ANTEEKSI, VÄÄRÄ NUMERO    

Puhelinkeskusteluja    

Ritva-Liisa Harjumaa

Pienkustantaja: Revontulet

Rovaniemi 2003    

Painettu kuvausvalmiista materiaalista:

Gummerus Kirjapaino Oy

Saarijärvi 2003

ISBN 951-98988-5-9

Takakansi:

   Sanotaan, että maailma koostuu mielikuvista, valitettavasti usein virheellisistä. Tämän teoksen vuoropuheluissa tulee esille juuri tuo perin inhimillinen tekijä eli väärin käsittäminen ja itsestään selvänä pitäminen.

   Keskusteluitten aiheet ovat varsin moninaiset ja käsittelevät erilaisia kipeitä, henkilökohtaisia ja yleisestikin mieltä askarruttavia ongelmia, esimerkiksi lapsettomuutta, työpaikkakiusaamista, syrjintää, kostonhalua, vallanhimoa, sotaa sekä erilaisia uskonnollisia ja moraalisia ristiriitoja. Myös yhteiskuntasatiiria on joukossa.

   Puhelimessa pulputuksen aikakaudella ollaan huolimattomia ja kiireellä näppäillään väärä numero. Useimmiten asia selviää heti ja kohtelias murahdus ”Ohoh” korvaa erehdyksen.

   Kun ollaan kasvotusten keskustelukumppanin kanssa, niin tämän ilmeet ja eleet kuten myös ympäristö antavat nopeasti vinkkejä siitä, mitä milloinkin on tarkoitettu. Huudahdus ”Kas vain, onpa se suuri.” ei aiheuta väärinkäsityksiä, koska kuulija nopeasti päättelee, onko kyseessä nenä vai talo vai palkka.

   Toisin on laita puhelimessa, jossa liiankin helposti luotetaan siihen, että asia on toiselle itsestään selvä. Puhuja uskoo, mitä haluaa uskoa ja hätäisesti ryntää uuteen asiaan eikä vaivaudu selvittämään, onko keskustelukumppani todella tajunnut viestin. Onko kyseessä räätäli vai arkkuliike, eläinsairaala vai vankila. Moniselitteinen kieli tekee tepposiaan.

   Kirjassa on kaikkiaan 49 puhelinkeskustelua.

ISBN 951-98988-5-9

Kannen suunnittelu: Ritva-Liisa Harjumaa

ANTEEKSI, VÄÄRÄ NUMERO

SISÄLLYS:                  

 1. Apua, minä räjähdän!

 2. Hiillostettua ja loisteella

 3. Jokinäkymä

 4. Kadonneita kullanmuruja

 5. Hautakaikuja

 6. Omatunto tiukilla

 7. Impi Niukkanen

 8. Hellää hoivaa

 9. Tipalan tytöt

10. Maailmanherruutta

11. Tuholaistorjuja

12.Syrjintää

13.Untenlehto

14.Räätälintyönä

15.Burnout                                                                                                

16. Rauhansija                          

17. Ammattiyhdistys                  

18. Sopukonsultti                        

19. Perhesuunnittelua                                                                          

20. Haastattelu                                

21. Missä vika?                          

22. Juhlapuhe                            

23. Rohtoja kaikkeen                      

24. Eropaperit                            

25. Uusi jäsen                            

26. Passiivinen tyttö          

27. Luvaton luovuus                  

28. Pikkujoulupatti                    

29. Makkaravoileipä                  

30. Henki lujassa                        

31. Vietit vipeltävät                                                                              

32. Etäopetusta                          

33. Uneton Suomessa                    

34. Isät ja pojat                          

35. Säätuomari                            

36. Tunti terapiaa                            

37. Kunniamerkki                        

38. Lehtori Nutunen                      

39. Sitkas suru                            

40. Kadotettu joulu                        

41. Sisustus auttaa                      

42. Huolestunut optimisti                

43. Kustannustoimittaja    

44. Ökyköyhät                            

45. Ansioluettelo                      

46. Riiputusta                            

47. Ilosanoma                            

48. Sopiva ajankohta                      

49. Hyvät ystävät                                

1. APUA, MINÄ RÄJÄHDÄN!      

   NAINEN: - Halloo. Tekö palvelette puhelimitse lähimmäisiänne?

   MIES: - Kyllä, mielihyvin. Miten voin auttaa?

   NAINEN: - Olen Kaija...

   MIES: - Hetkinen vain. Parempi on, ettemme mainitse mitään nimiä. Pelkkä etunimi ja ikä riittävät. Ne auttavat meitä valitsemaan teille sopivan partnerin.

   NAINEN: - Ai että ikä? Se on 74 vuotta.

   MIES: - Siis teidän ikänne? Kuulinko oikein? 74?

   NAINEN: - Näin on, valitettavasti. Oikeastaan 74 ja puoli. Täytän kesäkuussa 75. Meidän piti viettää oikein upeat synttärit yhdessä mieheni kanssa, koska olemme samanikäiset. (Niiskutusta).

   MIES: - Jaaha, jaaha. Eikö niistä tulekaan mitään?

   NAINEN: - Tauno lähti nuoremman naisen matkaan. Se Heinosen leski täytti viime kuussa 70 vuotta. Minä onneton vein sille lutkalle oikein ruusunkin. Onneksi alennusmyynnistä ja kitukasvuisen ruppanan. Sellainen se on itse, se Sal…

   MIES: - Pyydän, ettette mainitse nimiä. Haluamme asioiden pysyvän hyvin hienotunteisella tasolla. Saanko tiedustella, mihin tarvitsette palveluksiamme?

   NAINEN: - Eikö se ole aivan päivänselvää? Mies lähti ja minä olen niin yksinäinen ja onneton. (Niiskahdus).

   MIES: - Älkäähän nyt rouva hyvä. Soititte aivan oikeaan paikkaan. Meidän tehtävänämme on lohduttaa surevia ja särkyneitä sydämiä.

   NAINEN: - Kiitoksia, olen niin kiitollinen jokaisesta myötätunnon murusestakin.

   MIES: - Meiltä saatte hellyyttä ja rakkautta oikein roppakaupalla. Minkälaisia palveluja olette lähinnä ajatellut?

   NAINEN: - Luulin, että kysymyksessä on vain tällainen kahdenkeskinen jutustelu.

   MIES: - Tietysti sekin käy, mutta jos haluatte tavata ystävänne oikein luonnossa ja henkilökohtaisesti, voimme järjestää senkin vaivattomasti ja tyylikkäästi.

   NAINEN: - Ai että mitä? Minulla oli korvaleikkaus juuri äskettäin, joten en...

   MIES: - MEILLÄ ON KAIKENLAISIA PALVELUJA! TAPAAMISIA!

   NAINEN: - Ei tarvitse silti huutaa. Selvä ääntäminen riittää. Vaihdoin luurin vasempaan korvaan. Siis että tapaamisia? Pastorinko kanssa?

   MIES (hieman hölmistyneenä): - Ei se toimenkuva ole niin tärkeä näissä hommissa. Pääasia on, että kyseisellä henkilöllä on ihmisten käsittelytaitoa. Meillä on auttajia jokaisesta ammattikunnasta, melkein. Kotirouvista ylilääkäreihin ja...Pastoria en muuten löydä tästä meidän luettelostamme. Onko se teille nyt niin kovin tärkeätä?

   NAINEN: - On se, koska pappi kai lähinnä parhaiten osaisi käsitellä minua ja ongelmiani. Olen kokeillut aikaisemminkin ja todennut sen varsin hyväksi ja vapauttavaksi kohtaamiseksi.

   MIES (yhä takellellen): - Kas kun tästä ei löydy yhtään pappia, ei edes diakonia, ei lukkaria, ei haudankaivajaa eikä munkkia.

   NAINEN: - Ei missään nimessä munkkia. Olen harras luterilainen.

   MIES: - Ei huolta, koska sellaista meillä ei olekaan täällä töissä. Tietysti yritämme palvella asiakkaitamme parhaan taitomme mukaan. Vaalilauseemme on asiakkaan tyytyväisyys. Palvelun tulee olla hintansa väärtti.

   NAINEN (säikähtäneenä): - Maksaako tämä jotakin? Minulla on vain kansaneläkkeeni, kun se roisto tyhjensi lähtiessään pankkitilimme.

   MIES: - Kaikkihan tässä maailmassa maksaa, ja mitä laadukkaammasta hommasta on kysymys, sitä hintavampaa se on. Ja tasomme on ensiluokkaista, siitä voitte olla varma.

   NAINEN (alakuloisena): - Luulin, että tämä olisi ilmaista. Olemme mieheni kanssa koko ikämme maksaneet huikeita veroja sekä valtiolle että seurakunnalle. Sen pitäisi riittää yhden ihmisen osalle.

   MIES: - Meitä puolestaan ei valtio avusta penninkään vertaa. Ei myöskään kunta eikä seurakunta.

   NAINEN: - Voisitteko millään antaa edes hiukankaan alennusta normaalihinnasta? Lentokoneissakin saan matkustaa seniorilipulla.

   MIES (alkaen jo hieman kyllästyä): - Minulla ei oikeastaan…öhöm…ole valtuuksia tinkiä hinnoista. Ne ovat tosin ohjehintoja, mutta silti varsin kiinteitä. Tietysti, jos tiedustelisin asiaa firmamme  omistajalta, hän saattaisi tehdä poikkeuksen tällaisessa erikoistapauksessa. Tarkoitan…öhöm…tätä erittäin ei kun sangen ei kun melko korkeata ik...öhöm...äänne. Anteeksi yskänpuuskani. Oikeastaan asia on niin, että meidän pitäisi pyytää teiltä ekstrakorvausta, koska ammattitaitoisellakin auttajalla saattaa olla hieman vaikeuksia teidän tyydyttämisessänne. Ilahduttamisessanne.

   NAINEN: - Lohdutusta ja mielenrauhaa minä haen. Pysykää asiassa, nuori mies. Kuka se teidän pomonne muuten on?

   MIES: - Kuten jo sanoin, tämä toiminta on hyvin hienovaraista. Emme yleensä paljasta työntekijöittemme emmekä asiakkaittemme nimiä. On karvaita kokemuksia mustasukkaisista aviopuolisoista. Jopa avo-sellaisista. Sitoutuminen on yllättävän sitkeätä.

   NAINEN: - Eikö kirkkoherra Mutikainen sitten olekaan teidän pomonne?

   MIES: - Teillähän on ihan päähänpinttymänä nämä hengenmiehet. Meillä ei sellaisia listalta löydy. Mutta lääkärihän sopisi hyvin, jos saanen suositella. Varsinkin tämä tohtori Musto...öhöm..., joka on erikoistunut vanhusten hoitoon. Hän on tosin vasta 66-vuotias, mutta teillä voisi silti synkata hyvin.

   NAINEN: - Hoitoalan edustaja passaisi erinomaisesti. Täytyykö sen nyt välttämättä olla mies? Miksei joku nainen?

   MIES: - Ai te olette kaikkiruokainen, siis sellainen bi-bi-bi-, tarkoitan hm.

   NAINEN (jo hiukan närkästyneenä): - Mikä ihmeen pi-pi-pi? Tuntuupa tämä nyt vaikealta. Emme ole lainkaan päässeet asiaan. Olen räjähtämäisilläni ja te vain vatkutatte noista ammateista. Tarvitsen apua ja heti tällä punaisella minuutilla. Teillä tuntuu olevan miellyttävä ääni. Miksette te voisi helpottaa minun oloani?

   MIES: - Totta kai minäkin. Se todella kuuluu valtuuksiini, ainakin näin puhelimitse. Jotta kuitenkin pääsemme paremmin vauhtiin, kuvailen hieman itseäni. Olen keskimittainen ja minulla on atleetinvartalo. Tässä ammatissa täytyy todella pitää huolta kunnostaan ja ulkonäöstään. Minulla on tumma kihara tukka, hiukan jo harmaata ohimoilla, mutta se juuri tekee minusta niin charmikkaan. Olen 47-vuotias ja silmäni ovat ruskeat. Aikaisemmin minulla oli viikset, mutta vaimoni ei…öhöm…ja...

   NAINEN: - Voi kissan viikset teidän puheripulianne. Aloittakaa oitis auttaminen ja lohdutus älkääkä pulisko tyhjää. Minua niin alkaa itkettää, kun paine yhä vain nousee. Ooh. Minun täytyy oikein kädellä pidellä...(Niiskutusta).

   MIES (uteliaana): - Niin pidellä? Mitä paikkaa?

   NAINEN: Sydänalaani tietenkin. Välillä myös päätäni, koska sitä alkaa pian särkeä.

   MIES (lisputtaen imelästi): - Kyllä se siitä helpottaa, kultaseni. Pikku pupujussukkani. Saanhan käyttää hellittelynimityksiä? Se nimittäin suuresti edesauttaa asiakkaan rentoutumista ja mielihyvää.

   NAINEN: - Mielihyvä tästä on kaukana. Ettekö kuullut tai ymmärtänyt, että mieheni on jättänyt minut nelikymmenvuotisen onnellisen avioliiton jälkeen. Auttakaa minua, nyyh nyyh.

   MIES: - Vastahan me aloittelemme. Kuunnelkaa nyt tarkkaan, kun ääntelen ja äännähtelen. Tottahan luuri on siinä parempikuuloisessa korvassanne?

   NAINEN: - On se. Aloittakaa sitten. Minusta jokin virren pätkä tai lause raamatusta toisi suurta huojennusta tähän tuskaani.

   MIES (keskeyttäen maiskutuksensa ja tuhinansa): - Mitä te tarkoitatte? Mihin te oikein olette halunnut soittaa?

   NAINEN: - Siihen palvelevaan puhelimeen, jonka numero komeilee joka ikinen viikko lehtien palstoilla. Kuka te sitten oikein olette?

   MIES: - No jaa, me hoidamme sellaisia intiimejä palveluja noissa fyysisissä asioissa.

   NAINEN: - Ai että hierontaa?

   MIES: - Sitä myös, sitä myös, aina tarpeen mukaan.

   NAINEN: Ahaa, sisarellani Hiljalla on jatkuvaa kolotusta lonkassa, vaikka hän on vasta vähän yli kahdeksankymmenen. Täytyypä antaa tämä numero hänelle.

   MIES (ähkäisten kuuluvasti): - Eikö teillä olisi joitakin nuorempia sukulaisia? Vaikka pojanpojantyttäriä? No ei auta, jatketaan. Siis keskitytään nyt kunnolla ja kuunnelkaa minua: pusi pusi, nam nam, pikku söpöliini.

   NAINEN: - Minusta tuntuu, että tarpeeni jäävät teidän käsissänne tyydyttämättä. Minä...

   MIES: - Eivät koskaan jää. Meillä on vuoden takuu, ja kukaan ei ole vielä tähän mennessä valittanut, paitsi ne ahdasmieliset aviosiipat. Se loukkaa meidän kunniaamme ja työmoraaliamme, jos asiakas tekee reklamaation jo ennen kuin käsittely on päässyt edes kunnolla vauhtiin.

   NAINEN: - Parasta meidän on lopettaa. Laskua on minulle kyllä turha lähettää. Täytyykin valita numero varmuuden vuoksi uudestaan. Missä se nyt onkaan? Seurakuntamme palveleva puhelin...Kas tässä. Ahaa, taisi ollakin väärä numero. Anteeksi ja hyvästi.

2. HIILLOSTETTUA JA LOISTEELLA

   NAINEN: - Halloo. Teilläkö hoidellaan niitä grillaushommia?

   MIES: - Niinkin voisi tietysti sanoa, jos haluaa laskea tuollaista hevoshuumoria. Miten voin palvella?

   NAINEN: - Olemme kokeilleet monien firmojen palveluja eikä yhdessäkään yrityksessä ole tullut tyydyttävää vastinetta toiveillemme eikä rahoillemme. Voitteko te taata palveluittenne laadun?

   MIES: - Kyllä vain. Työskentelytapamme ovat ajanmukaiset ja tulosvastuu lyö leimansa kaikkeen toimintaamme. Laitteet ovat uudenaikaiset ja vasta testatut. Suuretkin määrät hm ruumiita tulevat asianmukaisesti käsiteltyä. Huolimattomuutta emme salli työskentelymme missään vaiheessa.

   NAINEN: - Jopa kuulostaa aivan satumaisen täydelliseltä. Toivottavasti emme joudu pettymään. Teidän vastuullanne olisi  nimittäin melko suuret määrät materiaalia, jos nyt tässä kauppoihin pääsemme. Suurin osa grillauksesta olisi määrä tapahtua teidän tiloissanne.

   MIES (ihmetellen): - Kaikkihan se yleensä meillä suoritetaan. En ymmärrä...

   NAINEN: - Odottakaahan nyt, sillä selitän asian vähän päästä yksityiskohtaisemmin, mutta ensin puhuisin käsittelytavoista. Siis, kypsennyksen pitää sitten olla aivan tasaista. Tuote ei saa jäädä liian raa´aksi. Jotkut tosin suosivat medium-tyyppistä lihaa. Veren pitää tihkua ja maistua. Se tietysti takaa mureuden. Hammastikkuja ei silloin kulu liikaa.

   MIES (kummissaan): - Mikäli nyt oikein ymmärrän, te epäilette, että käyttämämme kuumuus ei ole riittävä. Siinä erehdytte. Sillä astemäärällä kärventäisi vaikka kokonaisen härkälauman, jos sallitte hieman karkean vertauksen

   NAINEN: - Tämä kuulostaa hyvältä ja härkävertaus on varsin osuva. Kunhan ei ole hullua nautaa. Hah hah.

   MIES (synkän alakuloisesti): - Hah hah.

   NAINEN: - Missään tapauksessa materiaali ei saa kuivettua karstaiseksi käppyräksi, kuin muumioksi. Se olisi omiaan pilaamaan nautinnon vierailtamme.

   MIES: - Niin, nautintoa on monenlaista. Emme halua pilata sitä keneltäkään. Tosin...

   NAINEN: - Perheeni puolesta haluan vielä erityisesti tähdentää, että otamme suurimman osan annoksista valmiina ja jäljelle jäävien kilojen grillauksen hoidamme itse.

   MIES (epäröiden): - Ai itse?

   NAINEN: - Juuri niin. On suuri ilo ja omaisia yhdistävä tekijä, kun koko suku saa osallistua pariloimiseen ja grillaukseen. Ehkä halstraukseenkin. Kuumaa hommaa, etenkin helteellä, mutta vilvoittava uima-altaamme kutsuu juhlavieraitamme virkistävään syleilyynsä.

