitasi
aina vääriä raiteita.
Junasi eivät pysähdy tällä asemalla
hätäisesti huiskutat minulle ikkunasta
ilmavirta kertoi
että yritit olla läsnä.
Kiitos siitäkin.
En halua rakastaa
kammoan sitä sanaa
pidän ja olen kiinnostunut
ihailen ja siedän
kaipaan ja hyväksyn
mitä tahansa
mutta en rakasta.
Se on polttanut sydämeeni
parantumattomia rakkoja.
Piilotan sen syvälle maahan
hautakiveen kirjoitan:
Rakas rakkaus
syntyi kerran
kuoli tänään
ei nouse koskaan.
Opasta minua
tee minusta täydellinen
aseta harmoniset sävelet suuhuni
sensuroitu sanakirja käteeni
erehtymätön suunnistuskartta eteeni
tee minusta robotti
joka tanssii kuvioittesi mukaan
marssii: yks kaks kolme seis!
Karkeatekoiset kangaspuut
loksuttavat yksioikoista
sinivalkoista räsymattoa.
Se en ole enää minä.
Olen yrittänyt ansaita rakkauttasi
kaikilla mahdollisilla tavoilla
rahalla, rahalla ja rahalla.
Olen hymyillyt
kun olisi pitänyt itkeä.
Olen hiipinyt lähelle
kun aika olisi ollut paeta.
Olen sanonut mutta enemmän ollut sanomatta.
Olen elänyt ja melkein ollut elämättä.
Joka kerjää rakkautta
ei ole ansainnut sitä.
Huomaavainen aviomies
suojelee rakkaintaan
hän ei vie vaimoaan iltakävelylle
vilustumaan
ei ota häntä ravintolaan
rasittumaan
ei kuljeta teatteriin
ikävystymään
ei seuramatkalle
sairastumaan.
Vaimo on turvassa kotona
onnellinen ja tyytyväinen
kaikki sinun parhaaksesi
aarteeni.
Ensin olin onneton ilman häntä
sitten kiduin muutaman vuoden hänen kanssaan
nyt olen taas epätoivoinen ilman häntä
harva osaa olla onneton
saman miehen takia
kolminkertaisesti.
Mikään ei voi enää muuttua uudeksi
meidän perheessä:
rakkaus ja viha
inho ja ihastus
puute ja kyllästyminen
elämä ja kuolettuminen.
Kaikki on koettu
ja vältetty
yhdessä
ja erikseen.
Luulin että sen jälkeen
ei tule enää mitään
ei voi tapahtua mitään
ei voi tuntea mitään
ei hymyä, ei toivoa, ei elämää.
Se tuli
se oli
se meni.
Tie jatkui
kiemurteli hetken
oikeni lähes ennalleen
odotti.
Minun rakkauteni ei ole kahle
ei kultainen eikä ruostuva
ei kestävä eikä helposti murtuva
se ei muistuta häkkiä
jonka ristikot sulkeutuvat valittaen.
Se on vain avoin ovi
tulla ja lähteä
vapaasti
jonnekin.
Rakastin sinua niin
olin hulluna ruumiiseesi
josta tein ruumiin leipäveitsellä.
Enää se ei rakastele pikkulintuja
eikä kiertele puutarhassa ilman lupaa
enää et mieti ajatuksia
joita minä en omista
enää et hymyile ohitseni
lapselle.
Et sinä kuulu minun arkielämääni
en minä tunne sinua.
Käyn luonasi harvoin
kuin liian kalliilla seuramatkalla
kauas etelän lämpimään.
Ajelen linja-autolla
jonka päätepysäkkiä en tiedä
loikoilen rannalla
josta en maksa veroa
ihastelen taideaarteita
joiden tekijöistä en muista kuulleenikaan.
Sitten palaan kotiin
arkeen
kylmyyteen
matkamuistoina jotakin pientä
ja tarpeetonta
valokuvia
joita en voi näyttää muille.
Toivoin jo unohtaneeni sinut.
Leikit minulla
ja minun pienillä tunteillani
kuin laiska kissa
itkevällä hiirellä.
Hätääntyneenä syöksähtelen joka suuntaan
pehmeän pehmeä tassu
estää minulta pääsyn
kiihkeästi vilisevään hiiren elämääni.
Et sinä leiki
sinulla on juhlallisen vakava
kissan elämäsi.
Nyt on sinun vuorosi
olla toivorikas
raivata raunioita
jälleenrakentaa pommitettua kotia
tutkia elämisen oppaita
juosta ymmärtämisen neuvonnassa
suunnitella tunnelmaa
ja herkullisia ruokia
peilailla itseäsi
sovituskopin aavamaisessa valossa
ja huokailla:
miksi ei?
Yhdessäkin on jo kestämistä
saati sitten kahdessa
minäpä valitsin molemmat
valitsin ristiriidan
ja ylimaallisen rauhan
valitsin ainaisen unelmoimisen
vihreässä nojatuolissa
sekä sietämättömän tulevaisuuden tuskan
valitsin inhon
ja rakkauden
toivottomuuden ja riemun
valitsin sinut
ja hänet.
