KILPIKONNA SELÄLLÄÄN    

nykypäivän arkkiviisuja    

kirpeitä ja kaipaavia runoja    

Ritva-Liisa Harjumaa    

Pienkustantaja: Revontulet          

Rovaniemi 2009            

Painopaikka:

Kopijyvä Oy  

Jyväskylä 2009

ISBN 978-952-67215-0-7                    

Takakansi:

   Ritva-Liisa Harjumaan 19. teos ja 3. runokokoelma sisältää nykypäivän arkkiviisuja sekä kirpeitä ja kaipaavia runoja. Erehtyminen on inhimillistä, joten arkielämämme, samoin kuin maailmanhistoria, ikävä kyllä koostuu onneaan tavoittelevien ihmisten runsaista kömmähdyksistä, viisaitten vipauksista. Joskus ne ovat harmittomia ja huvittavia, mutta usein valitettavasti sellaisia rötöksiä, joista koituu kanssaeläjille raskaita henkisiä ja fyysisiä vaurioita, ja ovat jopa ihmisoikeus- ja ympäristörikoksia.

   Osastoissa Viisaitten vipauksia ja Mutumaailmassa kartoitetaan runomuodossa niitä monia uskomuksia ja sääntöjä, jotka ovat omiaan kahlehtimaan meitä ja vastustamaan tervettä talonpoikaisjärkeä. Välillä Harjumaa käyttää lempeätä huumoria ja tarpeen vaatiessa myös räväkkää satiiria.

   Kolmas osasto kyselee, mistä meihin nousee kaipaus, ja kuvailee meidän toiveitamme ja pettymyksiämme. Siitä huolimatta, jollei ole unelmia eikä toivoa, ei ole todellista elämääkään.  

                Aallot saapuvat odottavaan rantaan

                yksi toisensa jälkeen

                yksi muita korkeampana

                korskean valkoisena

                kaikki ne särkyvät pisaroiksi

                hiekan siruihin

                kuivuvat rannan kuumille kiville

                jokainen kantoi kuvaa sinusta

                kirkasta

                särkynyttä.

Kannen suunnittelu: Ritva-Liisa Harjumaa

ISBN 978-952-67215-0-7

KILPIKONNA SELÄLLÄÄN

SISÄLLYS:

I   Viisaitten vipauksia

     kirpeitä riimejä

II  Mutumaailmassa

      runotarinoita

III Mistä nousee meihin kaipaus?

      runoja toiveista ja pettymyksistä

          I  VIISAITTEN VIPAUKSIA

              kirpeitä riimejä    

    Yt-potkittu    

1. Pot, pot, yt-potkut sain ilman varoitusta,

    erokirjeen firmaltain, särkyi unelmain.

    Mut, mut, mulle tarjotaan työtä Timbuktusta,

    koti jää ja perhekin, kun muutan parakkiin.

    Ei se mitään, ei se mitään, länteen, itään, länteen, itään,

    tuotantomme viedään nyt maihin kaukaisiin.

    Puolaan, Kiinaan, Puolaan, Kiinaan,

    markkinointimiinaan, säästöpossumiinaan

    Suomessa me siihen taas kerran astuttiin.

2. Mut, mut, mut, mut, muutoksiin oltava on valmis.

    Jollet taivu päätöksiin, jarru oot ja kalkkis.

    Kas, kas, kasvu kukoistaa, mahtavaa on tulos.

    Johto meille vilkuttaa, marssimme kun ulos.

    Ei se mitään, ei se mitään, länteen, itään, länteen, itään.

    Muutoksia koituu myös superherroille.

    Palkka nousee, palkka kasvaa,

    optiot karttuu, optiot varttuu,

    eurokasa pyörii myös sijoittajille.

3. Jup, jup, juppirouva näin lohduttaapi meitä:

    Ratkaisut on tärkeitä ja joskus myös kipeitä.

    Tuskaa hälle tuottaa vain kengät liian piukat,

    rahaa jos ei virtaa lain, ilmeet on jo tiukat.

    Ei se mitään, ei se mitään, länteen, itään, länteen, itään,

    kartanoaan siirrä ei syrjäseuduille

    pomo juuri, pomo suuri; eurokuuri, rahamuuri    

    turvana on aina se juppikansalle.                                                                                                                                

    Ilmastonmuutos

1. Suomalaisen järven jää                  

    on taakse jäänyttä elämää,

    on talvella sohjoa,

    railoa ja aaltoja, juu.

    Se ei kannata kulkijaa,

    ei kelkkaa eikä luistelijaa,

    tuli tilalle paatit,

    kanootit ja lossit, juu.

2. Pian öljy on kortilla,

    ekomyllerrys portilla,  

    jäähän kalanmaksaöljyt

    ynnä risiiniöljyt, juu.

    Joku kaipailee menneeseen,

    siihen aikakauteen nostalgiseen,

    on vain luolassa loimu

    ja karhuntaljan poimu, juu.

3. Sähkö armotta reistailee,

    miehet linjoja korjailee,

    puita myrskyssä kaatuu

    ja sammalikkoon maatuu, juu.

    Valolähtehetkin himmenee,

    ilta yöksi kun tummenee,

    pelkät pärehet loistaa,

    meille historiaa toistaa, juu.

4. Pian on päreetkin laittomat,

    takkatulet myös mahdottomat,              

    savu pilviä mustaa

    ja ongelmia rustaa, juu.                                              

    Onkin elettävä hissukseen

    pienten ihmisten vaivoineen,

    suuret valtiot meuhkaa,

    ovat isäntää leuhkaa, juu.

5. Tupruttavat maailmaan

    tähän rakkaaseen ainoaan

    kaikki moskat ja mönjät,

    ovat aivan kuin pöljät, juu.                            

    Emme tohdi enää puuhastaa,              

    edes grillata makkaraa,

    pois myös sääskisavut, saunat,

    kokot, kynttilähaudat, juu.

6. Kohta pysty emme maksamaan

    sähkölaskujamme ollenkaan,

    mutta sijoittajat nauravat,

    kansalaiset riutuvat, juu.                

    Jos se Golf –virta perääntyy,                      

    Suomeen pakkasia kerääntyy,                    

    tänne tundralle jäädymme,

    mammuteiksi päädymme, juu.                                                                      

    Itsenäisyyden marssi

1. Onko kalleinta vieläkin Suomessa

    kansalaistemme vapaus?

    Saako yhdessä asustaa rauhassa,

    onko meillä myös oikeus:

    työtä tehdä ja ahertaa,

    myöskin perhettä kasvattaa?

    Palkkaa saamme ja verotkin maksamme,

    voimme maatamme kunnioittaa.

2. Sodan myrskyt on meilläkin kestetty

    myös jouduttu sietämään,

    että vihollinen ulkoa uhkailee,

    pyrkii meitäkin käskyttämään.

    Isät taisteli puolesta maan,

    itsenäisyydestä syntymämaan.

    Äläs huoli, jo hurrikaanit riepottaa  

    routa-aikaa taas säikähdetään.

3. On kai kehitystä syntynyt maailmaan,

    joukot ulkomaiset hääräilee,

    hyvin tuottavat firmatkin karkotetaan,

    lännen mammat kun määräilee.

    Heille osingot ei kelpaakaan,

    lisää euroja vaaditaan,

    superyritykset irtisanoo alaisiaan

    sekä kolikoille kumartelee.

4. Saattoi kansa ennen rauhassa luottaa vaan,

    että ministerit  puolella on,

    pitää kruunu aina huolen pojistaan

    joka iskussa kohtalon.

    Tsaarin saapasta ei tarvi suudella

    eikä ”Armoa” huudella,

    vaan eduskunnan valta on liuennut pois,

    se on siirtynyt sijoittajiin.

5. Eipä hallitus ole ollut moksiskaan

    eikä pakotteita rustannut lain,

    kun ihmisiä töistänsä ulkoistetaan,

    herrat käsiänsä levittelee vain.

    Eivät puutu he optioihin

    eikä tehtaitten alasajoihin.

    Ökyfirmassa hallitus onkin, kas

    tosi äänetön osakas.

       Oi te ruiskukat, neliapilat

       ja te ruusut ja kodinvartijat.

       Ehkä luottamus silloin teihin palautuu,

       kun kukkii Lapissakin sitruunapuu.

    Turvatarkastus

1. Minä turvatarkastuksen taas kerran läpäisin,

    kun tahdoin päästä hissiin, vain hiukan strippailin,

    heitin kaukaloon mä pusakan, pikkupöksyt, farkutkin,

    ja rintsikat ja tekarit sekä afroperuukin.    

          Kun USA:lta käskyt käy, ne Brysseliin kirjataan,

          ja vaino jatkuu Suomeenkin joka Takanurkkalaan.

          Ei auta siinä järki, ei pohjalaistaustakaan,

          kun tarkastajat käpälöivät nakuneitoa, ruustinnaa.

2. Kaikki vesimiehet karsitaan ynnä janoiset pultsarit,

    jos sylki roiskuu lattiaan, siitä rankasti rangaistaan.

    Ei siisteyttä jahdata, vaan nestepommia.

    Voi turman meille tuottaa kai joka sadepisara.

3. Pieni vauva kasteli vaippansa kesken hissin nousua,

    hänet kohta vietiin äidiltään huippusalaiseen vankilaan.

    Oli aikomus kai julma, vaikka pommi ei toiminutkaan.

    Baby-raasu saattoi kuuluakin terroristien miniliigaan.

4. Nämä käskyt kaikki antaa Bush varmauskoinen,

    on neuvonantajanaan hällä isä taivainen.

    Bush kehitysoppia pelkää ja esi-isiään,

    vaikka taitaa King-Kong olla ihan veriveljenään.

          Kun USA:lta käskyt käy, ne Brysseliin kirjataan,

          ja vaino jatkuu Suomeenkin joka Takanurkkalaan.

          Ei auta siinä järki, ei pohojalaistaustakaan,        

          kun Korpijoen lossille vaaditaan konepistoolivartijaa.

    Kähmijän tie

1. Hei, ukot kilvan kähmikää,              

    nyt on riemun viimeinen hetki

    konttoristit, maisterit,

    kassarouvat ja tohtorit.

    Luokseen äijäressut rientäkää,    

    tehkää akkalaumahan retki.

2. On Espanjassa tosi vipinää,            

    siellä flirttailu on mahti

    kuuma katse, hymyily,

    nilkan näyttö tai lymyily.

    Jos kavaljeeri liikaa kopeloi,

    näytä viuhkalla tahti.

3. Jos suomalaista perusjässikkää

    vähän kauemmaksi sä tyrkit,

    tarraa kohta hän ryntäisiin,  

    taikka sukeltelee hameisiin.

    Et saa luolamiestä vastustaa,                      

    tulee avuksensa nyrkit.

4. Hei, Suomen pojat, jöröt könsikkäät,    

    taitaa olla huono itsetunto.

    Torjuntaa et kestä lain,

    kalvaa mieltäsi kiukku vain.

    Siis Jussi-pojat hieman miettikää,

    onko käytöksessä vajaa kunto.

5. Ei oo Pohjan neidot myöskään helppoja,

    ero etelään on huima.

    Puuttuu huumoria, karismaa,

    diplomaattista sanomaa.

    On pipo tiukka, ilme vihainen,

    ilmapiirikin tuima.

6. Naisope muuan haikailee,

    miten syrjitty hän lienee,

    muitten harteita hierotaan,                

    hänen kohdallansa laistetaan.

    Hältä moinen urosvajaus            

    tasa-arvon ja maineen vienee.

7. Eduskunnassa jo laki laaditaan,

    johan keinon he keksi:

    nunnan kaapu ja huntukin,

    häipyy naiseuden tuntukin.

    Miehet kiltteinä nyt vaeltaa,          

    kaikkos´ mielistänsä seksi.

    EU-Täti Annika

1. On meillä touhutäti, tuo Täti Annika,  

    kun kiirehtii hän Brysseliin, on näky upea.

    Kas noin salkku heiluu, ja kännykkäkin näin,

    käy tietokone kuumana, on kaikki oikeinpäin.

2. On mulla kova kiire, kun kokouksissa

    mä uutta direktiiviä taas laadin kiihkossa.

    Se tervan, nuuskan kieltää ja savusaunatkin,

    se suden häädön estää ja karhujahdinkin.

3. Hän Jussin munat syynää ja kurkun muotoa,

    pian silakkakin uiskentelee ilman ruotoa.

    On ohjastettu tarkkaan myös laaja Lappikin,

    ja annosteltu asukkaille puhdas happikin.

4. Niin raskas vastuu painaa nyt juppihartiaa,

    kun monta muurahaista on ilman vartijaa.

    Oi, rakas Suomen kansa, te naista auttakaa,

    ja äänestäkää vielä kerran Täti Annikaa.

5. On meillä synkkä setä, Maajussi Suominen,

    kun hoitelee hän sarkojaan, on ilme itkuinen.

    Kas noin kuokka heiluu ja haravakin näin,

    vaan huolten taakka kasvaa, käy onni väärinpäin

6. Mies pellolle ei ehdi, ei jouda kyntämään,

    kun papereita täyttelee hän aivan yhtenään.

    Jos viljelet sä liikaa, niin tuet heikkenee,

    siis käskystä hän viittä nauristansa hoivailee.      

7. Niin hurja hoppu meillä on joka portaalla,

    kun haluamme pysytellä ajan hermolla.

    Jos yritämme suoritella jotain suurempaa,

    niin mahtoiko se lopultakaan olla kummempaa?

    Kaatopaikkaa etsimässä        

1. Meitä ottaa ihan aivoon, jopa joudummekin raivoon,  

    kun imeytyskaivoon rahat uppoaa.

    Nyt ei passaa enää puusee eikä riuku eikä veesee,

    koska jätöksemme haisee, korven saastuttaa.

          Tule meidän rantaan, kunhan vain et astu lantaan,

          täällä tuoksun myös antaa

          koivupuu, raitapuu, haapapuu.

          Kun ei sorakerros riitä, suuttui tarkastaja siitä

          eikä meitä enää kiitä. Voi kun harmittaa.

2. Nyt se EU meitä määrää, kummat heput siellä häärää,

    innoin värkkäävät he väärää ohjelistaa, hei.

    Onpa kohteenansa makki, jossa pariskunta kakki,

    heti ulkomainen sakki meiltä rauhan vei.

          Eipä kelpaa pieni kaivo eikä suuri sakokaivo,

          jätteet kauas viedään, kilometrien taa,

          kiukuttaa, potuttaa.  

          Siell´ on kaatopaikka heillä, rullaa jäteautot teillä,

          pakokaasut kasvaa, luonnon saastuttaa.

3. Onhan Lapinmaamme suuri, silti kuulimmekin juuri,

    miten huono tuuri meitä vainoaa.

    Vain on sallittuja täällä joka ilmalla ja säällä

    valvottuina paikan päällä pari maisemaa.

          Aja Ivalosta asti, sitten heitä koko lasti

          Rovaniemen seutuun, ehkä Tornioon, mie varma oon,

          että kallis on se retki, koittaa meille synkkä hetki,

          kun eurot loppuu, käymme tunkioon.

4. Jo se hipoo järjen rajaa, kun saa tuhat kilsaa ajaa,

    lastinansa vajaa jätepussukka.

    Siinä pulman eessä taipuu sekä töhrijäksi vaipuu,

    kun on mielessä vain kaipuu päästä roinasta.

          Metsät peittyy moskaan, joka lopukaan ei koskaan,

          siellä sytytetään roskaan aarnivalkeaa, valtavaa.

          Teitten vierillä on muuri, paksu, korkea ja suuri,

          kodinkoneista tehty, tosi mahtavaa.                                                    

    Liito-oravan pesä

1. Hämähämähäkki kutoi langalla.

    Mistä lanka tuotu ja minne matkalla?                    

    Tirehtöörit tiukkaa lupaleimoja,

    mittovat myös tarkkaan seitin muotoja.    

2. Aarnimäihiäinen kiipes kannolle,

    tilastoitiin oitis se säästölistalle.        

    Tilaa se vaatii sentin, silti suojeluun

    hehtaareja pantiin tiukkaan tarkkailuun.  

3. Liito-oravainen kurkki pesästään,

    sille valtakunta laaja myönnetään.

    Uusi lista tehtiin, luvut ynnättiin,

    kas, niitten klaani nousikin jo moniin tuhansiin.

4. Käärme myrkyllinen tiellä luikersi.

    Silloin autohirviö sen päältä huristi.

    Kyy se kyllä säästyi, vaan kuulo heikkeni.

    Siis korvausta tinkaa taas EU:n eliitti.

5. Susihukka harmaa jahtas poikia.

    Isä siitä suuttui, teko ei oo oikia.                    

    Aseella hän ampui, ei kohti laisinkaan,

    mut´ iskäraukka kuljetettiin kolkkoon vankilaan.

6. Sääskisisko hyrisi ja miestä pisteli.

    Antti hiukan huitoi, sanoinkin sadatteli.

    Sakot tuli hälle parjauksesta

    sekä ehdollista uhkauksesta.                                                                    

    Bööniautti-polkka                              

1. Kyllä suomalainen iikkakin masentua saa,

    on synkistely uusinta muotia,  

    ja mediakin aiheesta vaahtoaa:

    Se on bööniautti-polkka.                      

2. Myös se hyvinvointi masennusta kasvattaa,

    rikkaus ja  runsaus kiihottaa,  

    psykiatritkin oireita vahvistaa:  

    Se on bööniautti-polkka.

3. Vaan se entinen pikkutorpan emäntä,

    oli hentoinen ja lyhyenläntä,

    oli raadannassa tukenaan vain kirnun mäntä

    eikä bööniautti-polkka.

4. Ei se esiäiti vaivojaan valita,

    vaikka lepoa ei hänelle sallita.

    Eipä psykologi alvariinsa jallita:

    Se on bööniautti-polkka.

5. Eturintamalla moni heppu kangistuu,

    kun vastassa ammottaa tykkien suu.

    Siinä itsemurhatuumailut unhoittuu

    sekä bööniautti-polkka.

6. Kun asiat nyt loistokkaasti luistelee,

    se helposti masennukseen suistelee.

    Napaan tuijottelu hyvän olon poistelee.

    Se on bööniautti-polkka.                

    Hei, se on bööniautti-polkka!                          

    Luksussairaala        

1. Tuoll´ on mun äitini, ain yhä tuolla,

    steriilillä osastolla sairaalan puolla.

    Hoitajill´ on paineita, auttajia puuttuu,

    kun et tule jo, on täällä paitsio.                                            

2. Meillä on laitokset tosi komioita,

    kelpaapa muidenkin kadehtia noita.

    Pakko on hyödyntää joka kolkka käyttöön,

    vaikka hoito on joskus tarpeeton.

3. Lääkesatsit tuplataan, ja sänkyjä riittää,

    leikkaukset lääkäreille mainetta niittää.

    Kustannukset kasvavat ja töiden tahti kiihtyy.

    Eipä sieltä oi, pakoon päästä voi.

4. Kotihoito miellyttäisi kyllä moniaita,

    vaan edessä on päättäjien mystillinen aita.

    Sairaalat jos autioituu, imagomme murtuu.

    Suunnittelijat, voi, missä järki, hoi?  

5. Luksusta on rakennus, vaan potilailla pulma,

    tulee mieleen Neukku-ajan vammaiskoti julma.                

    Rangaistiin, jos lapsiraukka vessaan päästä pyysi.

    Samat iskut tuli, jos vaippa märäks` suli.

6. Tulosvastuu raskaana kun painaa hartioita,

    vähennetään tällä kertaa vaikka aterioita.

    Ken ei enää työtä tee, sen myös ei pidä syödä.

    Hieno keino ois: lämmin ruoka pois.

    Munalaulu

1. Suomalainen yrittäjä kuulepas:

    Miks eivät munasi oo oikeat?

    Hommasi hoidat kai väärin päin,

    vaikka direktiivit määräävät muodot näin:

    Munien on oltava symmetriset,                                              

    niiden pituudetkin standardisenttiset,              

    alapäässä punaleima laillinen,

    jotta tuote on tehokas ja terveellinen.

    On laite kallis, voi EU-kulta,                        

    siihen varojakin puuttuu multa.

    Vaan omin käsin hommatkin hoituu näin,                        

    verkkaan ja huolella oikein päin.                                  

    Ruuhkamaksu

1. Ruuhkamaksu kaupungeissa suosiota niittää,              

    parkkipaikkojakin meille mukavasti riittää.

    Melusaaste, pakokaasut rasita ei kroppaa,

    kun autolauma keskustasta kauemmaksi toppaa.

2. Ovat syrjäkyläläiset eri asemassa,

    kun ruuhkalaskujansa käyvät maksamassa.

    Virkavallan kanssa tahtoo ristiin mennä monot,

    kun tiellä ei näy muuta kuin nuo muurahaisten jonot.

3. Harvoin kulkee traktori tai Väisäs-Villen mopo,

    kerran kuussa lastenvaunut, pikku-Maijan popo,

    leikkiauto, Miina-mummon rollaattori uusi,

    Janne-pojan polkupyörä, joskus joulukuusi.

    Huutolaismarkkinat

1. Entisajan markkinoilla oli kova tahti,

    musta myytiin orjaksi, ja näkyi kaupan mahti.

    Hyvät hampaat ja voimia, hei.

    Hänet uusi herra töihinsä vei.

2. Sadan vuoden takainen on tämä huutohetki,

    kun orpolasten eessä oli huutolaisen retki.

    Hyvät hampaat ja voimia, hei.

    Heidät isäntä jo töihinsä vei.

3. Terveydenhuolto pantiin kilpailutettavaksi,

    hoidon saantiin vaaditaankin kriteeriä kaksi:          

    huonot hampaat ja voimia ei.

    Hänet kunnanisä sairaalaansa vei.

4. Eikö tässä ratkaisussa mennyt jotain pieleen,

    kun kremppaisin ja raihnaisin on valitsijan mieleen?

    Heikot hampaat ja puhtia ei.

    Hänpä hyödyttää kuntaakin, hei.

5. Oivallettiin viisaus: ei heikko syödä jaksa,

    ei se silloin kunnallekaan kovin paljon maksa.

    Huonot hampaat ja voimaton, hei.

    Kohta potilaan hautahan vei.

       Rumarumputirumputirei,

       terveysfirman se pörssihin vei.                                    

    Digi-viisu

1. Mä olen pikku Digi, mä olen digiboksi.

    ain työskentelen Suomen kansalaistenkin iloksi.

    Ralarallatirallati-raa, hauska Suomessa on asustaa.

    Me lupasimme kohentaa nyt telkkarien tilaa,                      

    vaan taitaa moiset lupaukset olla pelkkää pilaa.

    Ralarallatirallati-raa, kiva etelässä on asustaa.

2. Piti kuvan olla tarkka sekä mahtava äänen toisto,

    vaan ohjelmaan tuli sittenkin perin kummallinen poisto.

    Ralarallatirallati-raa, tylsä Lapissa on asustaa.                                      

    Ei digikuvaa nähdäkään joka kolkassa tätä maata,          

    ei kaamoksen ratoksi viihdettä enää lappilaisille taata.