   MIES: - Jaaha? Omaisenne eivät nähtävästi ole aivan murheen murtamia. On tietysti helpotus, jos kärsivä rakkaamme pääsee pois täältä tuskien maailmasta. Ymmärrän.

   NAINEN: - Minä en puolestani oikein ymmärrä vihjauksianne. Ette suinkaan vain ole grillattavien puolella? Ei uskoisi teidän ammattikunnastanne löytyvän kasvissyöjiä.

   MIES: - Enhän minä, enhän minä sellaisiin...

   NAINEN (touhukkaana): - Olemme jo kauan ilolla odottaneet tätä hetkeä, jolloin saamme juhlia yhteistä suurta tapahtumaa. Määräsimme jo talvella päivänkin. Heinäkuun alkuun, jolloin kesä on hehkeimmillään, ja ulkoilmajuhlat takuulla onnistuvat. Tosin tulipalon vaara on väijymässä suviseen aikaan, mutta mieheni veli on palopäällikkö, joten hän on luvannut ottaa valvonnan omiin luotettaviin kämmeniinsä. Ei huolen häivääkään.  

   MIES: - Onko se tosiaan sallittua? Epäilen suuresti. Onko teillä siis omakotitalo vai tapahtuuko se hm grillaus kerrostalon pihalla?

   NAINEN (ylpeänä): - Oma on talo ja tiilestä tehty. Koko alueen upein. Akseli ei nuukaile. Siksi hän suostuikin tähän suurjuhlaan minun mielikseni. Totta kai meillä on lupa puuhata pihallamme mitä lystäämme. Naapureita varoitamme sitten ajoissa savusta. Oikein tietokoneella präntätyllä lappusella. Toivottavasti tuuli on suotuisa ja puhaltaa kaiken katkun sen inhottavan ökyrikkaan Karlssonin paraatipuolelle.

   MIES: - Sanoitte, että päiväkin on jo monta kuukautta aikaisemmin päätetty. Miten se on mahdollista? Eihän tuota tärkeätä ja lopullista hetkeä kukaan ihminen voi tietää. Senhän tietää vain isä taivaassa.

   NAINEN (tomerana): - Ja minä ja meidän Akseli, kun sen sille kerroin. Sellaisen päivän voi totisesti itse määrätä. Minä ainakin voin. Järjestelin ja suunnittelin. Soittelin puheluita tärkeille henkilöille ja monistin papereita. Pitää vain päättää ja panna toimeksi eikä sumeilla. Tiedotin asiasta jo helmikuussa Floridaan asti. Sieltä tulevat kaukaisimmat vieraamme.

   MIES: - Eivätkö sukulaisenne olleet ihmeissään ja paheksuneet ehdotonta ratkaisuanne? Täällä Suomessa siitä vasta keskustellaan. Onhan tietysti totta, että esimerkiksi Floridassa myös kuolemanrangaistus on yhä voimassa, joten elämän väkivaltainen päättäminen ihmisen toimesta ei ainakaan Amerikan serkuillenne ole vieras ajatus. Mutta...

   NAINEN: - Mitä te nyt taas höpisette? Taasko te palaatte siihen elämän kunnioittamiseen? Ei tässä mitään filosofioita kaivata. Asiaan.

   MIES (ryhdistäytyen ja asiallisella äänellä): Aivan oikein. Voisimmeko nyt neuvotella hinnoista?

   NAINEN: - Hyvä on. Onko teillä mitään paljousalennusta, kun kysymyksessä on useampi ruho ja melkoinen kilomäärä?

   MIES: - Luulin, että kysymyksessä oli vain yksi vainaja.

   NAINEN: - Hih hii. Olettepa te lystikäs. Vainaja. En minä kuuna päivänä ole pistänyt mitään elävää suuhuni, paitsi simpukoita ja ituja. No niitä edesmenneitä, hah hah, tarvitaan ainakin neljä. Kolme valmista ja se yksi raakana. Grilliimme ei mahdu enempää, vaikka on meillä kerran ollut kokonainen porsaskin kärventymässä.

   MIES: - Onko perhettänne kohdannut jokin suuri onnettomuus vai miksi teillä on neljä vainajaa?

   NAINEN: - Teidän hallussannehan ne ruhot ovat. En kai minä niitä ole ollut lahtaamassa. Oletteko te humalassa koko mies? Meillä on suuret grillijuhlat tiilitalomme pihalla. Samalla Lupposten sukukokous. Onko se ollenkaan lihakauppias Vainikaisella?

   MIES: - Anteeksi nyt. Kyllä tämä taitaa olla väärä numero. Tämä on kaupungin krematorio ja me tuhkaamme täällä vainajia.

3. JOKINÄKYMÄ

   NAINEN: - Halloo, teiltäkö voi ostaa niitä maapaloja?

   MIES: - Meiltä juuri. Kaikenkokoisia ja -muotoisia. Esittelykierros järjestetään käden käänteessä. Minkälaista tonttia olette kaavaillut?

   NAINEN: - Ei kovin suurta, mutta silti viihtyisää ja kauniilta paikalta. Jokinäkymä olisi suotavaa.

   MIES: - Jaa että jokinäkymä, vaikka kukapa sitä enää katselisi tai tietysti omaiset kun käyvät rakkaintaan helssaamassa.

   NAINEN: - Mitä omaisista on väliä. Saitoja ja itsekkäitä joka iikka. Itseäni minä tietysti ajattelen. Olen aina pitänyt vedestä. Vietin lapsuuteni saaristossa.

   MIES: - Ehkä meillä joki johonkin kohtaan näkyykin, ainakin periskoopilla, ikään kuin taisteluhaudasta. Höh höh, anteeksi, laskin vain leikkiä. Mikä kaupunginosa teitä kiinnostaisi?

   NAINEN: - Jostakin sieltä kolmannen hautausmaan tuntumasta. Veljelläni on talo heti hautuumaan kiviaidan takana. Rauhallista eivätkä naapurit ole meluamassa.

   MIES: - Mitä naapureihin tulee, pystymme takaamaan sataprosenttisen rauhan. Mitä nyt sukulaisia joskus käy, mutta hekään eivät tule öiseen aikaan. Eivät häiritse asukkaitten unia.

   NAINEN: - Tämäpä kuulostaa hyvältä. Onko siellä vielä vapaita paikkoja?

   MIES: - On ihme kyllä, vaikka tämä on erittäin suosittua seutua. Honkametsää ja kauniisti hoidettuja nurmikoita. Suorastaan loisteliaita kukkaistutuksia.

   NAINEN: - Jaa että nekin ovat jo valmiina. Sepä helpottaa minua. Jäin nimittäin juuri leskeksi ja minun on ihan pakko luopua tilavasta kodistani. Liian paljon siivoamista. Rankat puutarhatyöt eivät myöskään olisi mieleen enää tällä iällä. Minkälainen perhe siinä on ennen asunut? Hekö sitä kauppaavat?

   MIES: - Se on ollut saman suvun omistuksessa jo vuosisadan, siis viime vuosisadan, alusta lähtien. Monessa sukupolvessa.

   NAINEN: - Miten perijät raaskivat luopua noin hienosta ja vanhasta paikasta? Paljon muistoja ja historiaa.

   MIES: - He ovat vain joutuneet muuttamaan ulkomaille asti eivätkä jaksa sieltä käsin huolehtia omaisuudestaan. Tuskin koskaan enää palaavat synnyinseudulleen. Se vapautui kuin ihmeen kaupalla viime kuussa. Kehotan teitä tekemään ostotarjouksenne mahdollisimman nopeasti, koska kysyjiä varmaan tulee aivan jonossa. On jo alustavasti tiedusteltukin. Nykyihmiset varautuvat tuollaisiinkin asioihin ajoissa.

   NAINEN: - Niin niin, pakko sitä on miettiä tulevaisuuttakin. Tehdä itse elintärkeät ratkaisunsa, ettei joudu viettämään loppuikäänsä missä hyvänsä loukossa.

   MIES: - Ikä on jo silloin itse asiassa loppunut, vaikka eihän sitä tiedä, mitä kaikkea tulevaisuus sisällään pitää. Ei se sielunvaelluskaan tunnu minusta mahdottomalta.

   NAINEN: - Miellyttävää kuulla, että tuossakin ammatissa löytyy syvällisesti ajattelevia filosofeja eikä vain pinnallisia rahanahneita juppeja.

   MIES: - Tässä ei nyt pelata omaan pussiin. Täytyy ottaa huomioon useampienkin ryhmien etu. Haluaisitteko lähteä katsastamaan paikkaa?

   NAINEN: - Onpa hyvä palvelu, kun oikein esittelemäänkin olette valmiita. Ensin kuitenkin tiedustelisin, onko siinä tontilla mitään rakennelmaa ja onko se hyvässä kunnossa?

   MIES (miettii hetken aikaa): - Rakennelmaa? Mitä te sillä tarkoitatte? Harvoin kai Suomessa on mitään rakennusta tai sitä muistuttavaa näillä tonteilla. On tosin joskus, pieni kivimökki tai torni. Kyllä tämä ainakin on pelkkä tontti. Kivetkin korjataan pois, joten uusi omistaja saa suunnitella kaiken aivan alusta ja oman makunsa mukaisesti.

   NAINEN: - Onhan se hienoa ja tärkeätäkin nuoremmille, mutta minua hirvittäisi ruveta rakentelemaan mitään vaativampaa tässä iässä. On jo niitä vaivojakin, ikäihmisellä.

   MIES: - Itsellennekö te tätä havittelette?

   NAINEN: - Totta kai itselleni ja omaan käyttöön. Mikä olisi hintataso?

   MIES: - Kaikkine ylimääräisine kuluineen se olisi, tjaa…x euroa.

   NAINEN: - Hyvänen aika kuinka huokeata. Tässä täytyy olla jotakin mätää. Haistan heti kaiken pilaantuneen, koska mieheni oli kalakauppias. Onko siihen edes rakennusoikeutta? Eikö sille ole omaa tieosuutta? Onko se suon tai vanhan kaatopaikan päällä? Saastevaurioita taikka myrkytyksen vaaraa? Ongelmajätteitä? Mitä tämä tarkoittaa? Kuulkaapas nuori mies, minä en ole tyhmä enkä narutettava.

   MIES: - Älkäähän nyt hermostuko. Tämä on aivan laillista. Maapala ei ole kovin suuri. Te pelkäätte saastumista, mutta tämä seutu on toiminut hautausmaana jo pari sataa vuotta. Se on hiekkamaata. Valvonta on tiukkaa. Koskaan ei ole valitettu, että jotakin saastuttavaa olisi päässyt vuotamaan pohjavesiin tai ympäristöön.

   NAINEN: - Entistä hautausmaatako te minulle kauppaatte?

   MIES: - Ei toki entistä. Tietenkin nykyistä. Hautapaikkaahan te olette meiltä ostamassa, mikäli oikein ymmärsin?

   NAINEN: - Vai hautuumaalleko te olette minua kyyditsemässä. En minä vielä niin raihnainen ole. Myyn suuren omakotitaloni ja haluan pienen sievän huvilan ja palstan rauhalliselta ja arvostetulta esikaupunkialueelta. Miksette jo aikaisemmin sanonut, että numero on väärä? Turhaa rahan tuhlausta koko tämä lätinä. Hyvästi.

4. KADONNEITA KULLANMURUJA

   NAINEN: - Halloo. Teiltäkö voin tiedustella kadonneita?

   MIES: - Täältä juuri. Olemme erikoistuneet sekä kadonneitten etsintään että säilytykseen.

   NAINEN: - Ai siis säilytykseenkin? Kuinka kauan pidätte sellaista etsintäkuulutettua hallussanne?

   MIES: - Riippuu koosta ja iästä, sillä ruokinta on kallista. Hoitoaikaan vaikuttaa myöskin se seikka, onko kysymyksessä vaarallinen ja hankalasti käsiteltävä yksilö. Yleensä pidämme niitä täällä korkeintaan pari kuukautta. Voisin tarkistaa hallussamme olevat eksyneet. Kuinka pitkä aika on kulunut lemmikkinne katoamisesta?

   NAINEN: - Jaa että oikein lemmikki. Se retale on ollut karkuteillä vasta viisi päivää. On tällaista ennenkin sattunut, mutta aina on routa porsaan kotiin tuonut.

   MIES: - Jaaha, minäpä kirjoitan muistiin. Teiltä on siis kadonnut porsas?

   NAINEN (vihaisena): - Sika se on. Oikein iso karju. Äkäinen ja vaikeasti kotona pidettävissä. Alan jo kyllästyä koko olioon. Silti olen tottunut siihen ja ehkä jollakin tavalla rakastankin sitä. Joten, voisitteko auttaa minua?

   MIES: - Tottahan toki. Tarvitsen tietysti tarkat tuntomerkit.

   NAINEN: - Isokokoinen. Musta kähärä karva kuin apinamiehellä. Joka puolella. Leukapartaa, ja sekin on yhtä kiharaa ja takkuista.

   MIES: - Entä silmät? Kuinka niitä tahtoisitte kuvata?

   NAINEN: - Mustat, kiiltävät ja kiimaiset. Aina tiirailemassa joka nartun häntäpäätä. Oikea häntäheikki.

   MIES (huolellisesti raapustaen muistiin): - Siis u-r-o-s.

   NAINEN: - Luulee ainakin olevansa. Kerskuu ja uhoaa sitä miehisyyttään, vaikka taitaa todellisuudessa olla pelkkä ruuna.

   MIES: - Ai hevonenko se onkin? Vai poni?

   NAINEN: - Älkää olko näsäviisas. En nyt oikein siedä ala-arvoista huumoria. Nyt on tosi kysymyksessä. Minulta menee hermot tässä epävarmuudessa. Ettei vain olisi mitään onnettomuutta tapahtunut?

   MIES: - Tuskinpa sentään, jos kyseessä on terve ja valpas yksilö. Sellainen osaa livahdella turvallisesti ajoneuvojen välitse. Ei kunnon autoilija muuten ehdoin tahdoin aja minkään elollisen päälle. Ei edes oravan. En minäkään. En edes hiiren. En edes henno mustaa niljaista etanaa murskata rattaitten alle. Uh.

   NAINEN: - Antakaahan sen eläinopin luennon jo olla, vaikka niljainen etana kyllä herättää minussa tiettyjä mielikuvia. Joskus se oli jopa miellyttävää. Hohhoijaa niitäkin aikoja. No niin, etsikää kadonnut ja toimittakaa viipymättä minun haltuuni.

   MIES: - Nimi vielä. Se on tärkeätä tätä otusta pyydystettäessä. Mitä nimeä se tottelee?

   NAINEN: - Valitettavasti se ei tottele minua enää ollenkaan. Olen yrittänyt kasvattaa ja jopa kurittaa, vaikka se taitaa olla nykyään oikein lailla kielletty. Useimmiten kutsun sitä seuraavalla tavalla: Köntys, Nahjus, Möhry ja Kalle.

   MIES: - Asia hoituu. Henkilökuntamme on silmä tarkkana ja itse teen vielä tiedusteluja poliisiasemilta ja muualtakin. Voisiko olla mahdollista, että Kallenne on poistunut kaupungista?

   NAINEN: - En usko, ellei ole saanut liftiä jonkun hempukan autossa tai tarakalla. Se on suuri ja lihava ja laiska kävelemään. Melkein hihnasta saa vetää, että saa sen iltakävelylle.

   MIES: - Ulkoiluttaminen on tärkeätä kenelle tahansa. Annatteko sen toisinaan juosta vapaana?

   NAINEN: - Etupäässä se liikkuu omin päin. Käy jopa yksinkin ulkona, koska ei huoli minua mukaansa. Sen tähden se taas katosikin. Käyttää väärin vapauksiaan.

   MIES: - Tiedätte kai, että lemmikkejä ei saa pitää irrallaan kaupungissa. On omistajan oma syy, jos hän huomaa turhaan huutelevansa rakkaansa nimeä.

   NAINEN (haikeana): - Turhaan, niin turhaan. Oi. Muutimme vasta pari kuukautta sitten kaupunkiin, joten en tunne täkäläisten kaikkia sääntöjä.

   MIES: - Uusi laki määrää, että kaikki jätökset on korjattava talteen. Pitää olla muovipussi ja pieni lapio mukana.

   NAINEN: - Mitkä kumman jätökset?...Ai juu, joskus siltä jää pieniä tumppeja nurmikolle. Se vain johtuu siitä, etten anna sen kieräytellä tumppejaan sisätiloissa. Yskittää se katku.

   MIES: - Juuri niitä hm tumppeja tai pötkylöitä minä tarkoitankin. Meiltä voitte muuten kysyä kaikkea mikä mieltänne askarruttaa. Olemme täysin omistautuneet asiakkaittemme palveluun. Ilomielin ja asiantuntemuksella.

   NAINEN: - Kiitos, tämä ilahduttaa ja lohduttaa. Olette siis perehtynyt tällaisten kroonisten karkulaistenkin sielunelämään.

   MMIES (innostuneena): - Varmasti olemme. Kysykää vain jotakin, ihan vain kokeeksi.

   NAINEN: - Sitä kyllä haluaisin tiedustella, että miksi se on niin karkaavaista sorttia. Voisiko jonkinlainen neuvonta ja opastus olla paikallaan, jotta se paremmin viihtyisi kotosalla?

   MIES: - Kasvatukseen ja ohjaukseen uskomme sataprosenttisesti. Minkälaista koulutusta tämä Kalle on saanut?

   NAINEN: - Ei paljon mitään. Kansakoulukin jäi kesken.

   MIES (nauraen kohteliaasti): - Olettepa te vitsikäs. Huumori auttaa helpottamaan mielipahaa vaikeittenkin ongelmien kohdatessa. Voisin suositella teille ja Kallelle monenlaista kurssitoimintaa. Ei liian vaativaa näin aluksi.

   NAINEN: - En oikein laskisi häntä yksin niille kursseille. Liian paljon kiusauksia.

   MIES: - Ette missään tapauksessa saakaan lähettää sitä yksin minnekään. Koulutus tapahtuu aina pareittain. Te ja Kalle yhdessä. Yhdessä se onnistuu. Opettaja vain neuvoo ja auttaa, jos tulee vaikeuksia käsittelyssä.

   NAINEN: - Tämä kuulostaa hienolta. Yhdessä. Sitähän perheneuvojatkin aina korostavat. Parisuhdeterapiaa. Pelkään vain, että kaikki on jo myöhäistä. Se ikä. Ei vanha koira opi istumaan, sanotaan.

   MIES: - Älkäähän nyt hyvä ystävä masentuko. Pitää olla kasvatusoptimismia. Toivorikas ja positiivinen. On tietenkin totta, että pinttyneitä tapoja on myöhemmin hiukan hankalaa karsia. Jos viulunsoittaja tottuu pitelemään soitintaan väärässä asennossa, koko ura saattaa kariutua siihen. Asentoa ja otetta on vaikeata korjata myöhemmin.