Ensin toivo on avaruuden laajuinen
siinä voi kellua ja hyppiä
pitkin ja poikin
koskaan ei näy reunoja
jos joku niistä kertoo
hän on väärä profeetta.
Sitä mukaa kun toivo heikkenee
rajat lähestyvät
viimein ei uskalla edes asentoa vaihtaa
kun on jo epätoivon puolella.
Sitten tulee hetki
jolloin toivo on valunut ulos minusta
jolloin se on vain pieni lämmittämätön piste
kylmässä avaruudessa.
Toisen asteen todellisuus
toisen asteen rakkaus.
Rivitalon ovenpieli on kylmä
hehkuvaa poskea vasten
se ei osaa hyväillä
aidotkaan helmet
eivät pyyhi pois kyyneleitäni
vastaa suudelmiini
pehmeinkään patja
ei anna tyydytystä
nälkäisille jäsenille.
Rakkaani
kultaseni
armaani.
Ensimmäisen asteen rakkaus on
alaston
koruton
sanaton.
Mikään ei ole sitä
miltä se näyttää
eivät edes huurteiset puut
ikuiset timantit.
Sinulle kaikki on vain leikkiä
huoletonta kisailua
taide
ansiotyö
rakkaus
elämä
lempeätä hyräilyä
keveitä tanssiaskeleita
auringossa ja ilossa.
Se on eräs tapa kestää
kun vastassa on
sapelihammastiikeri
sydänystävä
ja kuolema.
Itse asiassa viihdyn luonasi ihan hyvin
takkatulen humina
perintökellon jankuttava raksutus
vanhan hirsitalon pehmeä kuorsaus
sinä ja sinun ajatuksesi
rauhallista ja olematonta
itsekeskeiset punatulkut
paljaiksi tuomituissa puissa.
Kuolen tähän paikkaan
jollet päästä minua pois!
Ikävöin sinua jokaisena raskaana vuotena
joka vyöryy ohi
vankkurit ilman ajajaa.
Ikävöin sinua jokaisena ilottomana päivänä
joka vedetään ylitseni
kuin tyhjä lakana
rakkauteni käärinliina.
Ikävöin sinua jokaisena olemattomana hetkenä
niin lyhyenä
vain tuska on ainoa tunne
joka ehtii koskettaa minua.
Ikävöin.
Oikeastaan en elä kanssasi
pelkään sinun elämääsi
tuli ja vesi
onnellisessa liitossa
sihautat minut sammuksiin
aina
maailmasi ei rakasta minua
ilma ja maa
hautaat heleät unelmani
liejuun ja mutaan
kaikki.
En minä sinua rakasta.
Rakastaisinko iilimatoa
joka verisin huulin imeytyy sieluuni?
Kaipaisinko susilaumaa
joka irvistelee herkimmät tunteeni
kummituksiksi kuutamoon?
Rakastaisinko ruusun piikkiä
joka porautuu sydämeeni
pehmeään
punaiseen?
Pistät revit raatelet
ja kerrot
että rakastat minua
hellästi.
Nyt olen jättänyt sinut
todella
tavoittamattomiin
olen siirtynyt syrjään
yhden askeleen verran
sieltä kaukaa
seuraan elämääsi
käteni ei kosketa sinua
huuleni eivät hipaise hiuksiasi
ajatukseni hipaisevat sinua
tunteeni pirskottavat päällesi
pehmeän suihkun
rakkauden vaahtokylvyn
sinä ihmettelet joskus
elämän pehmeyttä.
Alituisesti rukoilet minulta lämpöä
lämmitän viluisia jalkojasi
kalseita käsiäsi
kylmää sydäntäsi
niin kestimme taas
yhden pakkasyön yli
koleaan
huurteiseen aamuun.
Hellit koiriasi
kokouksiasi
pöytäkirjojasi
silität taukoamatta salkkuasi
harvenevia hiuksiasi
tuijotat haltioituneena
television kuuluttajaa
uutistenlukijaa
mainosten suklaansyöjää.
Minut
terveen ja hilpeän kissanpennun
olet heittänyt roskikseen
yksin naukumaan.
Minussa ei ole paikkaa
mikä soveltuisi sinulle
miellyttäisi sinua
rakkaus vähenee
virhepisteet lisääntyvät
osta uudet huulet
vuokraa punainen peruukki
varasta vieras vartalo
lainaa nokkelat aivot
tilaa ja muotoile
hellä ja ymmärtäväinen sydän.
Siinä sinulle mutkikas palapeli
joululahjaksi.
Jospa edes toinen meistä yhä rakastaisi
voisi sytytellä lempeä
houkutella esiin hellyyttä
kertoa menneestä onnesta kuiskutella tarinoida ?????
silittää poskea.
Olisi jotakin toivoa
suhteen jatkumisesta
löytymisestä.
Välissämme sammunut nuotio
eikä kummallakaan yhtään tulitikkua jäljellä.
Älä yritä rakastaa minua kokonaan
varoitan sinua
älä rakasta minua kokonaan.
Rakasta vain pientä osaa minusta
silloin saat kaiken
kokonaisesti
aidosti
varmasti.
Jos haluat omistaa minut kokonaan
olen poissa.
Taskurapu kääntelee saksissaan
suurta simpukkaa
mittailee
tunnustelee
uskoo pystyvänsä murskaamaan sen.