    Ralarallatirallati-raa, keskiaika taas Lappihin saa.

3. Ei tunturin kätköissämme toimi uusi kännykkämme,

    on katveita ja aukkoja telejärjestelmässämme.

    Ralarallatirallati-raa, lappilaiset ei apua saa.

    Nyt herrat miettii hätäviestin tosi kurjaa kohtaa,

    siis savumerkit parhaiten ambulanssin perille johtaa.

    Ralarallatirallati-raa, riski Lapissa on vaeltaa.                                            

    Huumehörhöt

1. Kiire mulla ompi niin, täytyy rientää tehtäviin,

    vahdittava vanhuksien suurta joukkoa.

    Yksi yökkö passissa, hommat on kai hanskassa,                    

    enpä ehdi tarkistamaan joka loukkoa.

    Oiva neuvo annettiin, turvaudu nyt lääkkeisiin,

    huumattuina mummoja ei tarvi pissattaa.                    

    Työnsin suuhun pillerin ja sitten toisenkin,

    kohta häntä alkoi haukottaa.

2. Eräs taho iloitsee, lääketehdas riemuitsee,

    odottelee innolla jo huipputulosta.

    Rohtojen kas virta on, syystä aivan loputon,

    tokkurassa potilaat on yhtä soittoa.

    Heillä katse hämärtyy, ajattelu himmentyy,

    dementiaosastolle ovet aukenee.

    Askel hoippuu, harvenee ja viimein pysähtyy.

    Huumehöyryissäkö lienee syy?

3. Siitä ei oo kauankaan, kun nuoripari vauvaltaan

    silmäntäyttäkään ei yöllä saanut nukkua.

    Lapsen itku valvotti, työhön meno hirvitti,

    kun jo käki alkoi kello viittä kukkua.

    Seuraavana iltana, äiti-kulta varmana

    kokeili hän keinoa niin hyvää, mahtavaa:

    kastoi tutin olueen ja antoi vauvalleen,

    rauha palasi nyt koko perheeseen.    

4. Kertoivat he toisille, uupuneille äideille,

    että tällä keinoin Nukku-Matti hoivailee.

    Silloin juttu roihahtaa, mediakin kohahtaa,

    kansa suuttuu, tuomitsee ja kilvan syyttelee.              

    Kouluissakin valvotaan, ettei sorru nautintaan                  

    pillereitten kauheitten tuo uljas nuoriso.                        

    Suomi vanhuksiaan kai toisin kohtelee,      

    siis huumehörhömummelit ne jossain uinailee.                                                        

    Pidä sotatanner siistinä

1. Alokkaat kun myllertävät maastopuvuissansa,

    hellin katsein seuraa heitä koko Suomen kansa.

    Nuorukaiset ovat varsin ylipainoisia,

    askel hidastuu, itkuun vääntyy suu.

2. Suuren sodan taisteluissa isoisät juoksi                                                            

    poterosta poteroon he tykkitulen vuoksi.

    Eivät siellä lounas-aikaan turhaan ruikutelleet:

    Tuokaa cokista, pizzaa ja ranskista.

3. Pidä Suomi siistinä ja älä metsää roskaa,                

    sotilaista valuu sinne monenmoista moskaa.              

    Ympäristöystävällisyyttä aina vaali,

    nyt on uudet opit, ne sievät käymäläkopit.                  

4. Koppeja ei raahattukaan Karjalamme soille,

    riuku taikka kuusenjuuri kelpas siellä noille                

    etulinjan karaistuille sissipartioille.

    Ummetus unohtuu, kun tankki ilmaantuu,

    kilot karisee, kun pommeja varisee.

5. Uloste vain lannoittaa, kun komppania kakki,                                                  

    Tiltun laput liukenee, vaikk´ pyyhkii suuri sakki.

    Toista on, jos maassa muhii ydinsaaste julma                

    tai biologinen, tuo ase nykyinen.

6. Uutta sukupolveakin säteet vahingoittaa,                    

    eipä vielä osata sen vaurioita voittaa.              

    Siin´ ei auta sinivalkoinenkaan soma koppi,      

    kun tulevaisuus on, aivan lohduton.

7. Supervallan pommitukset raapii omaa jalkaa,            

    kun jenkkipoika tautiensa potemisen alkaa.

    Irakista palanneissa sotureissa piilee

    oudot oireet nuo, jotka turman tuo.

    Ulkoistetaan                

1. Ulkoistetaan, ulkoistetaan, kaikki säästöt talteen otetaan.

    Ulkoistetaan, ulkoistetaan, ulkomaitten ansioita tutkitaan.  

    Viedään Kiinaan vaimot vanhat, antiikkiset, rumemmat,

    saadaan vuokravaimoiks´ naiset nuoret,

    paljon somemmat.  

    Ulkoistetaan, ulkoistetaan ämmit eläkkeelle Itä-Aasiaan.

2. Ulkoistetaan, ulkoistetaan,

    katon korjaus halvalla hoidetaan.  

    Ulkoistetaan, ulkoistetaan, nippu olkia harjalle laitetaan.                    

    Viedään kattohommat joutuisasti kuumaan Afrikkaan,

    täällä kalliit tiilet, paanut, peltikatteet lempataan.                      

    Ulkoistetaan, ulkoistetaan,

    katot Suomessa jatkaa vuotoaan.  

3. Ulkoistetaan, ulkoistetaan,

    Filippiineillä sappikivet poistetaan.  

    Ulkoistetaan, ulkoistetaan,

    poppamies avaa vatsankin taioillaan.  

    Tampereella kiemurtelee Matti-parka tuskissaan

    eikä kaukomailla tehty hoito yllä tänne laisinkaan.                              

    Ulkoistetaan, ulkoistetaan,

    sappikiviä myös koruina kaupataan.

4. Ulkoistetaan, ulkoistetaan,

    poliisien palkat ovat yhä mapissa.  

    Ulkoistetaan, ulkoistetaan,

    siispä yksi Musta-Maija kiertää Lapissa.

    Sieltä järjestyksen hoito vietiin itänaapuriin,

    jossa joka puolla törmää aina uuteen miliisiin.

    Ulkoistetaan, ulkoistetaan,

    palkanmaksusta jälleen selvittiin.

5. Ulkoistettiin, ulkoistettiin,

    palokunnatkin turhiksi todettiin.  

    Ulkoistettiin, ulkoistettiin,

    tulipaloista viesti lähti Pariisiin.      

    Kun ne ranskalaiset autojansa työkseen sammuttaa,

    voivat saman tien myös pari litraa meille ruiskuttaa.                        

    Ulkoistettiin, ulkoistettin, vesisuihku vaan ei yllä Inariin.                                                

    Lihavuori                          

1. Kolme potraa paistia:                    

    kani, lammas sekä vasikka,

    ne kaikki Suomessa kuskattiin kaatopaikalle armotta.

    Monta sataa kiloa,

    joist´ ei ollut iloa,

    oli ainoa puute herkuissa: lyöty väärällä leimalla.

    Byrokraattitätejä ken pelkäisi, pelkäisi, pelkäisi,

    byrokratiapeikkoa ken pelkäisi.

    Aivan naurattaa.

2. On pelkkä tyhjä kuori

    tämä ihmisyytemme nuori,            

    kun teollisuusmaissamme pullistuu

    sekä vilja- että lihavuori.

    Jotain onkin pielessä,

    kun elää miljardi nälässä,

    ja parhainta ravintoa hävitetään

    tulosvastuun merkeissä.

    Markkinointiherraa ken pelkäisi, pelkäisi, pelkäisi,

    superfirman pomoa ken pelkäisi,

    vaikka hieman kauhistaa.

3. Lännen paksuun ja punkeroon

    aivan suivaantunut mä oon.

    Meillä ainoa huoli on mielessä:

    Miten mahtuisin puseroon?  

    Dieettineuvoja kahmivat,

    ylen määrin vaan ahmivat

    sitä suolaa, rasvaa pulskistavaa,              

    ennen aikojaan sairastuvat.

    Dieettirahat jos lahjoitettaisiin,

    annettaisiin ja toimitettaisiin,

    niin nälkäisille kansoille hankittaisiin

    aivan kylliksi murkinaa.                                                  

    Rotusota  

1. Valtiot kansojen valkoisten kautta vuosisatojen

    toiset rodut maahan asti ovat polkeneet.

    Leiviskäänsä valkoiset, rikkaat, ylimieliset,

    barbaarien tavoin ovat aina hoitaneet.

    Olit sitten keltainen, musta taikka punainen,

    alistettu viimein olet orjan kohtaloon.

    Kulta ja aarteet vietiin pois, jumalat tuhottiin.

    Naiset, metsät, kaikki raiskattiin.

2. Länsivallat odottaa, heitä varsin kauhistaa,

    milloin koittaa heille hetki viimetuomion.

    Ei se saavu pilvistä eikä johdu hengistä,

    lihallinen ihmisorja siinä läsnä on.                          

    Herrain hampaat kalisee, kun miekat köyhäin kalisee,                            

    kansat lännen kultamaille kilvan vaeltaa.

    Valkoisia, vauraita on monta miljoonaa,

    vaan miljardien laumat ne päälle karahtaa.          

3. Syitä kyllä mietitään, syyllistäkin etsitään,

    kuka tästä turmiosta vastuun kantaa saa.        

    Nimeävät Hitlerin, terroristin, Stalinin,

    horroristivaltiaitten joukko suuri on.

    Mallina on roistoille, terroristiteoille

    uskovainen sotahullu presidentti Bush,                          

    on Pedon merkki koneissaan:

    se kuus, kuus, kuusi niin,

    siis hurskas pressa kuuluukin Pahan akseliin.

4. Totumme maahanmuuttajiin, monen värisiin pakolaisiin,            

    heidän kauttaan avun saamme hätään hirveään.

    Hämäläinen valkoinen, sinisilmäsavolainen

    oitis turvaavat he tähän uuteen ystävään.

    Tytär mustalle naitetaan ja sitten hiukan odotellaan,

    pian syntyy mulattilapsi tähän maailmaan.

    Lopulta ei ole valkoinen enää ykskään ihminen.    

    Suojaa me löydämme kai joukosta värillisten?      

    Kustannustoimittajan tunnustus    

1. Hei, korpisuolta lahjakkuuden löysin,                  

    sangen vihreän ja suurisilmäisen.

    Heti vyötin hänet estetiikan köysin,

    annoin karsinan ja säännön säällisen.                  

    Oitis tunsin rinnassani

    mull´ on aarre hallussani,

    siitä täydellisen taiteilijan teen.

    Hei, jokainen sen tietää sanomatta,  

    uskoo kustantajan jaloon luomukseen.

2. Oi, me ahersimme kilvan monta iltaa

    sekä pohdimme ja loimme tarinaa,

    hän se ehdotti ja suolsi sanan siltaa,

    minä arvioin ja poistin tavaraa.

    Tiesin ohjeet, opit kuumat,

    karsin runoniekan tuumat,

    hioin hellästi ja moukarillakin..                            

    Oi, nyt alistu sä vastaan panematta,

    suostu kustantajan lopputulokseen.            

3. Voi, kun pakersimme monen monta vuotta

    sekä odotimme suurta mainetta.

    Jotkut varoittivat, mutta aivan suotta,

    tuottivat vain meille turhaa painetta.

    Ei hän ollut enää lapsi,

    torkkui siinä harmaahapsi,

    mutta mulla palkka nousi taivaisiin.

    Voi, mun kyynelistä hämärtyy nyt linssi,

    kun ei sammakosta syntynytkään prinssi.

    Teletappi

1. Mä olen teletappi,

    jolta puuttuu tärkeä tappi,

    jopa Lännen senaattori-papallakin kiehuu kitkerä sappi.

    Ralarallatirallatiraa, lelu homoksi kasvattaa.                

    Me pehmolelut suloiset vain tuomme pahennusta,

    on tulevaisuus lapsosten jo aivan pikimusta.

    Ralarallatirallatiraa, hauska USA:ssa on asustaa.

2. Nyt kielletään oikein lailla

    tuolla Villin Lännen mailla

    ne lökäpöksyt roikkuvat, jotka ovat vyötä vailla.

    Ralarallatirallatiraa, alushousut ei vilkkua saa.                                    

    Ne valuvaiset pöksyt tuli Valloissakin muotiin,      

    kun vankilasta niitten malli nuorisolle tuotiin.

    Ralarallatirallatiraa, hauska Lännessä on asustaa.

3. On laitonta, niin joku keksi,

    esiaviollinen seksi,

    vaan kääntyä voi tarpeen tullen papiksi katoliseksi..      

    Ralarallatirallatiraa, hauska uskossa on vaeltaa.

    Ei pappismiestä laisinkaan heti pitkään pannaan panna,

    kun alkaa sellainen rötösherra pikkulapsia panna.

    Ralarallatirallatiraa, näin voi kutsumusta suorittaa.

    Omahoitoa

1. Juokse sinä hoitsu, kun sua kutsuu jälleen poitsu,

    ja kellokin hälytystä kilkkaa.                                                  

    Tässä lääkkeet, juomat, en hylkää teitä, kuomat,

    vaan riennän sinne kiireen vilkkaa.                                

    Hoitaja hei, huolta nyt ei, hop ja hop ja hyppeli hei.    

2. Kiire päälle painaa, ehkä kohta olen vainaa,          

    jos tahti näin kiivaana säilyy.

    Yksi yökkö palkataan, kun säästöihin vain satsataan,

    rahapula sairaalassa päilyy.

    Yökköni hei, taukoa ei, hop ja hop ja hyppeli hei.

3. Miten yksin pärjäilee, kun osastolla kerjäilee

    ja apuun pyytää monipäinen lauma?

    Et voi auttaa heikkoa, et siskoa, et veikkoa,

    näin syntyy sulle sangen suuri trauma.

    Hoitaja hei, hyppeli hei.

    Kuka meidät tähän jamaan vei?

4. Herrat suuren Suomenmaan eivät satu huomaamaan,  

    että heilläkin on vastassansa pulma:

    joskus kunto heikkenee ja iän myötä reistailee,

    siis kohtalo voi olla tosi julma.

    Päättäjät hei, huolta nyt ei,

    heille palkkageisha rohtoja vei.

5. Kerran hoitsu aamulla, kotiin ajoi autolla,

    poliisi kun naisen puhalluttaa.

    Mikset pysy kaistalla, helpolla ja suoralla,

    viinako sun pääsi humalluttaa?

    Päivystin mä näin, kaks yötä peräkkäin,

    stressi multa ajokyvyn vei.

6. Siinä vasta hohtoa, kun tehdään omahoitoa,

    ja tutustutaan innolla kaavaan.                        

    Umpisuolipotilas on urhea kuin sotilas,

    hän itse pistää tikkejä haavaan.

    Suomalainen hei, huolta nyt ei,

    kas, hyppeli ja hyppeli hei.

    Tupakkarulla                            

1. Tui, tui tupakkarulla, et ois tänne saanut tulla,

    direktiivit savut häätää, muistutat kai haisunäätää.            

2. Saanhan sauhuta verannalla hissukseen ja ulkosalla?

    Katku sieltäkin sisälle pukkaa,

    myrkyttelee asiakasrukkaa.  

3. Nurkkapöydässä kylän kerhon suitsuttelee savuverhon,

    sätkäsanterit jaarittelee, sopuisasti istuskelee.

4. Toista on, kun viinaa juodaan,

    riidanpoikasta pian luodaan,

    viha, kiukku siellä viihtyy, tappeluksi tora kiihtyy.

5. Perheväkivalta kasvaa, viina rattaita kun rasvaa,

    lapsukaiset kyynelehtii, joskus poliisi hätiin ehtii.

6. Onko koskaan kuultu meillä, että Suomen valtateillä

    savuke ois syynä surmaan, tosi raakaan liikenneturmaan?                

7. Viina monta kuoloa tuottaa, räyhääjään ei tohdi luottaa.

    Onhan tupakka huono tapa, vaan ei se suinkaan oitis tapa.                                                                  

    Ystäväkö?

1. Ystävä sä lapsien,

    älä katso minuun pienehen.                                

    Missä käynkin laulamassa,

    sinä olet vaanimassa.

    Kuoripoika valittelee,                                                            

    kun isä pastori paneskelee.    

2. Pappia tarkoin varjellaan,

    ettei hän joutuisi vankilaan..

    Murhamiehetkin synkästi suuttuu,

    pedofiili siellä pian ruumiiksi muuttuu.

    Hänet jopa rikollinen tuomitsee,

    hurskas kirkko vain piilottelee.            

3. Kamelilta selkä noin katkeaa,

    kun höyheniä painoksi putoaa,

    kirkon valta se rakoileepi,

    kun lapsukaiset joukolla itkeskeleepi.

    Paavi muka Kristusta edustaa,

    vaikka edistääkin rötösherran toimintaa.

4. Papit ovat sellaisia pomoja,

    että eivät he sietää voi homoja,

    vaan miksi he nimittävät pappia moista,

    joka raiskaapi avutonta pojanpalleroista?

    Sama sukupuoli kai heilläkin on,

    siis tuplarötös siinä läsnä on.  

5. Raskaus toisinaan keskeytetään,

    jos äidin henki siten säästetään.              

    Nytpähän selvisi, miksi ei paavi

    sikiötä kohdusta esille kaavi:

    vauvoista haaremi varmistetaan

    katolisten pappien valtakuntaan.

    Heikompienmuistamismarssi                

1. Tasa-arvo on Suomeenkin hankittu,

    sitä ylpeänä mainostetaan,  

    vaan paljosta on käytännössä laistettu,

    laki jäänyt on roskakoppaan.

    Oi, te naiset kaikenikäiset, ja hommat monensorttiset,

    alipalkattu naisilla aina on työ,

    milloin miehet ne nuijaansa lyö.

2. On Suomessa ammatit testattu,

    mikä fyysisesti raskainta lie.  

    On vertailussa pitävästi huomattu:

    se on hoitsujen vastuullinen tie.

    Koneet auttavat soran siirrossa,

    rakennuksilla, puitten kaadossa,  

    sisar valkoinen käyttää vain kätösiään

    satakiloisia käännellessään.  

3. Työssä johtaja on miehenpuoli, totta kai,

    eikä koulutusta tarvitakaan,  

    kun hän sihteerikseen näppärän neitosen sai,

    tää on maisteri arvoltaan.  

    Siispä korkeimmilla palleilla, onkin etusija Kalleilla,

    pääjohtajia naisissa harvoin lie,

    kun ne miehet kaikki postit vie.  

4. Voihan Suomessa nousta presidentiksi

    moni nainen niin ponnekas,  

    voi myös puolustusvoimien ministeriksi,

    silti esteitäkin ilmenee, kas:

    kirkon virkoihin laki säädettiin,

    että pastoriksi nainen vihittiin.

    Eipä kaikkia maassamme miellytä tuo,

    on siis edessänsä upottava suo.  

5. Miehet syrjivät naisia solkenaan

    ja latelevat perustelujaan:  

    Ei nainen sovi liturgiaa veisaamaan,

    kun on ääniala sopraanon vaan.  

    Naisen vieressä jos seisoo, oi,

    heti miehen elin seisoo, voi.  

    Siis papit heti hormonihoitohon, hei,

    ääni kimeäksi, heissulivei                                                      

    Siistityt kodit ja rannat  

1. Puhtaus on hyväksi ja jopa puoli ruokaa,

    sanoivat jo esi-isät perheilleen.

    Silti nyky-Suomessa niin moni Matti huokaa,

    on siisteyskin tainnut mennä peffalleen.

    Pomot armaan kotimaan käy säätelyhommia jahtaamaan,

    kansalaisten viihtyisyys nyt unehutetaan.    

2. Pariskunta komeroaan jonkun sentin siirsi

    ikioman talon eteisaulassa.

    Silloin vihkoon tarkastaja valituksen piirsi,

    perhe kitui mielivallan ansassa.

    Kun naapuri ryhtyy vahtaamaan,

    käyt  kukkasia lahtaamaan,

    pihalla on luonnonkukat pannassa.

3. Kauan on kärsitty byrokratiasta

    Suomemme ihanilla rannoilla.

    Virkamiehet huolehtivat joka maisemasta,

    on laiturikin soramontun sannoilla.

    Tosi kallis kotimaa, lupakirjat vaaditaan

    joka koppiin pikkuiseen ja matalaan.

    Tosi kallis kotimaa, piirustukset laaditaan

    pitkät sentit jonkun pussiin pudotetaan.          

4. Hurraa, nyt suunnistamme mittanauhan kanssa

    mökkiläisten kodikkaille rannoille.

    Senttimäärät muistamme, ja sakkolaput annamme

    saunoille, teltoille ja koirankopeille.

    Tiukka sääntö synnyinmaan, mökit maahan runnotaan,

    millinkin jos pykälistä poikkeaa.

    Ahne trendi kotimaan: rahastetaan ja uhkaillaan,

    eurokasat kunnan kirstuun kilahtaa.

5. Asemakaavasuunnittelu tavallaan myös sippaa,

    kun rakennukset samaan muottiin tungettiin.

    Tasakatto tuskin kestää montaa sadetippaa,

    silti meillä sellaisia rustattiin.                                  

    Kaupungista, se parasta on, teetämme tarkan kopion,  

    kodit kun kaikki toisiansa muistuttaa

    Persoonaton muoti on, luovuus synti suunnaton.        

    lamppua vain lupakirjalla siirtää saa.          

          II  Mutumaailmassa  

               runotarinoita

    Arkipäivää aviossa                                                                

Ensilemmen loimuliekit hiillostuneet hiljallensa

vihkiäisten villi ilta varjoihinsa vaimentunut

vuosikymmenet kun karttuu parisuhteen pyhän päälle

jompikumpi jossittelee: ”Pistettäiskö paremmaksi?”

Tällä kertaa puolisoista mies on melko mellevänä

perhepalstat peukaloipi, pureskelee puheenaiheet

selaileepi seksikirjan, pornofilmiin pilkistääpi.

Kaikkialta kutsu kuuluu: ”Menkää metsot soitimelle!”

Niin on uljas urho valmis viehkovaimon vikittelyyn

alkajaisiks aamusella kullallensa kahvit kantaa.

”Etkö tiedä? Närästääpi, tee se vasta tenhon antaa.”

Pitkin päivää palveluihin kietoo Kaija-kultasensa

laittaa lounaan herkullisen, liedelläkin puolet löyhkää

Kaija kuuraa kattiloita, mumiseepi moitteitansa.

Seppo ohjaa ostoksille vaimon hieman hämmentyneen:

”Osta mitä mieleen mahtuu, minä maksan mielelläni.”

Kaija kiintyy karvalakkiin, kalliiseen ja kirjavaiseen

setelinsä Seppo siirtää kassan kurkkuun kauhistavaan.

Kotimatka muistuttaapi kolmikymmenvuotissotaa

välirauha viiden maissa, Seppo sen kun sisuuntuupi.