   NAINN (mietteliäänä): - Näin on sempalot. Asento ja ote ovat tärkeitä. Tylsää kun aina sama asento ja ote lipsuva kuin hyytelöllä. Ei saa olla liian ronski eikä liian lepsu.

   MIES: - Juuri niin, te olette hyvin päässyt jyvälle perusasioista kasvatuksessa. Ei liian ankara, mutta ei myöskään turhan veltto. Johdonmukainen ja ystävällinen. Palkita pitää pienistäkin muutoksista hyvään suuntaan.

   NAINEN: - Olen saattanut olla liian ankara Kalle-reppanaa kohtaan. Kadun sitä nyt ja parannan tapani. Se oli tottunut huonoille tavoille jo äitinsä kodissa.

   MIES: - Ette siis aloittaneetkaan yhteiseloanne, kun Kalle oli aivan poikanen?

   NAINEN (nauraen): - Ei toki mikään poikanen. Täysikäinen ja kokenut. Minusta se oli suhteellemme vain hyväksi. Olisi ollut raskasta ottaa hoteisiinsa keskeneräistä, vielä penikkataudista kärsivää kaveria.

   MIES (hiukan huolestuneena): - Tässä saattaa olla ongelmanne ydin. Hoivasuhde pitäisi aloittaa mahdollisimman nuorena. Heti kun vieroitus emosta on tapahtunut. Silloin lemmikkinne olisi kuin tyhjä taulu, jolle voitte itse kirjoittaa säännöt ja toiveet, mutta ehdottomasti vain hellällä kädellä ja rakkaudella.

   NAINEN: - Sen äitikin oli jo kauhea tyyppi. Luonnevikainen. Ja sisar  oikea piru. Olisi pitänyt uskoa vanhempieni varoitusta, että siitä suvusta ei lähde mitään hyvää eikä kunnollista.

   MIES: - Totta puhutte. Teidän olisi ehdottomasti pitänyt vaatia sukutaulu ensin nähtäväksi. Vikuroiva luonne voi olla jo geeneissä. Seuraavan kerran olette tässä suhteessa varovaisempi.

   NAINEN: - Seuraavaa kertaa ei tule. Vedän rekeni loppumetreille asti, kunnes kuolema meidät erottaa. Niin olen päättänyt ja pyhästi luvannut.

   MIES: - Kunnioitettavaa, mutta älkää olko liian ankara itsellenne. Kalle saattaa lähteä tästä maailmasta paljon ennen teitä. Parasta vain totuttautua siihen ajatukseen. Ehkä silloin tulette kestämään yksinäisyytenne paremmin ja voitte jo ajatella uuttakin ystävää.

   NAINEN: - Onhan Kalle jo melko iäkäs, mutta niinhän se yleensäkin on, että naisväki elää vanhemmaksi.

   MIES: - Onko teillä siitä tietoa, onko Kallella jälkeläisiä? Mahtavatko ne olla yhtä hankalia kasvatettavia?

   NAINEN (suutahtaen): - Minä en hänen jälkeläisistään piittaa. Saattaa niitä olla kotikylällä. Sekasikiöitä. Pyh.

   MIES: - Eikö Kallenne olekaan ihan puhdasrotuinen?

   NAINEN: - Kaikkea kanssa. Puhdasrotuinen laiskuri ja ärhentelijä ja kylillä juoksija. Siinä ainoa puhtaus, mitä hänestä löytyy. Ei edes leukaparta pysy puhtaana. Rasvassa ja tahmassa. Ihan yököttää, kun se tulee ovelle vastaan ja kurkottautuu antamaan minulle tervetuliaispusua. Olen nimittäin aika pitkä nainen.

   MIES: - Annatteko Kallen nousta seisomaan ovesta tulijaa vasten? Se on kielletty kaikissa kirjoissa. Tekeekö se sitä muillekin kuin teille?

   NAINEN: - Vain näteille ja alle viisikymmenvuotiaille naisille. Olen huomautellut asiasta, mutta eihän se usko. Itsepäisen nartun uppiniskainen poika.

   MIES: - Haluatteko hyvän neuvon? Olen havainnut sen toimivaksi. Kun tulette seuraavan kerran ovesta ja Kalle nousee teitä vastaan, jopa yrittää käpälöidä teitä, astukaa heti sen varpaille. Ei liian runnovasti, mutta niin että se tuntee pienen kivun.

   NAINEN: - Auttaako se muka? Sääliksi muuten kävisi, koska sillä on paha vaivaisenluu.

   MIES: - Vaivaisenluu? En ole kuullutkaan mokomaa näissä hommissa, mutta olkaa huoletta, varmasti se auttaa. Näin sitä opitaan uusia tapoja. Muutaman kerran se vielä yrittää entisiä metkujaan, mutta varpaille astuminen muistuu mieleen, ja niin Kalle pysyy kurissa ja nuhteessa. Pyrkiikö se myös nuolemaan teitä?

   NAINEN (hihittäen): - Pyrkii se. Hulluinta on, että se yrittää työntää kielensä minun suuhuni.

   MIES (kauhistellen): - Sitä ette saa missään nimessä sallia. Ei myöskään kasvojenne nuolemista eikä kuolaamista. Ette voi tietää, mitä paikkoja Kalle on kaduilla ja puistoissa käynyt nuuskimassa.

   NAINEN (häpeillen ja harmistuneena): - Ei kai sentään…? Hyi, kuinka te nyt tuollaisia sanoja käytätte?

   MIES: - NUUSKIMASSA minä sanoin.

   NAINEN: - Kuulin jo. Saattaa olla että nuuskimassakin. Naisen tuoksu, se on niin kiihottavaa joittenkin mielestä. Yök.

   MIES: - Voisitteko vielä harkita sitä koulutusta, jos nimittäin Kallenne vielä löytyy? Vaativiakin kursseja meillä on tarjolla. Punainen Risti opettaa kaksikkoja etsimään kadonneita, esimerkiksi metsään tai tunturiin eksyneitä ihmisiä.

   NAINEN (epäröiden): - Kuulostaa aika vaikealta.

   MIES (rohkaisten): - Ei mitään syytä huoleen, sillä aivan aloittelijatkin ovat pystyneet saamaan vihiä vaikkapa hoivakodista  karanneesta vanhuksesta. Mikä ilo kummallekin, sekä teille että Kallelle, kun olette voineet tehdä jotakin hyvää lähimmäistenne auttamiseksi. Suosittelen lämpimästi. Reipasta liikuntaa pimeässä metsässä otsalamppu kiiluen. Jännittävää. Se yhdistää pareja aivan kummasti.

   NAINEN: - En nyt oikein tiedä, että pimeässä metsässä ja pakkasessa. Tuskin Kallekaan siitä tykkäisi. Vaikka voisihan se olla terveellistä hänen liikakiloilleen.

   MIES (tiukasti): - Oletteko todella päästänyt Kallen lihomaan? Millaista ravintoa käytätte?

   NAINEN: - Se hyvä puoli siinä roikaleessa ainakin on, että se on kaikkiruokainen. Syö mitä vaan eteen työntää.

   MIES: - Voi voi teitä. Nyt olette aivan hakoteillä. Eihän Kalle ole mikään sika. Ei sille saa syöttää mitä hyvänsä, eikä missään nimessä raakaa lihaa. Siitä se juuri saattaa tulla vihaiseksi.

   NAINEN: - Tosi on. Raaka liha tekee Kallesta aina kiukkuisen.. Haukkuu minua ja mulkoilee rumasti.

   MIES: - Siinäs sen nyt näitte itsekin. Onhan se hiukan kallista, mutta teidän pitäisi hankkia kaupasta varta vasten Kallelle soveltuvaa ravintoa. Valmista ja purkkeihin pakattuna.

   NAINEN: - Ei se voi sietää purkkiruokaa eikä eineksiä. Mamman itse valmistamaa sen olla pitää. Suolaista, rasvaista ja paljon mausteita.

   MIES: - Ihme että Kallenne on enää ollenkaan hengissä. Pyytäkää kaupasta esitteitä. Sitä varten on muuten ihan erikoisliikkeitäkin. Kaikenlaisille lemmikeille.

   NAINEN: - En minä todellakaan ole aavistanut, että Kallen ruokkiminen voisi olla noin pulmallista. Melkein kuin syöttäisi kettuja tarhassa taikka Korkeasaaren hirvieläimiä. Tai ylettömästi  pullistuvia akvaariokaloja.

   MIES: - Haluan sittenkin hieman vetää länkiä kaulaan siinä koulutusasiassa. Se saattaa joskus olla kaksiteräinen miekka. Nimittäin jos aloitatte kurssituksen kovin myöhään. Kouluttajan pitää olla kokenut ja luotettava. Kalle voi tulla suorastaan hermostuneeksi liiasta opetuksesta. Huomaa, ettei pärjää muitten kanssa ja rupeaa kokemaan alemmuuskomplekseja. Yksityisopetus voisi olla parasta teidän tapauksessa, mutta se on tietysti kallista.

   NAINEN: - Olen kanssanne ihan samaa mieltä, ettei koulutus ole ainoa autuaaksi tekevä asia maailmassa. Niin suurta haloota kuin sen puolesta pidetäänkin. Tiedän kaksikin korkeasti koulutettua miestä, toinen on korkeamman oikeuden tuomari ja toinen on psykiatri, jotka työkseen hakkaavat vaimojaan. Koulutettuina vain tietävät, mihin voi mäiskiä ettei näy.

   MIES: - Tästä tulikin mieleeni, että onko Kalle väkivaltainen ja vaarallinen? Ajattelen nyt lähinnä työntekijöittemme turvallisuutta. Pureeko se tai raapii?

   NAINEN: - Tekee kaikkea sitä, varsinkin jos on menopäällä. Naispuoliset toimihenkilönne ainakin ovat vaarassa. Kyllä se yrittää, mutta eihän sillä seiso.

   MIES: - Joo joo, olette siis huomannut tuonkin asian. Tiedän toki sellaisistakin tapauksista, vaikka kyllä se on minusta hurjan  väärin, jos lemmennälkäiset naiset käyttävät viatonta ja avutonta luontokappaletta himojensa tyydyttämiseen.

   NAINEN: - Kalle ei ole viaton eikä avuton. Patalaiska vaan. Enkä minä ole sitä hyväkseni käyttänyt. Se on minun. Ikiomani. Oikein paperilla vahvistettu omistusoikeuteni, mutta eihän se Kalle sitä muista eikä usko.

   MIS: - Haluaisin vielä varoittaa teitä yhdestä asiasta. Jos Kalle löytyy, säilytämme sitä siis vain kaksi kuukautta. Sen jälkeen poliisi saa hoitaa tehtävänsä.

   NAINEN (huolestuneena): - Mitä Kalle-rukalle tapahtuu?

   MIES: - Se päästetään vehreämmille laitumille.

   NAINEN (kauhistuneena): - Tapetaanko Kalle?

   MIES: - Valitettavasti niin käy. Joko ampumalla tai piikillä. Aivan kivuttomasti. Lemmikkinne tuskin edes huomaa, mistä luoti tai piikki tuli. Ei sen tarvitse kauan kärsiä.

   NAINEN: - Nyt te huiputatte minua. Sellaisia miehet ovat. Katalia roistoja. Ei Suomessa sentään ihmisiä poliisin toimesta murhata. Eihän meillä ole kuolemanrangaistusta törkeämmistäkään rikoksista kuin vaimonsa luota karkaamisesta.

   MIES (hämmentyneenä): - Anteeksi nyt, kyllä tämä taitaa olla väärä numero. Meidän laitoksessamme hoidetaan eksyneitä lemmikkieläimiä. Hyvää päivänjatkoa.

5. HAUTAKAIKUJA

   NAINEN: - Uh.

   MIES: - Haloo? Onko se Vainakoskella? Haloo?

   NAINEN (inisevällä ja tukkoisella äänellä): - O-on...nn.

   MIES (lempeästi): - Täällä puhuu Mauno Marsulaakso aivan naapurista, B-rapusta nimittäin. Huomasimme juuri, että teillä on sattunut se ikävä tapaus, joten lämmin osanottoni.

   NAINEN: - Ääh.

   MIES: - Aivan äkkiäkö hän sitten lähti?

   NAINEN: - Äkkiä?

   MIES: - Vaikka varmaan olimme kaikki jo siihen varautuneet. Olihan tohtori Vainakoskella jo tuota ikääkin.

   NAINEN: - Niin?

   MIES: - Emme halua olla tunkeilevaisia, mutta ajattelimme tässä vaimon kanssa, että tulisimme tuomaan teille pienen kukkavihon näin niin kuin vanhan naapuruuden merkeissä. Jo yli kaksikymmentä vuotta samassa pihapiirissä.

   NAINEN: - Jaa, uh.

   MIES: - Hänhän ehti sentään täyttää jo 94 vuotta...

   NAINEN: - Ni-iin.

   MIES: - Ja niin oli pirteä loppuun asti. Viime viikollakin rupattelimme keinun luona. Kuulo vain oli mennyt heikoksi, muuten aivan reipas mies.

   NAINEN: - Täh?

   MIES: - Yllätys tämä oli meillekin, mutta kun huomasimme, että lippu oli aamulla puolitangossa, teimme heti oikeat johtopäätökset,

että...

   NAINEN: - Tjaa?

   MIES: - ...että niin vain Vainakoskikin on lähtenyt sinne taivaan kotiin. Sopisiko teille, rouva Vainakoski, että tulemme puolen tunnin päästä surunvalittelukäynnille?

   NAINEN: - Ai?

   MIES: - Siis näkemiin puolen tunnin kuluttua. Toivotan teille voimia tässä surussanne.

   NAINEN (voipuneella äänellä): - Kii-iitos, mutta öh voisitteko tulla vasta kolmen kieppeillä, että vaimokin ehtii takaisin kaupasta?

   MIES: - Vaimoko? Ettekö olekaan rouva Vainakoski?

   NAINEN (niiskuttaen ja köhien): - Olen Vainakoski itse puh, mutta tuo köhä öh öh on vienyt äänen käheäksi, joten tshii… ymmärrän, että erehd...

   MIES: - Voi, anteeksi, väärä numero.

6. OMATUNTO TIUKILLA

   NAINEN: - Sielun selvitys ry, Ainikki Neuvonen puhelimessa. Miten voin palvella?

   MIES (hätääntyneenä): - Tarvitsen kiireellisesti apua. Menehdyn näihin sieluntuskiin. Itsesyytöksiin. Raskaaseen tunnontaakkaan. Minä voi voi.

   NAINEN: - Ottakaa vain ihan rauhallisesti. Selostakaa nyt perusteellisesti, mikä mieltänne painaa. Olen varma, että selviämme tästä kriisistä yhdessä. Siis ensinnäkin, kuka olette ja mitä teette työksenne?

   MIES( vetäen raskaasti henkeä): - Olen Usko Kirkas, sotilaspastori. Palasin juuri rintamalta, aivan etulinjasta. En kestä enää, auttakaa minua.

   NAINEN (kärsivällisesti ja tyynnytellen): - Älkäähän nyt, tällainen on aivan yleistä. Työskentelitte keskellä sodan kauhuja ja herkkä mielenne reagoi ylikierroksilla. Oletteko ennen joutunut vastaavanlaiseen tilanteeseen? Taisteluihin nimittäin.

   MIES: - Vaikka kuinka monta kertaa. Olen toiminut sotilaspappina jo yli kaksikymmentä vuotta. Kaikissa mahdollisissa rytäköissä, joita isänmaani, supervaltio, on joutunut velvollisuudentuntoisesti hoitamaan. Koko maailman kannustamana taikka ilman ymmärtämystä.

   NAINEN: - Ja nyt vasta olette päätynyt paniikkiin?

   MIES: - Niin, koska aikaisemmin en ole niin perusteellisesti paneutunut asiaan. Syihin ja seurauksiin. Haavoituin lievästi jalkaan ja olen sen vuoksi joutunut lepäilemään, lueskelemaan ja miettimään ongelmiani.

   NAINEN: - Voisitteko kuvailla minulle joitakin niistä kipeimmistä solmukohdista? Esimerkiksi että minkä koette erittäin vaikeaksi?

   MIES (huokaillen): - Kun nuoret viattomat sotilaat, nuo rakkaat poikani, kääntyvät luottavaisina puoleeni ja hakevat minulta sielunhoitoa ja lievitystä pelkoihinsa, huomaan, etten osaakaan auttaa heitä. Etupäässä heillä on kahdenlaista pelkoa ja ristiriitaa.

   NAINEN: - Kuten?

   MIES: - Ensinnäkin he pelkäävät kuolevansa. Nuoria miehiä, monella perhe kotona odottamassa, kun puoliso ja isä on käymässä puolustussotaa kaukana maan rajojen ulkopuolella, jopa 15000 kilometrin päässä toisella mantereella. On siinä stressiä kerrakseen.

   NAINEN: - Kykenettekö rauhoittamaan heitä?

   MIES: - Melko usein. Kuvailen heille sitä taivaan ihanuutta, jonne he pääsevät suoritettuaan uskollisesti velvollisuutensa isänmaata ja uskontoa kohtaan.

   NAINEN: - Kaunista. niinhän muslimitkin lupaavat sotapojilleen välittömän pääsyn paratiisin iloihin, jos he kaatuvat taistelussa tai suorittavat itsemurhaiskun.

   MIES (närkästyneenä): - Älkäähän nyt sotkeko asioita. Vääräuskoiset eivät pääse muualle kuin helvettiin, siitä olen varma. Väärä oppi ja väärä jumala. Lisäksi tiedätte varsin hyvin, että itsensä tappaminen on suuri synti. Sotilaittenhan tehtävä on muitten ihmisten toimintakyvyttömiksi tekeminen ja itsensä varjeleminen viimeisen päälle.

   NAINEN: - Mainitsitte, että nuorukaisilla on kahdenlaista pelkoa.

   MIES: - Juuri niin, ja se toinen pulma on se, että he jo etukäteen kauhistelevat, etteivät he millään pysty surmaamaan vihollisia. Minun täytyy oikein hartaasti rukoilla heidän kanssaan, jotta he pääsisivät eroon noin epäisänmaallisesta tunteesta.

   NAINEN: - Onnistuuko se?

   MIES: - Välillä paremmin, välillä huonommin. Sotilaamme ovat palkkasotureita, ja he myöntävät, etteivät tekisi sitä hommaa mistään muusta syystä kuin rahasta. Nuori perhe kasvamassa, ymmärrättehän?