Ikinä et kampea auki
suljettua sydäntäni
käyrillä saksillasi
koskettelusi tekee kipeätä
luovu jo
et milloinkaan löydä
yksinäistä helmeä
salattua rakkauttani.
:
Pakkaaminen ei vie kauan
maallisten tavaroiden
loputon määrä roinaa
siirreltäväksi paikasta toiseen.
Henkinen pakkaaminen on raskasta
hidasta
tuskallista.
Muistot, tunteet, tunnelmat
omiin laatikoihinsa
pullotettuja kyyneleitä
vesitettyjä toiveita
tukahdutettuja kokemuksia
typistettyjä maailmoita.
Railakas muutto käynnissä
vankilasta toiseen
kalsean sellin sisustaminen
lähes kalseaksi.
Siirrän hänen luotaan
sinun luoksesi
suukapulan
käsiraudat
ja pakkopaidan.
Tosi vapauden hetki:
katsella kuljetuksen aikana
ihmisvilinää kadulla
poliisiauton ristikkoikkunasta.
Olet lähtemättömästi jäänyt mieleeni
todella rakkaita muistoja:
sinä
avaamassa jääkaapin ovea
sinä
sulkemassa sitä
sinä
levittämässä voita leivälle
sinä
makustelemassa toisten poimimia marjoja.
Kerran päätit radikaalisesti
aloittaa uuden elämän
juoda piimää maidon asemesta.
Sinä päivänä ydinvoimala räjähti.
Teen ahkerasti ylitöitä
sinä olet väsynyt,
hölkkään, harrastan ja matkustan
sinä olet uupunut
leivon, tiskaan ja siivoan
sinä olet lopen masentunut
Olet niin uupunut
ettet jaksa edes kuolla.
On hyvä ettet halua ymmärtää
vihjauksiani
kuiskauksiani
sodanjulistuksiani
viimeisen pasuunan raivoa.
On hyvä että kääntelet nirsosti
ajatuksiani ja katseitani
muunnat ne vastakohdikseen
nautiskelet niiden voimattomuudesta
niputat ne siisteihin pinoihin
kuin pasianssissa
petkutat pois liiat kortit
ja aina käy peli tasan
sinun säännöilläsi.
Olet tuhannen kilometrin päässä
ey kovin kaukana
kirjeitten rapiseva paperisilta kestää.
Olet yhden sentin päässä minusta
jo paljon kauempana.
Millä voisin pitää yhteyttä?
Tunteeni eivät yllä sinuun.
Olet sisälläni
etkä koskaan ennen näin kaukana
sielusi unohtui jonnekin matkan varrella.
Ei minunkaan sieluni kotona ole
se vaeltelee iloisena kulkurina
vieraissa kaupungeissa.
Olet kehittänyt pakenemisen taiteeksi
väistelet menestyksellisesti
elämää, rakkautta, hellyyttä
lahjoja, suudelmia
pienintäkin yritystä kiintyä sinuun.
Et anna edes mahdollisuutta koskettaa.
Jollet päästä lähelle
et saa koskaan tietää
aioinko lyödä vai hyväillä.
Silti olet hämmästynyt
kun muurin takaa kuiskaan:
nyt lähden.
Ehdotit minulle lähempää tuttavuutta
ystävyyttä
rakkautta.
Iloisena vastasin: tahdon.
Sen jälkeen olen nähnyt sinusta vain
niskan, selän ja kantapäät.
On suuri ihme
kun rakkaus saapuu
odottamatta, kevyesti
suutelee sieluani
koskettelee kaikki sanat
helliksi, merkitseviksi
on ikuista.
On suuri ihme
kun rakkaus lähtee
odottamatta, kevyesti
hyväilee sieluani
muuntelee kaikki sanat
haavoittaviksi, valheiksi
on poissa.
Kun rakkaus loppuu
kun suuri ikuinen rakkaus
on vain pieni mitätön sana
kasvoton uni
silloin kaipaan sinua lähelleni
hengittämään puolestani
rukoilemaan puolestani
uneksimaan uniani
rakastamaan mennyttä
tätä hetkeä ja tulevaa
ilman sinua.
Uskollisesti olen kulkenut perässäsi
vuorten rinteitä ylös ja alas
hiekkaerämaiden halki
ainoa keidas
kuivunut lähde
kahlannut krokotiilivirroissa.
Mihinkään et halua rakentaa kotia
enää en jaksa kantaa olemattomia rakennuspuita
Himalajan huipulle
olematon pilvilinna
olematon elämä.
Haluan tavallisen punaisen mökin
todellisen järven rannalle
rapistunut maali
vetoiset nurkat
narahtava ovi
vain kaksi askelta
epätäydelliseen onneen.
II
MISTÄ NOUSEE MEIHIN KAIPAUS
Mistä nousee meihin kaipaus?
Maasta nousee meihin kaipaus.
Joen yllä leijuvat harmaus ja usva.
Mistä nousee meihin kaipaus?
Maasta nousee meihin kaipaus.
Lintu pesässänsä värjöttää
sielu pesässänsä värjöttää
puun luona vaanivat huuhkaja ja halla.