Olohuoneen onteloissa, kotikullan kammarissa

Seppo veisun viritteli, luritteli lemmenlaulun

mukavasti mäkättäen, karjahdellen kuuluvasti.

”Ole hiljaa, Seppo-kulta, etkö huomaa ohjelmasta

että tunteet, tuoksusetkin, telkkarista tänne tulvii?”

Seppo sieti säksätyksen, kioskilla kävi mutkan

kauppiaalta kukkakimpun kanniskeli kullallensa

puserteli, suukotteli Kaijaa kovin monta kertaa.

”Kiitos kaunis, älä peitä Kauniita ja rohkehia.”

Sitten alkoi viime taisto vaimo-kullan valloitukseen

kahdeksata kello kukkui, Seppo suihkun suihkaeli

jaksanut ei Kaijaa kantaa yli kynnyksen kuin ennen

kädestä vain johdatteli Kaijan kilot kaksoissänkyyn.

Hienotunteisuuden huntu vedettäköön vuoteen viereen

Seppo aivan uuvahtanut pitkän päivän palveluista

ei se seiso, ei se istu, Kaija kovin kyllästynyt.

Arkipäivä aviossa loppuu lopen leppoisasti:

Seppo kuorsaa selällänsä, suukin sepposelällänsä

Kaija koisii kyljellänsä yhteisiä uniansa.

    Täydellisyyden ylistys

Neito nuori heiveröinen, siloposki, valkotukka

haastoi huolen äidillensä, murheen emolle esitti:

Voi nyt rakas äiti-kulta, murheita on mulla monta

nyppy tuolla, näppy täällä, huuli rohtuman repimä.

Katse kaipaa täydellistä, puhdasta sen olla pitää

kourin karkein miehet halaa, mieltä etoo ehdotukset.

Miksi aina jotain puuttuu? Piste pieni kiitettävään

viittä vaille arvosanat, opinnot tenän tekevi.

Päivä väärä paikanhakuun, virkaa ei vierelle vyöry.

Univelka päälle painaa, lepoa ei löydy rintaan

hissi hyrrää, koira kuorsaa, patteritkin pahoin paukkuu.

Oi jos oisi täydellistä, virheettä koko elämä.

Äityi äiti moittimahan, toruskeli tytärtänsä:

Jospa vielä yrittäisit papereita postitella

hakukirje sinne tänne, puhelimeen pulputtaisit.

Ei se elo meikäläisen ollut ratki rikkeetöntä

ukko jätti, tytär työtön, poikavätys vankilassa.

On se elo tämmöinenkin sodan kauhuja parempi.

Tytär tukki toisen korvan, neiti nenää nyrpisteli

sinnitteli sinisilmä, kiukutteli kultahippu

silti lähti toimistohon, taisi olla sadas kerta.

Kiitos kaunis, tullos toiste, paljon hyvää papereissa

ehkä löytyy paikka pieni, jossakin on sija sulle

ei nyt auta huolta kantaa, aamu aukee, paistaa päivyt.

Peitti piika korvat kauniit kätösillä molemmilla

horjui kohti järven rantaa, hoiperteli hoikka nilkka

kultahapset hulmahdellen, sinihuivi harteillansa.

Kaamos kiersi vastarantaa, kaamos kulki, kalma hiipi

aurinkoa vaaksan verran, valon välkettä vähäisen.

Kulki kaamos, kulki tyttö, hiipi hento riitejäälle

avannolle aukaistulle, repeytyvän railon reunaan

turman suulle tummaiselle, armoille lumihileitten.

Sohju saarsi saapasvarren, pikkuvarpaat viluun vaipui

siinä seisoi impi nuori, valkotukka, valkoposki

rohtumia huulen päällä, tumma laikku luomen alla.

Kalvo kuulas veden vilppaan, kiehtovasti rauhaan kutsui                                            

heitti huivin harteiltansa, lämpöliinan luotaan työnsi

silitellen, hyvitellen, hellin käsin veden viereen,

siniharson huurteen helmaan, avannolle ainoalle  

äidillensä merkin taittoi, vihje varma etsijöille.

Neito hiljaa hyhmään astuu, täydelliseen tyyneen rauhaan.

Kirposi kalojen kouriin.                              

    Pehmolelu palleroinen            

Minä laiha luireliini, tikkutyttö laiheliini

yli hyppään kaikki keitot, siivut suuret sivuuttelen    

kurkku raikas mulle maittaa, vilpas vesi pontta antaa

paino painuu, hiukset haroo, uurteet hiipii hipiälle.

Miksi näin on tyttö pieni? Miksi näykit neiti nuori?

Ennen eines sulle maistui, pizza, possu, hampurlainen

cokis, olvi, ranskan potut, rasva roiskui rintapieliin

hampaat jäyti jäätelöä, nekkupala suussa narskui  

huulet hersyi hunajata, sentit sikis vyötäröllä.

Olit paksu palleroinen, olleroinen, pulleroinen.

Miksi näin on tyttö kulta? Milloin maha manattihin?

Oivat ohjeet äidin armaan, säännöt selvät taaton suvun:

Täytyy syödä, juoda, syödä, puuro tytön tiellä pitää

kaavi loppuun lautasesi, muruset mahaasi ahmi.  

Siinä vasta terve tytti, pehmolelu, pulloposki

isin, äidin päivänsäde, perheensä parahin lapsi.

    Sukujuhlan sokkeloissa

Tyttö yksin yksiössään hymisteli Helsingissä

saapui kirje kaupungilta, postiluukusta pujahti:

Sukujuhlat Virtasilla, tule tänne tyttökulta

juuret pitkät puhdin antaa, kohottelee itsetunnon

tiedät silloin suvustasi, kenen verta sulla virtaa.

Juna joutuisasti juoksi, puksutteli Puolangalle

jossa Jaana juhliin juurtui, Virtasia täysi tuhat.  

Serkkupoika sukujuurta jyrsinyt on juurta jaksain

suku silmät sirrillänsä valkokankaan karttaa vahtii.

Jos sä etsit isoisää taikka äiti etsimessä

pappi kurkkaa kirkonkirjaan, tutkijalle tekstit tavaa

ruostunutta ruotsinkieltä kappalaisten koukeroilla.

Kelvannut ei Iita, Kustaa, Vihtori, ei Aatu aivan

piti olla Ida hieno, Gustaf, Viktor, aito Adolf.

Suku uskoi, toivoi, nautti, alkupalat hyvin hotki

ehkä juuriltamme löytyy prinssi, nero, valtamarski

Mozartinkin pojanpoika, Eino Leinon lehtolapsi.

Ilta tummui, mieli muuttui, Kalle Virtanen jo suuttui

esi-isä hällä hullu, kovin kiivas, raivopäinen

elon ehtoo hourulassa, kahlehissa Kakolassa.                              

Perin porho pariskunta, minkkiturkki mersussansa

shampanjaansa siemaellen vuoroansa vaivoin vuottaa.

Esi-äiti renkiänsä leppeästi lemmiskeli

isäntänsä vanha, vauras, veti viimehenkosia

tuskin ylti istumahan vaarilainen vuoteellansa.

Kuolo karttoi, surma siirtyi, eivät kestä odotusta

vaari löytyi hirtettynä riihestänsä roikkumasta.

Pari intti itsariksi, kunnes nähtiin juovaa kaksi

papparaisen niskan päällä, lempiväiset Turkuun tuotiin

rikos raskas, maine suuri, kirkonkirjoja koristi.

Ökyrikkaat vaiti väistyy, kiire kutsui pennin pariin.

Virtasien viehko Veera kultaisia kutrejansa

sormin sorjin solmiskelee, jotta huomais kaikki kansa.

Esiäiti punatukka, silmätikku joka jannun

pappien se rintaa raastoi, rovastitkin riehaantuivat.

Noitavainot Pohjanmaalla roihusivat rovioina

siellä hänet grillasivat sankan savun saartamana.

Kaunis Veera huivin huomas, punakutrit sillä peitti..

Virtas-Ville vekaroineen rehvasteli pöydän päässä

lapsikatras kilvan karttui, lammasfarmi työtä työnsi.

Isät Villen vallattoman kirjoihinkin saivat merkin:

eräs asui karsinassa lammastansa liehitteli

vierasteli vaimoparkaa, kauan kiersi käräjillä

juttuansa jauhamassa, valheitansa veistämässä

viettelijäks väittämässä elikkoa eläväistä.

Poika-Ville kiusallansa tiukkaa taattokullaltansa:

Lammasko on mummu mulle, hellä, pehmyt, määkiväinen?

Villen perhe hiljaa haihtuu, lampaat kanaparveen vaihtuu.

Virtaspari sipsun sapsun yrttiteetä yrittelee

pikkurilli kipparassa muita niuhoo nyrpistellen.

Vuoksi vaateen kyläläisten pihan putsaa, nurmen niittää

ohjenuora nuoremmille: Varo, matki naapureita.

Esi-isä jalkapuussa istui ennen tavan takaa

kiroilusta, huoruudesta, kotoisista kolttosista

niitä näitä näpisteli, laisti kaikki kirkonmenot.

Eipä ollut moksikseenkaan, moikkasi vain naapureita

kirkon hämyporstuassa näky tuttu tuttaville.

Herrasväki sipsun sapsun taisi saada roiman rapsun.

Virtasille viina maittaa, iloliemeen surut suistaa

geeniperimä kai sekin, onko pelastusta missään?

Sydäntaudit, keuhkot kehnot, ummetus ja vatsanväänteet,

huumehurmat, mielet mustat, allergia, järjen vähyys

kaiken perintönä saanet, survot, tunget toiseen polveen.

Mietti Jaana junassansa, matkallansa Hesan helmaan:

Nuoko taakat täytyy kantaa, vielä laittaa lapsilleenkin?

Vastapäätä vaunussansa nuokkui nainen rillipäinen                

tyttö hälle huoliansa purkaa sukupelkojansa.                      

Nainen, neiti Zeta Äksä, eipä muista maammoansa                  

perin setvi sukuansa eikä pengo perhettänsä.                            

Lastenkodin portahille mytty jäänyt jouluyönä.

Sivu siisti, palsta puhdas, uuden päivän aamurusko

vailla suvun saastumia, itsetunnon kohotusta.

    Aika hirmuvaltiaana

Joka Jukka, moni Maija, aika poika, ajattaret

heillä sama valtarouva neiti Aika keisarinna

mallin määrää elämälle, kuolemankin kaavan kirjoo

houkuttaja, hoputtaja, kiduttaja, kiihottaja

tehollinen teloittaja, hirmuvaltias ikuinen.

Aika rientää, mitä tehdä, tulis tauko, joutuis joulu

pitkäksi ei pidä tulla odottavan aattohetket

kuinka jaksan joutopäivät, ajastaisin ajanpyörää?

Tunnit tempoo, vuodet viuhtoo, minuuteilla meno päällä

sekunnitkin suoristuvat, väliajat vilahtelee.

Mieltä riepoo ristiriita, kiskoo köyttä eri suuntiin

saisi suvi kohta tulla, mutta kuolo kitkutella.

 Mitä kello? kysyy vanhus, harmiksensa vasta viisi.

Viisariko tauluun tarttui vaiko ajatukset aivoon?

Minne kiire kuomaseni? Miksi hoppu muoriseni?

    Kauna                              

Onpa kauna kainalossa, kitkeröinen kielen alla

kostaisin jos uskaltaisin rikoksesta raskaimmasta

saisi tulla teljetyksi sekä selliin suljetuksi

mokomakin muori musta, virkapaikan velhovaimo.

Mitä hän on sulle suonut, kohdellutko kovin kourin?

Onko palkan pihistellyt, auton runnonut romuksi?

Syöskennellyt paikan sulta, pomolle sua panetellut?      

Vaiko vienyt sulhon sulta, laukun lyttyyn istahtanut?

Mulle sano syytöksesi, pahan mielen pohjimmaiset.  

Mietti rouva ryppyotsa, harkitsipa harmaahapsi

vaikeasti vaikerteli mulle suurta suruansa:    

Töihin tulin toimistooni, kuljeskelin käytävällä

vastaan viuhtoi tantta törppö, paksu, pöljä, pikkarainen

lausahtelin hyvän päivän, toivotukseni tokaisin.

Ei hän edes kohti katso, pengoskeli papereita

jätti mulle vastaamatta, hukkaan heitin hyvän päivän.

Tässäkö on synkkä syysi kauhialle kaunallesi?

Koska näytös näyteltihin, elettiinkö eilen vasta?

Ei nyt eilen, viisi vuotta vierinyt on varmaan tuosta

silloin siirryin eläkkeelle muistelemaan mennehiä

perheelleni tästä paasaan muistostani mustimmasta.

    Kaamos                      

Tutkittu ja tarkistettu: kaamos kauhea on kausi.

Hento, harmaa Hilja-neiti mieltynyt on marraskuuhun

herkkä, hauras hipiänsä säteitä ei päivän siedä.

Lukulamppu lempeästi viihdyttävän varjon heittää

Hilja hiljaa haaveissansa lukee, neuloo, nautiskelee

tumma taivas, oksat mustat, ulkosalla uinahtelee

nekin paapoo piikastamme,  ei oo rajaa rauhallansa.

Päivälehti pöydän päällä kutsuu häntä kurkistamaan

mitä kuuluu maailmalta, viisautta vierahilta.

Tutkija on tosissansa ihmisiä ihmetellyt

kuulustellut, kovistellut, arvioinut ankarasti..

Tulokset on tuiki tarkat, älä enää vastaan intä:

Kaamos kutsuu kuolemalle, tihku tiuha tuonelahan

manaa murheen marraskuukin, syksy synkkä sairastuttaa.

Herkkä, hento neitsykäinen uutissanaa uskoo kurja

siksi jättää jurnutellen mielituolinsa niin armaan.

Huivin harmaan hiuksiin solmii, suunnistelee tohtorille.

Eipä saavu piika konsaan kotikullan kammareihin

todettiinpa tautiseksi, marrasmieleksi mahoksi.

Yhä vielä neuloskelee, popsiskelee pillereitä

sydämellä suruisalla Niuvanniemen nurkkasissa.

    Kevään kohinaa                            

Kevät kiersi kalotille kimmellytti huhtihanget

päivä paistoi, pitsipilvi, sinitaivaan somisteena.

Antti Armas lasketteli, suksillansa suihkaeli

sinisiinto polun päällä, tykkylumet tunneleina

sitten siirtyi tunturille, Lapin äidin rinnan päälle.

Nojailipa sauvoihinsa, sielu laaksossa lepäsi:

Olen poika aurinkoisen, lellivauva lämpölampun.

Virkeänä, vilkkahana, punerrusta poskipäillä

saapui Antti asunnolle tyytyväisenä tupahan.

Sattui silloin silmä telkkaan, töllöttimehen tapasi

vanha viisas professori, tietäjä iänikuinen

kauhuin kuvaili kevättä, kototaivaan kirkkautta

säteilyä säälimättä, otsonien otteluita.

Monen mieli musteneepi, järki kirkas järkähtääpi

unikaan ei tohdi tulla, tuutulaulut ei tehoa.

Antti Armas auvoisesta muuttui aivan ankeaksi

sukset saunassa savusti, sauvat survoi sängyn alle

aurinkoa tirkisteli, poutasäätä pällisteli

salavihkaa vuoteeltansa makuupussin kulman alta.

Ilo kerralla katosi, lopahteli lauleskelu

syksyn synkkyys sielussansa haulikkoa jo hamusi.

    Tiskipöytätohtori

Äiti-kulta äimisteli oikein kansanradiossa:

Poika pesii yksinänsä karseassa kämpässänsä

siivous ei suju siltä, pölyt jäävät pyyhkimättä

matot mataa mahallansa, murusia maton alla

lehtipino vuoreks kasvaa, roskapussi röyhistelee

ikkuna on tarkkaan kiinni, raitis ilma kankahalla.

Poika pitkään pötköttelee, tuijottelee telkkaria

joskus joutaa kaapillensa murkinoita maistamahan

makkara ja limppuleipä, cokis-pullo kourassansa.

Eipä huiski hameväki, murusia metsästele

en mä heitä tänne huoli, lokoisaa on elämäni.

Kaksi puolta kolikolla, äidistänsä kuulin kyllä:

pöydällään ei pölyt pyöri, pölyt poikii äidin päässä.

Roskaprofessuurin saakoon, tulkoon tiskitohtoriksi  

murusien maisteriksi, imureitten imaamiksi.

    Hoiva hellä                                                                                     

Eli Rauha rauhassansa, kolmiossa naimatonna

vaikka hintelä ja harmaa, elossa hän oli aivan

sattumalta sairasteli, apteekinkin oven aukoi

jälleen virkos, Valtatiellä vetreytti varpaitansa.

kirjastoonkin kaakerteli, konsertteja kuulosteli.

Jäänyt eilen eläkkeelle, oikein oli omillansa

niin ne taipui tunnit, tovit, tyyni rauha rinnassansa.

Sisarukset vartioitsee sisko-rievun rappusilla

huolehtivat, soittelevat, pilkistävät portahilta

he jo jakaa kolmiota, arvuuttelee ansioita.

Toukoaamu avuttomaks kerran raastoi Rauha-raukan

unohtui kai aamupuuro, unestakin uupeloa

tassutteli tasanteella, käytävällä käyskenteli

silloin huippas himpun verran, katos muoto maailmalta

hiukan horjui, hoippui hieman, portaalla on polvillansa.

Hätiin lähti lähimmäinen, akan auttoi ambulanssiin

sairaalassa sukulaiset, heimolaiset huoneessansa

sotasuunnitelmat suoltaa, perintöä piirittelee.

Tarkat tehtiin tutkimukset, kalloakin kallisteltiin

kotiin pääsi, hento häikkä, ehdottivat elämistä.

Rakas sisko suuttui siitä tohtorien turinasta

heillä lista, luettelo laitoksien lattioista.

Anna avain, asuntosi, turhia ne enää sulle

huomenissa siellä siintää vanhainkodin viime huone                  

kohta sieltä jatkat matkaa, keinutellaan kirstussasi

    Nuoruuden dementia                

Ennen oli tahti toinen, tavat tuiki tavalliset

muistettiin kun mieleen mahtui, unohtaakin uskallettiin

kumpikin niin luonnollista, roboteiksi ei me tulla.

Avaimen jos unehutti, talkkari jo tänne tolvaa

poika koulukirjan hukkas, jässikkä vain jälkkärihin.

Joku aina paremmaksi, muistiltansa mahtavaksi

todettihin toiminnoissa, noissa arkiasioissa.                                      

Alkanut on ikäsorto, syrjintä niin säälimätön.

Lapsoselta lelu hukkuu, tutti siirtyy sängyn alle.

Onko hällä dementia, vauvelien visto vaiva?                  

Teini-ikä kaikkein karmein unohduksen valtakunta

niinpä koulun kansliakin pursuu löytötavaroista:

nahkarotsit, nappahanskat, pipot, tumput, turkislakit,

lompakot ja ajokortit, kalliit kirjat kukkurana.

Ihme että nuori aamuin päänsä muistaa mukaan ottaa

tenttitekstit, koepäivät, kynät, kumit kaaoksessa.

Ehkä ongelma on tämä: teinikansan dementia?

Vaari kerran vahingossa sähkölieden jätti päälle

kerran yhden ainoastaan, kun jo eli leskeyttään.

Tietsikat ja shakkikerho ovat hänen hobbejansa

veteraanikilpailuissa veteleepi voittojansa.

Kuinka monta kertaa nuoret auvoisissa aatoksissaan

unohtavat paineskella, näpytellä nappuloita?

Silti pappaa patistellaan koko vävyn perheen voimin

valvontaan ja holhoukseen, homeloa hoitokotiin

toheloa turvapaikkaan, vaivaistaloon voimatonta.                

Muusikot ja tiedemiehet, maalarit ja liikemiehet

tuskin taskuansa löytää, lappuja on seinät täynnä

nenäliinan solmut loppuu, lakana se olla pitää

sihteeriltä kynät katkee, vaimoltakin voipuu voimat.

Silti ahkerasti työnsä herrat hoitaa taitavasti.

Itse nero Einstein kerran päästään päästi osoitteensa

taksiakin tilatessa ihmetteli itseänsä

taksi sinne tänne souti, lopulta se kodin löysi .

Potiko siis dementiaa ihmiskunnan ihmeaivo?

    Hannu-Heikki Huuhalainen    

Hannu-Heikki Huuhalainen rovastin on jälkeläinen

hammastohtorina hyöri, pennit kiskoi potilailta

vakivirka vaimollakin, lapset jätti tekemättä

kauneutta kaikkialla, seinät siinsi taiteistansa

lumivalkoflyygelillä, kissa joskus polkaks pisti

uima-allas uhkeimmillaan hemmotteli häärijöitä.

Miten olla, rahasampo liian harvaan hyrrytteli

jos vain heitit hyvän päivän, vekseliin he viirun vaati

lainanmaksut, takaukset lankesivat tuttaville

laki kun on laadittuna, ettei maksa velallinen

jollei pennit pankkiin pyöri, yty riittää ystävällä

karvasta on katsastella, kun se kuitti luokse liitää.

Hannu-Heikki Huuhalainen hyreksi vain linnassansa

talon myydä myhkäiseepi lapsiperheelle pesäksi.

Huikeaksi hinnoittelee, laskuttelee loihakkaasti

vaikka vielä velkataakka kattopeltejä kolisti.

Niinpä Hannu Huuhalainen nuoren parin harhaan johti

harhautti takuumiehet, ystävät on ymmällänsä.

    Hopealle                        

Pääsin houkka hopealle, huokaileepi mestarimme

pettynyt ja lannistettu, ylen määrin masentunut

sekunttien murto-osa erotti mut mainehesta

Kulta-Kalle sauvan survoi millin matkan maalimmaksi.

Miksi ryhdyt kilpaan kovaan, kun noin häivyt häviöhön?

Jollet paras, parasta kun huono pysyy piilossansa

hukkaan heitit hikihelmet hamutessas hopeaista.

Katsomossa kansa kiehuu, joka iikka ilkkumassa

maiden valiot kun vyöryy tunnetuille tantereille

eipä mikään rupusakki ravaa laajaa pururataa.

Löllöt, lyllyt, lylleröiset, katsomoiden kantajoukko

odottavat onnenpäivää, katkeraa on toiseks tulla

turhaan tyyriit tiketitkin vastinetta vaille jäivät.

Miksi tyydyt tilaan toiseen, murehdit vain menetystä

jollei kulta sulle suostu, luovu Olli ottelusta

häpeää vain maalles tuotat, voitonhuuman huutajille

jollet jaksa juoksennella, mökissäsi mököttele.

Oli Olli onnistunut kauhioissa karsinnoissa

paini, puursi, punnerteli, harakkana hyppi aivan

uida polski niin kuin hylje, seipään kanssa sinnitteli

suolla mylläs myllylänä, kainaloitaan myöten kirmas

jotta jaksais maaliin juosta, voimavirrat viritteli

kiihdytteli keuhkojansa, harjoitteli hartioita.                                                                                                                                    

Kaikkeni mä annoin teille, kansalle ja Suomenmaalle                    

uljaan urhon urheilulle, uhrilampaan areenalle.                                                                                              

Ehkä nousen tästä vielä, kunhan kihti hiukan höllää

leini lonkaltani liukee, alan tuoreet temmellykset

vartalonkin venytykset, elinnesteen elvytykset.