   NAINEN: - Niinpä niin, suuret mafiapomotkin sanovat, että kaikella on hintansa. Kun he värväävät palkkamurhaajia, heidän täytyy kärsivällisesti odottaa ja nostaa tarjouksiaan ja...

   MIES (ärtyneenä): - Mennäänpäs taas asiaan. Yleensä miehistömme on alemmista yhteiskuntaluokista. Varakkaammat vanhemmat pitävät huolen, etteivät heidän perillisensä joudu noin vaaralliseen tehtävään. Supervaltamme nykyinen puolustusministeri ja varapresidenttikin väistivät aikoinaan Vietnamin sodan, joten nyt sitä puhtia riittää.

   NAINEN: - Ehkä he kieltäytyivät aseista pasifistisista syistä?

   MIES: - Ei sinne päinkään. Kunnon miehiä he olivat, mutta kotirintamalta löytyi tärkeämpiä kampanjoita. Joskus olen aivan toivonut, että armeijaan palkattaisiin vankilakundeja. Silloin se omatunto ei olisi niin tiukkapipoinen, ja nuorukaiset voisivat rennosti heilutella aseitaan, oikein Villin Lännen tyyliin.

   NAINEN: - Eivät olisi mamma ja poliisi niskaan hengittämässä.

   MIES: - Hienoa, kun tajuatte toimintamme ytimen. No pojat sopeutuvat vihdoin tähän pyhään terrorisminvastaiseen sotaan, kun he jaksavat rakkaan ja kunnioitetun presidenttimme lailla uskoa, että he saavat toimia Jumalan oikeana kätenä ja miehittää, ei kun vapauttaa sorrettuja kansoja demokratiaan ja vaurauteen.

   NAINEN: - Hm. Miksi sitten olette noin ahdistunut, kun nuorten käännyttäminen sujuu kuitenkin kohtalaisesti?

   MIES: - Siinäpä se juju onkin. Eräs kaveri kysyi minulta, olenko koskaan tappanut ihmistä. Häpeäkseni minun oli myönnettävä, etten ollut. En ollut pystynyt lopettamaan edes kissanpoikasia. Äitini hoiti senkin operaation.

   NAINEN: - Miten kaveri suhtautui vastauksenne?

   MIES: - Olin maan alle vaipua, kun huomasin, että koko porukka alkoi halveksia minua. Vilkuilivat toisiinsa ja virnistelivät avoimesti. Moittivat jopa pelkuriksi. Pyysin siirtoa toiseen joukko-osastoon, mutta huhut seurasivat perässä. Olin perusteellisesti häpäisty ja maassa.

   NAINENN (lohduttaen): - Ehkä löydätte jonkin muun työmaan,  esimerkiksi kotona seurakunnan palveluksessa.? Ei se tappaminen ainoa autuaaksi tekevä asia ole. Voi sitä isänmaata palvella muullakin tavalla.

   MIES (kiukustuen): - Mutta kun en halua. En halua lukeutua jänishousujen ja maanpetturien kaartiin. Tahdon voittaa pelkoni ja oppia painamaan vipua, pudottamaan pommin ja vielä toteamaan, että se osui maaliinsa. Katselemaan sydän ylpeydestä ja kiitollisuudesta paisuen sitä mahtavaa kuoleman ilotulistusta.

   NAINEN: - Entä jos tulee harhalaakeja? Täysin sivulliset, naiset ja lapset menettävät henkensä.

   MIES: - Sodassa on väistämätöntä, että tulee oheisvahinkoja. Se on sivuasia. Tärkeintä on, että päämäärä saavutetaan. Sitten vietämme hartaan rukoushetken ja kiitämme taivaallista isää avusta ja varjeluksesta. Ne ovat ikimuistettavia tuokioita. Ihan tippa tulee silmään niitä muistellessa.

   NAINEN: - Onnistumisen ilo ja hyvin suoritettu tehtävä, siinä eräs elämän suurimmista nautinnoista.

   MIES: - Mutta minä onneton, minä en pysty ampumaan ihmisiä enkä tulittamaan kyliä. Olen tuhon oma. Auttakaa ja päästäkää minut tästä suuresta omantunnon taakasta.

   NAINEN (epäröiden): - Asioita voi tarkastella niin monesta näkökulmasta, ja minusta tuntuu, etten oikein osaa...

   MIES: - Ette siis pysty auttamaan minua. Kaunis kiitos. Taitaakin olla epäpätevä henkilö ja väärä numero. Anteeksi!

7. IMPI NIUKKANEN

   NAINEN: - Halloo. Täällä puhuu Impi Niukkanen. Voisinko varata teiltä ajan, tuota,...käsittelyyn?

   MIES: - Millaisesta käsittelystä olisi kysymys?

   NAINEN (hämillään): - Pyytäisin tutkimusta tuolta alapään elimistä, tuota, ehkä joitakin toimenpiteitä, jos katsotte tarpeellisiksi.

   MIES: (hiukan huvittuneena): - Taidatte olla ensikertalainen laitoksessamme?

   NAINEN: - Niin olen enkä ole käynyt koskaan missään muuallakaan. Olen ollut terve eikä tarvetta ole ilmennyt. Olen aika arka. Pelkään käsittelyä ja kipuja.

   MIES: - Ymmärrän, ymmärrän oikein hyvin. Olemme aikaisemminkin joutuneet tekemisiin vastaavanlaisten luonteitten kanssa. Jopa miehetkin saattavat olla uskomattoman ujoja ja häveliäitä.

   NAINEN: - Miehetkö? Käykö teillä miehiäkin?

   MIES: - No tottahan toki. Onhan heilläkin se, se alapää. Hehhee.

   NAINEN (pitäen taukoa): - Minä...

   MIES: - Halloo. oletteko vielä siellä? Älkää ihmeessä katkaisko puhelua. Olette soittanut juuri oikeaan paikkaan. Meillä on hienotunteisuutta ja asiantuntemusta.

   NAINEN: - Onhan siinä sitten aina kuitenkin joku nainen läsnä?

   MIES: - Kyllä sekin järjestyy. Miestäkö olitte muuten ajatellut käsittelijäksenne?

   NAINEN: - En tiedä, ehkä. Pääasia, että hän on varovainen ja taitava. Pelkään kauheasti. Tämä on ensimmäinen kerta. Olen neitsyt. (Ahdistunutta puhinaa).

   MIES: - Olemme varautuneet kaikkeen. ME emme ole ensikertalaisia. Kauhistuttavaa ajatellakaan jotakin kovakouraista ja itsekästä pojanhujoppia näihin hommiin. Nopea suoritus ja toisen kärsimyksistä viis. Ei edes huolehdita jälkilöylyistä.

   NAINEN: - Sittenkään en nyt oikein tiedä. Jospa vielä miettisin.

   MIES: - Älkää turhia huolehtiko. Neitsyet ovat itse asiassa hyvinkin haluttua tavaraa. Meillä on melkoinen valinnanvara, jotta saamme teille mieleisenne hm käsittelijän. Hellävaraisen ja hillityn.

   NAINEN: - Mutta jos se koskee?

   MIES: - Saattaa se pikkuisen kirpaista, niin kuin puudutuspiikki hammaslääkärillä. Eihän sekään nyt aivan sietämätöntä ole, vai mitä?

   NAINEN: - Ei tietenkään, vaikka kyllä minä hammaslääkärille menoakin jännitän päiväkaupalla jo etukäteen. Voisikohan tässä toimenpiteessä käyttää ennalta jotakin pientä huumausta? Minulta poistettiin umpisuolen lisäke viisi vuotta sitten, ja minulle annettiin esilääkitys. Se rentoutti kovasti.

   MIES: - Parasta esilääkitystä olisi kyllä lasillinen kuplivaa samppanjaa.

   NAINEN: - Ei kauhistus, ei alkoholia. Minulla on sellainen vakaumus.

   MIS: - No onhan sitä muitakin rentouttavia aineita, jotka kuuluvat suorastaan lääketieteen puolelle. Kun pääsette nautinnon makuun, ette enää muistakaan pieniä kivun tunteita. Alku aina hankalaa, lopussa lal-lal seisoo.

   NAINEN: - Tahtoisin niin mielelläni uskoa teitä. Älkää nyt vain loukkaantuko sanoistani, mutta tällainen minä olen. Heikko ja vajavainen.

   MIES: - Niinhän me kaikki. Kyllä se tästä. Minkä ajan teille varaamme? Sopisiko jokin päivä jo tällä viikolla? Tässä olisi vapaata esimerkiksi torstaina.

   NAINEN: - Voi ei, niinkö pian? Minun täytyisi saada tottua ajatukseen ja jotenkin henkisesti valmentautua.

   MIES: - Jättäkää se meidän huoleksemme. Olen jo valinnut teille sopivan tyypin. Mikä olikaan ikänne?

   NAINEN: - Neljäkymmentäyksi.

   MIES: - Kas vaan, miten sattui hyvin. Se teille luontuva kaveri on hiukan yli neljänkymmenen, mies parraudessaan. Ei teillä ole hätäpäiviä hänen käsissään. Kokenut ja tottunut puuhastelemaan juuri neitsyitten parissa. Ilmoitatte vain hänelle toiveenne ja ne toteutuvat heti paikalla kuin sadussa. Te olette prinsessa ja prinssi herättää teidät pitkästä alakuloisesta horroksestanne aivan uuteen maailmaan ja kokemuspiiriin. Turvallisesti.

   NAINEN: - Ehkä minä sitten varaan sen torstain. Sopisiko jo aamupäivällä, kun iltasella minulla on se raamattupiiri. Minun vuoroni on toimia alustajana ja esitelmäni on vielä kesken. Se kertoo syntisestä naisesta.

   MIES: - Me emme ota mitään kantaa moraalikysymyksiin. Sallimme asiakkaallemme melkein mitä vain. Yksi ehdoton nyrkkisääntö meillä kuitenkin on: Hengenvaaraan ei saa joutua eikä pysyvää ruumiinvammaa pidä tuottaa kummallekaan osapuolelle.

   NAINEN (kauhistuneena): - Olisiko sitten mahdollista, että siihen tutkimukseen kuolee?

   MIES: - Ei toki, ei meidän menetelmillämme. Erilaisia välineitä tietenkin käytämme, kipua tuottaviakin, mutta esimerkiksi asiakkaan sitomisesta olemme joutuneet tyystin luopumaan. Tapahtui hieman villiintymistä, ja höm homma alkoi riistäytyä käsistä. Erotimme heti sen työntekijän. Selvästi luonnevikainen ja lähimmäiselleen vaarallinen.

   NAINEN (yhä huolestuneena): - Onko sitten mahdollista, että joudun jonkun psykopaatin käsiin? Luulin, että teidän ammattikunnassanne on vain terveitä ja tasapainoisia ihmisiä.

   MIES: - Niinhän se onkin. Valvontamme on tiukkaa. Ei teillä ole mitään vaaraa. Sanoinhan jo, että tiedän teille soveltuvan kumppanin. Takaan hänen terveytensä ja tasapainoisuutensa. Olen itsekin häntä kokeillut. Fyysiset tarkastukset ovat meillä säännöllisiä ja tarkoituksenmukaisia. Ei tarvitse pelätä tartuntoja.

   NAINEN (onnettomana): - Voiko niistä välineistä saada tartuntojakin?

   MIES: - Tietysti, jollei niitä ole kunnolla desinfioitu. Ihmiset ovat samoin käyneet läpi tarkan syynin. Voi olla, että välineitä ei noin ensikertalaisen kanssa kannata ruveta kokeilemaankaan. Luonnon menetelmä on parasta.

   NAINEN: - Mitä se taas pitää sisällään?

   MIES (naurahtaen): - Minusta tuntuu, että te pilailette kanssani, mutta mennään leikkiin mukaan. Sopeutumiskyky on kullan arvoista tässäkin ammatissa. Käsittely voidaan siis suorittaa ihan sillä hoitohenkilön omalla tavaralla, heh heh. Tajusitteko?

   NAINEN: - Jaa, ehkä. Jaa, että siis sormin tietysti?

   MIES: - Nekin voivat osoittautua liian koviksi ja satuttaviksi.

   NAINEN: - Siis jotakin pehmeätä? Ihan vain pehmeätä. Kuin samettia tai maailman pehmoisin untuvapallo. Eihän sellainen voi sattua, eihän?

   MIES: - Ei liian pehmeätä, sillä ei siitä hommelista silloin mitään tule, mutta älkää ihmeessä miettikö tuollaisia asioita. Jättäkää yksityiskohdat meidän huostaamme. Me tunnemme alan ja keinot. Ja tilanteeseen ja tyyppiin soveltuvat porat. Häh häh.

   NAINEN: - Miksi minulla on yhä vain niin hutera olo? Jos sittenkin käytettäisiin pientä puudutusta? Lupaattehan sen minulle?

   MIES: - Sen ratkaisee käsittelijä. Enhän ole itse edes nähnyt hm alapäätänne. Mistä vitus...anteeksi, minä tietäisin kuinka kovasta vastuksesta on kysymys? Onko se vain kuin ohkainen muovikalvo vai osoittautuko se sitkeäksi kengänanturaksi? Teidän pitää luottaa meihin.  

   NAINEN (kauhean hämillään): - Olen jostakin lukenut, että tällaisen, tällaisen käsittelyn vuoksi sitä imm...imm...kalvoa ei tarvitse edes puhkaista.

   MIES (kiihtyneenä): - Jopa on aikoihin eletty. Voi hemmetti, mutta haluaisinpa jo itse ryhtyä puuhaan kanssanne. Olen tullut aivan uteliaaksi. Tällaista hoidettavaa ei meillä aikaisemmin ole ollutkaan. Olette suoranainen haaste.

   NAINEN (innostuneena): - Voi ihanko totta? Voisitteko te tosiaan itse tehdä sen minun hyväkseni? Olettehan varmasti pätevä, vai mitä? Minusta tuntuu, että tunnen teidät jo siksi hyvin, että uskaltaisin heittäytyä teidän osaaviin käsiinne.

   MIES: - Parasta on olla innostumatta liikaa. On meilläkin työvuorot, joista on pidettävä kiinni, ettei pääse syntymään valituksia ammattiyhdistykselle. Siis torstaina kello kymmeneltä? Passaako? Osoite on Kirkkokuja 3 B, kolmas kerros. Ovessa lukee: YKSITYINEN.

   NAINEN: - Hyvä on, kiitos. Vielä yksi kysymys jos sallitte.

   MIES (rykien jo hiukan kiireisenä): - Olkaa hyvä. Minulla alkaa pian työmaakokous, jossa luennoidaan turvaseksistä. Sellainen informaatio on pakollista tässä meidän vaativassa ammatissamme. mutta aivan lyhyeen kysymykseen ehdin kyllä vastata.

   NAINEN: - Jos sittenkin käyttäisitte nukutusta. En tietäisi koko asiasta mitään ja heräisin tyytyväisenä elvytyshuoneessanne.

   MIES (loukkaantuneena): - Meillä ei totisesti ole mitään elvytyshuoneita eikä teho-osastoja. Emme ryhdy niin vaarallisiin hommiin, että asiakas tai hoitohenkilö menettää tajuntansa. Onnesta ovat jotkut vähällä pyörtyä, mutta ei siitä tilasta toipumiseen ole erikoisvälineitä tähänkään asti tarvittu.

   NAINEN: - Älkää nyt loukkaantuko, enhän minä...

   MIES (yhä kimpaantuneena): - Kuunnelkaa nyt. Toinen asia on, että mitä teidän kannattaa maksaa palkkiota, jos koko nautinto ja mielihyvä menee sivu suun. Johan sellaiseen kuluttaja-asiamieskin puuttuisi. Tuote ei alkuunkaan vastaa mainontaa eikä lupauksia. Niin ala-arvoiseen liiketoimintaan me emme totta vie sorru.

   NAINEN (lepytellen): - No ei sitten, anteeksi vain kun olen näin lapsellinen, mutta tämä on eka kerta, kun käyn gynekologisessa tutkimuksessa. Siis torstaina kymmeneltä. Osoitteen kirjoitinkin jo muistiin. Näkemiin ja kiitoksia jo etukäteen.

   MIES (hölmistyneenä): - Hei, hei, odottakaahan. Tämä on varmaankin...no nyt se perhana sulki puhelimen...väärä numero, hitto.

8. HELLÄÄ HOIVAA

   NAINEN: - Halloo, saisinko laitoksenne johtajalle?

   TYTTÖ (hento ääni sirkuttaa yli-innokkaana): - Hetkinen vain, yhdistän. Olkaa hyvä…

   NAINEN: - Onko johtaja?...Jaa, täällä puhuu rouva Rahikainen Pöllövuorelta. Hyvää päivää.

   MIES: - Päivää, päivää. Miten voin olla avuksi?

   NAINEN: - Asia koskee hoidossamme olevaa Mimmiä. Mimmi von Schwarzenbergiä, joka on varsin iäkäs. Olenkohan nyt soittanut oikeaan paikkaan?

   MIES: - Etteköhän ole, sillä joudumme etupäässä tekemisiin juuri vanhojen, sairaitten tai vammaisten yksilöitten kanssa. Voisitteko kertoa minulle, mikä tätä Mimmiä vaivaa?  

   NAINEN: - Kaikki mahdollinen. Emme jaksa enää hoitaa Mimmiä kotona ja kamppailla niitten monien ongelmien kanssa, jotka viime aikoina ovat nostaneet päätään ja synkentäneet muuten niin onnellista perhe-elämäämme.

   MIES (loksutellen myötätuntoisesti kielellään hammasvallia): - Tsa tsa da. Ai ai niitä huolia ja suruja. Yhden jäsenen probleemat koskettavat tavallisesti samalla kaikkia lähimpiämme. Kuinka suuri perhe teillä on?

   NAINEN: - Peräti kuusi henkeä: minä, mieheni, yksi poika ja kaksi tytärtä. Ja tietenkin kuudentena se Mimmi.

   MIES: - Onko teillä kodissanne tarpeeksi tilaa noin suurelle perheelle?

   NAINEN: - On kyllä. Se ei ole ongelmana. Kaikilla on oma huoneensa. Niin no, rehellisyyden nimessä on sanottava, että me asumme kyllä mieheni kanssa samassa huoneessa. Samassa sängyssä. Toden sanoakseni samalla puolella vuodetta. Tyynykin on yhteinen.

   MIES: - Onnittelen. Harvoin kuulee noin sopusointuisesta ja suorastaan epätavallisesta parisuhteesta. Ihan kateeksi käy. Kauanko olette olleet naimisissa?

   NAINEN: - Yli kaksikymmentä vuotta, mutta haluaisin nyt puhua tästä ongelman aiheuttajastamme.