Lintu pesässänsä värjöttää
sielu pesässänsä värjöttää.
Horsman soihdut pian sammuvat
illan soihdut pian sammuvat
suon taakse lentävät hahtuvat ja kesä.
Horsman soihdut pian sammuvat
illan soihdut pian sammuvat.
Siellä uskollinen ystävä
ainut uskollinen ystävä
tien päässä väistyvät haikeus ja syksy.
Siellä uskollinen ystävä
ainut uskollinen ystävä.
(Ritva-Liisa Harjumaa säveltänyt, ”Lapin syksy”)
Iloitse hetkestä tästä
siinä myös elämä on
taivainen valtakunta
täälläkin totta jo on.
Rakkaus, usko ja toivo
kaipaus sammumaton
Luojalta kaikki on saatu
lahjansa loppumaton.
Aurinko hangelle hohtaa
kevättä ennustaen
Isältä voimaa me saamme
lämpöä heijastaen.
Rakkaus, usko ja toivo
kaipaus sammumaton
Luojalta kaikki on saatu
lahjansa loppumaton.
Mellakat, raivo ja kosto
lientyvät kohdatessaan
hellyyden, lämmön ja säälin
sankarin armeliaan.
Rakkaus, usko ja toivo
kaipaus sammumaton
Luojalta kaikki on saatu
lahjansa loppumaton.
(Ritva-Liisa Harjumaa säveltänyt, ”Iloitse hetkestä tästä”)
Ikävöin sieluani
häntä joka tietää kaikki vastaukset
joka ei jätä minua koskaan yksin
joka asuu luonani aina
jonka kanssa ajatukseni kukkivat
kuin keväinen omenapuu
tunteita ei nitistetä sammuksiin
kynttiläsaksilla
uhkaava varjo ei pimennä aurinkoa
odotus ei ole kaipausta ja puutetta
vaan iloista rakkauden toimintaa
taivas ei ole valjua oleilua
harpun kielien repimistä kirvelevin sormin
pakonomaista ylistyslaulua
elämättömästä elämästä
vaan vallatonta huristelua
punaisella kilpa-autolla
pitkin turvallisia teitä
yhä vehmaampiin maisemiin
silloin aika ei koostu surullisista
voimattomista muistoista
eikä epätoivoisen synkistä ennusteista
vaan kukinnon riemukkaasta kehkeytymisestä
täyteen loistoonsa
ilahduttamaan kärsiviä
ja unohdettuja.
Sellainen olet sinä
rakkaani.
Hän tulla pörpähtää näyttämölle
milloin huvittaa
aina sopimattomaan aikaan.
Hän tulee salakavalasti hiipien
tai kovalla ryminällä
mutta joka kerta yllättäen
välittämättä iskurepliikeistä.
Hän puuttuu keskusteluun
katkaisee sen parhaaseen kohtaan
laulaa sorasoinnun
kauneimpaankin melodiaan.
Hän ei ole koskaan tutkinut
käytösoppaita
hän
kuolema.
Potilas makaa viimeisiä hetkiään sairaalassa
omaiset seisovat kauempana
katsellen kunnioittaen
letkujen viidakkoa
jossa pussit ja pullot ja laitteet
ovat ainoa napanuora elämään.
Kömpelöimmät eivät uskalla lähestyäkään
rakasta kärsivää
jotta eivät sotkisi järjestelmää
imemässä pois elinvoimaa
ja tiputtamassa tilalle toivottomuutta.
Siroliikkeisin perheenjäsen astuu muovitossuissaan hiipii ?????
pari hipsuttavaa askelta
ja rohkenee veltosti taputtaa
peiton alla näkyvää kumparetta
kättä ei hänkään tohdi hipaista uskalla koskettaa ????
luikertelevan letkun vuoksi. letkukäärmeen ????
Puhtaus on puoli terveyttä
puhtaus tunteista
hellyydestä
läheisyydestä
jottei likainen omainen
kantaisi vielä yhtä taudinaiheuttajaa
jo muutenkin kuolemaisillaan olevalle.
Käytävästä lähettää
steriili kirkkokuoro
puuninhajun mukana
pari alakuloista lupausta
tulevasta Jerusalemista.
Sävelet ovat ainoa silitys
minkä sairas saa kylmenevälle poskelleen.
Lempeämmältä jopa tuntuu sotatantereella
veressä ja kurassa
kuoleva saa nojata väsyneen päänsä
aseveljen rintaan
karkeaan hikiseen desinfioimattomaan.
Suuren kappelin kellarissa
vahtimestari esittelee vieraille työmaataan
kuin suuri sairaalasali
sänkyjen tilalla viimeiset vuoteet.
- Nuo ja nuo siunataan huomenna
tässä lepää kauppaneuvos Se ja Se. -
Vieraat kiirehtivät askeleitaan
ulko-ovi jo aivan lähellä
palvelushaluinen opas yrittää vielä
viihdyttää heitä:
- Täällä olis vielä yks pikkuvainaa
lapsi vain
haluatteko katsoa? -
- Kiitoksia paljon
ei tällä kertaa. -
Vieraat tunkevat yhtenä rykelmänä
ulos kirkkaaseen auringonpaisteeseen
liikkumaton taivas
liikkumattomat puut
ei elämää ei kuolemaa
mikä helpotus.