Tuumi taata tomerana vanhainkodin vaunuloissa.

    Musta-valko-ajattelu

Musta-valko-mietiskely, joko-tahi-tuumiskelu

yleistä on yleisössä, väestössä värssy varma.

Safarilla Saharassa, Afrikassa autiossa

kameleilla keikutteli, kyykisteli kyttyrällä

kolme kankaankutojata, muovailijaa muotimallin

mahtavaa ja mainiota, kuuluisia maailmalla.

Kuuma keskipäivä koittaa, päivä paistaa, paiste polttaa

oppaina on utameita, suunnastansa suistuneita

tumma pilvi taivahalla myrskymetkut mielessänsä

hiekkatuisku tuivertelee, silmillensä syöksähtelee.

Hotelliin he eivät ehdi ennen ehtoota ja yötä.

tropiikissa tupsahtelee pimeys kuin paksu pussi

mikäs auttoi miekkosia, taksia ei tuntumassa

oppaat ohjaa yöpymähän, taiteilijat taivasalle.

Kylmä on kuin Kittilässä, jalat jäätyy, jäykistyvät

varpaat varsin värisevät, kastanjetiks hampaat kääntyy.

Käsillä vain viisi huopaa, harmahtavaa, hahtuvaista.

Emme huoli halvanlaista huopaa rutirumilusta

pitää olla musta-valko, trendikäs ja taiteellinen.

Yksi empii, huovan haalii vartalolleen viluiselle

kaksi kieltää, epää, estää, eivät tingi tyylistänsä.

Aamu ampaa aavikolle, silittelee säteillänsä

herättelee harmajaisen huovan alla huokuvaisen.

Kahteen ei vaan aamu yllä, kuoliaiksi kohmettuivat.

    Pitäisi                          

Jos mä kiikun kahviloissa, kapakoissa kallistelen

posmittelen, puhun, paasaan, pajatan ja pullistelen

en saa kotiin tultuani riviäkään raavituksi

sanoi suuri iiriläinen, kirjoittaja monen kirjan.

Jotkut jahnaa jutellessa kaiken mikä päässä pyörii

tyhjeneepi ilmapallo, rupsahtaapi rättiseksi

on kuin lehmä lypsyaikaan ohi sangon suihkuttaisi

taikka uros naarahansa hutiheitoin hämmentäisi.

Ideat ja toiminnatkin taluttavat toisiansa

tuhoisa on sana sievä: pitäisi, ja kaikki kuihtuu.

Puolustavat paikkojansa joutomiehet, jahkailijat:

Harkinta on hyödyllistä, tuumailu ja tavoittelu.

Hyppää ensin, mieti sitten, oisiko se viisas tikki

pätee melkein joka kohtaan, paitsi liipaisimen vetoon

eihän elo pelkästänsä ole loppuratkaisuja.

Anna mennä, anna palaa, tartu toimeen, aikalainen.

    Viisikymmentä vuotta

Viisikymmenvuotispäivä Viitalalle vierähteli

vaimo vispas vauhdikkaasti, tytöt täytti torttusia

pihanurmen pojat perkaa, kiillottavat kaarojansa.

Viitala on virkamiesnä Viirinkankaan virastossa

pöydällänsä papereita, kyniäkin kymmenkunta.

Suunniteltiin: kunnan kerma kotitaloon kuohahtaisi

kukkia ja maljakoita, kippoja ja krääsää muuta

paljon puheenpapatusta sekä säiden selvitystä

hopeita jo hangataankin, kiharoita kieputellaan.

Monet kunnan kihomiehet visiitille vyöryisivät

pivoissansa puhe pitkä tälle päivänsankarille

lehdessäkin lauottaisiin kyllin korulausehia

ammennetaan arkistosta mennehiä muisteloita.

Kohta kuva jutun juureen, monta vuotta vanha varmaan

tunnista ei häntä kukaan, velikin jo vierastaisi

paremmat on poikuuspiirteet kuni ryppyotsaisena

huoliverkot huulillansa, hiukset hapsuhaivenina.

Kunnan pomo huokaileepi puheen juonta jahtaillessaan.

Mistä alan? Syntymästä? Eipä varsin erikoista

syntyneet on kaikki muutkin, vaikka lapsi oisi vasta.

Harrastukset? Hitto vieköön! Olen uusi kunnassani

ukkoa ei näe koskaan kuntalaisten kokkareissa

ei se hiihdä, hoilaa, hölkkää eikä tartu tennismailaan

konsertteja kovin kaihtaa, hiiviskelee hissuksensa.

Työnsä hoitaa melkein salaa, huhkaileepi hillitysti

palkan nostaa, lomapäivät käyskentelee kotosalla

sohvalla kai löhöskelee, raaviskelee korviansa

untelona urheilua pätkän pienen pällistelee.

Onko koskaan ajatusta ikiomaa lausahtanut?

Muistetaanko mainintaansa, liekö mistään mesonnutkaan?

Ei oo roskaa, rikkomusta tiellä Vilho Viitalamme

muttei myöskään kukkasia, elonretken evähiä.

Hiki herui pomon pintaan, yöhön asti yökötteli

viimein virtas pari liuskaa, päivän suuren saarnateksti.

Toisti, toisti lauseitansa: Kiitos, kiitos, kuomasemme

arvostamme, ihailemme, ihailemme, arvostamme

onnea nyt toivotamme, olet päässyt miehen ikään.

Prenikalla palkitsivat, kukaan vaan ei muista miksi.

Viitala ja vaimo-kulta kuuntelivat kehumista

kyynelsilmin kättelivät, laavailivat lahjojansa.

Vaikka ei niin erikoista elämässään ehtinytkään

ainakaan ei pahojansa ollut keittoon kauhomassa

aina sentään ihmisteli, ihmisenä taival taittui

Viitala niin vaitonainen jonkin aukon täällä täytti.

    Lottovoittaja

Laajan luokan lottomiehet rahaa syytää sarakkeisiin

suunnittelee, arvioitsee, järjelläänkin järjestävät

tiedustavat tilastoilta, haastattavat meedioita.

Joskin suuret setelinsä, pennejä vain heille pyörii

voittoansa silti vuottaa Suomen suuri lottokansa.

Neiti Naimi Hiljukainen laimeasti lottoaapi

aina saman rivin raapii sarakkeellensa sirosti

järkeään ei juuri käytä eikä aivovoimistele

onni ei vain naista muista, harmaata ja hituraista.

Viikossa on varma päivä, lottoajan tulostunti

jolloin veret vilkkahasti virtailevat vartalossa

Naimin posket punertavat, tuikahtavat tähtisilmät

ei hän enää edes muista, kuinka monta vuotta kirmas

tällä arpa-areenalla, lottokilvassa kovassa.

Tuli tulos täydellinen, sarake siis siivollinen

huomas Naimi noukkiessaan tuloksia telkkarista

ei hän heti usko moista, laskee, ynnää, vertaileekin

silmiänsä siristelee, höristelee korviansa

huomenna mä kauppaan kuljen, otan tästä selon selvän.

Yöllä unet unohtuivat, karkasivat kuorsaukset

kankahissa kieriskeli, luikerteli lakanoissa

muut jos lampahia laskee, Naimi räknäs rahojansa.

Aamusella ahkerana Naimi lappu laukussansa

kassajonoon kipitteli, paijaeli pussiansa.

Sattui viereen vaimo viisas, varsin valtavaltuutettu

Loimaan luottohenkilöitä, nauttii kansan kannatusta    

tuopa Pirkko Pomoilija päällikötkin päällysteli

möyhi muitten asioita, pontevasti puida jaksoi

pian oppi omiaankin peukaloimaan paremmaksi.

Tervehtivät toisiansa, kättelivät käsillänsä

Naimi ja se pomo-Pirkko juurittivat juttelua

kaivoi Naimi kassiansa, lappuansa leyhytteli

Pirkko sitoi silmälasit nokkivalle nokallensa

nuohos numerot ja virkkoi: ”Kaikki ompi kohdallansa

kahdeksanpa miljoonaista Naimi-neidin naaraa näykkii.”

”Olen aika taitamaton näissä raha-asioissa.”

”Kyllä autan, avittelen”, Pirkko porisi ja paahtoi:

”Sijoitukset tunnen tarkkaan, kunnan sekä yksityisten.”

Naimi kiitti, niiailikin, Pirkko pirtein puheäänin

sijoitukset sovitteli, silitteli setelitkin

omaan tiliin tulosteli puolet summista sadoista.

Selvisi se sotku viimein, suku auttoi, lakimieskin

kääri kassaan reilut rahat, mahtoi olla melkein milli.

Pirkko taisi tipahdella politiikan portahilta?

Äläs huoli, Suomen kansa petkuttajan palkitseepi

äänestivät eduskuntaan, parlamenttiin pukkasivat

kestitsivät kavaltajan, luottamuksen lahjoittivat.

Suomi säälii sorrettua, se on Pirkko Pomoilija.

    Älä koiraa karvoihin katso              

Urho uros uskovainen, liikemieskin varsin varma

Eini-vaimon vyötärölle joka ehtoo käden käänsi

Eini-pieni heiveröinen, vastaanotin ottavainen

tusinaisen tenavoita pihapiiriin ähki, päästi.

Aina ensin auvoisata avio on monta vuotta

hienon talon taiteilivat, kouluttivat lapsosia

suven helmaan seurat suuret koko perheen houkuttivat

rukoukset, laulut riitti Eini-kullan evähiksi

aina ahkeraan hän hoitaa kotia ja kersojansa

lempeä ja latistettu Urho-orhin mahan alle.

Kukaan ei vain usko tätä, että Urho-uskovainen

äkkäs uuden upeamman, uskonsisaren niin uljaan

Kirsti kaunis, hiilihiuksi, hehkeä ja haluttava

komensi ja keinutteli Urho-herraa helmassansa.

Urho, uskalias kyllä, mainio on mainosmieskin

päätti saada omaisuuden, talon, lapset, pankkitilin

Kirstin kohdun kaupan päälle, koreaisen kainaloonsa.

Eini-pieni tyhjän päällä itkuilee ja ihmettelee

ei hän ole palkkaa saanut, saataviaan suunnitellut

eihän vauvan vaalimista eikä lapsen liekutusta

kunnon työksi luokitella, toimenkuvaksi todeta.

Mahdotonta lahkon lehtiin erojaan on esitellä

Urho uhisee ja pohtii, Kirsti kynsii kalloansa

Kirstin silmät timanttiset, aivot aivan kivikovat:

”Eikö veli-psykiatri avuksemme ennättäisi

testaa Einin hentolaisen, aran, ujon, unteloisen?”

Veli auttaa, testaa, tutkii Eini-rukkaa, riepulaista

vampyyrina veret vaatii, vilkuttelee mustetahraa:

”Taitaa olla ahdistunut, masentunut perin juurin.”

Oisko ihme, vaikka maassa, kaiken kadotti hän äsken?

Hullu oisi, jollei huolis, naukuisi vain nauravaisna.

Näinpä päästiin lakivoimin yhteisymmärrykseen oivaan

Eini antoi talon, lapset, vaivaistalon vaivoin vältti.

Äidiltä voi lapset riistää, jos hän surun murtamana

avuton on, heikkolainen, haikailee ja niiskuttelee.

Onneksi on vielä meillä opintoja auttamassa

asuntoja oppilaille, ruokarahaa murun määrä.

Eini-raasu opiskeli, itkeskeli, pinnisteli

yksi etu puolellansa, hyöty hieno hallussansa:

oli vapaa tutkimahan, tarttumahan tenttilöihin.                                                          

Ihmeellistä, kumma kyllä, onnistuivat opintonsa                  

lakitekstit luonnistuivat, oli hällä kokemusta                      

lakimiesten koukeroista, kuiluista kapulakielen.                                                          

Eini luki, pärjäilikin, auskultoi ja istahteli                    

vallan varatuomariksi, virkanaiseksi virisi.

Kerran sitten kaamoksessa Kirsti murtui marraskuussa

jaksanut ei lasten kanssa, omien ja Eini-raiskan

Urho uupui, uuvahteli, päättivät he Kirstin kanssa

kapistukset ulos kantaa, kahteen kasaan kartanolle.

Saapuivat kun lakitupaan seikkojansa setvimähän

istui siellä tuomarina Eini-riepu entisensä.

    Muuttuvat muistot

                                   ISÄ

Isäpappa innotonna miehen mallia se näytti

harvoin hillui kotosalla, ukset ulvoi, Saabi surras

saattoi sentään mennen tullen muljauttaa meitä kohti:

”Mites koulu, kuis on kokeet, varokaatkin lintsaamasta.”

Joskus sentään joutessansa kotonakin koikkelehtii

sohvallansa makaa, istuu, nousee nopsaan murkinalle

lehden alla korajaapi eikä kuule äidin ääntä:

”Nouse, korjaa, naulaa, kanna, anna lisää lanttejakin.”

Koskaan se ei meitä vienyt urheiluun tai harrastuksiin

pallon potkaisi vain tieltään, portille kun pakoon pyrki.

Ei se kerro, puhu, laula, opinnoistaan emme tiedä

mokomakin marsilainen, vieras, vento, vaivaantunut

suoritti kai mykkäkoulun, kuuroksikin kurssitettiin.

Isä kertoi lyhyesti muille vakiversionsa:

”Leikin paljon lasten kanssa, reppuselkään heitä heitin.”

                                  ÄITI

Psykologin penkin päässä lapset laukoo äidistänsä

mieleinen ei ollut sekään, hieman ehkä ehtoisampi

kimeällä äänellänsä aina jotain jossitteli:

”Herää, nouse, harjaa, juokse täyttä laukkaa kouluun asti.”

Palatessa pullan tuoksu pyrkii tosin pihallekin

posket hehkuu, kiire kutsuu, ei suo seuraa yhtään meille.

Kuule äiti! - En mä ehdi, paisti palaa kohta uuniin.

Äiti kuules! - Toisen kerran, riennä läksyjesi luokse.

Isä heilui ulkopuolla, sisäpuolla hääri äiti

hoidettiinpa toisiamme, sisarukset yksinäiset.

Äiti pitkään puolusteli, oli nainen närkästynyt:

Mitä vielä, teitä vaalin, viran jätin varta vasten

jotta voisin teille suoda kodin lämmön, läheisyyden

hoidin, huolsin, tuudittelin, uhrasin mä elämäni.

Missä totuus? Heikun keikun mahtaa muistot hytkytellä.

    Odotusta onkaloissa

Odotus on naisten tauti, kukoistaapi kaikkialla.

Kivikauden luolaperhe onnessansa oleskelee

roolijako rikkumaton perusta on perherauhan.

Ei se akka ammattia ulkoa oo ahmimassa

eikä täytä tomerana työllistämislomakkeita.

Metsämailla miehet laukkoo nuijin nuijii mammuttia

sapelisin hampain heitä tökkäilivät tiikeritkin

riistaa raijaa raavat miehet kotilieden kaitsijoille.

Naiset laulaa lapsillensa äidillisin äännähdyksin:

”Aa, aa, ee, ee, aa, aa, oo, oo, ärähdys ja ää ja öö, öö.”

Kokkaavat ja siivoilevat luita, linnuntupsukoita.

Väliin ulos vilkaisevat: ”Missä miehet mesoavat?”

Odotusta, aavistusta, kuka kauhu herran hotki?

Vihdoin viuhtoo viidakosta nuijamiehet mahdikkaina

villisikaa vierittävät, hurrailevat huumassansa.

Muijat muut ne miehen moikkaa, vetää varsin vierellensä

yksi leski luolamiehen yksin istuu itkeskellen

kertoa ei taida kukaan, kunne katos kaverinsa.

    Kärpästenkin kukistajat

Kuulu firma yksityinen kemiaan on painon pannut

labra uuden uutukainen, steriili kuin umpipullo

eipä roskat riehahtele eikä pöly pöllähtele

henkilöstö haltioissaan kammariaan kehuskelee.

Kerran kaksi kemistiä oli tullut tutustumaan

upouuteen ihmepaikkaan, esimerkki on se heille

juuri kesken kurkistelun puhelin se pirahtelee

johtaja nyt pahoitellen askeltelee asialle.

Kaverukset kahteen pekkaan ihastellen hiljaa haastaa

istahtavat istuimille, lupsahtavat lepotuoliin

pitkä kierros käytävillä, nähtävyyden nautiskelu

kohta kalvaa kengissänsä, polvissansa pakottelee.

Silloin näyttämölle pörrää vahva, vinha vihulainen

raatokärpänen on varmaan, vihreä ja pahapäinen

poukkoilee se holtitonna vasten vieraan viiksilöitä

poteneena paaston pitkän, juomisenkin jättäneenä.

Rauhallinen raahelainen, pitkä pinna porilaisen

ei he oisi moksikseenkaan, hermojansa heilutelleet

tökkäilystä tusinasta, paljostakin pökkäilystä

mutta lailla kostotarten, raivotarten suurten draamain

elukka se syöksyi suoraan silmiin, suuhun suunnisteli

kaljuakin koputteli, kutitteli korvallista.

Verrattuna verenhimoon tämän koviskärpäsemme

noita-akka mieleen toisi lempeän ja hellän maammon.

Pelkäsivät puremata pahalaisen pörriäisen

tiedä häntä mikä tauti oli täällä tutkaan saatu

huitoivat ja heiluttivat, jopa tiedejulkaisulla

hetkeks heittäytyi se piiloon, lepoon alle labrakaapin

sitten Stuka sisukkaasti iski niin kuin ampiainen.

Hiki alkoi heille tulla, ihrojakin irrotteli

naaman viirut vääristeli, pullisteli poskiansa

talvisodan suomalainen ei se Raatteen tielle näänny

luovuttu ei lätkinnästä eikä tosi taistelusta.

Herkes pedon havainnointi, hengähteli lattialla

toinen isoin kengin pomppas, potki, polki vimmatusti

kiusanhengen hartioille, niskojakin naksutteli

litisteli littanaksi, hengen riisti ryökäleeltä.

Johtaja jo sisään saapui, valitteli viivästystä

ihmetellen silmäeli herrain hikiolemusta

missä lienee laukkoneetkaan odottelun hetkinänsä.

”Olen valmis viihdyttelyyn, esittelyyn esikuvan.”

Kertoivatko Kallet hälle kaatopaikkatunnelmasta?

Putosiko pilven päältä onnellinen opastaja?

    Rukkaset                                

Reino Rainer Rantalainen, uros upea ja rehti

työtä tekee raittihina, silti yksin eleleepi

yrittelee ystävättä, ihan ilman impyettä

talostella talossansa, poikamiehen boksissansa.

Viisikymppi väijyskelee, vaan ei verso vaimoloita.

Ohjekirjan onginnasta Reino voisi rustaella

miten mietit, harjoittelet, likkalasta lähestynet

sulotarta saalistelet, kosiskelet kaunokaista

ei voi häntä siitä syyttää, ettei oisi kaikkeansa

yrittänyt ylvähästi, komiasti kujerrellut.

Kaverit jo häntä helppi, tuttuihinsa tutustutti

sisar ystävättärensä juttusille juoksutteli

äiti keittokerhoissansa kuulutteli neitokaista

kihlattua kuopukselle, maammoselle miniätä.

Reino reissas, haki, kokkas, teutaroitsi tennispelin

kirkkokuoroon riitasoinnun ripsautti kokeheksi

seuramatkat seurusteli, rupatteli ranskanryhmät.

Aivan yhtä tyhjän kanssa, ei oo suotu morsianta.

Ansaa vielä viritteli tietsikan ja lehden kautta

taisi olla tuttujansa Telen koko luettelo

muste loppui kynästänsä, koneestansa nauha nuutui

tietokone takelteli, kangerteli kirjaimissa.                                

Tytön tapas, pari sanaa sujui ihan sujuvasti

ovellekin opasteli, tuputteli tapaamiset

jälkeen kolmen kohtaamisen viimeistään se veteen valui

Reino kyllä kyllin syttyi, tyttö sen kun torjuskeli.

Reiska osti uuden puvun, solmion sai siskoltansa

parturikin pörrötteli Reinon hentohaivenia

treenasi ja hölkytteli, sauvasaapasteluun sortui

jopa tumppas tupakkansa, ettei ruostu proteesinsa

suuhun suihki, kainaloonkin, uljaammaks ei uros muutu.

Etikettikirjan etsi, kumarrukset kaunisteli

kaapi keskustelunaiheet lehtiläjän lausehista

äiti-mammaa tanssitteli, jotta tango tokenisi

askarteli askeleissa, varpaitansa viritteli.

Mikä tässä kiikastaapi? Ihan mieli maassa mataa.

Viimein valkeni se päivä, vaisu, hällä-väli-hetki.

Jahtaella en mä jaksa enkä päivin päivystellä

olkoot naiset oloissansa, koloissansa kaunottaret

mikäs mun on elellessä, asustella ainoana

rukkasia rivi runsas, voisin kaupan kaavaella

käsineitä kaupitella, lajitella lapasia.

Lounasaikaan lähti baariin aivan uudenuutukaiseen

remontissa vakibaari, nälkä silti sisuksissa.

Istui pöytään ruokinensa, hyvin hyvältä se maistui

laavaeli päivälehden, sivuja sen silmäeli

täyttä oli, tungostakin, kansa kiersi, töni, tyrkki.

Silloin sade tumma, kuuma, lehdellensä lorahteli

Reino katsoo kiukkuisesti, kuka tollo toheloitsee                          

kallistelee kahviansa, pilaa pörssiuutisetkin.

Reino katsoi, kummasteli naista nättiä ja nöyrää                          

vahingossa virutteli, annosteli aikomattaan

tungoksessa tiputteli, pahoitteli pisaroita.

Heille koitti kahvinkeitto koko loppuelämäksi.

    Haaskalinnut

Haaskalinnut hautuumaata vaaniskellen vartioitsee

kiviaidan katsomossa kurkkailevat kuolonmatkaa

huivipäiset huuhkajaiset huhuilevat toisillensa:

”Tuolla tuodaan Mattilaista miilunmustan haudan poveen

taisi jäädä tilikirjat siltä siksi sekaisiksi

ettei viedä valon maahan, taivaalliseen taimitarhaan.”

Kaikki saatot seuratahan, kulkijatkin katsastellaan

ihmetellään suruilmeet, mittaellaan murhemäärät

kyyneleet ja nyyhkytykset saavat tarkan syynin siellä

hautakivet arvuutellaan, arvioidaan kukkakimput.

Vihdoin sentään koikkuvaiset korpit kiitää koteihinsa

pöllöt piilopirtteihinsä, kaatopaikoille varikset.

Tiedän haaskalintulajin, joka ennen kalman kouraa

sukeltelee sairaaloihin, potilaittenkin peloksi.