   MIES: - Tietenkin, anteeksi välikysymykseni, mutta ne saattavat viedä asiaa eteen päin sitten myöhemmässä käsittelyvaiheessa. Tarkoitan, kun tulee kysymys tärkeistä ratkaisuista. Olkaa hyvä ja jatkakaa.

   NAINEN: - Kas niin, Mimmi liikkuu vielä aivan näppärästi, ja sehän niitten hankaluuksien aiheuttaja juuri onkin. Mimmi vaeltelee ees ja taas, karkailee ja tekee retkillään kaikenlaisia rötöksiä. Tähän asti vielä pientä ja vaaratonta, mutta pahoin pelkään, että tämä on vasta jäävuoren huippua. Alla muhii jotakin pelottavaa ja uhkaavaa.

   MIES: - Onko hän uhkaillut teitä?

   NAINEN: - Ilmeillään ja sähinällään kylläkin. Selvästi osoittaa, että me olemme liikaa ja vain esteenä hänen elämäntavalleen. Ei anna edes leikata kynsiään, joten pelkäämme, että jonakin yönä se kaivaa meiltä silmät päästä. Niin vihamielisesti se meitä tiirailee. Pakko se on lukita huoneeseensa, mutta silloin se hävityksen kauhistus vasta alkaakin.

   MIES: - Mitä silloin tapahtuu?

   NAINEN: - Niin paljon tuhoa, ettei luulisi vanhan ja pienikokoisen nartun edes sellaiseen pystyvän.

   MIES: - Mitä esimerkiksi?

   NAINEN: - Hän repii ja raapii ja pureskelee kaiken, mihin hän suinkin ylettyy. Tapetit, verhot, tyynyt, matot, vuodevaatteet, muutkin tekstiilit. Pudottelee esineitä pöydiltä ja kaappien päältä. Aukoo jopa komeroita ja turmelee kaiken mahdollisen. Myös ulostuksillaan ja virtsallaan.

   MIES: - No kappas vaan.

   NAINEN: - Eikä tämä vielä mitään. Jos häiriö edes tapahtuisi vain omassa kodissamme, mutta se riiviö karkailee pihaltamme ja käy mellastamassa myös naapureissa. Täystuho joka puolella. Pyykit se repii narulta ja tallaa märkään nurmikkoon. Nekin tahrii kakallaan ja joskus oksennuksillaankin. Oikein sinnillä yökkii ja yökkii, että saisi jotakin tulemaan.

   MIES: - Jo vain tuollainen käy naapurienkin hermoille.

   NAINEN: - He alkavat olla jo kiukkua täynnä ja uhkaavat poliisilla. Aikuisetkin nimittäin pelkäävät Mimmi-raasua, puhumattakaan pikkuväestä, ja niin lapsirakas kun se oli aikaisemmin.

   MIES: - Kuinka kauan tätä riehumisvaihetta on kestänyt?

   NAINEN: - Vajaan vuoden. Meitä surettaa kovasti, että se on kääntynyt tällaiseksi kamppailuksi, mutta emme kestä enää. Tarvitsemme apua. Mimmi terrorisoi koko tienoota. Raapii ja puree jokaista, joka lähelle ilmestyy. Irvistelee, sylkee ja sähisee. Se on aivan kuin riivattu.

   MIES: - Tässä on jo kysymys mielenterveydellisestä ongelmasta. Oletteko käyttänyt Mimmiä lääkärissä?

   NAINEN: - Olemme kokeilleet sitäkin, mutta huomasimme, että jos se pumpataan niin täyteen rauhoittavaa lääkettä, että se nukkuu koko päivän, vain silloin rauha säilyy. Eihän Mimmiä voi sellaisessa tilassa pitää. Siinä jää syömiset ja juomisetkin hoitamatta. Laihtuu ja kärsii.

   MIES: - Totta se on. Jossakin vaiheessa täytyy täysjärkisten aikuisten jo käsittää missä on raja. Milloin on syytä ryhtyä jämäkämpiin toimenpiteisiin. Jo Mimmin itsensäkin kannalta.

   NAINEN: - Kiitos kun ymmärrätte minua noin hyvin. Lapsemme suhtautuvat nuivasti kaikkiin sensuuntaisiinkin ehdotuksiin, että Mimmin joutuisi lähtemään kodistamme. He ovat sittenkin kovasti kiintyneet hoidettavaamme. Ja onhan Mimmillä valoisatkin hetkensä. Hyvän aterian jälkeen ja jos sitä jaksaa helliä, silittää ja hieroa hartioista.

   MIES: - Huomiota se varmaan kaipaakin, mutta minulla on pitkän kokemukseni perusteella sellainen käsitys, että teidän tapauksessanne maaliviiva jo häämöttää. Valitettavasti. Tuokaa Mimmi tänne jonakin päivänä, niin minä tutkin hänet ja sitten katsotaan, mikä on hoidokkinne kohtalo.

   NAINEN: - Ettekö voisi jo näin puhelimessa päättää, että otatte sen hoitoonne? Ryhdytte heti hommaamaan hänelle paikkaa laitoksessanne?

   MIES: - Hoitoonko te olette Mimmiä aikonutkin? Epäilen suuresti sen onnistumista.

   NAINEN: - Minä olen koko ajan luullut, että te hoidatte tällaisen vaikean tapauksen loppumetreille asti. Huolella, hellästi ja asiantuntevasti. Niin vähän kärsimystä kuin mahdollista. Täytyyhän teillä olla sellaiset lääkkeet ja tilat, ettei Mimmi pääse karkailemaan eikä tuottamaan vahinkoa ihmisille eikä tavaroille.

   MIES: - Valitettavasti emme pysty täällä pitkäaikaiseen hoivaamiseen. Pari kolme vuorokautta vielä menettelee, mutta pitkäaikaista hoitopaikkaa emme voi näissä tiloissa antaa. Suurissa kaupungeissa saattaa olla sellainenkin mahdollisuus, kun vain perhe jaksaa maksaa.

   NAINEN (hätääntyneenä): - Hyvänen aika. Olen ymmärtänyt mahdollisuutenne aivan väärin. Myönnän, että Mimmi on varsin hankala tyyppi, mutta täytyyhän hänelle jostakin löytyä katto pään päälle. Ehkä te voisitte mainita minulle nimiä ja osoitteita?

   MIES: - Rouva hyvä. Puhun nyt aivan suoraan, vaikka se voi tehdä kipeätä. Mimmi on ollut teille rakas, mutta jokaisessa perheessä koittaa hetki, jolloin rakkaimmastaan pitää luopua. Me teemme tämän luopumisen teille mahdollisimman helpoksi.

   NAINEN: - Mitä tarkoitatte?

   MIES: - Ensin annetaan herkullinen ateria. Se on ennemminkin perheenjäsenten vuoksi, ettei heille tulisi huonoa omaatuntoa radikaalista ratkaisustaan. Sitten...

   NAINEN: - Mitä sitten tapahtuu?

   MIES: - Sen jälkeen annamme ensin rauhoittavan piikin. Ja sitten sen lopullisen. Vahvan annoksen suoraan sydämeen. Mimmi ei takuulla ole tuntenut mitään muuta kuin sen ensimmäisen pienen pistoksen. Onhan sitä kai paarmakin joskus päässyt puremaan.

   NAINEN (kauhistuksesta kähisevällä äänellä): - Oletteko te aivan järjiltänne? Tiedän, että Suomessakin keskustellaan armokuolemasta, mutta olen ymmärtänyt, että se lähinnä vielä tarkoittaa sitä, että loppuvaiheessa annetaan kyllä kipulääkkeitä, mutta varsinaisiin hoitotoimenpiteisiin ja leikkauksiin ei enää ryhdytä. Tähänkin tarvitaan lupa. Potilaalta itseltään tai...

   MIES: - Käsittääkseni Mimmi ei pysty mitään lupaa antamaan. Tämä on teidän asianne. Onhan tässä nyt sentään vähän eri asiasta kysymys kuin jonkun kansalaisen elämän ennenaikaisesta lopettamisesta.

   NAINEN (raivoissaan): - Te raakimus. Te murhaaja. Te ette tunne Mimmiä. Vaikka hän nyt onkin noin hankala, hän on ollut meille ylettömän rakas. Palvellut meitä jo toisessa sukupolvessa. Hän totisesti ansaitsee, että hän saa viettää viimeiset hetkensä arvokkaasti ja hellässä hoidossa.

   MIES (rauhoitellen): - Totta kai ansaitsee. Emme me mitään julmureita ole. Luontokappalettakin pitää kunnioittaa. Se kuuluu jo lääkärin etiikkaamme. Antakaahan kun selitän...

   NAINEN (yhä kiihtyneempänä): - Kun äitini kuoli niin liian varhain, Mimmi oli minulle kuin toinen äiti. Samoin hän on hoitanut kaikki lapsemme. Mimmi ansaitsee ihmisen arvoisen kohtelun vanhoilla päivillään. Mimmihän on ihminen! Hänhän on meidän vanha kotiapulaisemme.  

   MIES: - Yhym…anteeksi, vallan väärä numero.

9. TIPALAN TYTÖT

   NAINEN: - Halloota, onko se ravintolassa, siellä Saarassa?

   MIES: - On kyllä. Hyvää päivää, miten voin palvella?

   NAINEN: - Minun tehtäväkseni on tullut suunnitella illanvietto vanhojen muistelusten merkeissä. Sain ravintolanne nimen jostakin ja tiedustelisin nyt, että järjestättekö te myös tällaisia yksityistilaisuuksia?

   MIES: - Totta kai järjestämme. Kuinka suuresta seurueesta on kysymys?

   NAINEN: - Meitä on yksitoista henkeä. Ehkä ainoastaan kymmenen, jos Alma ei ehdi toipua sappileikkauksestaan. Ai niin, ja yritimme myös saada entisiä opettajiamme mukaan, mutta se osoittautui liian vaikeaksi.

   MIES: - Sepä ikävää. Ovatko he lähteneet pois paikkakunnalta?

   NAINEN: - Ovat, ja useimmilla heistä on leposijansa neljännellä hautausmaalla. Yksi on enää elossa, meidän taitava matikan opettajamme, joka myöhemmin väitteli tohtoriksikin jonkin diff-diff-tieteen alalta.

   MIES: - Sepä hienoa. Pääseekö hänkin mukaan?

   NAINEN (haikeana): - Pääsee jos päästetään ja tulee jos muistaa. Hän on jossakin hoitolaitoksessa. Terävä nainen. No niin, kysyisin vielä, että olisiko teillä antaa jotakin kabinettia käyttöömme?

   MIES (hieman viivytellen): - Onhan meillä niitäkin, mutta tuskin niin suurelle joukolle. Teidän täytyisi pistäytyä niissä hm kabineteissa yksitellen, siis vuoron perään.

   NAINEN: - Sepäs kummallista. Kun oli mieheni kanssa hiippakunnan sosiaalityöntekijöitten kokouksessa, meille oli varattu ihan oma huone, vaikka väkeä oli yli viisikymmentä henkeä.

   MIES: - Pidettiinkö tuo tilaisuus meidän ravintolassamme?

   NAINEN: - Ei kylläkään. No se oli eri paikka. Meidän täytyisi siis istua ravintolan puolella. Käyn varsin harvoin yleisissä ruokailutiloissa, mutta minulla on se käsitys, että niissä saattaa olla hieman rauhatonta. Melua ja sopimattomasti käyttäytyviä vieraita. Jopa päihtyneitä.

   MIES: - Meillä on kyllä todella tiukka valvonta. On kaksikin järjestysmiestä yhtä aikaa, tosi suuria gorilloja. Vahtivuoro vaihtuu aina tunnin väliajoin, jotta kaverit jaksavat olla skarppina. Poliisiakin joudumme joskus vaivaamaan, mutta onneksi vain viikonloppuisin. Minä viikonpäivänä olitte suunnitellut kokouksenne pidettäväksi?

   NAINEN: - Keskiviikkoiltana. Kello kahdeksastatoista lähtien. Emme voi olla kovin myöhään. Olemme kaikki sangen iltaunisia.

   MIES: - Katsotaanpas, mutta pelkäänpä, ettei ravintolamme ole vielä siihen aikaan edes auki.

   NAINEN (varsin pettyneenä): - Voi mikä harmi. Täytyykö minun soittaa jonnekin muualle? Voisitteko suositella jotakin toista yhtä arvokasta ja hienostunutta paikkaa?

   MIES: - No olkoon. Voisimme avata jo puoli seitsemältä. Olisiko se riittävän aikaista? Tekisimme tämän aivan teidän mieliksenne. Näette, kuinka joustavia olemme asiakaspalvelussamme. Suositelkaa meitä muillekin.

   NAINEN (ilahtuneena): - Varmasti. Kyllä se aika vain sopii. Kovasti kiitoksia.

   MIES: - Mistä kohdasta salia haluaisitte pöydän?

   NAINEN: - En oikein osaa sanoa. Jostakin valoisasta paikasta, koska kaikilla meillä on hieman heikko näkö, joten ruokalistan lukeminen varmasti tuottaa vaikeuksia, ainakin Lillille, jolla oli äskettäin suuri silmäleikkaus.

   MIES (myhäillen salaperäisesti): - Eiköhän se järjesty. Asetamme teidät aivan esiintymislavan viereen. Siinä on kirkas valaistus.

   NAINEN: - Ei kai sentään liian kirkas. Kyllikki saa päänsärkyä välkkyvistä valoista, televisiossakin. Emme me muutkaan halua mitään häikäiseviä valonheittäjiä. Laimi saattaisi säikähtää ja saada laakin, sillä hänelle ei ole enää hyväksi ilostua eikä järkyttyä.

   MIES: - Ei huolta, hyvä rouva. Meillä on myös kohdevalaistus mahdollista mikäli tarpeen. Muuten hämyistä ja hillittyä, mutta ruokalistan kohdalla kirkkaampaa.

   NAINEN: - Huh huh, kun tämä tuntuu vaivalloiselta. En syytä teitä, vaan itse olen niin tottumaton tällaiseen. Se olisikin ollut oikeastaan sen Alman tehtävä, mutta ne onnettomat sappikivet alkoivat möyrytä juuri huonoon aikaan.

   MIES (rauhoitellen): - Kyllä tämä tästä järjestyy, vaikka teettekin varauksenne aika myöhään.

   NAINEN: - Ei sitä liian aikaisinkaan kannata tehdä. Mieheni järjesti vastaavan illanvieton luokkatovereilleen poikalyseonsa ajoilta. Hän tilasi pöydän kuudelle hengelle kuukautta aikaisemmin, ja arvatkaapa mitä ehti tapahtua.

   MIES (kohteliaasti): - Enpä todellakaan. Kertokaa, olkaa hyvä.

   NAINEN: - Paikalle ilmestyi vain neljä lyseolaista.

   MIES: - Sehän on ihan ymmärrettävää, että peruuntumisia sattuu. Matkoja ja perhejuhlia ynnä muuta vastaavaa.

   NAINEN: - Ei sellaisista ollut kysymys, vaan kaksi luokkatoveria oli ehtinyt sillä välin jo kuolla kupsahtaa. Toinen sydänkohtaukseen ja toinen tapaturmaisesti.

   MIES: - Auto-onnettomuusko?

   NAINEN: - Ei, vaan hän putosi teho-osastolla sängystä ja löi niin pahasti päänsä, että menehtyi siihen paikkaan. Siispä ei varauksia liian aikaisin.

   MIES: - Sellaista on elämä, mutta kysyisin vielä, onko teillä joitakin erikoistoivomuksia menun suhteen? Kuinka monta ruokalajia? Lihaa, kalaa, kasviksia?

   NAINEN: - Voi olla sittenkin parasta, että tilaamme kukin mieleistämme vasta pöydässä. Melkein jokaisella tytöllä on niitä ruuansulatusvaivoja. Meeri on allerginen ihan kaikelle. Kalliimmaksihan se tietysti tulee, mutta meillä tai ainakin miehillämme on tai oli hyvät virat. Eläkkeet ovat kunnossa. Yhdellä jopa kolmet, kun se Oskari on palvellut rakasta isänmaatamme oikein kansanedustajana.

   MIES: - Kerranhan se vain kirpaisee.

   NAINEN: - Mikä niin?

   MIES: - No se rahan meno. Tästä pitää muodostua teille todella mieleenpainuva tilaisuus. Muistelette sitä sitten vielä isoäiteinäkin ja kerrotte lapsenlapsillenne, millaista oli viettää iltaa ravintolassamme.

   NAINEN: - Mehän olemme kaikki jo isoäitejä, paitsi Meeri, joka oli niin siveä, ettei päästänyt miestä lähelleenkään. Oli kai allerginen niillekin. Lapsenlapsia on yhteensä kaksikymmentäviisi, ja meitä odottavia mummuja on peräti kolme kappaletta. Lapsenlapsenlapsiakin on muistaakseni ainakin kaksi kullanmurua.

   MIES: - Onneksi olkoon. Siis valitsette annokset vasta paikan päällä?

   NAINEN: - Niin on parasta.

   MIES: - Olen vakuuttunut, että nautitte illasta seurassamme.

   NAINEN: - Mainitsitte jotakin esiintymislavasta. Olisipa teillä se Kekälän seurakunnan sekakuoro. Ne vasta laulavat kauniisti. Ihan kyyneleet tulevat silmiin, kun sitä kuuntelee. No ymmärränhän minä, etteivät he saata ravintolassa esiintyä. Liian kevytmielistä se olisikin, ainakin mieheni mielestä. Onko teillä mahdollisesti jokin muu kuoro sinä iltana?

   MIES: - No tavallaan. Musiikkia on ja joku laulaakin.

   NAINEN: - Toivottavasti ei aivan nykyaikaisia rompotuksia. Rietasta ja häpeämätöntä. Jo laulajan äänikin on törkeä ja rahvaanomainen. Emme me sellaista välitä tulla kuuntelemaan.  Liika melu on myös pahasta. Minulla on usein korvasärkyä. Kaikki turhat hälyäänet aivan viiltävät. Raitsikan jarrutus ja niin edelleen.

   MIES: - Älkää turhaan huolehtiko. Meidän yrityksessämme pidetään yllä tasoa ja tunnelmaa. Meillä ei muuten pelkästään maistella ja kuunnella. Teille tarjotaan täällä myös nautittavaa silmänruokaa.

   NAINEN: - Ahaa, kerrassaan hienoa. Kauniita kukka-asetelmia ja aistikas  sisustus. Maalauksia, vaikka vain jäljennöksiäkin, mutta joka tapauksessa hillittyä viime vuosisadan tyyliä. Sellaisesta me varmasti pidämme. Ai nyt muistankin, että eräs ystäväni kirkkomme ompeluseurasta oli käynyt ravintolassanne ja hän juuri suositteli sitä meille. Löysin sitten suurella vaivalla numeronne puhelinluettelosta.