Vahtimestari hymyilee pettyneenä ovella
hän olisi niin mieluusti esitellyt heille
työtovereitaan
noita kiireettömiä.
Sinä tunnet surun.
Niin tunnenkin
se tulee vastaan jokaisessa kokemuksessa
unelmassa ja toiveessa.
Se on läsnä onnellisessa naurussa
iloisimmassa juhlassa
se voi olla naamioituneena
hymyksi tai hiveleväksi valssiksi
se voi olla lasten huoletonta juoksentelua
kedolla
nuoren äidin toivorikas odotus
se voi olla lohduttava tuuli
hautausmaan pensaikossa
tai rakastavaisten suudelma
yksinäisyyden alkaessa.
Se on läsnä jokaisen linnun lennossa
pesästä maailmalle.
Hämmentelen mietteliäänä mehiläispesääni.
Vielä vähän aikaa
ja saan räpsäistä komeron oven kiinni
asettaa vielä tuolin pönkäksi.
Joka aamu vakuuttelen itselleni
ettei tarvitse pelätä.
Vihdoin uskallan nousta vuoteesta.
Kuljen lumisen joen rantaa
vaaleanpunaisen lumisateen alla
railon tumma vesi hulvehtii jäälle
houkuttelee vapauteen
vaatteet on siististi viikattu jään reunalle.
Nousen lumista mäkeä
työkone purkaa rakennusta
kiipeilee sorakasassa kuin muinaisajan hirviö
hampsien leuoillaan
olohuoneita ja keittiöitä
jäljelle jää vain laastia
ja vääntyneet raudat
ja pölypilvi
joka lemuaa hautaholville.
Todistelen itselleni
ettei ole syytä pelkoon.
Näin pitkin päivää.
Sitten muistan uneni:
valtavan suuri tehdassali
toisessa päässä lava
kuin alttari
sen eräässä kulmassa pieni arkku
pehmeälinjaisen saippuakotelon muotoinen
kansi hieman raollaan.
Siinä ei ole ketään.
Unessa en pelkää.
Menen kanssasi naimisiin
jos luovut hänestä.
Miten voisin luopua?
Hän on minulle toinen äiti
hän synnytti minussa uuden ihmisen.
Hän on säteilevä enkeli
joka täysissä varusteissaan
tuli luokseni taivaasta
muovaili minusta kauniin ja lämpimän
suuteli minut eläväksi
ja onnelliseksi.
25:ssä minuutissa pyyhki pois
25:n vuoden tuskan ja häpeän
paransi, hoivasi ja helli.
Hän on palannut taivaaseensa
hän on unohtanut minut
mutta ikinä en hänestä luovu.
Tässä olen!
Miksi juuri minä?
Miksi juuri minut
nykäistiin erilleen
harmaasta vapisevasta rivistöstä?
Samanlaiset läpättävät sydämet
lähes samanlaiset elämykset
takana tunteet ja teot
hyvät ja pahat
hyvät tai pahat.
Miksi minua osoitettiin sormella?
Sinä!
Missiksi joukkueenjohtajaksi
auto-onnettomuuteen
ammuttavaksi
taivaaseen
rakkauteen.
En uskalla tuntea
mitä tunnen
peitän hupuilla ja harsoilla
jokaisen esiin putkahtavan
rakkauden
hellyyden
inhon
ja pelon
sieluni on täynnä
alas vedettyjä verhoja
sieluni huonekalut ovat piilossa
valkeitten lakanoitten alla
omistaja aina matkoilla.
Hyvä ettei vielä tarvitse lähteä
mutalammikosta
turvallisesta liejusta
hengittelen rauhallisesti
mudan pinnassa
mulkoilen liejuisilla silmillä
liejuista maailmaa
minun maailmaani
kirkasta
puhdasta todellisuutta
en kestäisi katsoa
mikäs tässä on hätänä
sammakolla.
Valkoisen paksun villakoiran
pörröinen suudelma
lämmin, viipyvä.
Häntäänsä lieputtaen
ystävä kävelee auton alle.
Hankittava jotakin kestävämpää
ylisanoilla ylistetty tärkeä ihmissuhde
pelkkä paperileija
joka tempoilee ohuen narunsa päässä
minkä tahansa tuulenpuuskan vietävänä.
Lähimmillä on taipumus
kuolla tai karata.
Nojaa siis kuolemattoman unelman
vahvaan käsivarteen
tai vakuuta pysyvyys tavaralla
se kestää yhtä kauan kuin ihminen itsekin
tai kauemmin.
Vaasia, purnukkaa, mainoslehtistä
ja pyyheliinaa
tolvaa paikalle katkeamattomana jonona.
Vähänkin kunniallisesti elänyt
on muutaman vuoden kuluttua
mammonan ympäröimä.
Varminta on:
minä itte ja
romuläjä.
Raskainta on
kun kukaan ei tiedä
mitä tapahtuu
kun tapahtuu niin paljon
ilman todistajia
silminnäkijöitä.
Ajanottajat unohtavat
panna kellonsa käyntiin
mutta kilpailijat syöksyvät maaliin
kaikkensa antaneina.