Lauseet lausuu leppoisasti, itse vastaa viekkahasti:

- Miltä näyttää kuumekäyrä? - Ai, se kiipee kiireisesti.

- Mitattiinko verenpaine? - Ihan huippulukemissa.

- Virtsanäyte vedettiinkö? - Onpa varsin vaarallista.

- Etkö joudu leikkaukseen? - Taitaa olla toivotonta.

- Hyväkö on verenkuva? - Ei se varmaa viestittele.

- Sokeriko hiukan noussut? - Alkavatko amputoida?

- Päätäsikö pakottelee? - Varmaan ratkes verisuoni.

- Vieraileeko vaimo usein? - Mahdat olla viimeisilläs.

- Miksi haukot, hermostutkin? – Vievät houkan hourulahan.

Viimein saapui vaimo valpas, ulos ajoi haaskalinnun

kutsui luokse rakkaimpansa hoitajat ja lääkärinkin.

    Runouden arvo

Nuori runoilijan alku keskittynyt kaunotöihin

valkoarkin kirjaileepi sanasepon somistuksin

ristiriidat ristipistoin, aplikointi aatoksilla

punalangat pujotellaan, haaveet, himon houkutukset

koristellaan kaihomielin, surusanoin sommitellaan

tekstiniput tarkistelee, lähettelee lauseaarteet

kustantamoon korkealle viisahille vatvojille.

Toivoskellen odottelee, postilaatikolla pinkoo

arviolta vuoden päästä palautus postitellaan

kiihkoissansa kirjeen avaa, jouluksiko julkistetaan?

Kiittävät he kaunihisti pakertajaa paketista

oli poika runoillansa luottamusta osoittanut

kustantamon kuninkaille ynnä muille mahtaville.

Poika-parka murheissansa ylen määrin masentuupi

lähti hienoon Helsinkihin runoaarteet salkussansa

tohisivat tuutulaulun vaunun rattaat raksuttavat

nukkui junan jyskytykseen, uinahteli unten maille.

Silloin joku rosvo raaka salaa sieppas salkun hältä

junan pitkiin putkiloihin kiemurteli korsto käärme.

Poika heräs haukotellen, aavistellen aamuun uuteen  

laukkua ei löydy lainkaan, rakkaat riimit tipotiessään

kallista on kopiointi, monistuskin mutkallista

siksi koko luomislasti oli tuossa laukkusessa.

Pari päivää pillitteli, etsiskeli ehtoisinkin

löytyi löytötavaroista kassi kovin koskematon

paikallansa joka arkki, kirjoitukset kohdallansa

varasta ei viehättäneet runopojan räpellykset

sysäs salkun sormistansa kiitojunan käytävälle.

Ensin raikas riemu rynni runoilijan rintaluihin

sitten haikeus ja suru sydänalaa syksytteli:

Ei mun kelpaa tuotokseni kenellekään kumppaniksi.

    Syöpäläinen

Pullakahvi piristänee useimpia juojiansa

piirakkakin paistettuna kodin tuoksut tuoksuttelee

Sylvi Salmi serveeraapi, vikittelee vieraitansa:

”Kasta kahviin, nisu nauti, mikron luukusta sen laitoin

lämpöiselle lautaselle lähimmäiseni iloksi.”

Näin kai rouvat rupattelee, lepertelee leppoisasti

pulla juuttuu Kaijan nieluun,  kahvikuppi kammottaapi.

Mistä tämä mielenmuutos, myrskylinnun lepattelu?

Jutun aiheet arveluttaa, Sylvin sanat säikyttääpi.

Aina onkin teema tässä: Oire ohut, tauti tuima

ruumishuoneen kautta mutka hautaruusun juuren alle.

Sylvin tautitilastoissa terveheks ei koskaan tulla.

Yrjö yski, ehkä kerran, kurkku tuntui karhealta

eipä aikaa kun jo miesi kömpi kurkkukaiverrukseen

inha oli yskä Yrjön, toki pääsi paremmaksi

enkeleitten kiitoskuoroon, bassorivin potrimmaksi.

Rauha raapi näppyläänsä ripauksen verran liikaa

leikattiin ja lennätettiin täyttä vauhtia teholle

syöpä syöpynyt syvälle, ytimiinkin yritellyt

levinnyt ja luikerrellut, kautta kehon kiemurrellut.

Tarttui torttu Kaijan kurkkuun, pidätti hän kakaisua                                  

Sylvi oitis ounasteli, huolitteli hymyhuulin:

”Onko kurkkus köhitellyt, ryitellyt runsahasti?”                                                                    

Kaija nieli pullanmurun,  pelokkaasti palautti:

”Vasta äsken yskähtelin, kun mä kuulin surmasaarnaas.”                        

Ihmeteltiin miten Sylvi syksynsynkin ennustuksin

tervehenä tallusteli, tautivuoteen taiten vältti.

Sieppasipa syöpäläinen Sylvin kesken ilottelun

haamukaartin hymistelyn, aavistelun aavejengin

kaavittiin ja kiidätettiin hautakiven kylmään helmaan.

    Poika eroon emostansa      

Poika eroon emostansa, luota äidin liepehien

vaimohonsa vihkiytyköön, niittautukoon naimaliittoon.

Noudattipa tätä kerran Reino-poika reippahasti

mustakulman muorillensa miniäksi maanitteli

luonnonrauhaan leperteli, linnunlaulua lupasi.

Eipä tiennyt Reino-raiska tulevista tappeluista

maalaistalon tanhuvilla, anoppilan aittatiellä

sata vaanii vihulaista, sopusijan syöjätärtä.

Keittivät ja kokkailivat, paistoivat ja pyykkäsivät

nahistivat navetassa, kanalassa kaakattivat

kirkuivat jo kehdon takaa, raivosivat räiskäleistä.

Reino kiistakapulana ensin riensi riihen taakse

joskus tohti tuomarina taisteluita tarkastella.

Riita repes, kasvoi kauna, nousi nyrkkitappeluita

Reiska kahta rakkaintansa kaihomielin katselevi.

Pikkulapset pakosalle pinkoo eturintamalta.

”Miksi mummo, mukavakin, entä äiti, hellä, hyvä

taasen sättii toisiansa, tosissansa torailevat?”

Lopultakin laantui taisto kahden naisen nurjamielen

Reino pantiin pöydän päähän ylimmäksi tuomariksi.

”Nyt on eessä piukat paikat, valitse jo toinen meistä.”

Reino mietti ihka illan, aprikoitsi aamuun asti        

siinä vaimon vierehellä valintansa vahvistuupi:

”Rakas äiti, kantajani, oma maammo, maammoseni

matkaapas nyt mierontielle, kera vaimon saattelemma.”

Tapasivat sattumalta, kohtasivat kutsumatta

kirkonkylän kekkereissä, pippaloissa pitäjällä

eipä katse kohdannunna eikä ”Päivää” suusta soinut.

Tuli poika hautajaisiin saattelemaan vaimon kanssa.

    Seurapiirikaunottaret                              

Meidän maassa mainiossa, Helsingissä herttaisessa

eräät kuulut kaunottaret ikääntyivät itseksensä

leskirouviks romahtivat, menehtyivät miehettömiks

yhdeksäskin vuosikymmen ylittyypi ystäviltä.

Tapailivat toisiansa, mennehiä muistelivat

joku kuuli, kuinka toinen usein lauseen lausahteli:

”Se nyt sattui siihen aikaan, hiukan jälkeen synkän sodan

silloin tanssin tanssiaiset, kauniina kuin kedon kukka.”

Kuulijaakin kiinnostaapi kertomuksen jännä,juoni

tarkistaapi ajankohtaa: ”Oliko se nelkytluku?”

Naiset katsoi kummissansa tuota turhan tiedustajaa:

”Älä hupsi, tarkoitamme maailmansotaa ensimmäistä.”

Kesäpäivän koittaessa päättivät he tehdä retken

virkistykseen valmistuivat, sopivat sen sunnuntaiksi

laajan laaja hautuumaapa kohteena on kaunotarten

Hannan Martti siellä maatuu, maatunut jo monta vuotta.

Portilta he tuomisiksi poimii purkkihortensian

hento Hanna hiukan horjuu raskaan ruukun painon alla

kulkevat he käytäviä, vasemmalle, oikealle

vähän viistoon, polun poikki, oikaisevat haudan halki

kompastuvat kulmapaateen, huohottavat hautaristiin

hortensia hänkin huilaa kesken kiertomatkailua.    

Muistelevat, mittailevat, tavailevat tekstit tarkoin.

”Muistan kyllä, Martti makaa mahtimännyn maisemassa

naapurina Nervanderi, vaimo, veli, vävy-parka.”

Jutaavat ja junkuttavat sinne tänne toivossansa

tumma pilvi taivahalla, tihkun tuoksu sieraimissa

Saaran sääret särkeväiset hidastavat hiippailua

soimaukset suuhun saapuu, Saara sortuu syyttelyihin:

”Etkö tiedä toheloinen paikkaa oman puolisosi?

Niinkö harvoin häntä hoivaat, unehutit uroksesi?”

Hanna huokaa hortensiaan häpeäänsä hämillänsä:

”Löysin haudan viime vuonna, kuka sen ois hävittänyt?

Muistan merkit merkittävät, mahdolliset muistuttajat

lähellä on pitkä patsas, kivienkeli niin kookas  

katsoo kaihoin korkealle läpi lehtilehdyköitten

siellä jossain kivi kirkas, kultalinnut liitelevät.”

Saara salaa suivaantunut epäilee jo etsijätä

ehkä onkin vallan väärä koko kaunis kalmistokin.                                

Alkaa sataa solkenansa, suihkuttelee kasvin, naiset

Hannan ehostukset elää, ripsivärit vilistävät

kyyneleetkin kyydittävät meikkimassan matkailua

vallattomat vesivirrat mekon märän kinttuun kietoo

piikkikorot porautuvat mustaan multaan, santaan syvään  

nilkat notkuu, naksahtelee, polvet paljon poksahtelee

vingahtelee hengenveto, körinä kurkusta karkaa.

Portille he ponnistavat, se on sentään sijoillansa

viittilöivät vuokra-auton, kuski melkein kauhistuupi

kahta mörrimenninkäistä, muinaisuuden muotimaijaa

seurapiirikaunotarta, suuren säädyn sulotarta

hiirenhännät hiuksinansa, moppi-huisku hurmaavampi    

vampyyreilta vaikuttavat, mustat viirut viiksinänsä.  

Hanna huokaa huoneessansa, vuoteessansa vilu väijyy

Martti-kulta moikkaamatta, kukka kukkii kaapin päällä

eikä haudan heinikossa, kalmistossa kaukaisessa.

    Muoti muuttuu Maijaseni                  

Mikä meille muodikasta, vartin päästä vanhahtavaa

mikä tänään terveellistä, vaarallista viikon päästä

mikä eilen etsittävää, huomenissa haitallista

historian heilurilla liike laaja, laantumaton.

Pohditaanpa punkeroa: vatsa vaappuu, reidet roikkuu

läntisessä lähiössä, aikalaisten aatoksissa

Maija-parka palleroinen kantaja on kaiken kammon.

Kuinka kestää kierimistä, vyörymistä vaatteisiinsa?

Illat pitkät Maija itkee kilollista kohtaloaan

ruokahalu runsaanlainen, sen kun kasvaa dieeteistä

vesi valuu vaimon suusta kaloreita kertaillessa.                                

Oli ennen Euroopassa, maku toinen, tanakampi:

ison talon emäntäinen vaurautta perheen viestii

eipä mikään nälkäkurki, näykkiväinen niuhottaja.

Kysytty ei lääkäriltä eikä edes sulhaselta

mitä tuumii tyttösestä mellevine mittoinensa.

Tämä trendi toiminnassa vieläkin on idän mailla

arabien asunnoilla, hienon herran haaremissa:

Iso-Iita ihroinensa muodissa ja mainehessa

pehmoisessa vatsassansa napa näyttää näpsäkältä

rintojakin rehevästi, miehen kourat täysin täyttää.                                                                                                                                      

Tänään kysyi Toivoltansa rinnallinen Maija-raukka                          

miellyttääkö miehen mieltä tämän tytön muodon muotti.

Toivo toivoi toivomuksen, virkahteli vetoomuksen:

”Rakastaisin rinnatonta, lattarintaa lähestyisin.”

Vaimo vaati tohtoria rinnattomaks raatelemaan

litteäksi litistämään, latistamaan latteaksi.

Toivo kiitti kaunihisti, sitten toisen täyteläisen

itsellensä irvisteli, vikitteli vierellensä.

    Aurinkoa Annukkainen                

Aavikolla auringossa, paahtavassa paistehessa

kaikki pikku piipertäjät, matelijat matomaiset

kiireen vilkkaa vetäytyvät varjoisille kujillensa

siimeksehen sokkeloitten, katveeseen kotikolojen.

Ihmisetkin etelässä, tulikuuman taivaan alla

siestahetken sallinevat, säätelevät säteilyä.

Noudata ei normiloita, ehtoloita eteläisten.

Pohjan neito valkonaama, kalpeainen kalotilta

aurinkoa Annukalle, päivänsäde Paavollekin.

Kesivät ja punoittavat, kuumekäyrää kohottelee

nokka kiiltää, poski polttaa, harjastukka haalistuupi

pisamatkin päälle pakkaa, rypyt ristiin rastiin reissaa

muuan melkein muumiona, musta karsta kehollansa.

Tämäkään ei riitä heille, Vesivehmaan valkoisille

taitaa olla tajunnassa, joka Anssin asenteessa

etiketti eliitille, varakkaiden vallan viiri:

Ruskie neitsyt ruskettunut, Suomi-poika päivettynyt.

Kuuma grilli pihvipalan leukoihinsa loksauttaa

puristaa ja paahteleekin, suloiseksi syötäväksi

hampurlaisen hampaisihin, sämpylöitten sisukseksi.

Niinpä Annu arkkuun ahtaa koko valkovartalonsa                                  

kansi kiinni, korventukoon solarium-säteilyssä

paistukohon paistimöykyks, hirviöksi hiillostukoon.

Ennen oli rusketuskin raakarahvaan poltinmerkki                          

orja raatoi peltotöissä, päivä päähän porotteli.

Hienohelmat valkoisina pukeutuivat päivänvarjoon

hailakka jos iho heillä, kaksin verroin kaunihimpi.

    Elämys se olla pitää                                

Elämä ei enää riitä, elämys se olla pitää.

Niin kuin sienet satehella putkahtavat polun pieleen

elämysten yritykset, konepajat kokemusten

teollinen yhteiskunta, teollisuus elämysten

kursseja ja koulutusta tupsahtelee joka tupaan

emme osaa nenää niistää ilman kunnon kurssitusta

kalliin kirjan opetusta, ohjausta opettajan.

Lastentarhan oppiäiti johtaa lapset luontotielle

viittaa heille valkovuokon, osoittelee oravaisen:

Kuulkaa lapset, käki kukkuu, tuo on virkku västäräkki.

Ikääntyypi ihmisjoukko, ipanoiden iskuryhmä

pienokaisten picnic-hetki, luontoretki lapsukaisten

elämyksiin opastetaan oikein aikamiehiäkin  

varman viran haltijoita, ponnekkaita päättäjiä.

”Paikoillanne valmiit, hep-hep, elämykset edessänne!

Koe tätä, katso tuonne, haju haista, maista marja

tunne tuuli, kuule kaiku, nauti luonnon hiljaisuutta.”

Kiivetään ja lasketellaan, hiivitään ja hölkytellään

kuten juoppo juomiltansa lisää vaatii väkevyyttä

elämykset eltaantuvat, haalistuvat hohtohetket.

Nuoret, terveet tahvot kerran, koskiveneen valloittivat                        

opas ohjas, sauvoi, neuvoi, varoitteli vieraitansa

oranssiset pussit painoi kaulassa ja olkapäillä                              

irrottivat ikehensä, valjaistansa vapautuivat.

Opasta he hoputtivat, vauhti tuntui vaimealta

kivi kasvoi keulan kaareen, pistäväinen pohjan alle

kaltoin päättyi koskenlasku, jäipä monta morsianta.

Elämys se olla pitää, kuolemus ol kohtalonsa.

    Kaunokutri Karjalasta                                                                       

Pakenevat pakolaiset alkaa olla tuttu tieto

äidit itkee lapsinensa, vaikertelee vanhuksetkin

yksi vajaa vaateparsi, kenkäpari jaloissansa

ohut huopa harteillansa, varallisuus ainoansa.

Näin myös kansa Karjalasta, kuohunnasta sodan suuren

lähti kohti lännen rauhaa, ripoteltiin rintamaille.

Kerallansa kaunotukka, kultakutri Karjalasta

impi uljas Uhtualta luopui laululaitumistaan

äiti, siskot, vaari vanha, matkasivat mierontietä

hiljallensa laahustellen lehmikarjan kantapäillä

tykkituli, pommitukset, säestivät saattuetta

vilu, nälkä, vierailivat kesken kesän kukoistusta.

Viikkojakin vaelsivat, ponnistivat päiväkaudet

saapuivat he kodikkaaseen, hämäläiseen kirkonkylään

huone heille huoliteltiin Hämeen herraskartanosta

hämäläiset harvakseltaan lauseitakin lausahteli

lehmillekin lepo suotiin, sitten iltaa istumahan.

Kansa katsoi kaunokaista, kultatukkaa Karjalasta

siniruutumekkosessaan Suomen neito norjimmillaan

hiljaa istui itseksensä ruskealla rahillansa

ruoho tuoksui, nurmen nunnut, valkoruusut pensahissa

valkoruusu rinnassansa lettejänsä levitteli.

Mitä lienee miettinytkään unelmissaan neito nuori?

Ei hän istu päivän päästä eikä vielä viikkosenkaan

kartanolla kummasteltiin, tiedusteli talon väki:

”Missä impi idän mailta, kussa kauno Karjalasta?”

Sairastupaan suoritettu, passitettu parantolaan

oli saanut samotessaan naarmun pienen nilkkahansa

veret myrkky myllerteli, äityi äkkikuolemaksi.

Hämäläisen kirkon luona, hiljaisella hautuumaalla

vaiteliaan paaden alla, ruohonjuuren juurakossa

lepää impi Uhtualta, kaunokutri Karjalasta

päivän ehti eleskellä evakkojen etapissa.

Kuka tietää tarkoitusta, inhan oksan oikeutta

pistettä sen pitkän matkan, jolloin pisti kuolonpiikki?

          III MISTÄ NOUSEE MEIHIN KAIPAUS?    

                runoja toiveista ja pettymyksistä

Kilpikonna selällään                      

maailma kierähtänyt ylösalaisin

pieni kuiva häntä

pikkuruinen liike - elämä      

poutapäivä

katselee aurinkoa                              

pata kiehuu

kokki ryystää.                  

          Miten ihmeessä tiesit?

          Kuka sinulle kertoi?

          Saitko nimettömän kirjeen? - Näitkö ennusunen?

          Neiti Aikako paljasti ajankohdan?

          Minulle ei ollut edes vaikeata

          tietäminen.

          Katsoin sydämellä – kuuntelin sielullani

          tunnustelin tunteellani.

          Ei tarvitse olla muuta kuin - nainen.

Olen yrittänyt pysyä uskollisena itselleni ja sinulle    

olen heivannut hymyni puolelle teholle

vähentänyt viehätysvoimaani ja säteilyäni

supistanut seksikkyyttäni ja vetovoimaani

tipauttanut ystävällisimmät sanat pois makuuhuoneesta.

Luokitellut ajatuksiani ja muistojani

väärin suuntautuneet tunteeni upotin

pakastimen kylmään kylpyyn.

Onneksi olen pystynyt pysymään uskollisena sinulle

vaikka joku on kiihkeästi yrittänyt vampata minua

nimittäin vaimoni.

          Olet aikeissa surmata itsesi

          et ruumistasi - et aivojasi

          vaan tunteesi – tarpeettomina.

          Älä ihmeessä

          luovuta ne tunnepankkiin

          joku onnekas saa lahjoituksen

          elelee niitten avulla kylmänä

          halveksivana – toivottomana

          vielä monta katkeraa vuotta.

Jonotan onnea - olin aivan hännillä

muut ostivat autuutta kilokaupalla

lastasivat ostoskärryjänsä

eräällä jopa pakettiauto odottamassa

tyhjennysmyynti.

Jääkö minulle mitään?

Tarvitsen vain vähän hellyyttä - minipakkauksen

minun vuoroni - jäljellä rippeet

annoin koko elämäni säästöt - raskaat kärsimykset

itsepintaiset toiveeni.

vaivalla omaksutut asenteet ja opit

muilta lainatut moraalisäännöt

kaiken arvokkaan mitä omistin

parista onnen pisarasta.

          Alakulo - harmauden eri asteet  

          kuivahko piirustus kovalla lyijykynällä

          hervottomalla kädellä karhealle paperille

          ristiriita jäänyt piirtämättä

          elämän röyhkeys ja syke

          vastakohdat puuttuvat

          vallankumouksen punainen veri

          ja kuoleman harmaus.

Tällaistako se onkin - ero?

Yksinäisyys vain muuntuu huokauksista sanoiksi

siirretään paperille - todistetaan oikeaksi

julkistetaan varoittavaksi esimerkiksi muillekin

tavarat kannetaan pihalle

tunteet olleet takapihalla jo tähänkin asti

kaikki arkistoidaan

ja yritetään unohtaa

          Aallot saapuvat odottavaan rantaan

          yksi toisensa jälkeen

          yksi muita korkeampana

          korskean valkoisena

          kaikki ne särkyvät pisaroiksi

          hiekan siruihin

          kuivuvat rannan kuumille kiville

          jokainen kantoi kuvaa sinusta

          kirkasta

          särkynyttä.                              

Joku koputti ikäväni ovelle

avasin portin

ja kauneus astui huoneeseeni

täydellinen kauneus

jossa virheetkin ovat säteileviä timantteja

se on vain liian suuri kestettäväksi

hyväksyttäväksi

en voi katsoa sitä

se satuttaa minua

koska se ei ole minun.

          Yhden rakkauden jätän väliin

          hyppään yli

          jotta pääsen muitten tahtiin

          aloitan alkuhymyllä

          oikaisen suoraan jäähyväiskyyneliin.

          säästyy aikaa - rahaa ja vaivaa

          turhaa hymistelyä.

          Piilokontaktistamme et tiedä edes sinä

          huippusalainen rakastettuni.

Sanot ivallisesti hymyillen:                        

Sinua ei ole kai kukaan koskaan rakastanut.

Onpahan

isäni rakasti minua uinuvaa

pienen välähtävän nautinnon hetken    

ennen kuin hylkäsi meidät.

Äitini rakasti minua muutaman kyyneleen verran

ennen kuin luovutti minut toisten hoitoon.

Ystäväni hyväili surullista ruumistani

mutisi hampaittensa välistä vanhasta tottumuksesta:

Rakastan sinua - Maija.

Ihmettelin sillä nimeni on Salme.