   MIES: - Sehän on hauskaa kuulla. Lupaan, että olette aivan yllättyneitä ja otettuja sen illan tarjonnasta. Lavalla on liikettä ja vilskettä.

   NAINEN: - Onko siellä jokin kuvaelma? Voi kun ne rakkaan koulumme juhlat olivat viehättäviä. Topeliuksen satunäytelmiä taikka opettaja Mustamäen itse sepittämiä opettavaisia vuoropuheluita. Minäkin esiinnyin monta kertaa joko pupujussina tai marjapensaana.

   MIES: - Pupuja tulette näkemään meilläkin, jopa tarjoilijoina.

   NAINEN: - Ooo, sepä mielenkiintoista ja hupaisaa. Täytyypä kertoa muillekin, mikä meitä tyttökoulun entisiä oppilaita odottaa. Meitä kutsuttiin lempinimellä Tipalan tytöt.

   MIES: - Meidän sieville esiintyjillemme voisi sopia nimeksi Tipalan typyt.

   NAINEN (huolestuneena): - Jaa että typyt? En ole ennen kuullutkaan sellaista sanaa. Eivät kai ne neitoset vain ole liian vähissä vaatteissa? Oma Hanneksenikaan ei hyväksy minulle kuin leukaan asti napitetun flanelliyöpaidan.

   MIES: - Ei pelkoa, että he enää enempää riisuutuisivat.

   NAINEN; - Niin että mitä? En oikein ymmärtänyt.

   MIES (mutisten viiksiinsä): - Kun pikkuhousuja symbolisoiva Mikki-Hiiri-laastari on poistettu, ei jää enää mitään riisuttavaa, heh hehhehhee.

   NAINEN: - Anteeksi, mitä te sanoitte? En kuullut sitä viimeistä lausetta.

   MIES: - Kerroin vain, että enemmästä riisuutumisesta ei ole pelkoa.

   NAINEN (yhä miettien kuulemaansa): - Vai niin...No teenpä kuitenkin varauksemme. Ruustinna Maija Lammasvuori, Neitorinteen tyttökoulun luokkakokous vuosikertaa 1945. Sanelisitteko minulle vielä tarkan osoitteenne. Hetkinen, otan vain kynän ja paperia. Minulla jo lukee  tässä: Ikänaisten Kristillisen Yhdistyksen ravintola ”Saara”. Entä katu ja numero?...Kiitoksia paljon.

   MIES: Kiitos itsellenne ja tervetuloa ensi keskiviikkona Striptease-baariimme, jonka nimi on ”Saarat”.

   NAINEN: - Anteeksi nyt, en taaskaan kuullut sitä loppua. Osa kuulosti ihan englannilta, mutta meillä ei vielä siihen aikaan opiskeltu sitä kieltä. Liian amerikkalaista ja kevytmielistä. Mutta näkemiin keskiviikkona.

   MIES (hihittäen viiksiinsä): - Tervetuloa ja anteeksi, tämä taisi ollakin väärä numero.

10. MAAILMANHERRUUTTA    

   NAINEN (kuiskaa rouva Sigrid Salalumolle): - Joko voin aloittaa? Onko linja auki?

   SALALUMO (uuvahtaneena): Voitte toki. Sain yhteyden herra...

   NAINEN (tohkeissaan): - Hyvä tai oikeammin paha herra, minulla on teille muutama valittu lause sanottavana. Sukulaiseni joutuivat vuosikausia kokemaan sellaisia kauheuksia teidän hirviömäisen riehumisenne vuoksi, että minun on ihan pakko muistuttaa teitä niistä.

   MIES (pidättyväisesti): - Olen aina yrittänyt tehdä vain velvollisuuteni isänmaatani ja kansaani kohtaan. Jos siitä on poikinut joitakin eturistiriitoja, ei mahda mitään.

   NAINEN: - Edut ovat totisesti pahasti riidoissa keskenään. Ensinnäkin, miksi passitatte viattomia ihmisiä vankileireille ja ties mihin hirmupaikkoihin?

   MIES (puolustellen tarmokkaasti):  - En missään tapauksessa viattomia. He ovat varmasti syyllistyneet törkeisiin rikkomuksiin valtiotamme vastaan.

   NAINEN: - Kuten esimerkiksi mihin? Oliko puoleksi halvaantunut isoäitini syyllistynyt vaikkapa raakaan murhaan?

   MIES: - Ehkä ei ollut ehtinyt, mutta suunnitteli sellaista kuitenkin. Kyllä minä tunnen tuonkaltaisen porukan. Isänmaan pettureita ja salamurhaajia kaikki tyynni.

   NAINEN: - Tunsitte siis henkilökohtaisesti mummoni? Hänen nimensä oli Rakel Goldmann.

   NIES: - En tietenkään pysty tunnistamaan kaikkia nimiä. Epäiltyjen joukko oli siksi suuri.

   NAINEN: Niin totisesti, miljoonia.

   NIES: - Ei toki niin paljon, ei ainakaan vielä. Tavoitteenamme on tietenkin kitkeä mahdollisimman monta myrkyllistä rikkaruohoa isänmaamme puutarhasta, mutta virkakoneiston toiminta on sangen hidasta ja jaakeaa. Teoria toimii, mutta käytäntö takkuaa. Vanhanaikaiset laitteet ja liian pikaisesti koulutettu henkilökunta. Olemme joutuneet lisäämään poliisien määrää tuntuvasti, ja aina pääsee johonkin rakoon joku epäpätevä velttoilija.

   NAINEN: - Tosi hiturainen koneisto, koska vielä tänä päivänäkään emme tiedä, miten mummolle kävi.

   MIES: - Oletteko pyytäneet oikeudenkäyntiasiakirjoja nähtäväksenne?

   NAINEN: - Kymmeniä kertoja ja oikein hintavien asianajajien avustuksella.

   NIES (lauhkeasti): - Ovat tietenkin taas hukassa.

   NAINEN: - Tai hävitetty. Ehkä mitään oikeudenkäyntiä ei edes pidetty.

   MIES: - Totta kai on pidetty. Oikeusvaltiossa. Hävytön vihjaus. missä asutte, niin voin lähettää...

   NAINEN: - Asiakirjatko?

   MIES: - Ei vaan asianmukaiset alaiseni tarkistamaan, millaisesta maanpetturista nyt on kysymys. Siis osoitteenne, olkaa hyvä.

   NAINEN: - Tänne eivät kätyrienne käyrät kynnet ylety.

   MIES: - Mikä maa ja mikä maanosa? Meillä on tukikohtia ympäri maailmaa. Mikään ei pysy salassa. Turha teidän on mihinkään piiloutua. Löysimmehän isoäitinnekin.

   NAINEN: - Hänessä ei kyllä ollut paljon löytämistä. Hän ei ollut kätkeytynyt minnekään, vaan nilkutti hopeapäisen keppinsä varassa pääkadulla keskellä kirkasta päivää. Tuli synagogan ompeluseurasta. Pakanoille villavaatteita. Varsin vireä mummeli, vaikka oli jo yli yhdeksänkymmenen.

   MIES: - Ulkonäkö voi pettää. Susia voi olla jopa lammasten vaatteissa.

   NAINEN (loukkaantuneena): - Ei mummolla mitään lammasturkkia ollut, vaan aitoa krimiä. Äveriään pankkiirin leski.

   MIES: - Mitä hän teki siellä kadulla? Käyttäytyikö hän röyhkeästi? Karjuiko uhmakkaasti epäisänmaallisia iskulauseita hallitustamme vastaan?

   NAINEN: - Ei jaksanut edes kuiskata. Häneltä oli juuri poistettu kitarisat. Eikä ehtinyt inahtaakaan, kun teidän gorillanne jo kävivät kimppuun, iskivät käsiraudat ranteisiin ja kiikuttivat mustaan umpiautoon. Rekisterikilpiäkään ei ystävätär kerinnyt lukea. Eikä nähnyt, kun rillit olivat unohtuneet kokoussalin penkille. Huono näkö, vaikka oli vasta 85-vuotias.

   MIES: - Täytyihän siihen pidättämiseen jokin järkevä syy olla.

   NAINEN: - Ei teidän hallitsemassanne helvetissä muuta syytä tarvita kuin poikkeava ulkonäkö, esimerkiksi jos kansallisuus tai rotu ovat vääränlaiset. Kyömynenä ja suuret tummat silmät. Melko suuret niin iäkkääksi daamiksi.

   MIES: - Ehkä hänellä oli myssy silmillä tai kaulus suun edessä. Se riittää syyksi pidättämiselle. Ei tiedä, vaikka olisi pommia viskomassa.

   NAINEN: - Hyi sentään, ei toki rahvaanomaista myssyä. Kallista krimiä hattukin ja hopeasolki somisteena. Kauluksista en ole varma, koska kerran hänen kurkkunsa oli käheänä, ja kylmä viima puhalsi pohjoisesta.

   MIES (sovittelevasti): - Odotelkaa vain kaikessa rauhassa. Jos mummonne on syytön, hänet tietenkin vapautetaan välittömästi. Hetken jos  kärsivällisesti odottelette, niin...

   NAINEN: - Olemme odotelleet jo lähes kuusikymmentä vuotta. Se saa loppua tähän. Ottakaa heti selville, mitä hänelle tapahtui.

   MIES (mietteliäänä): - Tarkoitatte tietenkin, että kuusikymmentä päivää. Kyllä se minullakin joskus pätkii, heh heh, kun on niin paljon muistettavaa ja mietittävää. Ä-än-änkytänkin joskus pelkästä stressistä. Ainainen pelko salamurhaajista.

   NAINEN: - Itse olette salamurhaaja, kun ette edes paljasta uhrinne hautapaikkaa.

   MIES: - Älkää nyt kiihtykö rouva...? Niin mikä olikaan nimenne ja tarkka osoitteenne? Postinumero myös ja...ja tietenkin mahdolliset yhteydet vasemmistolaisiin liikkeisiin ja itään ja arabimaihin ja ärsyttäviin pohjoismaalaisiin sosialistiministereihin ja...

   NAINEN: Parjaatte turhaan minun isänmaatani. Sukumme on asunut täällä jo yli sata vuotta ja olemme aina hoitaneet kaikki kansalaisvelvollisuutemme ja yym…ainakin puolet veroista. Talvisodassakin setäni tappelivat ja ihkasen oikealla puolella.

   MIES: - Eli millä. Tuo muitten maitten historia on jäänyt minulle ja koko kansalleni hieman vieraaksi. Alamme pian tulla kuuluisaksi uuslukutaidottomana kansana. Hyvä kun siilitukkaiset nuoret kaverit saavat kartasta niin paljon selvää, että osaavat tiputtaa pommit oikeisiin maaleihin eli siviilikohteisiin. Tylsä opettaja ja vanhanaikaiset välineet. Liitutaulu yms. Ei ole varaa satsata opetukseen, kun kaikki virtaa aseisiin, isänmaan ja rauhan puolustamiseen.

   NAINEN: - Aina syytetään opettajia, jos oppilaista tulee rikollisia tai törppöjä. Taisi se teidän koulunkäyntinne olla muutenkin heppoista? Miten kävi arkkitehtiopintojen Valssien kaupungissa?

   MIES: - Jaa että missä ja mitkä opinnot?

   NAINEN: - Älkää nyt heittäytykö tyhmemmäksi kuin olette. Me olemme kyllä opiskelleet historiaa, se kun on kuulemma ihmiskunnan paras opettaja.

   MIES: - Oma maa on tärkeintä. Mikä on edullista meidän suurvallallemme, on hyväksi myös muille.

   NAINEN: - Miten mahtipontista ja ylimielistä. Kuinka kävikään miljoonille heimolaisilleni? Mitä onnea ja hyvää he löysivät keskitysleireistä ja kaasukammioista. Polttouhrit. Ilmakin sakeana vaarallista, mustaa pilveä.

   MIES (hölmistyneenä): - Emme me enää kaasua käytä. Sähköshokki tai myrkkypistos riittävät. Kehitysmaat ne ilmaston turmelevat käyttämällä avotulia jätteiden hävittämiseen. Turha otsonikerrosten tuhosta on suurvaltoja mollia. Me korkeintaan joskus grillaamme piknikillä.

   NAINEN: - Nyt en ihan ymmärrä, mutta se kai tarkoittaa, että olemme eksyneet pois varsinaisesta asiasta. Jos mikä on diktatuurin ja poliisivaltion merkkejä, niin juuri umpimähkäiset pidätykset, vangittujen säilyttäminen karmeissa olosuhteissa määräämättömiä aikoja sekä oikeudenkäyntien puolueellisuus tai jopa laistaminen. Sekö teistä on oikeusvaltion meininkiä?

   MIES: - Täytyyhän maamme turvallisuudelle vaaralliset yksilöt ajoissa eristää niin, etteivät totisesti enää loiki tihutöihinsä. Ainoa hyvä puoli on, että he pikku hiljaa muutenkin menehtyvät vankilaoloissamme, niissä katottomissa häkeissä paljaan taivaan alla. Polttavan auringon tai rankkasateitten armoilla.

   NAINEN: - Hyvinpä tunnette sosiaaliset tilanne. Olemme luulleet, että vankeja säilytettiin parakeissa. Ilmasto näes on aika karseaa Euroopassa.

   MIES: - Kuka on puhunut vain Euroopasta? Mainitsinhan jo, että käsivartemme ulottuvat joka ikiseen maapallomme kolkkaan.

   NNAINEN: - Ettehän te päässeet edes Moskovaan. Afrikassa vain pohjoisosaan. Onpa teillä suuruudenhulluja ajatuksia. Mitä teillä on muuten tekemistä ympäri maailmaa?

   NIES: - Me olemme rauhan apostoleja ja levitämme rehtiä  oikeudenmukaisuutta ja hampurilaisia ja muuta roskaruokaa kaikille alempiarvoisille kansoille. Jos he ottaisivat esimerkkiä meistä, ihmiskunta olisi paljon onnellisempi.

   NAINEN: - Joko teillä oli viime sotien aikana hampurilaisia? Luulin, no olkoon. Hankala meidän on päästä yhteisymmärrykseen mistään asiasta.

   MIES: - Siinä nyt olette aivan oikeassa. On uskomattoman vaikeata painostaa, ei kun saada omat edustajahuoneemme, Euroopan ja Aasian maat ynnä muut vastaan hangoittelevat typerykset yhtymään isänmaalliseen puolustussotaamme. Sinnillä panevat vastaan ja ehdottavat diplomaattisia keinoja ja neuvotteluja. Meillähän on aseellinen ylivoima. Siis mitä siinä enää kannattaa suutaan soittaa??

   NAINEN: - Tulee ihan mieleeni eräs roomalainen sotapäällikkö, joka oli valtaamassa sellaista maata, jolle oli jo annettu tietty itsehallinto. Hyökkäyksen kohteeksi joutunut kansa yritti puolustautua sanomalla: ”Itsehän te meille sääditte nämä lait.” Sotapäällikkö vastasi: ”Mitkä lait? Meillä on aseet?”

   MIES: - Juuri tuota mieltä olemme mekin. Kuka se viisas roomalainen on? Voisitteko antaa osoitteen? Muuten, täytyykin tästä lähteä antamaan ohjeita liittolaisille ja etenkin muille. Palatkoon ruotuun sellaiset liittokanslerit, jotka uskaltavat verrata toimiamme natsihallintoon. Ehkä jokin sopiva rahasumma pystyy tukkimaan sen uskalikon suun. Tai salaluoti tai pommiräjähdys.

   NAINEN (äimistyneenä): - Natsihan te olette itsekin, mikäli oikein olen ymmärtänyt. Oikein pomo ja kansan korkea esikuva ja ihanne. Idoli, jota palvotaan vielä kuolemannekin jälkeen.

   MIES (hätääntyneenä): - Ei saa puhua kuolemasta. Teen itseni kuolemattomaksi tällä rohkealla puolustussodallani. Ei yhtäkään omaa sotilasta menetetä. Kymmenen kilometrin korkeuteen eivät yllä mitkään luodit. He ovat turvassa. Toisin ovat ne rosvot maan pinnalla.

   NAINEN: - Ei kai siihen aikaan lennetty niin korkealla. Ja oli sitä mieshukkaa teilläkin. Eivätkö alaiset uskaltaneet kertoa? Tosin siviilejä, naisia ja lapsia meni suuret määrät pommituksissa. Kotirintama ei enää kestä eikä turvattu ole kotilies kun pystyssä on yksikin mies. Ennemminkin päin vastoin. Suurempi turva olisi naisilla, kun miehet eivät jaksaisi kömpiä hävittäjiinsä.

   MIES (ylpeänä): - Meidän sodissamme kun ei uhrata omia miehiä. Jos nyt tulee siviiliuhreja, niitä ”oheistappioita”, sille ei mahda mitään. Sellaista sota on ja nehän ovat vihollisia. Niitä kirottuja muslimeja etupäässä. Ikävä kyllä vainajien joukossa on myös joitakin aseveljiämme Kanadasta sekä ärsyttävästi rauhan höpötyksiin nuljahtaneen YK:n työntekijöitä.

   NAINEN: - Oletteko te jokin ennustaja, kun puhutte nykymaailman tilanteesta? Eihän teidän aikananne YK:ta vielä ollut syntynytkään. Olette seonnut siellä toisella puolella.

   MIES: - Minkä toisella puolella? Valtamerenkö?

   NAINEN (nyyhkäisten): - Kaunis vertaus. Haaksirikon kärsinyt ja runneltu laiva pääsee turvalliseen kotisatamaan. Ikisatamaan, jonne eivät sodan myrskyt ja mainingit ulotu.

   MIES (myös haikeana): - Totta puhutte rouva...Mikä olikaan osoite? no olkoon, kyllä mieheni sen saavat selville.

   NAINEN: - Meillä on ollut käsitys, että olitte ateisti. Onko kiirastuli pehmentänyt sitkeätä paistia?

   MIES: - Olen aina ollut harras kristitty. Olemme länsimaiden uskonnollisin kansa. Vastustamme aborttia, kannatamme jopa lasten kuolemantuomiota ja suhtaudumme muiden uskontojen harjoittajiin epäluuloisesti.

   NAINEN: - Siitä on ikävää kokemusta.

   MIES: - Goldmann oli siis isoäitinne nimi? Se viittaa kansaan, joka on sydänystäviämme ja aivan tukipilareitamme, koska he edesauttavat runsaskätisesti taisteluamme maatamme uhkaavia diktaattoreja vastaan. Joku maantiedettä tunteva kertoi, että nykyinen uhka, Santtu Hussonen asuu vain 15000 kilometrin päästä rannoistamme.