Meri on päämäärätön
kompassia ei ole
merivirtaa ei tule
myötätuulta ei anneta
siinä vain kellut
päättämättömyyden aalloilla
ylös ja alas
ja opettelet hengittämään
maininkien tahtiin.
Olla valitsemisen vanki
tumma vai vaalea
kaita vai lavea tie
kotirouva vai virkaäiti
rakkaus vai vapaus?
Elämä on suuri ilmapallo
monin sitein ankkuroitu maaperäänsä
minulla ei ole yhtään
ystävyyden sidettä
rakkauden lupausta
eikä kaipauksen kyyneltä
estämässä pallon keveätä nousua
purjehtimista maan ääriin.
Koskaan ei ihminen ole vapaampi
kuin lähtiessään
rakastettunsa kuolinvuoteelta
käsissään
vainajan viimeiset sanat
ja tavarat
edessä vapaa valinta:
kapakkaan vai kolera-altaaseen.
Kanervankukillakin on todellisuutensa
neulaset ja hiljainen hämärä
kuiskaavat
minä olen
hyttysen tanssi ja kiven jähmeys
eivät vaihda paikkaa
vain minä olen hukannut todellisuuteni
kanervikkoon
sinipunaiseen.
Pehmoiset lämpöiset tilhet
saapuvat ja lähtevät
kaikki oksat jäässä.
Mikään ei tule
eikä lähde minusta
eikä minuun.
Sydän ikijäässä.
Miksi linkki kauneuteen
on joskus niin tuhruinen
niin uskomattoman hauras?
Laho tukki vaarallisen kosken yli
typerä tollikko sillalla pistimineen
vastustamassa kokonaista armeijaa
epänunna
antipyhimys
epäuskoinen Tuomas.
Ehkä tärkeintä on se
mitä ei ole
ei näytä olevan
pelkkä unelma olevasta.
Tunnet
miten sinua leikataan
sakset jyrsivät sinua
irti entisestä
kaikki irtoaa varrestaan
varsi juurestaan
juuri maaperästään
irti saksittu kuva
vieraasta sarjakuvasta
irrallinen sävel
tuntemattomasta melodiasta.
Itse leikkaan itseäni irti
tunteista.
Olen syvästi pettynyt
en sinuun
en sinun maailmaasi
vaan itseeni
omaan todellisuuteeni
rapautuvia pilareita
menneisyyden loistosta
varjomaisia kaikuja
unohdetuista sävelistä.
Sitten
eräänä yönä
ompelin itseni kiinni sinuun
pienin pistoin
ettet huomaisi.
Nyt leikimme piilosilla oloa
saman nahan alla
kuin lapset.
En koskaan anna sinun syntyä
lähteä minusta
yhdessä odotamme
sinun todellisuuttasi.
Yksinäinen lehti epäröi puussa
vain pelkurit lähtevät varhain
elämän kavaltajat
syöksyvät pistinten kärkiin
ovat kuulleet vain kevään vikisevän alkusoiton
eivät uskalla jäädä odottamaan
syysmyrskyn pauhaavaa finaalia.
Vanhaksi eläminen vaatii rohkeutta
katsella murheellisena
muiden maatumista
irrota eleettömästi
surusaatotta
viimeisen sävelen soidessa.
Minäkö pelkäisin kuolemaa?
Sammutettuja ajatuksia
tyhjentyneitä tunteita
keskeytettyjä unelmia.
Nakkimakkaroita
vai ihmislihaa?
Tuulen huokauksia
vai hengitystä?
Samantekevää
olenhan kokenut kevään
minun kevääni oli
karhea asfaltti
kahden lumivallin välissä
matkatessani talvesta talveen
kerran.
Elämiseen ei tarvita palatsia
pieni kamari riittää
ikkuna maailmaan
ei niin suuren suuri
pari hiljaista puuta
runsaasti lehtiä
oksalla kiikkuva lintu
vaaran päälle hinattu pilvi
harmaa
alati muotoutuva
kaikki kuviot syntymässä
kaikki unelmat syntymässä
minussa itsessäni
katsovassa mielessäni
miksi lähtisin Intiaan
siellä tuliturkkinen tiikeri
miksi en katso ikkunastani
naapurin pulloposkinen kissa
vaanimassa unelmaa
saaliista.
Mistä on peräisin tämä tuska
kahden lähestyvän seinämän puristus?
Olenko itse löytänyt sen
hellästi kuljettanut kotiini
kuin aarteen?
Istuttanut sen sydämeeni
vaalinut
kastellut
hoivannut sitä
kunnes se vihdoin juurtui
antamaan kitkeriä hedelmiä
piikkisiä hedelmiä
myrkyllisiä hedelmiä?
Vai käyttikö joku muu
sieluani kaatopaikkana
hyödyttömille kärsimyksille?
En ole sinulle mitään velkaa
lähetät karhuamiskirjeitä vähän päästä
kirjoitat:
turmelit minut
jätit minut yksin pimeään pelkooni
nalkutit minut viinan ystäväksi
nauroit harrastuksilleni
riistit minulta tulevaisuuden
ajoit minut pois kotoa
estät minua saamasta osuuttani talosta
levittelet juoruja ympäriinsä
kerrot kuinka mahdoton olen.