          Olen erikoistunut turhan tekemiseen

          puuhaan kaiket päivät asioita

          jotka eivät toteudu.

          Kirjoitan runoja joita ei julkaista

          maalaan tauluja joita ei huolita näytteille

          laulan lauluja kuulovammaisten juhlissa

          pidän yllä lihottavaa laihdutuskuuria

          rakastan miestä jolle olen vain ilmaa.

Sain itse valita - onneksi

lasimatto vai hunajakylpy.

Valinta kesti vuosia

tuskallisen kauan

lasimatto oli kaunis

sommiteltu terävistä kristallipiikeistä

kaikki sateenkaaren värit

täydellinen sommitelma

joka askelella uusi loukkaus

uutta punaista verta

uusi väärinkäsitys

vanha kipu ja pettymys.

Hunajakylpy oli pehmeä

keltainen – lämmin - hellä

moraalinen – parantava

epätodellisen hyvä.

Valinta oli tosi haastava.

          Olet pelkät jäniksen jäljet  

          vaaleansinisellä hangella

          petollisessa kuutamossa

          niistä luen keveän ilosi

          niistä näen ahdistavan pelkosi

          niiden painalluksissa on raskas surusi

          veritipasta kimmeltävällä hangella

          aavistan kohtalosi joutua saaliiksi.

          Jänismäiset askeleesi johtavat metsään

          musta rivi kuusia - hautajaissaatto

          koirien tarmokas elämänhaluinen haukku.

          Koskaan en ole sinua kohdannut

          jäljissäsi aistin ikävän ja kevään odotuksen.

          Sinua en enää tapaa

          jäljistäsi iloitsen - kevääseen asti.

Ette te sovi toisillenne

teillä ei ole mitään yhteistä.

Missä voisitte kohdata?

Ateisti ja uskovainen

sosialisti ja oikeistolainen

tietokonekauppias ja taidemaalari

mies ja nainen.

Sano jo mitä teillä voisi olla yhteistä.

          Jokainen rakkautesi jättää sinuun jäljen

          kauniin ja kepeän

          tai ruman ja kirvelevän.

          Monien rakkauksiesi jäljiltä olet kirjava

          sinä rokonarpinen

          rokotuskaan ei tehoa

          olet silti yhtä altis

          sairastumaan uudelleen.

Jätä hänet

hän vain käyttää sinua hyväkseen

tulee milloin hänelle sopii

lähtee kun on saanut tarpeekseen

pakenee kesken hellimmän tunteen.

Ihanaa

hän käyttää minua - minussa on jotakin käytettävää

en ole enää roskiksissa naukuva kissanpentu

en laulamasta estetty kanarialintu

en halimista vaille jäävä leikkinalle.

Ihanaa - olla muistettu – ikävöity

käytetty edes kerran.

          Kuinka yksinkertaista se olisikaan

          miten helppoa

          vain yksi valkoinen katto

          vain yksi koukku ja kultainen ketju

          ainoastaan yksi punainen paperilyhty

          juhlistamassa yhtä ainoata huonetta  

          vain yksi kynttilä lämmittämässä meitä

          vain yksi tunne ja kaksi sydäntä

          eikä mitään muuta.

Lakkaa jo huolehtimasta miten elän

vai elänkö ollenkaan

elämäni joka tapauksessa koostuu

kaikesta turhasta ja hukkaan heitetystä

sekunneista - vuosisadoista

kannan hien metsään

rahat ulkomaille.

rakkauden väärään kohteeseen

on taito innokkaasti puuhata

katoavan kimpussa.

          Hyväilet minua katseellasi

          suuri riski - turha pelko

          et halua riskeerata mitään

          pitää olla varman päälle

          enhän minä ripusta mehiläispesäänne

          uuteen orteen kiikkumaan

          en minä uhkaa kuningatarta

          porvarillisella valtaistuimellaan

          hienon sukunsa ja hovinsa keskellä

          ei hän minua huomaa

          pientä hymyilevää hovineitoa

          kurkistelemassa veikeästi

          tulenpunaisten samettiverhojen lomasta.

Rakastan ihmisten harhoja

jopa omiani

he nököttävät lastenjuhlissa

kirjavat paperihatut päässä

auringonkukkia  

pupujussin korvia

Mikki Hiiren viiksiä

röyhelöitä ja ruusuja

haarniskana uskonto - moraali

psykoanalyysi – mietiskely

poliittiset ohjelmat

jalan taivutus oikealle

runsaasti ituja ja leseitä

sarja viisaita lauseita

sovellutettuina miten vain.                  

Ihminen ilman ihania harhojaan

on ikävä ja harmaa

          Panttaatko rakkautta?

          Keräilyaltaat täpötäynnä

          tihkuvia noroja

          kuivaat nenäliinalla

          pisaraakaan ei riitä minulle

          tyhjä sanko kädessä seison padon juurella

          kuuntelen vesiputouksen kohinaa

          elämää oman itseni ulkopuolella

          odotan ja pelkään

          murtumaa

          odotan ja pelkään

          rakkautta.

Minäkö en voisi omistaa häntä

täydellisesti ja kokonaan?

Turhaa puhetta - varmasti voin

omistan jo    

olen kirjannut hänestä itselleni

jokaisen rakkaan sentin

varannut – nimikoinut - frankeerannut

leimannut

miten vain.

Olen hoivannut hänet ikiomaksi leimikokseni

olen hymyillyt kaikelle hänessä

hän on turvallisesti minun.

Itse olen onneksi vapaa

vain harvat kohdat minussa

ovat hänen merkitsemiään

hänen suutelemiaan.            

          Istun taas kerran arkun äärellä              

          katselen sitä

          petaan ja pöyhin

          valkea tyyny pitsit reunoissa

          pysyy hyvin paikallaan

          peite hempeän vihreä

          ruusunpunaisia kuvioita

          kuin vauvan täkissä

          on liian suuri

          pehmeä ja aaltoileva

          ei mahdu – ei asetu

          vaan tulvii yli laitojen.

          Ärtyneenä katson ylös

          penkillä istuu mies

          tumma ja kaunis

          ei hän auta

          ei hän puhu mitään

          en kysy kuka hän on

          tiedän.

          Äkkiä hän sanoo:

          Kysy isältä.

          Miksi kysyisin?

          Hän poistaa sinulta

          kuoleman pelon.

Syljen suustani kaiken

arkun ja tupsut

formaliinin makean hajun

ja vainajan maun

ja peilin

suuret keltaiset ruusut ja peilissä kasvot

tuetut – puetut ikävään ja valoon.

Pikkuiset pölyiset kivet vilisevät

vilisevät hautaan.

          Olen harmaa hiiri vain

          luonnolta ainoan turkin sain

          syysampujen aikaan ostin itselleni

          punaisen pipon

          kuuluakseni kuninkaan lävistäjiin

          ihmiset ölläilivät ylpeätä minua

          ja totesivat:

          Tuossa on harmaa hiiri jolla on pipo.

          Nyt odotan aikaa

          jolloin kuninkailla on

          hiirennahkaviitat.

Rakkaus on vaarallista

etenkin naiselle    

jos rakastaa vähän on frigidi

jos rakastaa paljon on nymfomaani

jos rakastelee liikaa on huora

sopivaa annostelua ei ole olemassakaan

mustavalkoista puuhastelua.

Joka väittää rakastavansa

vain yhtä ainoata ihmistä

on hukannut rakkauden

tuhonnut sen herkimmän olemuksen

sen yleismaailmallisuuden

karsinoinut ja kahlinnut sen.

Kysyit olenko huora - en ole

olen kuin luostarista karannut nunna

joka tunnustelee kainosti - värisevällä ilolla

rakkauden ihmettä - jokaisessa meissä.

          Tuotetarkkailua

          liukuhihnalla seulotaan rakkauden lajikkeita

          tuotemerkkejä

          priimaa – sekundaa – sopimatonta – arvotonta.

          Ensin testataan parhaat palat:

          priimaa

          epäitsekästä – kristillistä – puhdasta – aviollista

          pyyteetöntä – platonista - äidillistä

          suositellaan kulutukseen.

          Sitten sekundaa

          kohteena ei saa olla väärä henkilö

          väärä rotu – puolue – jumala - usko

          sukupuoli – ruumiinosa

          armotta roskiin.

          Rakkaus numero kuusi

          ei sovellu kaikkiin ikäkausiin

          etenkään ei ikäihmisille

          rakkautta numero kahdeksan

          ei saa missään nimessä

          kohdistaa sisareen

          tai sikaan.

Vanhusta et pysty suremaan

raskas murhe kun lapsi lähtee

tai ystävä – sisar

puoliso loittonee.

Vanhus on jo kauan ollut poissa

elellyt hiljaisena varjona

tunnistamattomassa maailmassaan

vieras tapa hengittää - letkut

vieras tapa vaeltaa - pyörätuoli

vieras tapa olla olemassa - unelmattomuus.

          Mustan ja valkoisen rajalla                    

          kasvoi tuoksuva jouluhyasintti              

          ei se saarnannut joulusta

          ei se kertonut  hymystä

          ei todistanut edes nyyhkytyksistä

          sen ainoa vaaleanpunainen sanoma oli:

          olla.

Seison näkymättömänä

liukuvan lasioven vieressä

väkijoukko laahustaa oviaukosta

noteeraten aineen olemassaolon

ne jotka eivät sitä tunnusta

kiidätetään joko sairaalaan

tai putkaan

vaatetuksesta riippuen.

Ihminenkin saataisiin näkyväksi

liimaamalla maalarinteippiä

mahan päälle.

          Vapaus!                      

          Se sana vasta on hyppäyttänyt ihailijoillaan

          monenlaisia sekakuvioita.                                                  

          Vaikeata on saavuttaa sellaista vapautta

          ettei tarvitsisi taistella sen puolesta                

          vankilaan joutumisen uhalla.

          Painovapaus

          kun toisia saa painaa ja polkea mielin määrin.

          Työ tekee vapaaksi luki kerran

          keskitysleirin portin päällä

          eikä se ollut ainoa kerta

          jolloin vapauden nimeen on valehdeltu

          joissakin maissa saa ihan vapaasti äänestää

          yhtä puoluetta

          moni on vapautettu työstään

          tässä vapaassa markkinataloudessa.

          Vapaussota

          harvinaisen paljon vankeja ja leirejä

          erään sellaisen jälkeen

          olihan ainakin vapaus kuolla nälkään.

          Ei ihmiselle ole annettu vapautta

          kuolla milloin haluaa

          sukupolvia kestäneet sihinät ja päivittelyt jatkuvat

          jos joku rohkenee valjastaa itsensä

          reen perään tai riihen orteen roikkumaan.

          Sen sijaan kauhistellaan jos joku uskaltaa vastustaa

          maailman vapaudesta innolla huolta kantavien

          suurvaltojen suunnittelua surmata

          tuhansien kilometrien päässä eläviä

          kymmeniätuhansia elämänhaluisia

          ventovieraita vihollisia

          ja samalla vaivalla myös heidän naisiaan ja lapsiaan

          jopa omia uskollisia liittolaisiaan.

          Se ei ole hyvä vanhempi

          joka rakastaa vain omia lapsiaan.

          Vapaus ja elämä eivät sovi samaan lauseeseen.

          Idässä ja lännessä närkästytään

          jos joku ryhtyy viettämään vapaata elämää

          vapaa rakkaus on halveksittu irtolainen

          kaavoihinsa kangistuneessa yhteisössä.

          Vapauden varjolla tuotetaan paljon rikoksia

          ja kyseenalaista puuhaa

          vaikka tosi vapaus taitaakin vain kuulua

          vapauden puolesta henkensä antaneitten valtakuntaan

          viettävät siellä vapaata kuolemaa.

          Kuvottaa

          että vapaudesta on tehtävä Vapaudenpatsas

          jähmeä – eloton – kova ja piittaamaton

Missä piileskelet?                    

Olen autiossa talossasi etsinyt sinua

maksanut vuokraa elämäni tunneilla.

Oletko seinän takana?

Kuivia ilottomia yskähdyksiä

viestität että olet vielä elossa.

Järjestän juhlat – musiikkia – viiniä

kevyttä rupattelua elintärkeistä - turhista asioista.

Istutko nihkeässä kellarissa?

Repaleiset helmat – palelevat jalat

seuraat tippukivien syntymistä

luomakunnan kyyneleitä.  

Oletko suihkussa?

Suihkuverhon takana vaaleanpunaista vaimeaa liikettä

elämän hidastettua balettia.

Vedän verhon syrjään

siinä olet sinä – alaston – yllätetty

veden valuessa

itkulla kasteltujen hiusten valuessa - kasvojen valuessa  rintojen valuessa

elvyttämättömän elämän valuessa

auttamattomasti kohti maata.

          Täydellisesti itseensä uponnut ihminen    

          korviaan myöten kuin omenaviiniin      

          vain nenä näkyy

          värähtelevät sieraimet ahneesti avoinna

          ei ole muuta haisteltavaa kuin huumaava itse.

          Silmät eivät räpyttele – valo ei häikäise

          kuvat eivät vaihdu  - sanat eivät tavoita

          tunteet eivät syty

          katse tuijoo omaan itseen

          etikkaan säilöttyyn omaan sisimpään          

          omassa tynnyrissä.

Säälin sinua.                                

Karmea lause – kavahduttavaa.

Töykit lähimmäistäsi palavaan taloon

hoiperrellen hän perääntyy

vääristyneet ilmeet – vääristyneet tunteet.

Säälin sinua

alentuvasti kumarrut paijaamaan kissasi alistettua selkää

uhrin nöyrä hyrräys raskaan ja tietävän käden alla

routaisessa maisemassa.

Säälin sinua

ylhäältä pilvien päältä

tutkaillaan poloisen ennalta määrättyjä kärsimyksiä

toivotonta taistelua – voitto siirretty taas vuoden taakse.

Itsesääli on suurin synti.

          Hyljeksit minua kuin vierasta elintä                              

          minut siirrettiin sydämesi kumppaniksi

          ompeleet eivät pidä

          lepatan irtoamaisillani

          mitkään tikit eivät pysty yhdistämään

          vieraantuneita sydämiä

          vierasta verta - outoa elämänkiertoa

          piileskelen kylmiössäsi – toistaiseksi.

Olet kuin hidastettu filmi

liikkeet tahmeat – katseet kankeat

tunteet nykivät

kaikki liian myöhään

repliikit tipahtelevat

liikkumattomilta huulilta

usean sanan viive

suot rakkautta ja tunnustusta

kosketusta

kun en niitä enää tarvitse.

Toinen filmi täydessä vauhdissa.

          Aioin kertoa sinulle jotakin: Muistatko kun?

          Ei kannata

          et sinä kuitenkaan muista

          kymmeniä vuosia yhdessä

          ei edes yhteisiä muistoja

          et halua muistaa ikäviä hetkiä

          miellyttäviä on niin kovin vähän

          olet siis todella nuori ja kokematon

          ainakin menneisyyden perusteella.

Lukemattomat ovat uhranneet rakkautensa

kieltäytyneet koskettamasta sitä

on tärkeämpääkin puuhasteltavaa

rahan metsästys -  isänmaa – uskonto

pyhät kuristavat aviositeet - kuviteltu velvollisuus

näennäinen riidattomuus - muiden valta.

Tulikiukkuiset vaimot raivoavat tuntikausia

syyttävät - pahoinpitelevät miehensä sielua

eivät päästä aviosiippaansa edes kirkkokuoroon.

Rovioraivoisat miehet mellastavat – syyllistävät

pahoinpitelevät vaimonsa ruumista

eivät salli hänelle edes raamattupiiriä.  

Silti en rohkene lähteä

en uskalla paeta rakkauden syliin

sehän olisi itsekästä - etsisin omaani.

Missä olisi osoittamani sääli

myötäeläminen raivotarten kanssa?

Kehitys ei mene taakse päin

linnusta ei voi tulla liskoa

säälivästä ei voi tulla raakaa.

          Sinulla on taipumus erehtyä naistesi suhteen

          innostus ja valtava pettymys

          aina hän on liian lihava tai laiha

          kanamainen tai älykkö

          ymmärtäväinen sinua

          ja muitakin kohtaan

          ensivaikutelma rapistuu

          ja alta löytyy jotakin muuta

          hämmentävää piittaamattomuutta

          itsekeskeisyyttä ja outoja unelmia

          ihannekuvan alta on löytynyt

          ihminen - valitettavasti.

Kissanpoika pöydällä                                  

ihailee itseään peilistä

kirkkaat silmät - kirkas peili

pieni nenä kylmässä lasissa

ihmettelee herttaista ystävää

kurkkailee peilin taakse

pieni pehmeä tassu

vaaleanpunaiset varpaat harallaan

lipsuvat kiiltävästä pinnasta

takana ei ole ketään

todellisuuden takana ei ole liikettä

on tyydyttävä katselemaan itseään

kuvastimesta

ainoan ystävän kuvaa

heijastusta.

          Arvioin huolellisesti kaikkea                    

          mistä joutuisin luopumaan

          uskon ja rakkauden tähden

          nuo ja nuo ihmiset

          eivät tervehdi minua enää

          nämä ja nämä sanat

          jätin olohuoneen pöydälle    

          ne kuulemma merkitsivät jotakin

          en jaksa arvuutella mitä.

          Joitakin tärkeämpiä tunteita piilotan

          makuuhuoneen komeroon

          no niin - ovat olleet siellä koko ajan

          kymmenittäin kyyneleitä

          sysään pakastelokeroon

          ehkä ne jäätyneinä näyttävät hienommilta

          hintansa arvoisilta.

          Tästä kaikesta joudun luopumaan

          uskon ja rakkauden tähden

          katson vielä kerran ympärilleni

          tunnelma hilpeimmillään

          kuin ruumishuoneen kylmiössä.

Eristäydyt hienosti                              

hienostuneesti ja hienotunteisesti

sirosti ripustat välillemme

utuisen sinisen harson

pehmeän punaisen samettiverhon

ilmavan vihreän kalastajaverkon

jämäkän lyijynharmaan rautaristikon.

Hymyillen sanot:

Etpäs pääse luokseni - kultaseni.

          Palvelukseen halutaan vaimo    

          resignoitunut – paikoilleen jämähtänyt

          pitelemään kädestä miestä

          kielitaito ei tarpeen

          osattava sanoa:

          Kyllä, herra.

          Ei tietenkään, rakkaani.

          Kyettävä valmistamaan ateria yhdelle hengelle

          vaimon oltava dieetillä usein

          pitää olla raitis ja siisti

          vapaa turhista liikkeistä    

          ja tunteenpurkauksista

          omista mielipiteistä.

          Näpistin sydämesi kassalippaasta      

          pari vanhentunutta kolikkoa hellyyttä

          tuomittiin elinkautiseen vapauteen – sinusta.

Vapaa valinta

oikein tai väärin

kärsit kaksikymmentä vuotta

itket - ikävöit

paikkailet unelmaasi kuin lumiukkoa

tilkitset ja taputtelet

mutta sulanut ja vino.

Sitten se tapahtuu:

oikea ja väärä            

valitse vain vapaasti

punnitse oikea ja väärä

sano ei kiitos rakkaudelle.

          Hiljaisuus

          kun yö saapuu

          unohdan hiljaisuuden

          rakkauden vastakohdan.

          Hiljaisuus

          kun suuri rakkaus loppuu

          kun salasana on puutteellinen

          tunnussana ei päästä taivaaseen

          taikasana ei aukaise ainuttakaan porttia.

          Hiljaisuus

          kun vuoropuhelussa

          ovat vain omat kysymykseni

          vain omat väärät vastaukseni.

          Hiljaisuus.

Nyt se sitten viimein tapahtuu              

on pakko hyvästellä

katsoa viimeisen kerran kärsimystä

sinun ja minun.

Irrotan kipeän sydämeni

jäljellä kirvelevä paikka

annan sydämeni sinulle lahjaksi

vaikka et sitä huolisikaan

onhan se täynnä naarmuja

lommoja ja sormenjälkiä

sinun tekemiäsi.

Mitä minä tekisin sydämelläni

rakkauden vertauskuvalla

lähdettyäsi lopullisesti?        

          Sitten hän katosi jonnekin.

          Joulukirkon riemukkaissa sävelissä

          vastaanotin taivaallisen rakkauden

          kunnes paljon rakkautta saaneet

          hätistelivät minut ulkopuolelle

          olin uskonut ja käsittänyt väärin

          rakkauden

          väärin rakastava

          vääräuskoinen rakkaudessa

          lemmen kerettiläinen.

          Onhan minua rakastettu pienin pisaroin

          lyhyin väläyksin

          sieltä täältä

          sekuntirakkautta.

          Onko sillä väliä?

          Minähän rakastan – rakkautta.  

Yksi kokonainen ihminen                            

alituisesti riidoissa ainoan itsensä kanssa

jakomielitautinen typpi

sekasieluinen yksilö

raastavaa repimistä kahteen suuntaan.

Monta sielua samassa persoonassa

onnellinen harmonia            

sopu ja rauha

avautuu rikkaaseen elämään  

roolien iloinen sekamelska

lupsakkaa yhdessäoloa elämän kanssa.

          Syövyttävää happoa kaatui suhteemme päälle

          se levisi nopeasti

          käpristi rakkauskirjeemme              

          se kalvoi kiillon sormuksistamme              

          uskollisuutemme takuista

          se haalisti tunteet ja yhteiset kokemuksemme

          se poltti karrelle pakotiemme menneisyyteen          

          siltamme uuteen alkuun.

          Se kärvensi tukahduttaviksi savujuoviksi

          sanat: rakas ja miltä sinusta tuntuu.

Kaikki hyvä muuntuu käsittelyssäsi pahaksi.

Miten me voisimme jatkaa?

Missä on yksikin yhteinen nimittäjä?

Suvaitsevaisuutesi on välinpitämättömyyttä

puliukko maatkoon niin kuin on pedannut

rauhasi on kylmyyttä

elämäsi on kuoleman ikävöintiä

onnesi on ennustaa tulevia katastrofeja

koristekasvisi osoittautuvat rikkaruohoiksi

työskentelysi on sohvalla torkkumista

urheilusuorituksesi keskittyy kyljen kääntämiseen

hyväntahtoinen hymysi nujertaa toisen kuin torakan.

          Synninpäästö

          tai ei oikeastaan sitä

          vaan elämänpäästö

          elämän videonauhuri

          jolla voisi kelata taakse päin

          nautiskelemaan kuvitelluista onnenhetkistä

          tai hurjalla vauhdilla eteen päin

          ohi odotuksen

          sivu hammaslääkärin tuolin

          arkisen rutiinityön

          kaiken mihin ihmismieli suhtautuu vastahakoisesti.

          Finnit pois ja parta tilalle

          nopeasti.

          Omavalintaelämä

          omahoitokokemukset

          pätkitty - sensuroitu

          uuvuksiin asti kerrattu

          kuolevan silmät juuri sulkeutumaisillaan

          ja samassa rävähtävät ammolleen

          vastasyntyneen parahduksessa.