   NAINEN: - Sekopää, olette te. Kansamme pahin vihollinen. Älkää sekoittako nykyisyyttä menneisyyteen. Mikä muka vielä todistaisi kristillistä mielenlaatuanne?

   MIES: - Olemme äärettömän siveitä ja kunnioitamme vanhoja perhearvoja. Verhoamme oikeusministeriön alastonpatsaat mustilla kankailla ja vastustamme myös Teletappeja.

   NAINEN: - Mitä ne pehmolelut sitten ovat tehneet? Vaarantaneet isänmaanne turvallisuutta?

   MIES: - Aivan oikein, rouva. He murentavat nuorison moraalia ja siveellistä selkärankaamme.

   NAINEN: - Voi hyvät töppöset! Millä tavalla?

   MIES: - Eräs kunnioitettu senaattorimme on todennut, että Teletapit viettelevät nuoria homoseksuaalisuuteen.

   NAINEN: - Ei teillä minun tietääkseni mitään senaattoreita ollut, mutta homoja te vainositte. Ja toimitte siveyden sipuleina taidenäyttelyissä. Paljon yhteistä erään nykyisenkin suurvallan kanssa.

   MIES: - Mitä muita suurvaltoja voisi olla kuin me? Ne tullaan kukistamaan, jos eivät ole meidän puolellamme. Emme mene muihin maihin valloittajina, vaan ystävällismielisinä vapauttajina ja läsnäolijoina. Päästämme kansat tyrannien kahleista.

   NAINEN: - Hommanne jäi pahasti kesken, vaikka paljon tuhoa saittekin aikaan.

   MIES (toivorikkaana): - Kyllä meikäläiselle seuraajia riittää.

   NAINEN: - Vapauttajinahan te pyritte omana aikanannekin esiintymään. Halusitte auttaa kansalaisianne naapurimaissa. Aina jokin syy keksittiin. Silloinen suurvalta, natsi-Saksa, oli mestari propagandan käytössä.

   MIES: - Ei nyt ole kysymyksessä Saksa, vaan Suurmaa. Mitä hulluja te puhutte? Nimi ja puhelinnumero tänne, ja sassiin.

   NAINEN (säikähtäneenä): - Ettekö olekaan superjohtaja Aatu Hiller kuudenkymmenen vuoden takaa?

   MIES: - En hitossa. Olen hyperpresidentti Jorri Leuhkapuska Suurmaasta.

   NAINEN (soperrellen): - Anteeksi, väärä numero.

   MEEDIO SALALUMO (onnettomana): - Anteeksi, kauheasti. Piuhat menivät jotenkin sekaisin. Minua kai kuunnellaan salaa. Leuhkapuska hallitsee näköjään jo henkimaailmaakin. Ilmestyskirjan peto.

11. TUHOLAISTORJUJA    

   MIES: - Haloo?

   NAINEN: Haloo, onko se numero 753234?

   MIES (varovaisena): - On kyllä. Mistä olette saanut numeromme?

   NAINEN: - Sitä ei löytynyt pääkaupunginseudun puhelinluettelosta, mutta onneksi ystävättäreni tiesi toiminnastanne ja...

   MIES (nopeasti): - Kuka tämä ystävätär on? Nimi ja osoite? Olkaa hyvä.

   NAINEN (epäröiden): - En nyt oikein ymmärrä, mitä se tähän kuuluu. Joka tapauksessa hän on hyvin kunniallinen kansalainen ja pidetty työntekijä.

   MIES: - Missä hän on töissä?

   NAINEN: - Hän on lasten päiväkerhon tätejä seurakunnassa. Äidillinen ja hellä. Kylläkin aika ylirasittunut.

   MIES: - Onko tämä ystävättärenne mahdollisesti turvautunut firmamme palveluksiin?

   NAINEN: - Totta kai, jo kaksikin kertaa. Hän on ollut erittäin tyytyväinen tuloksiin. Harminkappaleet on onnistuneesti eliminoitu ympäristöstä.

   MIES: (hämmästyneenä): - Siis likvidoitu, no jaaha, onhan meillä tietysti ollut asiakkaita kaikista mahdollisista piireistä, mutta että seurakunnan päiväkerhon täti.

   NAINEN (kyllästyneenä): - Emmekö jo alkaisi puhua tästä minun ongelmastani?

   MIES: - Kaikin mokomin. Haluatte siis, että me autamme teitä pääsemään eroon siitä…hyym…haittatekijästä.

   NAINEN: - Kyllä ja jos mahdollista vielä tänään. Tulen töistä kahden maissa iltapäivällä. Voisitteko tulla hoitamaan tapausta kolmen kieppeillä?

   MIES: - Niin nopeasti? Kyllä tässä vaaditaan melkoista valmisteluaikaa. Suunniteltava ja tehtävä alustavia tiedusteluja.

   NAINEN: - Mitä tässä vetkuttelemaan. Tulette tänne kello puoli kolmelta, ruiskutatte myrkyn ja hirviöltä on nirri pois. Sillä sipuli.

   MIES: - Myrkkyäkö olette ajatellut? Vaatii vielä pidemmän valmisteluajan.

   NAINEN: - Olen saanut sen käsityksen, että teillä on aineita varastossa joka lähtöön. Toimittakaa tilaus alihankkijallenne välittömästi, sillä pulma on selvitettävä ja hopusti.

   MIES: - Stop nyt tykkänään, rouva hyvä. Tässä ei sovi hätiköidä, koska asia on arkaluontoinen ja kaikki osapuolet saattavat joutua kärsimään tekemistämme virheistä.

   NAINEN: - Minä haluan vain, että se kirottu tuholainen joutuu kärsimään. Siinä olette oikeassa, että salaa tässä täytyy menetellä. Naapurit nähkääs. Uteliasta ja pahansuopaa porukkaa. Jos he saavat vihiä tästä häpeällisestä ongelmasta, sana leviää kaupungille, jopa työpaikalleni asti.

   MIES: - Saanen tiedustella teidän toimenkuvaanne.

   NAINEN: - Olen hoitajana vanhusten palvelutalossa, ja juuri sen vuoksi minun pitää olla varovainen tämän projektin suhteen. Olen nimittäin piakkoin hakemassa kyseisen laitoksen johtajattaren tointa. Taustat ja intiimit yksityisasiatkin alkavat olla tähdellisiä, kun värvätään työntekijöitä. Mahdollisuuteni heikkenisivät, jos johtokunta saisi tietää, mitä talossamme tapahtuu.

   MIES: - Varmasti vähenisivät. Onko tällä ääh mahdollisen toimintamme kohteella ehkä rikollinen tausta?

   NAINEN: - Juuri niin voidaan sanoa. Rosvoja ja omaisuuden tuhoajia koko suku. ollut jo tuhansia vuosia.

   MIES: - Niin pitkälle emme sukukirjoja tutki. Oletan, että teillä on varsin kostonhimoisia tunteita tätä yksilöä kohtaan?

   NAINEN: - Takuulla. Eikä vain minulla, vaan koko perheelläni. Mieheni ja lapseni ovat aivan suivaantuneita siihen häirikköön.

   MIES: (pelästyen): - Siis sittenkin teidän aikeestanne tietää joku muukin.

   NAINEN: - Totta kai. Samassa veneessä olemme kaikki. Kärsimässä ja pelkäämässä.

   MIES: - Veneessäkö te asutte? Jossakin laiturissa? Se ehkä helpottaa olennaisesti tehtäväämme. Ei niin paljon todistajia urkkimassa.

   NAINEN: - Ei veneessä, vaan normaalissa omakotitalossa arvostetulla asuma-alueella. Muutimme tänne vasta vuosi sitten ja meillä on ainainen huoli siitä, miten nuo hienot ja äveriäät naapurit suhtautuvat meihin.

   MIES: - Asuuko tämä kohde pysyvästi luonanne?

   NAINEN: - Valitettavasti. Häipyy joiksikin tunneiksi ja palaa taas. Ihan selkäpiitä karmii, kun ajattelee, että se ilmestyy jopa makuuhuoneeseemme, jopa vuoteeseemme. Hui!

   MIES: - Hän on siis osoittanut seksuaalisenkin häirinnän oireita?

   NAINEN: - Mitä? Ei kai. En ole kuullut, että sellainen olisi mahdollista. Mutta eihän nykymaailmassa enää tiedä, mikä on järkevää ja mikä pelkkää höpötystä. Olemme aivan voimattomia. Mikään ei tepsi.

   MIES: - Oletteko esimerkiksi ihan kauniisti pyytäneet sitä asukkia   poistumaan?

   NAINEN (nauraen kimakasti): - Hullujako te puhutte? Mikään ei siihen petoon tehoa. Että nyt vielä pyytämällä. Se on tapettava. Samaa mieltä on tyttäreni, vaikka hän onkin vihreitten edustajana valtuustossa.

   MIES: - Ymmärrän tunteenne. Kostonhimo ja piilevä negatiivisuus nousevat pintaan, jos häiriköinti jatkuu. Mitä toimenpiteitä olette itse käyttäneet?

   NAINEN: - Yritimme lyödä sitä kohdetta vasaralla, mutta se vintiö pääsi pakoon. Siinähän se pulma onkin, ettemme koskaan pääse kyllin lähelle.

   MIES: - Vasarallako? Onpa brutaalia. Eikö hän mennyt kantelemaan poliisille?

   NAINEN: - En jaksa kuunnella vitsejänne tässä tilanteessa. Yöunetkin ovat kaikonneet näissä taisteluissa. Jo monta viikkoa.

   MIES: - Hän siis osaa olla varuillaan ja tietää, että henki on vaarassa. Sentään vasaralla. Emme halua, että kohde kärsii ja kituu tarpeettomasti. Alallemme ei tahdo saada pätevää työvoimaa, jos nuoret harjoittelijat jo kättelyssä saavat kammon työtapojamme kohtaan.

   NAINEN: - Älkää ruvetko esitelmöimään minulle eettisistä ongelmista. En enää piittaisi, vaikka kohde kituisi kuinka kauan. Jos saisin sen käsiini, kuristaisin sen hengiltä. Tyttäreni kyllä toivoo, että ongelma hoidettaisiin mahdollisimman kivuttomasti.

   MIES: - Ette kai vain ole yrittäneet jotain muutakin keinoa? Emme ryhdy koko hommaan, jos ilmitulemisen vaara on ilmeinen.

   NAINEN: - Yritimme saada sen ansaan. Komeroon. Ei onnistunut. Liian nopsa liikkeissään.

   NIES: - Mitä olisitte tehneet, jos olisitte saaneet tuon vastenmielisen olion teljettyä komeroon?

   NAINEN: - Silloin olisimme käyttäneet täydellä teholla sitä vasaraa tai ehkä leipäveistä.

   MIES: - Kauheata, miten alkeellista ja amatöörimäistä. Olette kääntynyt aivan oikean liikkeen puoleen. Sanoitte, että kohde katoaa välillä. Käykö hän mahdollisesti kaupungilla? Ehkä hankkimassa joitakin tavaroita?

   NAINEN: - Emme tiedä, missä se käy. Tuskin kovin kaukana. Keittiön tienoilla se yleensä luuraa.

   MIES: - Hänellä on siis pakonomainen himo syömiseen?

   NAINEN (kolkosti naurahtaen): - Se on totta. Putsaa välistä varastomme typötyhjäksi. Siksipä arvelemmekin, että niitä on useampia.

   MIES (huolestuneena): - Useampia? Kuulkaas nyt rouva, me emme suostu mihinkään paljousalennuksiin. Lisäksi jokainen tapaus on niin yksilöllinen ja ainutlaatuinen, että sitä varten täytyy olla ihka oma yksilöity suunnitelma ja toteutustapa. Yksi tyyppi kerrallaan, ja sitten voimme neuvotella uusista uhreista.

   NAINEN: - Olettepa te ahne, mutta ei väliä. On meillä rahaa. Otetaan siis asia kerrallaan. Hyvä sääntö, joka pätee vähän joka asiaan. Vanhusten hoidossakin pitää...

   MIES: - Nyt pääsemme kohteemme tuntomerkkeihin. Minkä ikäinen hän on?

   NAINEN: - Mistä minä tietäisin. Nuori ja vikkelä.

   MIES: - Ei kai van alaikäinen? Lapsi? Hehän häiriköivät kovasti nykyaikoina, mutta periaatteemme on, että alle kaksitoistavuotiasta emme päästä päiviltä. Jotenkin liian kornia.

   NAINEN: - Kaksitoista? En ikinä usko, että se olisi vanhempi, vaikka eihän sitäkään tiedä varmasti.

   MIES: - Onko hän jo sukukypsä?

   NNAINEN: - Sataprosenttisesti on. Sitähän me juuri pelkäämme, että vähän päästä talo on täynnä sen jälkeläisiä. Samaa verenhimoista roskajoukkoa kaikki tyynni.

   MIES: - Älkää hyvä rouva kiihtykö. Tunteita ei näihin hommiin saa sekoittaa, ei hankkeen tilaaja eikä suorittaja. Silloin hommeli lipsuu käsistä ja juttu virtaa virkavallan korviin.

   NAINEN (hieman pelästyneenä): - Eikö tämä sitten olekaan ihan laillista? Ystävättäreni, joka on harras uskovainen, väitti että kaikki on täysin luvallistaa, varsinkin kun se suoritetaan kivuttomasti. Ei mitään veriurheilua, hyi.

   MIES: - Ystävättärenne on kyllä hieman ulalla näistä asioista, mutta pitäköön viattomuutensa. Me itse katsomme, että toimintamme on aivan hyödyllistä ja teemme vain kaikkein välttämättömimmän, niin varovaisesti kuin mahdollista ja rauhan nimissä.

   NAINEN: - Hienosti sanottu. Siteeraatte Suurmaan presidenttiä, kun hän oli lähdössä pommittamaan äitejä ja lapsia ja muita siviilejä.

   MIES: - Jätetään politiikka sikseen, mutta näissä asioissa ei voi jäädä sivusta katsojaksi. Perheenne kärsii tuon tyypin kynsissä, ja itse asiassa me edistämme rauhaa. Rauhaa perheessänne ja naapuristossanne. Kun virkailijamme on hoitanut asian, omaisenne saavat taas nukkua yönsä levollisesti.

   NAINEN (liikuttuneena): - Niin toivottavasti. Vielä eräs tärkeä kysymys. Ei kai siitä teidän toiminnastanne ole kenellekään muulle vaaraa kuin sille roistolle? Tarkoitan myös ympäristötuhoja. Millaisia myrkkyjä käytätte?

   MIES: - Annos on siksi pieni, että se ei pääse ympäristöä saastuttamaan. Tietysti kyseinen huone on pidettävä muutaman tunnin ajan suljettuna.

   NAINEN: - Ei siis pelkoa pohjaveden turmeltumisesta? Tyttäreni on hyvin tarkka sellaisesta.

   MIES: - Ei varmastikaan. Jos saisin ehdottaa, turvautuisimme mieluummin toisenlaisiin aseisiin.

   NAINEN: - Mihin kummassa? Hirttäminen ei onnistu, kun sillä kohteella on olematon kaula. Hukuttaminenkaan ei käy, sillä emme saa sitä houkuteltua veden ääreen. Veisimmehän sen piknikille meren rantaan, jos yleensä pystyisimme vaikuttamaan sen toimintoihin.

   MIES: - Jälleen niin turhan monimutkaista ja kaukaa haettua. Että mereen, pah.

   NAINEN: - Mitä muutakaan voisimme tehdä? Ai niin, ampua? Se aiheuttaisi tosi pahaa jälkeä vasta remontoidussa keittiössämme. Olemme jo harkinneet mieheni hirvikivääriä, mutta entä jos koko seinä hajoaa ja luoti lentää naapuriin? Niitten anoppi istuu aina ulkona vetämässä keuhkoihinsa raitista happea. Ihmettelen joskus, kuinka kauan he kestävät sitä juoruämmää ja löhöäjää.

   MIES: - Ei mennä naapurin suhdetoimintaa pähkäilemään, vaikka mieleeni välähti, että jos heillä on jatkuvia vaikeuksia hoitaa ihmissuhteitaan, voitte luvallamme antaa puhelinnumeromme heille. Hienovaraisesti ja kenenkään tietämättä, on mottomme.

   NAINEN: - Kunpa vihdoin siirtyisitte hienovaraisesti meidän köökkiimme, muuten turvaudun johonkin muuhun firmaan. Ehkä poliisi tai palokunta suorittaisi toivomamme operaation? Jopa huokeammalla. Kuuluu ehkä kaupunkilaisten luontaisetuihin. Maksamme hirveät verot. Mitä sellaisella poliisilla tekee, joka ei tule maksutta avuksi epätoivoiselle perheelle?

   MIES (kauhistuneena): - Älkää kamalia puhuko. Ei ikinä sovi sekoittaa poliisia tällaisiin toimiin. He ovat jo muutenkin sotkeutumassa puuhiimme. Häiritsevät tuottoisaa liiketoimintaa. Nostaisimme kanteen korkeimpaan oikeuteen, jos saisimme tarpeeksi tehokkaan asianajajan puolellemme. Nynnyjä mokomat, vaikka sanotaan, että Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa. Mihinkään ei voi luottaa.

   NAINEN: - Se on totta. Minusta on turha jahtailla sitä ympäri kaupunkia. Saatatte vielä erehtyä kohteessa, ja tuo meidän vihulaisemme palaa hyvissä ruumiin ja sielun voimissa luoksemme. Ei riskeerata mitään. Meidän keittiö ja sillä siisti.

   MIES (loukkaantuneena): - Saanen huomauttaa, että me olemme asiantuntijoita ja tulosvastuussa operaatiosta. Sivullisten tyhm...anteeksi pintapuolisia neuvoja emme suostu noudattamaan. Vielä niistä tuntomerkeistä. Onko hän mies- vai naispuolinen?

   NAINEN: - En ole ihan varma. (Sitten ivallisesti) En kai ole tarpeeksi hyvä asiantuntija.

   MIES: - Siis viihtyy kummassakin roolissa. Biseksuaalinen, joten jokainen perheenjäsenenne on vaarassa, jos hän yltyy ahdistelemaan teitä.

   NAINEN: - Taas panette vakavan asian leikiksi. Hyvä on, soitan palokunnalle, ja tämä juttu raukeaa tähän.

   MIES: - Älkää sulkeko puhelinta. Nämä yksityiskohtiin menevät kysymykset vain todistavat, kuin huolella haluamme työmme suorittaa. Ei siitä kannata nokkaantua.