Kirjoitan vastauksen:
Rakas poikani
en ole sinulle velkaa mistään
annoinhan sinulle elämän.
Kyllä sinusta on kehittynyt
todella miellyttävä
hienostunut käytös
hillitty ja vaatimaton
ja mikä tärkeintä
sinulle voi puhua.
Siihen on tietysti suurimmat ansiot
minulla
vapaa ilmapiiri
paljon juttelua
puuhailua yhdessä
hyväilyä ja rakkautta
kuitenkin johdonmukainen luja ote.
Samat sanat ja äänenpaino
puhuu mies sitten
tyttärelle
vaimolle
tai saksanpaimenkoiralle.
Elämäni on rikos elämää vastaan
jokainen tunteeni
viiltää paloja toisten tunteista
jokainen hymyni
estää auringonsädettä koskettamasta muita
jokainen onnenhetkeni
on surumusiikkia läheisilleni
jokainen rakkauteni
solmii huokauksia toisen sydämeen.
Minä – ihminen!
En halua olla ihminen
haluan olla lumen hyväilemä
harvinainen kukka
korkealla tunturilla
jonne kukaan ei koskaan löydä.
Oi rakas
en minä sitä näin tarkoittanut.
Halusin vain pienen
kosteuttavan pisaran
suljetulta taivaalta
en maailman suurimman vesiputouksen
raivoisaa kohinaa.
Uneksin vain herkästä
jouluisesta lumihiutaleesta poskellani
en häikäilemättömästä lumivyörystä
joka murskaa alleen
onnelliset ja onnettomat.
Haaveilin vain hennosta
lämmittävästä liekistä
viluisten sormieni välissä
en kosmisesta pauhaavasta tulimerestä
kärventämässä loppuun
eläviä ja kuolleita.
Voi rakkaani
en minä tätä tunnetta
sellaiseksi tarkoittanut.
En minä ole pyytänyt häntä
rakastamaan itseäni
en minä osannut rukoilla:
pelasta minut.
En edes huomannut häntä
hänen tunteitaan
hänen maailmaansa.
En minä kahlannut lumessa
virittelemässä ansoja
palelevin sormin.
En soutanut aallokossa
kiskomassa saalista
ikuiseen nälkääni.
En kumartunut väsyneenä
tuoksuvien lehvien alle
suutelemaan ehtymätöntä lähdettä.
Minä vain seisoa toljotin
suurella pölyisellä torilla
hälisevässä ihmisjoukossa
odottamassa ihmettä.
Pienokainen suutelee koiranpentuaan
äiti lastaan
valtioitten päämiehet
entisiä vihollisiaan.
Soditaan ja suudellaan
sopivin väliajoin perheessä
ja politiikassa.
Sitä halailun määrää sotien jälkeen
kun kapitalistit ja kommunistit
avustavat toisiaan jälleenrakennuksessa.
Suuteleminen vain voi olla hiukan vaikeata
ei tiedä onko ystävä
vai vihollinen
arvomerkit kärventyneet
kädet kadonneet
silmät sammuneet
huulet hajonneet.
Ei löydy muuta suukoteltavaa
kuin radioaktiivinen kivi
timanttitaivaan alla.
Saisinpa valita
kesä tai syksy
kilvan he kosiskelevat minua
toinen laulaa duettoa
peipposen toverina:
rakastan sinua
toinen viheltää serenadia
pohjatuulen säestyksellä:
kaipaan sinua.
Kesä kärventää ruohon
keltaiseksi
kuumalla intohimollaan
syksy nipistelee lehden
keltaiseksi
lähestyvän pakkasen pelossa.
Kateuden väri, keltainen.
Sininen taivas
elämä
tein jo ratkaisuni
hylkään molemmat kosijani
valitsen joulun
punaisen intohimon ja ilon
ikuisen kevään
syvällä sydämessäni.
Nuori äiti seuraa huolekkaana
esikoisensa kehitystä
milloin hampaat
koska kävely
missä järjestyksessä sanat.
Vanhustenkin kohdalla
olisi neuvolakortti tarpeen.
Nyt vielä saa kävellä käytävässä
nyt saa lukea vain otsikot lehdistä
nyt kuunnella
kaikkein synkkäsävyisimmät virret
nyt vielä pikkuisen muistaa
jotakin entistä.
Ajattelu
rakastelu
ja luova toiminta
ehdottomasti kielletty.
Raskas C-molli-yö
loputon juoksu koskettimilla
edestakaisin
ei pysähdystä, ei rauhaa.
Lyhyt käväisy Es-duurissa
ei kovin erilaiset askelmat
surusta iloon ja takaisin
soitin vain muuttuu vanhemmaksi
soinnut pehmenevät
käheytyvät
kiiltävän valkoinen rivi
painuu epätasaiseksi ontuvaksi
osa ei ehdi ollenkaan soida
ärtyinen uusi painallus
jo kilkautti soinnuntapaisen
tai C sieppasi H:n avukseen
särisevään duettoon.
Pelottava kokemus
oktaavit vähenevät
soittamistaso pienenee
välillä puuttuu mustia
välillä valkeita koskettimia
vaikeuksia löytää perussävel
jos sen pitkän etsimisen jälkeen löytää
koskettimet loppuvat kesken
kellertävät, ikääntyneet
kerran kansi rojahtaa sormille.