Raastava kamppailu

todellisuuden      

ja epätodellisuuden välillä.      

Pelko

tosi vai epätosi?

Entä kipu

entä kuolema

entä rakkaus

entä yksinäisyys?

Unelmien kanssa voi käydä kauppaa

neuvotella - tinkiä

pyytää lisää maksuaikaa.

Todellisuus on lunastettava heti

käteisellä.

          Joskus intoudun pyristelemään verkossasi

          rajusti kuin raatokärpänen

          vihreähohtoinen.

          Jo on kumma ellei irtoa

          jo on merkillistä

          jollei vapautusta tule.

          Menkööt riekaleiksi pörisevät siivet

          koko raivostuttava verkko

          koko maailma!

          Kunhan jotakin tapahtuisi.

          Verkon haltija - näkymätön

          tunnustelee raivon astetta

          uupumuksen syvyyttä

          suuren hiljaisuuden läheisyyttä.

Käyn kahden rintaman sotaa

ei vaan kolmen - neljän

joka puolella on kamppailu käynnissä

et sinä eikä kukaan muukaan

voi seurata minua jokaiseen taisteluun

kaikille lohkoille

jokaiseen särkevään mustelmaan.

Sinä olet kanssani tässä synkässä kuusikossa

hän tuon järven mutaisella rannalla

he vaarallisessa ampumahaudassa

jotkut vaeltelevat sisseinä kaukaisilla vuorilla.

En enää sure

ettet voi etkä halua

olla seuranani kaikissa kahakoissa

koko elämässä.

          Yksi komero                            

          yksi hylly

          yksi ainoa tavara odottamassa vuoroaan

          ovi tiukasti kiinni – aina.

          Sekö on epäihmisen osa

          marssia tapojen tahtiin?

          Eräällä on sadat komerot huiskin haiskin

          helmat pursuilevat oven raosta

          jos vain koskettaakin oven nuppia

          omaisuus laskettelee lattialle

          kuin liukumäessä

          kauan kestää

          ennen kuin saa joka luukun pysymään suljettuna

          edes vähän aikaa

          kauan kestää oppia availemaan sulkuporttejaan          

          rytmikkäästi - sykleittäin

          kymmenen minuuttia - tunnin

          pari tuntia kerrallaan

          sulan laavan virratessa

          sopivina annoksina.

Elämää oppii hoitelemaan

ihmisten työkaluilla          

luottamukseen vastaa herjauksella

vihaan vastaa kaunalla            

antamiseen vastaa hylkäämisellä

hellyyteen vaikenemisella

rakkauteen vastaa pakenemisella.

Raskas sekava olotila - ihmiselämä.                    

          En ole sellainen kuin luulit

          kuin luulin olevani

          minussa ei ole ainuttakaan kantavaa seinää

          jokainen elämys

          jokainen vastaantulija

          menee minusta läpi

          kuin pahvikulissista - sääskinauhoista.

          En ymmärrä itseäni

          en edes yritä rakastaa itseäni

          seison alakuloisena itseni vieressä

          katselen - harvoin kyselen:

          Missä olet - mitä teet

          mitä sinulle tapahtuu?

          Minulle - ennen niin rakkaalle.

En uskalla - en jaksa enää

heittäytyä odotuksen ansaan

minulla ei ole voimia

ryömiä yhdenkään odotuksen minuutin yli

minussa on kaikki venytettyä

kiusattua ja petettyä

jos vilkaisenkin odotuksen suuntaan

olen loukussa

silmät suurina kuin kani

vaaleanpunainen nenä väristen

odottamassa ruohotuppoa

olematonta salaatinlehteä

nälkiinnyttävää dieettiannosta

olemattomalta ruokkijalta.

          Seisoin pienessä eteisessä

          kahden lasioven puristuksessa

          kyyneleeni ja sateinen katu

          en voi tulla esille

          en voi perääntyä

          kukaan ei kuule kysymyksiäni.

          Jossakin kaukana tärkeitä tehtäviä:

          kuvapatsas hylkimässä veistäjäänsä

          sinfonia unohtamassa säveltäjänsä.

          Hitaasti - viivytellen

          harmaakasvoiset hymyttömät olennot

          työntelevät kelkoissaan

          levottomia ihmisiä

          jotka nytkyttelevät ja riuhtovat

          saadakseen lisää vauhtia

          tyhjyyteen.

Rakkaus on liian monimutkaista

tarvitaan paljon joutavaa rojua

koko ihminen kohteena

hiukset – hartiat – solmio

partavesi

sukat – varpaat - lakki

auto – osakkeet - tittelit

kaiken päällä tarra:

älä muutu

paljon valvottavaa

vahdittavaa - menetettävää.

Yksinkertainen tunne

yksiselitteinen kohde

vain miehen käsi

henkeäsalpaavan kaunis

kärsivällinen – lämmin

herkästi avaamassa solmua

viivytellen

lisänä kappale hymyä

jo menetettyä

suunnattu toisaalle.

          Unelmatko on tuomittu

          pysyviksi - muuttumattomiksi

          kehittymättömiksi

          kiemurtelemaan iäksi kapaloissaan?

          Unelmako ei saa kasvaa

          yhdessä ihmisen kanssa

          varttua – kypsyä - pettyä

          viisastua – luopua – kuolla?

          Sama unelma kehdosta hautaan

          unelman irvikuva.

Tyytyväisenä pujottelen punaisia marjoja      

luikertelevaan helminauhaan

peräkkäin – lähekkäin

oikeaan järjestykseen

ensin syntymä – sitten kuolema

ensin rakkaus – sitten vieraus

ensin kuolema – sitten kyynel.

Väärin!

Saarilta tuli myrskytuuli

sekoitti ajan ja paikan.

Nyt ammennan onnea ja tuskaa

samalla kauhalla

samasta astiasta

itken eron ikävää

ensisuudelmassa.

          Vielä en ole samoillut itseäni läpi

          kokonaan

          yhä on jokin neliösentti tutkimatta

          tällä kuoleman kankaalla

          susikoirapartiolta on jäänyt jotakin

          vainuamatta - huomaamatta.

          Männynkäkkärän juurella uinuu

          pienen kiharatukkaisen tytön ruumis

          isä opastanut ja kurittanut kuoliaaksi.

          Risukasassa

          käärmeitten lemmikkinä

          lepää nuori puhdas neito

          puhtautta janoavan ja saarnaavan

          rippipapin kuristamana.

          Kesästä ilakoivan mättään alla

          vanamoiden tuoksussa

          mätänee ahdistunut heräämätön vaimo

          kaikkitietävä

          ja kaikki uskova aviomies

          myrkytti pahentuneilla fraaseilla

          taivaan ihanuudesta.

          Riehakkaan eläviä ja voimissaan

          ovat vain kuolaavat

          sinne tänne säntäilevät

          hehkuvasilmäiset mustat hurtat.

Kuusitoistavuotias unelmoi kelkassa

keväisellä hankikannolla

pää täynnä Marie Curien elämäkertaa

sydän täynnä niin valtavaa onnea                

yhtä suurta ja kestävää riemua

kuin kimalteleva lumilakeus

nauravan auringon alla.

Tietoja on voinut tulla lisää myöhemmin

vuosia - kokemuksia

mutta tietoisuus on

jopa säälittävällä tavalla sama

riemastuttavalla tavalla yhä sama.

          Pääskysen pesä räystään alla

          emot suhahtelevat kuin

          tummat sileätukkaiset kalat

          kirkkaansinisessä

          kesäpäivän akvaariossa

          muuttolinnut lähtevät

          ja palaavat

          älä rakastu lintupääskyseen

          älä ihmispääskyseen

          hänkin räpistelee aikansa räystään suojassa

          kirskuu

          tiputtelee roskia ympäriinsä

          tahrii näköalat

          on liiankin lähellä

          lähtee

          muuttaa kesä kesältä yhä kauemmaksi

          ensin Italiaan seuramatkan päähän

          sitten Etelä-Afrikkaan vihdoin Australiaan

          sen kauemmaksi ei voi mennä

          lähestymättä kotipesää

          lähtökohtaansa

          joten on siirryttävä toiseen todellisuuteen

          muuttolinnuksi

          joka ei koskaan palaa.

Rakennan itselleni tukevaa suojamuuria              

pettymyksiä                                                          

ja kaiken tartuttavaa katkeruutta vastaan

tarvikkeiksi kerään siruja ilosta

mielihyvän muurilaastia.

Yhä kauemmaksi menneisyyteen on matkattava

löytääkseni vielä jotakin kestävää

kissanpennun notkea leikki

ikuisesta suvesta kuiskivalla pihanurmella

valkoisen ruusupensaan juurella

minä-vauvan ensimmäinen hymy

kehdon yli kumartuvalle äidille.

Muurista vain tihkuu läpi

keltainen myrkkyhöyry

seuraavaksi hankin lyijylevyn ja asbestipuvun

surun säteilyä vastaan

uusi myrkytyksen aiheuttaja.

Turvallisessa sellissäni ikävöin vain kahta asiaa

elämänruskean kimalaisen taukoamatonta hyräilyä

ja suopursun keväänpehmeää

täyteläistä

sisimpääni tunkeutuvaa tuoksua.

          Sinuskin värinen Mercedes Benz    

          kiiltävän uusi

          hyvin hoidettu

          liukuu kadun reunaan

          sisällä varmaan jotakin kaunista

          uljasta

          seksikästä ja sävähdyttävää.

          Aina sama pettymys

          aina joku hintelä - hontelo                          

          Napoleon kenokaula  

          tai valjuilmeinen

          happamasti vanhentunut

          jouluomenaksi rypistynyt rouvashenkilö

          eloisassa minkkiturkissaan.

          Pakkaus tärkeämpi

          kuin härskiintynyt sisältö.

Vaatteet tekevät miehen.

Pakko

tehdä se edes jollakin keinoin

on hyvä että on karvat

vaikka koira olisi jo haudattu.

Pullea rouvashenkilö saisi laulaa

kuin enkeli ja kauan

ennen kuin kansa näkee hänessä muuta

kuin kurluttavan pulun.

Sittemmin maailmankuulu maalari

taputeltiin ulos ukonkäppänänä

kun hän meni ensi kertaa näyttämään töitään

kulttuuriasioita hoitavalle kravattiherralle.

Loppututkintoaan suorittava CP-opiskelija

kierii yliopiston portaat alas

jääden makaamaan lumiselle kadulle

keskinkertaisten

normaali-ihmisten töllisteltäväksi.

Julkkis kutsuu vain kauniita vieraita

koskaan eivät rumat eksy hänen juhliinsa.

Ihan silmiään lepuuttaa

keskieurooppalaisessa kansanjohtajassa        

kaksi ihrakerrosta pursuaa niskasta

ja kolme leuan alta

kuin myllynkivikaulus

espanjalaisessa maalauksessa.

Eivät kelpaisi seurapiirikutsuille

koristeeksi

vyötärönmittojensa vuoksi

talousihmeitä kyllä pyörittelevät.

          Hämärä hiipii

          etenee kuin tummapukuinen armeija

          pensaalta pensaalle

          jättäen jälkeensä yhä syvenevän varjon.

          Kuin neste se valuu eteenpäin

          uskaltautuen vihdoin joen valkoiselle jäälle

          joka asteittain tummenee

          vaaleansinisestä tummansiniseksi

          harmaasta mustaksi

          valkoharsoisista koivuprinsessoista

          tulee koukkusormisia mustia peikkoja

          vaaleanpunaiset lumet perääntyvät

          taivaanrannalle

          jossa valon joukot pitävät viimeisillä voimillaan

          yllä hehkuvaa viiruaan

          kunnes punainen repaleinen taistelulippu

          heilahtaa viimeisen kerran        

          ja pimeyden voitto on täydellinen.

Erääseen eurooppalaiseen kaupunkiin rakennettiin

viimeisimmän suursodan jälkeen

kokonainen kukkula pelkistä tiilenpalasista

aikaansa hieman edellä olevat asemakaavasuunnittelijat

voisivat hahmotella kaupunkinsa perustaksi

pääkalloja ja luita

oikea pääkallonpaikka.

Ei mitään uutta

sillä Kiinan muuriin

on kuulemma aikanaan muurattu

rakentamisrasitukseen menehtyneitä ihmisvainajia.

          Eläköön!

          Perheestä on taas tullut

          uuden perusitsekkään elämän keskipiste

          palataan hämäriin luoliin

          ikioman ärisevän pesueen kanssa

          alusta alkamisen riemua.

          Omakotitalon viihtyisällä pihamaalla

          nököttää jäykäksi puettu kolmivuotias

          lapio oikeassa kädessä

          seuraavan talon edessä nelivuotias

          lapio vasemmassa kädessä

          jos joku räävitön viisivuotias

          yrittää ryömiä pensasaidan läpi

          kaverin puolelle

          äiti tai naapurin täti palauttaa irtolaisen

          nopeasti järjestykseen

          reviiristä on maksettu suuret rahat

          rajoja pitää puolustaa viimeiseen naiseen.

          Kuusivuotiaista alkaakin jo vapaasti seikkaileva

          kuriton sukupolvi.

          Kerrostalon pihalla pienimmätkin

          edes näkisivät isompien leikkejä.

          Joissakin perheissä on kerrankin löydetty ratkaisu

          omasta takaa

          kunkin pientalon nurmikolla kirmailee

          tusinan verran omia lapsukaisia.

Taide on vakava asia - täytyy olla tyyliä

ei saa yhdistellä sopimattomasti erilaisia asusteita

kun vaaditaan hyvää makua.

Pari nuivaa veretöntä riviä

runopankin räjäytys ja mahdoton möly.

Ei sovi uneksiakaan Krokotiilirokista  tai Tangosta merellä

eikä muistakaan tyylittömistä tunteista.

Pitää siis kitkuttaa Syysuikutus Opus 1

ja Syysuikutus Opus 2 ja…

Jos maalarin onnistuisi siirtää kankaalle iltarusko

koko punaloistokkuudessaan

arvostelijat pitäisivät tulosta imelänä ja mauttomana.

Elämä on yhtä suurta tyylirikkoa

itku ja nauru päällekkäin

sisäkkäin – limittäin ja sylikkäin  

raakuus ja hellyys - elämä ja kuolema.

Elämän haikeus on olla sidottuna

alati kiihtyvään kuoleman karuselliin              

viikatemiehen tuonensarkaan.

          Tästä tunteesta en ikinä selviä

          se on sisukkaasti tarrautunut minuun

          lepattaen kuin väijyvä haukka

          rakastuneen peltohiiren yläpuolella.

          Silloin tällöin mittailen lämpötilaa

          ei kuumempaa - ei kylmempää

          mutta jotakin uutta

          tottumus - turtumus

          haukankin varjo tuntuu ystävältä

          viilentävältä helpotukselta

          tässä räköttävässä auringonpaahteessa.

Lähestyn uteliaana - kiinnostuneena

haluaisin tutustua

jännittävät treffit huomenna

kello yksitoista.                    

En tohdi mennäkään

tirkistelen nurkan takaa

kun hän saapuu krysanteemi napinlävessä

Väen Halu kainalossa

vähitellen nolostuen.

En vielä tohdi alistua nakerteluun

tunteitteni erittelyyn

tarvitsen aikaa ja etäisyyttä

en vielä halua kohdata häntä

omaa itseäni.

          Aihe ja toteutus.

          Mielessään haave uljaasta luomuksesta  

          taiteilija raahaa metsästä

          kantoa ja oksankiemuraa

          kunnes takapiha on väärällään

          eriasteisessa lahoamistilassa olevia

          puupökkelöitä

          naapurien kauhistukseksi

          veistosta ei vain synny.

          Toinen luovuuden mestari

          ihastelee pinttyneitä vessanpönttöjä

          ja vääntyneitä ruosteisia rautanauloja

          huolella viimeistelty lopputulos pääsee

          valtakunnan arvostetuimpaan taidemuseoon.

          Kolmas taiteilijakokelas ei löydä mistään materiaalia

          vaikka sydän on pakahtua aidosta syvästä tunteesta

          ja ennen näkemättömistä ideoista

          luomishalussaan hän hioo

          teräviä keittiöveitsiä vastakkain

          kuin teurastaja

          valmiina käymään kohteensa kimppuun.

Ei vielä

komentaa kätilö

pöydällä kiemurtelevaa synnyttäjää

uskokaa nyt

ei vielä saa ponnistaa

mutta mustatukkainen pikku kippura

ei vielä osaa äidinkieltään

ja tulee vaan.

Ei vielä

sovi rakastaa eikä rakastella

äiti neuvoo lapsiaan

jotka huvittelevat väkivallalla

kunnes 30-vuotias aikamiespoika

on kyllin kypsä opettelemaan

rakastamisen vaikeata taitoa.

Ei vielä

on toistuvana kieltotauluna

toisenlaiseen elämään

vielä ei ehdi hoitaa ihmissuhteita

kuunnella ystäväänsä

kehittyä – oppia – tuntea myötätuntoa..

Ei vieläkään

93-vuotias riutunut potilas

halua irrottaa ryppyisiä sormiaan

elämän reunasta

säälinsekaisella närkästyksellä

sukulaiset silmäilevät vaaria

jonka pitäisi olla innokas

siirtymään kärsimysvuoteeltaan

taivaan ihanalle rauhanrannalle.

Sameassa silmässä kirkas kyynel

vanhan miehen itkuinen äännähdys:

Ei vielä – voi ei vielä.

          Jos on paljon pyhiä asioita - tabuja

          jää yhä vähemmän keskusteltavaa

          politiikasta - uskonnosta

          yhteiskuntarakenteesta - sukupuolielämästä

          hyvistä tavoista.

          Johtuu itse asiassa ihmisten

          puutteellisesta mielikuvituksesta

          että vielä on joitakin alueita

          joita voi julkisesti mainita.

          Mielikuvituselämää ei kannata rikastuttaa

          tai seuraavasta voi tulla totta:

          Perhe miettii joululahjaa

          naimattomalle Elma-tädille

          kerroin ostaneeni hänelle kruunukynttilän

          raivostuneita katseita - miten räävitöntä

          eikö sinun rivoudellasi ole mitään rajaa

          mikään ei ole enää pyhää - viatonta.

          Korjaan kiireesti:

          Ostin Elma-tädille kynttilän

          luomaan hänelle yhteiselon tunnelmaa

          joulupöydässä

          hänen ei enää tarvitse tuntea oloaan yksinäiseksi.

          Yhä julmistuneempia ilmeitä

          paitsi kaikkein kalkkeutunein perheenjäsen

          joka jo hymyili anteeksiantavasti.

          Mikään ei lopulta ole puhdasta

          minkään sanan taakse ei voi paeta

          saastuneita ajatuksia.

          Luovaa mielikuvitusta pitäisi vainota

          karsia - kuihduttaa

          silloin jäisi runsaammin

          siistejä salonkikelpoisia teemoja

          kukoistaviin kontakteihin.

Ihminen on saastuttanut ympäristönsä

eikä vain sitä

vaan hän on pystynyt teoillaan

turmelemaan myös sanat - joka ikisen.

Istua.

Onko se viaton sana?  

Uninen kissanpentu istuu hieman kallellaan

vaaleanpunaiset tassut sekaisin - solmussa

musta hännänpää värähtelee sijaansa etsien.

Pikkupoika istuu keijalla

pieni nimetön on jäänyt reunan ulkopuolelle

palleroisten jalkojen väliin lirisee

kullankeltainen lammikko

pienokaisen suureksi hämmästykseksi

äiti asettelee varovaisesti hellin sormin

pienen syyllisen astian sisäpuolelle.

Yleisö istuu hievahtamatta kuunnellen lumoutuneena

kuuluisaa sellistiä.

Kaunista - herkkää – suloista - viatonta

muistamisen arvoista.

Tuomari istahtaa pariksi tunniksi

niinpä vanki istuu sellissään

pitkiä yksinäisiä vuosia

ikävää mutta ei kestämätöntä.

Jokaisesta sanasta voisi kirjoittaa runon

draaman

niin täyteen ne on ladattu

joko hurmiota tai viiltävää tuskaa.

Lehtikuva Etelä-Amerikasta.

Valkoiseen paitaan puettu mies istuu

hajareisin ohuella riuulla                                

kädet sidottuina selän taakse

valkoinen paperipussi päässä

todella yksin

kaukana ovat äidin hellät sormet

auttavat - asettelevat.

Nasaretilainen ratsastaa niin monessa hahmossa

yksinäistä kärsimystietään.

          Sota-aikana olivat ihanteena apinat

          jotka peittivät silmänsä

          korvansa ja huulensa    

          jolloin heiltä jäi huomaamatta

          kun samalla penkillä istuvaa erilaista mukiloitiin.

          Jos he myöhemmin ovat jotakin puhuneet

          se on tapahtunut rakkaitten johtajien

          haudassa lahonneella suulla

          homeisia huomautuksia

          propagandan informaatiokatko

          oli lähes täydellinen.

          Suursodassa saatiin kaikki paha hävitettyä

          hiukan jäi kuitenkin jäljelle

          ihminen.

          Eipä huolta

          uuden perusteellisemman harvennuksen jälkeen

          vanha elämänmallimme apina

          köykkii taas terhakasti ensiaskeleitaan

          puhuminen ei oikein vielä luonnistu

          kuulee mitä kuulee

          Bachin fuuga kuulostaa vain

          pakenevien papukaijojen leperrykseltä

          katselemistakin pitää opetella

          harjaantua erottamaan

          Mona Lisa ja Esson tiikeri

          molemmilla sama lempeä hymy.

Ruumiista irtaantuminen.    

Heti tietäisin minne suuntaisin matkani

pyyhkimään kyyneleitä vainottujen kasvoilta.

Ehkä on hyvä

ettei irtaantuminen helpolla onnistu

ruumis vain pötköttäisi Anttilan erikoistarjouslakanoilla

maha pystyssä

eikä eteerisestä hengestä

ainaisesta sivusta katsojasta

olisi kuitenkaan hyötyä

kun ruuti ja teräs juhlivat.

          Rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan

          eikä hän sinne juuri haluaisikaan

          kuolema on köyhälle vapahdus puutteesta

          rikkaalle pääteasema runsauteen.              

          Kuka on rikas?

          Rikkaaksi kutsutaan

          kun setelit rapisevat epäelävän ruumiin ympärillä.

          Turtunut aarteenetsijä rikkaitten kalmistossa

          sormuksia – koruja – ruskeita rakeisia kiviä

          kellertävien jäykistyneitten sormien ulkopuolella

          ja sisään kaivautuneina  

          varovaisesti hän irrottelee sormen toisensa jälkeen

          kumoaa aarteet Superin muovipussiin

          aavemainen pieni kouristus vastalauseena.

          On raskasta kantaa kättä

          joka on lastattu jalokivillä.

Ajatuksen valonheittäjät

pyyhkivät tummaa huohottavaa merta

joka pyyhkäisyllä

miljoonat kimaltelevat olennot

syöksähtävät pinnalle

ja pyytävät saada kertoa elämäntarinansa.

Vain rämisevä rokki ja kirkuvat diskovalot

vaimentavat hetkeksi aivojen ilotulituksen.

          On melkoinen elämys tulla ihmiseksi  

          lapselle annetaan syntyessään karkea luonnos                  

          josta muokataan korjattu versio myöhemmin

          tai ei koskaan.

          Tähän asti on tuntenut olevansa

          kuin vieraalta tähdeltä

          ei ole edes ajatellut olevansa ihminen

          kylläkin lapsi tai äiti tai vaimo

          tai veronmaksaja tai äänestäjä

          melkeinpä nainenkin joskus.

          Mutta että ihminen!

          Riemastuttavaa kuulua siihen ylhäiseen lajiin

          pienellä kengän painalluksella hän voi

          litistää hiekkaisen kastemadon

          tukahduttaa sen vaelluksen

          pehmeän nurmikon suojaan

          kevyellä napin painalluksella

          hän saattaa postittaa täystuhon miljoonakaupunkeihin

          vaivatonta ja tehokasta.

          Jos johtajat itse joutuisivat liejussa

          pelkäämään ja kyttäämään saalistaan

          sodat saattaisivat vähentyä pelkän rakkauden vuoksi

          nimittäin mukavuudenrakkauden.

          Turvalliset bunkkerit - riittävät muonavarat

          raikas äänetön ilmastointi - viihdyttävät elokuvat

          estävät päättäjiä pelkäämästä tosi vihollista

          oma itseään.

          Huono kansanjohtaja

          huolehtii vain omasta kansastaan jos siitäkään

          huonoin päällikkö vain itsestään ja perheestään.

          Viimeisten eloonjääneitten on lopulta sekaannuttava

          omiin tyttäriinsä voidakseen varmistaa

          ihmissuvun jatkumisen.            

On järjetöntä vaatia  

kuollutta palaamaan

ja paneutumaan nokka tohisten

kuvion muodostamiseen

kaivautumaan palapelin osasen paikalle

muodostamaan epäinhimillisen ihmisyyden kuvaa.

Hirvellä on kengurun etujalat

jotta se voisi nojata Volvoon          

ja lepuuttaa sarviaan

kinokset täynnä viirimäisiä eläinten päitä

mutta iloiset viirut sinkoilevat tulevaisuuteen.

          Mikään ei tarkoita mitään - eräille

          vaikka hälytyssireenit ulvoisivat aamusta iltaan

          toiset taas löytävät vakavia ennusmerkkejä

          arkisimmistakin tapahtumista

          juhannustaikojen tapaan:

          Jos niistät nenääsi Veikon päivänä  

          peruna kasvaa huonosti kesällä

          kun kello kukkuu ja linja-auto ajaa ohi

          joku kuolee

          ja siihen tyyliin.

          Sidottuna moninkertaisiin käytöskuvioihin

          ihminen suorittaa epätoivoisia

          lepytystanssikoukeroitaan

          yrittäessään tulla toimeen

          arvaamattomien voimien kanssa.

          Unienselittäjilläkin on kuulijansa

          posiolaisen emännän Leena-sisar

          sai sydänkohtauksen Lappeenrannassa

          mutta emäntäpä oli nähnyt edellisenä syksynä unen

          jossa ruskea vasikka heilutti yhtä aikaa

          päätään ja häntäänsä

          jo silloin hänelle kerrottiin

          Leenan tulevasta onnettomuudesta.

          Kaikki on tulvillaan  herääviä mielikuvia

          tulkintaansa odottavia patoutuneita voimalatauksia

          jopa hyttysen maailmoja hivelevässä

          haukotuksessakin.

Maahan haudataan suuret määrät rakkautta

alas ammuttua - hukkaan heitettyä - unohdettua

kiertämään ravintona

ja synnyttämään vastaavanlaisia kukkia.

Tunturille syttyy harvinainen kasvi väriloistossaan

karuun rakkaudettomaan maaperään

vaivalloisen matkan taakse harvojen ihailtavaksi

salainen intohimo.

Tupsukukkainen takiainen

seisoo ahneena toisten joukossa takapihalla

omistavana

valtaa mahtavana laumana koko alueen

jollei sitä kitketä ajoissa

ihmettelee miksi kohde pakenee

sen tahmaisia pisteleviä hyväilyjä

mustasukkaista rakkautta.

Pieni häkkilintu vapisee orrellaan

kampaamaton - vatsatautinen

tuntee hivenen kiitollisuutta

satunnaista pikkurakkautta

kun suuri meluisa olento siistii sen vankilaa.

Niityllä melkein piilossa

kasvaa mitätön hiukkanen taivaansineä

unohdettu lemmikki.

Älä unohda minua.

          Harkitsin paljon kauemmin talvisaappaitten ostoa

          kuin aviopuolison valintaa

          rakkauteen en uskonut tarvitsevani

          järkeä – tunnetta – sydäntä – vaistoa

          enkä rakkautta

          en mitään

          urhoollisuusmitalejakin myönnetään vähemmästä.

          Talvisaappaat ovat olleet

          varsin hyvät ja kestävät

          olen tyytyväinen.

Elämä ennen

ja jälkeen raaputuksen

miljonääriksi

ei käden vaan sormen käänteessä

kevyt liike

ja voittonumerot alkavat näkyä.

Pienin mahdollinen ponnistus  

raapaisu sieltä täältä

elämän läpi pelkällä aivon narahduksella

ajatuksen yskähdyksellä

on siis halattava yksinäistä puuta

ei ainakaan kulu energiaa

muitten palvelemiseen.

          Ammatinvalinnan ohjauksessa

          nuori tyttö toivoo pääsevänsä

          vapaaksi tylsän arkiammatin taakasta

          kokopäivärunoilijaksi

          päätoimiseksi ajattelijaksi

          mikä unelma on ikävä kyllä toteutunut

          monen nuoren kohdalla nykymaailmassa.

          Kuka haluaisi runoilijaksi?

          Se on kuin elinikäinen ummetus

          kuin huolestunut kana

          jota hartioista painetaan pesälle

          munituttaa tai ei

          kynä kädessä hän kahlailee heinikossa

          kyttäillen hentoja piipittäviä

          runonaiheita

          juoksentelee pitkin katuja

          vaaleanpunaisessa lumisateessa

          kädet ojossa

          siepatakseen jonkin märän hiutaleen

          suurin osa liitelee ohi

          lätsähtää kovaan katuun muiden poljettavaksi

          muutaman kurjan hän saa pyydystettyä

          kuumiin kiihtyneisiin käsiinsä

          lopulta sentään koossa

          jokunen värjyvä rivi

          sulanutta - vesittynyttä

          valmiiksi itkettyä.

Predestinoitu armoon  

ennalta määrätty tappamattomuuteen.

Joku ulkoavaruudesta tullutko?

Hyljätty äiti sammuttaa

sopimattomasti maailmaan saapuvan lapsen elämän

ryyppyporukassa pistetään riitaisa kaveri

puolihuolimattomasti hengiltä

katkeroitunut nuorukainen ruhjoo

kunniallisen virkamiehen märkään katuun.

Ärsytetyn hiiren satunnaisia raivonpurkauksia

koko yhteisön inho harteillaan.

Monopolisoituneet tappajat

liikuskelevat arvokkaasti

urhoollisuusmitalit helisten

puristelemassa rakkaan vihollisen kättä

syrjäsilmällä vahtien

etteivät saman vihulaisen luodeista surmansa saaneet

tuhannet mitalittomat

pääse nostamaan päätään muistolaattojen raoista.

Mutta kaiken takana

liituraitaiset kansan valitsemat paimenet  

kiiruhtavat työpaikoilleen

mustissa salkuissaan erittäin salainen kuolema

kaikille.                        

          Saastuminen uhkaa maailmaa

          ihminen osallistuu siihen

          elävänä ja kuolleena

          jätteiden tuhoaminen on melkoinen ongelma

          suurkaupungeissa

          siispä jokainen tulevaa elämää

          vakavasti suunnitteleva

          päättää siirtyä sinne krematorion kautta.

          Pieniä laattoja seinässä

          kuihtuneita kukkia

          kuinka pikkuruiseen koloon mahtuu                  

          luomakunnan mahtavin edustaja

          jonka tekojen seurauksista

          koko maapallo vapisee.

          Sävähdyttävä elämys

          kun kukkien peittämä arkku

          liukuu ylväästi                                            

          tuonpuoleisen urkumusiikin saattelemana        

          aukenevasta ovesta häikäisevään valomereen.

          Herkkätunteista saattajaa                                

          jää vaivaamaan kiusallinen sivuaavistus

          onhan kysymys siirtymisestä

          erittäin kuumaan paikkaan.                

Sinun ajatuksesi laskeutuivat päälleni

kuin pehmeä tilhiparvi

syksyiseen punapihlajaan

iloisina – hellinä – odottavina

hyväillen ja vaalien.

Hänen ajatuksensa ryömivät hitaasti

uhkaavasti pysähdellen - nytkähdellen

pitkin värähtelevää vartaloani

musta karvainen hämähäkki

vaanien kiiltävillä silmillään

uhrinsa valmiutta luovuttaa ja luopua.

Missä olet

sininen keveäsiipinen perhonen?

Sinulla ei ole aikomustakaan

antautua ja kuolla.

          Nimisota täydessä käynnissä.  

          Osalle naisista skitsofreeninen elämä

          aiheuttaa hankaluuksia ensin Virtasena

          sitten Ala-Keski-Muikku-Pyttysenä

          varsinkin jos hänen onnistuu

          vasta varttuneemmalla iällä

          pyydystää sopiva nimenluovuttaja

          ja Virtasenakin on tullut puuhattua

          kaikenlaista mainittavaa.

          Jonakin hetkenä hän huomaa

          ettei häntä itse asiassa ole olemassakaan

          vihkikaavan lukemisen jälkeen

          eivät edes luokkakokouskutsut löydä perille

          hän on kuin raskaan sarjan rikollinen

          tai riskialtis todistaja

          jonka menneisyys on parasta pyyhkäistä

          olemattomiin

          henkilöllisyys vaihdettu.

          Miehet ovat ymmällään

          johan he ovat kautta aikojen

          olleet perin auliita lahjoittamaan nimensä

          vaimoille ja hm tuota - tuota

          kaikenlaisille lapsille.

          Monista naisistakin kiistely on aivan turhaa

          menestyvän miehen myötämenestyvä vaimo

          kujertaa ministerinsä kainalossa

          sydän sykkien samanvärisen politiikan tahtiin

          vapaaehtoisesti hän on valmis unohtamaan

          kehnon kansakoulutodistuksensa

          nimellä - Kaisu Kakkinen.                              

Minä jaksan olla uskollinen samalle miehelle                

jo kymmenen vuotta olen häntä kannattanut

puolustanut – ymmärtänyt

tukenut ja kannustanut

pettymyksistä huolimatta.

On palkitsevaa olla nainen

kun voi täydestä sydämestään

ihailla miestä - kuunnella - kunnioittaa.

Lisää menestystä Sinulle toivoo

uskollinen äänestäjäsi.

          Kunnon miehen kunnia-asiana

          on puolustaa perhettä ja kotiliettä          

          viimeiseen veripisaraan asti

          viimeiseen hengenvetoon asti

          kaikkien - koko ihmiskunnan.

          Painajaisena väikkyy mielessä pelko

          miten vaimo ja lapset selviäisivät

          vieraassa yhteiskuntajärjestyksessä.

          Vähempikin hoivaaminen riittäisi

          säilyisivät ainakin hengissä.

          Pääasia ei olekaan elämä

          vaan että kunnialla kuolleen sielu

          saisi kunniakkaasti kajauttaa

          oikeanvärisiä kiitossäveliä  

          enkelikuorossa tai punaprikaatin laulajissa.

Seuraavan kerran otan mukaani suuren parsinneulan

uhkaa tuohtunut rouva raamattupiirissä

hän kun oli joutunut linja-autossa istumaan

itsensäpaljastajan viereen.

Synti

suuri musta tukahduttava vaate

joka on peittänyt alleen lukemattomia eri elämänmuotoja:

tupakointi – viina – televisio

leikkiminen sunnuntaina

mielisairaus - punatukkainen noituus

tanssi ja ilo

kaikki on tungettu saman kankaan alle.

Vaate on kutistumassa kuin jääpeite kevään koittaessa

se pakenee lempeämpien tuulien tieltä

päivänpaisteiselle nurmelle kellahtavat kankaan alta

sulassa sovussa monet entiset syntiset:

homot ja lesbot - naispapit ja yksinäiset äidit

juopot ja osa abortintekijöistä.

Mustan karhean tilkun alla mönkii vielä jotakin:

jokaisen ihmisen pieni rakkaudeton sydän.

          Köyhä mies otti pari kulausta konjakkia    

          köyhällä miehellä oli heikko vatsa

          hänen täytyi oksentaa kylpyhuoneessa

          hammasproteesi irtosi ja putosi pönttöön

          köyhällä miehellä oli kaupunkilaistuneet refleksit

          vaistomaisesti hän nykäisi narusta

          ja hampaat huuhtoutuivat irvistellen

          kerrostalon uumeniin.

          Opetus: osta maalta mökki

          jossa ei ole nykyajan mukavuuksia

          siellä voit turvallisesti naukkailla

          ja oksennella tuoksuviin apilankukkiin

          luonnon helmassa.  

Kasvattajat uskovat sanan voimaan

kannustaessaan holhottejaan.

Voi hyvä lapsi

älä inise kuin hyttynen.

Hän ei laulanut enää säveltäkään.

Opettaja julistaa köyhälle tytölle luokan kuullen:

Sinullahan on koko ruokalista rinnuksillasi

pyydä äitiäsi ostamaan sinulle uusi mekko.

Liikuntatunnin rohkaiseva lause:

Olet notkea kuin rautakanki

no jo on heikko itsetunto

kun ei rakentavaa arvostelua kestä.

Sanojen mahtia voitaisiin kokeilla

muihinkin vastustajiin kuin lapsiin

olisi tehokasta käyttää kirosanoja ammuksina

niin ja niin monta HELV -pommia lähti länteen

ja melkoinen arsenaali SAAT –ohjuksia suuntautui itään

omalla maalla riittävästi PASK –käsikranaatteja

varmistamaan puhtaan puolustussodan onnistumisen.

Aggressiot purkautuvat - omaisuus säästyy.                                                                                                      

          Kahleita jaloissa

          ne ovat maa ja painovoima.

          Olen sukeltanut p:hen, a:han ja i:hin                              

          pujotellut n:n, o:n, v:n ja o:n lomitse                                          

          kelluakseni i:ssä, m:ssä ja a:ssa.                                

          Ihme ei ole ihme

          ennen kuin olet huutanut: Ihme.

          Jälleen ripustin erään painon

          estämään lentoa - nousua todellisuuteen.

Siinäpä vakava nuori mies

ei hän tyhjiä naureskele

hammasproteesikin jäi piirongin päälle.

itsekseen myhäilemään.

Tosi musiikinnautiskelija

kuuntelee hartaana sellokonserttoa

korvaansa kallistaen

kuulolaite on huollossa.

Oikea taiteentuntija tutkii läheltä

maalauksen tekotapaa ja valööriä

silmälasit istuttu sirpaleiksi.

Eikö tässä todellisuudessa koskaan tehdä

oikeita johtopäätöksiä?

Vanhus kulkee tietään

ontuen - keppinsä varassa

toinen jalka haudassa.  

          Rauhan saivat pyhät Herran.

          Huumattuina onnesta vai aineesta?

          Peilissä pistelty käsivarsi

          poistuvat kasvot

          sen lajin akupunktiota

          joka ei tuo helpotusta vaan hornan.

          Pyhä Sebastian rotkottamassa paalussaan  

          nuoli kaulassa – nännissä - sukuelimissä.

          Pyhä

          mikä pyhä on tottelematon nuori

          joka turvautuu väärään aineeseen

          tässä aineellistuvassa maailmassa

          kaikkea aineellista hamuavien

          aikuisten ohjailemana                                      

          vahvemman nujertamana.

          Olkoonkin ilmaistarjous aluksi

          ihminen hörppisi vaikka arsenikkia

          pahvimukeista - kerran

          mutta pian siitä tulee kalliille rahoille

          huono sijoitus.

          Sitten saarna:

          pyhiksi muuttuneet heikot ja pienet                                  

          puhtaan lumen hyhmäisessä hyväilyssä

          valkoisissa arkuissa

          valkaistuina vainajina.               

Luen varmaan pilajuttua:

Elämän tarkoitus on katoamassa vai itse elämä?

Kasettien avulla pumpataan hoidokkeihin elämänuskoa

kun alkeellisinkin bakteeri elää juhlamielellä

napostellen vaiennutta ihmisvainajaa

väistellen kuoleman viileitä sormia.

Henkistä finnivalistusta:

Pese – älä pese - tee – älä tee

viilaa filosofisesti kynsiäsi

ole luova – maalaa – raapusta

sauvasaapastele – vesijuopottele

hölkkähörhöile

muovaile kalsea posliinielefantti toisensa jälkeen

vääntele jäsenesi umpisolmuun

tulkitse nenäsi tuhinaa

hukuta elämänmuutokseen ohjaava normaali masennus

pillereihin tai viinaan

tai psykiatrin upottavaan sohvaan.

Seurapiirikaunotar oppi elämään vain itselleen

arvokas päämäärää lähestyy

omaan mahaan tuijottamissellin rautaovet sulkeutuvat

lukkojaan raksuttaen - salpojaan kitisyttäen.

Niin ihminen on turvassa lähimmäisiltään

syvällä maanonkaloissa

kuunnellen vain omia petomaisia ajatuksiaan

          En tiennyt mitä kaipasin              

          mitä minulta puuttui

          haikeana istuin rauhallisen lammen rannalla

          tumma vesi täynnä hillittyä ikävää.

          Sitten sain tietää mitä kaipasin

          hymyillen näytit minulle ruumiisi kauneuden

          sielusi kauneuden – tunteittesi kauneuden

          rakkautesi voiman

          tuskaisena istun

          raivoavan meren kohinassa

          mustaakin mustempi vesi.    

Nehän ovat vain unelmia – ei niistä tule mitään

vain turhia haaveita

niiden takia on itketty ja taisteltu

niitä on puolustettu oikeuden ja ihmisten edessä

viimeiseen veripisaraan asti

niiden kanssa on valvottu öitä rukoillen

kuin sairaan lapsen luona

niiden perässä on raahustettu päivästä toiseen

laiminlyöty hetkiä ja tilaisuuksia

poukkoiltu järjettömästi sinne ja tänne.

Nehän ovat vain unelmia – elämän harhoja?

Ainoata elämää mitä minulla o

    Lapin syksy

1. Mistä nouse meihin kaipaus?

    Maasta nousee meihin kaipaus.

    Joen yllä leijuvat harmaus ja usva.

    Mistä nousee meihin kaipaus?

    Maasta nousee meihin kaipaus.

2. Lintu pesässänsä värjöttää,

    sielu pesässänsä värjöttää.

    Puun luona vaanivat huuhkaja ja halla.

    Lintu pesässänsä värjöttää,

    sielu pesässänsä värjöttää.

3. Horsman soihdut pian sammuvat,

    illan soihdut pian sammuvat.

    Suon taakse lentävät hahtuvat ja kesä.

    Horsman soihdut pian sammuvat,

    illan soihdut pian sammuvat.

4. Siellä uskollinen ystävä,

    ainut uskollinen ystävä.

    Tien päässä väistyvät haikeus ja syksy.

    Siellä uskollinen ystävä,

    ainut uskollinen ystävä.

                                           (oma sävellys)                      

    Jäähyväislaulu

1. Ethän itke armaani, ethän itke vaan,

    vaikka lähden matkalle maahan tulevaan.

    :,: Mun on pakko lähteä saareen kaukaiseen,

    tunnustella tunteita kansaan vieraaseen.:,:

   Tuuli on niin suotuisa, laineet eivät palaa.

    Meri ei tunne kyyneltä. Ethän itke vaan?

2. Miksi lähdet päivällä aivan arvaamatta?

    Miksi hylkäät aarteesi, poistut huokaamatta?

    :,: Liput on jo lunastettu lapsuudesta asti,

    lokit itki ikäväänsä kauan haikeasti.:,:

    :,: Tuuli on niin suotuisa, laineet eivät palaa.

    Meri ei tunne kyyneltä. Ethän itke enää?:,:

                                                    (oma sävellys)

    Huomaavainen aviomies

1. Mun mieheni on tosi huomaavainen,

    hän hellästi kai mua rakastaa.

   Oi, viethän minut iltakävelylle,

    niin kauniisti taas taivas ruskottaa.

    Mä vedän hölkkäpuvun heti ylle,

    ei tarvitse sun kauan odottaa.

       Voi ei, voi ei, oi armaani,

       sä vallan vilustuisit siellä.

       Voi ei, voi ei, oi armaani,

        vain kylmä viima puhaltelee tiellä

2. Ja näytelmät ne vaihtuu ohjelmassa,

    mun mieheni ne kaikki katsastaa.

    Oi, käydään toki yksi katsomassa,

    on yhdessä myös taide hauskempaa.

    Mä käyn vain uuden mekon ostamassa,

    ei tarvitse sun kauan odottaa.

       Voi ei, voi ei, oi armaani,

       sä vallan pitkästyisit siellä.

       Voi ei, voi ei, oi armaani,

       et jaksa kuivaa repliikkiä niellä.

3. On avartavaa matkat ulkomaille,

    siis miehenikin kiertää maailmaa.

    Oi, viethän minut seuramatkailulle,

    on mulle tuttu vasta Pohjanmaa.                              

    Mä pakkaan jopa matkalaukun sulle,

    ei tarvitse sun kauan odottaa.

       Voi ei, voi ei, oi armaani,

       sä vallan sairastuisit siellä.

       Voi ei, voi ei, oi armaani,

       on pöpöjä ja bakteereja tiellä.

       Oi, rakas, rakas, rakas oma vaimoni,

       olet ainoa aarteeni.

       Oi, rakas, rakas, rakas oma kultani,

       olet turvassa kotonasi.                    

                                           (oma sävellys)

    Iloitse hetkestä tästä

1. Iloitse hetkestä tästä, siinä myös elämä on.

    Taivasten valtakunta täälläkin totta jo on.

    :,: Rakkaus, usko ja toivo, kaipaus sammumaton

    Luojalta kaikki on saatu, lahjansa loppumaton.:,:

2. Aurinko hangelle hohtaa, kevättä ennustaen.

    Isältä voimaa me saamme lämpöä heijastaen.

    :,: Rakkaus, usko ja toivo, kaipaus sammumaton

    Luojalta kaikki on saatu, lahjansa loppumaton.:,:

3. Mellakat, raivo ja kosto lientyvät kohdatessaan

    hellyyden, lämmön ja säälin, sankarin armeliaan.

    :,: Rakkaus, usko ja toivo, kaipaus sammumaton

    Luojalta kaikki on saatu, lahjansa loppumaton:,:

    Lahjansa loppumaton.

                                                          (oma sävellys)