Herätyskellon molliton ja duuriton pirinä
tarkastan huolestuneena flyygeliäni
uusi on
tasainen hammasrivi
täydellinen
valmis.
Veritahroja valkeaksi rapatussa seinässä
viestinä siitä että ihminen on ollut
toisen lähellä
kohdannut lähimmäisensä
siis vihollisensa.
Mikä meiltä puuttuu
ettemme ole mukana roiskimassa
ihmisen tunnusmerkkejä
historian valitusmuuriin
häpeämuuriin?
Puuttuuko kellari
vai toisinajatteleva
vai pyhä viha poikkeavia kohtaan?
Ehkä vain tilaisuus
aina oikeassa olevan hirmuvaltaan.
Miksi olen niin aatteeton
etten jaksa kiinnostua
käännyttämisestä veren voimalla?
Aidalla harakka
pönäkkä
kiiltävän vihreä
naureskelee kissalle
kuolleitten lehtien päällä
kissalla kaulapanta
punainen sydän
ja osoite
jonkun kulta
harakkakin
kauniita ja pehmeitä molemmat
viimeinen ajatus
tuo hirviö asuu Valtakatu kuudessa
pehmein askelin
lämpöiseen syliin
äidin kulta
hyrrää taas
hyrrää kehtolaulua
tuonen tuutulaulua harakalle
vihreälle höyhenelle
kuivuneella lehdellä.
Unelmamme onnesta
eivät käy yksiin
ennen veit minut
ja lapset
retkelle joen rantaan
istuimme pehmoisten voikukkien keskellä
katselimme lapsia
ja kirkasta jokea
iloa ja hymyä
nautimme mustaa vahvaa kahvia
munkkirinkeleitä.
Eilen ehdotit
tehdään huviretki vanhaan puistoon
paljon kokeneet puut
elämästä kyllänsä saaneet
vinossa nököttävät kivet
harmaat ja mietiskelevät
kellanvihreätä sammalta kyljissään
kuihtuneita kukkia
lahoavia jäähyväisnauhoja
istuimme kadonneitten unelmien päällä
nautimme painunutta kahvia
kuivuneita pullia
viimeisen kesäpäivän hautajaissaatto.
Seison portilla
nojaan pylvääseen
katson tielle
se luikertelee alakuloisena suon yli
kukaan ei koskaan tule
kaikki hiipivät hartiat kyyryssä
muualle
kukaan ei tule
ei ainakaan perille.
Menen järvelle
tyhjät laineet ajautuvat rantaan
mutta sinun veneesi purjehtii kauas
upottavalle ulapalle
koskaan et vastaa tervehdykseeni
sanasi ovat haaksirikkoutuneet myrskyssä.
Palaan taloomme
henget ovat lähteneet sieltä
ihmiset
odotus
savu on muuttunut pilveksi.
Hylkään tien
järven ja talon
hylkään odotuksen
puhallan sinut
hattaraksi taivaalle.
Jänismäinen kyyristelevä elämä
odotus ja aika
kaksi suurta helvettiä.
Odotus
kuin koskaan saapumaton
puhelinsoitto
aavepirinä korvissa.
Odotetaan
lasten syntymää ja varttumista
parempaa asuntoa
työpaikkaa
ystävää
puolisoa
sopivampaa aikaa.
Jähmettävä kangistuminen
jarrut päällä parhaassa vauhdissa.
Aivan odottamatta
ollaan portaalla
jolla ei ole enää mitään
odotettavaa.
Älä itke
älä itke enää
vaikka lähden
minun on pakko lähteä
matkalle
maahan jossa en ole koskaan käynyt
tunnustelemaan kieltä
jota en ole koskaan puhunut.
Miksi lähdet niin äkkiä?
Onko se äkkiä
kun laukku on ollut pakattuna jo kauan
kun lippu on ollut varattuna
viisivuotiaasta lähtien
kun lokki on itkenyt ikäväänsä
vuosia, vuosikymmeniä?
Tuuli on suotuisa
laineet eivät palaa
meri ei itke.
Tästä teemasta Ritva-Liisa Harjumaa on säveltänyt laulun ”Jäähyväislaulu”:
Ethän itke armaani
ethän itke vaan
vaikka lähden matkalle maahan tulevaan?
Mun on pakko lähteä saareen kaukaiseen
tunnustella tunteita kansaan vieraaseen.
mun on pakko lähteä saareen kaukaiseen
tunnustella tunteita kansaan vieraaseen.
Tuuli on niin suotuisa
laineet eivät palaa
meri ei tunne kyyneltä.
Ethän itke enää?
Miksi lähdet päivällä
aivan arvaamatta?
Miksi hylkäät aarteesi
poistut huokaamatta?
Liput on jo lunastettu lapsuudesta asti
lokit itki ikäväänsä kauan haikeasti
liput on jo lunastettu lapsuudesta asti
lokit itki ikäväänsä kauan haikeasti.
Tuuli on niin suotuisa
laineet eivät palaa
meri ei tunne kyyneltä.
Ethän itke enää?