   NAINEN: - Hyvä on, mutta siitä pidän kiinni, että tänään iltapäivällä kohteen pitää olla vainaja. Todistettavasti. En siedä mitään epävarmuutta tuloksista. En halua, että se peto hiipii jonnekin koloon haavojaan nuolemaan ja putkahtaa taas parin päivän päästä ihmisten ilmoille entistä ehompana ja verenhimoisempana.

   MIES: - Siitä voitte olla varma, että työ hoidetaan tunnollisesti loppuun asti. Vaikka se saattaisi koitua meille itsellemme vaaralliseksi, voimme henkilökohtaisesti käydä toteamassa, että henki on lähtenyt. Antaisin siitä allekirjoituksellani varustetun todistuksen, mutta ymmärrättehän ääh, että se on firmamme jatkuvuuden kannalta tuiki mahdotonta?

   NAINEN: - Siis keittiössämme, kello puoli kolmelta ja luoteja saa käyttää vain yksi kappaletta. Seinät nähkääs.

   MIES: - Paras tarkka-ampujamme on tällä hetkellä Suurmaassa huippusalaisissa tehtävissä, mutta lupaan hoitaa asian itse. Olin armeijassa niissä hommissa. Syön voita joka päivä, koska se pitää näön terävänä. Voitte luottaa minuun.

   NAINEN: - Entä laukauksen ääni? Eikö se on aika kuuluva? Naapurit voisivat hämmästellä.

   MIES (leppoisasti naurahtaen): - Huomaan hyvä rouva, ettette tunne menettelytapojamme. Käytämme tietenkin äänenvaimentajaa. Jättäkää avaimet kynnysmaton alle. Suotavaa olisi, että itse ette ole paikalla.

   NAINEN: - Ei tule kuuloonkaan. Haluan varmistaa, ettette ammuskele keittiötäni seulaksi ja haluan itse todeta kohteen hengenlähdön.

   MIES (tuskastuneena): - Osaattepa te olla hankala. Ei missään tapauksessa todistajia eikä varsinkaan epäilyksen alaisia paikalla. Ensimmäisenähän poliisi juuri tutkii, onko teillä jotakin henkilökohtaista kaunaa tätä perheenjäsentä, esimerkiksi appea kohtaan. Minä...

   NAINEN: - Appiukkoa? Perheenjäsentä? Ei se kohde ole ihminen, vaan kamalan iso rotta, joka on pesiytynyt lattian alle. Voi kauhistus, anteeksi nyt, minulla taitaa olla vallan väärä numero.

   MIES (hätääntyneenä): - Ette vaan saa antaa sitä numeroamme kenellekään. Kuuletteko rouva, ei kenellekään...?

12. SYRJINTÄÄ            

   MIES: - Tasa-arvotoimisto, Karvanoja puhelimessa.

   NAINEN: - Tekö hoidatte syrjintää ja häirintää koskevia asioita?

   MIES: - Kyllä. Millaisesta syrjinnästä on kysymys?

   NAINEN (ujosti): - Eri sukupuoleen kohdistuvasta. Onko tämä varmasti luottamuksellista?

   MIES: - Takuulla on. Jos haluatte tavata virkailijoitamme henkilökohtaisesti, sekin onnistuu. Asiantuntijaryhmämme koostuu todella monen alan edustajista. On pappeja, lääkäreitä, tuomareita, sosiaalityöntekijöitä ja...

   NAINEN: - Hienoa, mutta tässä vaiheessa haluaisin vain tiedustella, sopiiko minun kokemani vääryydet mihinkään käsiteltävään kategoriaan.

   MIES: - Olkaa hyvä ja selostakaa tilanne mahdollisimman selvästi ja yksiselitteisesti.

   NAINEN: - Selittämistä tässä onkin eikä varmaankaan yksi ainoa selitys riitä. Työskentelen suuressa virastossa, kunnan nimittäin. Tarkemmin sanottuna vaikutusvaltaisen osastopäällikön sihteerinä.

   MIES: - Varsin tuttu kuvio: käpälöivä johtaja ja itsensä turvattomaksi tunteva alainen. Näitä tapauksia meillä on satamäärin. Olkaa huoletta, asianne on sangen helppo hoitaa, koska meillä on runsaasti ennakkotapauksia.  Iltapäivälehdistö vaan asialle ja pomolta pillit pussiin, siis öhöm tarkoitan…mm.

   NAINEN (melkein nyyhkyttäen): - En halua hänelle mitään pahaa enkä ainakaan mitään kovakouraista käsittelyä sinne…uuh. Toivoisin, että koko kiusallinen revohka järjestyisi neuvottelemalla ja kunnioittamalla kummakin osapuolen tarpeita ja toiveita.

   MIES: - Ihailla täytyy teidän korkeata moraalianne, sillä monet kanssasisarenne ovat vaahtosuisia kostottaria. Tuntuu oikein hyvältä kuulla välillä asiallisia perusteluita ja rauhanomaista sovintoon pyrkimistä. Sehän ei enää ole muotia edes suurvaltojen välisessä politiikassa.

   NAINEN: - Olen itsekin koettanut puhua, suostutella, neuvotella ja ehdottaa edes kompromissia.

   MIES: - Kuulinkohan ihan oikein? Miten tällaisessa jutuissa voitaisiin päästä sopuratkaisuun? Tarkoitan tietenkin, että kähmintää on tai sitä ei ole. Emme oikein haluaisi suostua mihinkään vesitettyyn minimanipuloimiseen eli keskivertokäpälöintiin eli...

   NAINEN: - Nimitykset sikseen, koska en ole kylliksi perehtynyt lakikielen koukeroihin. Miten käytännön järjestelyt hoidetaan? Otatteko myös tämän johtajani puhutteluun?

   MIES: - Totta kai. Täytyyhän jo oikeudenkin nimissä kuulla myös toista osapuolta. Oikeusvaltio eikä mikään valtamerentakainen diktatuuri. Vaan selostakaapa nyt yksityiskohtaisesti, mitä tapahtui ja miten? Erittäin tarkasti miten. Teen siitä tarvittavan muistion.

   NAINEN: - Meillä ei ole sanelukonetta, joten eräänä aamuna pomo kutsui minut huoneeseensa ja pyysi ottamaan vastaan tekstin. Firmamme edustaa ”maltillista vanhoillisuutta”, kuten Suurmaan presidenttikin vaalipuheistaan päätellen.

   MIES (kiinnostuneena): - Pyysikö hän teiltä muutakin? Esimerkiksi vastaanottamaan muutakin?

   NAINEN: - Ei siinä vaiheessa. Istuuduin tuolille johtajani vasemmalle puolelle. Aika lähelle, koska hän puhuu epäselvästi. Mutustelee samalla purkkaa tai mälliä. (Pelästyneenä) En kai nyt kavaltanut häntä?

   MIES: - Ei sekoitella asioita. Emme nyt tutki asiakkaan nautintoaineitten käyttöä vaan pelkästään suhtautumista työtovereihinsa. Siis istuitte ja kirjoititte.

   NAINEN: - Aikaisemmista karvaista kokemuksista johtuen olin melko hermostunut. Tärisin ja varmasti punoitin ja hehkuin. Yritin hillitä itseäni, mutta minkäs voit herkälle luonnollesi? Älkää vain syyttäkö minua.

   MIES: - Emme tietenkään. Vaikka edustankin miessukupuolta, voin vakuuttaa teille, että olen valioyksilö moniin irstailijoihin verrattuna. Ymmärrän naista, koska olen jo neljättä kertaa naimisissa, ja eroon on joka kerta ollut syyllinen juuri vaimoni. Kestin jokaista avioliittoani jopa viisi vuotta. minua ei voida moittia kärsivällisyyden ja myötätunnon puutteesta. Siksi minut tähän on valittukin...

   NAINEN: - Uskotaan, uskotaan. Te olette eri asia, mutta pomoni on kuin toiselta planeetalta. Alkeellisinkin ymmärtämys ja toisen huomioon ottaminen puuttuvat. Naimisissa yhden ja saman laiheliini kanssa jo kaksikymmentä vuotta.

   MIES: - Vaimoparka. Mitä teille sitten tapahtui sinä kohtalokkaana aamuna?

   NAINEN (kiihtyen): - Tarvitsin joitakin lisätietoja ja  koska paperi oli pöydän toisessa päässä, jouduin kurkottautumaan pomoni editse ylettyäkseni dokumenttiin. Nojauduin ja hapuilin käsilläni.

   MIES: - Miksette noussut seisomaan ja kiertänyt pomoni selän takaa pöydän luokse? Tässä voi olla hiukan epäilyttävää aineistoa, mutta toivotaan parasta.

   NAINEN: - Joko tekin syyllistätte minua raukkaa? Viatonta, hyväksi käytettyä neiti-ihmistä. Syrjintää ja sortoa. Valitan teistä...

   MIES (kiireesti): - Älkäähän nyt hyvä neiti, yritin vain hahmottaa kuvaa todellisesta tilanteesta.

   NAINEN: - Todellinen tilanne oli se, että pomo litistyi kasaan kuin ilmapallo, Kuin sudenkuoppa, kun möhömahakin oli vedetty sisään. Juuri silloin rouva Möllikangas avasi oven ja tuijotti meitä kuin lumottuna.

   MIES (huolestuneena): - Miten hän myöhemmin kuvasi tapahtunutta.

   NAINEN: - Hän kertoi kaikille, että makasin poikittain pomon sylissä ja hapuilin käsilläni.

   MIES: - Mitä pomonne teki siinä tilanteessa?

   NAINEN (nyyhkien): - Hän tarttui minuun. Kovin ja hikisin ja karvaisin kourin. Sitten hän tyrkkäsi minua, jolloin kaaduin hervottomana ja avuttomana lattialle. Tuolikin rojahti nurin, jolloin se urho retkahti päälleni. Hamekin valahti korviin. (Nyyhkytystä).

   MIES: - Mitä se työtoverinne, se Möllikangas teki? Tuliko hän apuun?

   NAINEN: - Ei sinne päinkään, vaan hän veti terävän nokkansa äkkiä pois ja paiskasi oven voimalla kiinni. Jätti minut avuttoman.

   MIES: - Lähti kai hakemaan apua, koska ei yksin uskaltanut käydä raavaaseen mieheen käsiksi?

   NAINEN: - Ei hän vastaavassa tilanteessa ole epäröinyt tarttua pomoomme, mutta nyt hän ei osoittanut pienintäkään lojaalisuutta.

   MIES: - Tästä tulee kohtsillään tuolle rouvan ryökäleelle syyte heitteille jätöstä. Mehevä juttu.

   NAINEN: - Ei pienintäkään myötäelämistä samoissa vaikeuksissa kamppailevaa sisartaan kohtaan. (Raskasta nyyhkytystä ja voihkinaa). Ja minä kun yritin kaikkeni, kaikkeni. Kamppailin ja nyin miestä kravatista, väänsin ja käänsin, kiskoin häntä käsistä ja niskasta, mutta mikään ei auttanut.

   MIES: - Älkää hyvä ystävä itkekö. Köriläs joutuu vastuuseen tästä rötöksestä, samoin kuin kaikista muistakin lähentelemisyrityksistä. Myös sitä rouva Möllikangasta kohtaan. Olkaa huoletta. Me selvitämme asian.

   NAINEN (vollottaen): - Miten te sen muka selvitätte? Vaikka olen jo viisi vuotta yrittänyt saada pomoani edes suutelemaan minua, en ole onnistunut. Hän väittää olevansa uskollinen aviomies ja saaneensa ankaran luterilaisen kasvatuksen. Se lohdutus tässä enää on, ettei kukaan muukaan työtovereistani ole onnistunut tätä itsepäistä urosta valloittamaan eikä lattialle kaatamaan.

   MIES (hölmistyneenä): - Mitä meidän sitten pitäisi mielestänne tehdä?

   NAINEN: - Tietysti antaa pomolleni vakava varoitus reippaitten naispuolisten työtovereitten syrjimisestä ja kuivikkaan vaimon suosimisesta. Eivätkö kaikki naiset olekaan tasa-arvoisia keskenään?

   MIES (änkyttäen): - Mutta hyvä neiti, emme me tällaista pysty hoitamaan.

   NAINEN (kiukkuisena): - Sen jo arvasinkin etukäteen. Turhaa teille oli soittaa ja surullista sydäntään purkaa. Taisi olla väärä numero, anteeksi vaan.  

13. UNTEN LEHTO

   MIES: - Ahdisteltujen auttajat ry, puhelimessa Lauri Lonkero, hyvää päivää. Miten voin olla avuksi?

   NAINEN: - Teen valituksen työpaikastani. Törkeästä ahdistelusta. Hengenvaarallisesta.

   MIES (rauhoitellen): - Ei niin nopeasti, otetaanpa asia kerrallaan. Siis millaisesta työpaikasta onkaan kysymys?

   NAINEN: - Sairaalasta, keskisuuresta ja Helsingistä noin kolmekymmentä kilometriä pohjoiseen.

   MIES: - Saisinko vielä nimen?

   NAINEN: - Hellä Hermonen.

   MIES: - Kiitoksia, mutta tarkoitin kyllä sairaalanne nimeä.

   NAINEN: - Se on ”Unten lehto”.

   MIES: - Onpa erikoinen nimi. Kaunis kylläkin. Annetaanko teillä jotakin uniterapiaa?

   NAINEN: - Tavallaan, niinkin voitaisiin sanoa.  

   MIES: - Tuskin teidän potilaanne tarpeeksi vireitä ovat, jotta pystyisivät ketään ahdistelemaan. Kyse on siis jostakusta henkilökuntaan kuuluvasta?

   NAINEN: - Ei ollenkaan. Potilaat tai asiakkaat ne vasta hirveitä ovat. Olisin jo aikoja sitten hakeutunut toiseen työpaikkaan, mutta kun olen neljän lapsen yksinhuoltaja, ja päälle painaa velat sun muut. Ja nyt vielä nämä hurjat potilaat.

   MIES: - Onko työmaanne sittenkin jossakin mielisairaalassa?

   NAINEN: - Siltä tämä jo minusta tuntuu, mutta kyllä nämä kaikki on todettu suhteellisen tervejärkisiksi. Me hoitajat tässä hulluiksi tulemme.

   MIES: - Mikä onkaan potilaittenne ikärakenne?

   NAINEN: - Tietääkseni puolivuotiaasta satavuotiaaseen. Ei sitä aina niin tarkkaan pysty arvioimaan.

   MIES (ylhäisesti): - Hyvä hoitaja, emme me Suomenmaassa tyydykään ikiä ja nimiä pelkästään arvailemaan. Kaikki kansalaisethan ovat tiukasti kirjoissa ja kansissa. Tutkikaa papereita, niin kaikki oleellinen selviää. Tietokoneyhteyksistä on myös apua.

   NAINEN: - Ei kuitenkaan meidän tapauksessamme. Suurin osa vain tulla tupsahtaa hoitoomme. Edes nimeä emme aina tiedä. Hyvä kun pystymme päättelemään, mitä heimoa ja rotua ne ovat.

   MIES: - Ahaa, siis siirtolaisia, pakolaisia ja maahanmuuttajia. Totta. silloin se on vaikeampaa. Kansainvälinen poliisi voisi olla teille suureksi avuksi, varsinkin jos asiakkaillanne on rikolliset taustat.

   NAINEN: - Olemme joutuneet siihen instanssiin jo turvautumaankin, koska joukossa on säilöstä karanneita, esimerkiksi Hampurista ja muualtakin Euroopassa.

   MIES: - Kuinka kauan potilaanne keskimäärin viipyvät hoidossanne?

   NAINEN: - Riippuu siitä, mitä heille tehdään ja mikä on heidän kohtalonsa. Kuukaudesta pariin vuoteen. Tietysti pyrimme palauttamaan ne kotiseudulleen mahdollisimman pian.

   MIES: - Niin, varsinkin nykyaikana, jolloin kunta joutuu kantamaan suuren vastuun kustannuksista. Ikioma koti ja omaishoitaja ovat loistokeksintöjä. No niin, minkä tyyppisestä häirinnästä on kysymys?

   NAINEN: - Kaikenlaisesta. On nuolemista, kynsimistä, imeskelyä, nyppimistä, pistämistä ja...

   MIES (hiukan huvittuneena): - Niinkö SITÄ toimenpidettä nykyisin kutsutaan? En ole aina selvillä siitä nuorisoslangista.

   NAINEN: - Täällä ei ole pelkkää nuorisoa. Ikäloput ruppanatkin ovat hipelöimässä ja yrittävät päästä kaula-aukosta sisälle. Ja muualtakin. koko ajan täytyy olla valppaana. Se rasittaa ylettömästi hermoja, kun työtkin olisi sentään saatava tehdyksi.

   MIES: - Kuulostaapa masentavalta. Onko teille sattunut vaarallisia tilanteita?

   NAINEN: - Monen monta. Minua on yritetty kumauttaa valtavalla nyrkillä kalloon, samoin kuristaa, ruiskuttaa myrkkyä sääreeni, potkia mahaan, purra, näykkiä ja lähes nielaista kokonaan, koska olen pieni ja hento.

   MIES: - Tuohan kuulostaa kauhuleffalta. Ottakaa siinä paikassa lopputili, pyytäkää onnettomia työtovereitanne mukaanne ja tulkaa toimistoomme allekirjoittamaan syytekirjelmä. Se varmasti puree.

   NAINEN (huutaen ja valittaen): - Auuu, apua, nyt se tuli ja puree ja yrittää hotkaista minut. Minä...(Puhelin putoaa kilahtaen lattialle).

   MIES (epätoivoisena): - Haloo, haloo, vastatkaa toki. Mitä tapahtui? Onko siellä ketään? Huhuu!

   ÄÄNIÄ: - Huhuu! Murrur. Shhh. Brrr.

   VIERAS NAISÄÄNI: - Haloo. Sairaalassamme on tapahtumassa suuronnettomuus. Kutsukaa poliisi, palokunta ja paljon ambulansseja. Ne hirviöt ovat päässeet irti.

   NIES: - Potilaatko? Onko se sittenkin jokin huumeriippuvaisten hoitola? Vankilamielisairaala?

   ÄÄNI: - Ei vaan hoidettavana ja myös nukutettavana olevat pedot riehuvat irrallaan. Tiikerit, kuristajakäärmeet, myrkkyhämähäkit, krokotiilit, jättiläisapinat, sudet ja niin edelleen. Auttakaa, ne ovat kiipeämässä tänne kaapin päälle. Poliisi?

   MIES: - En ole mikään poliisi. Anteeksi kauhiasti, taitaa olla väärä numero.

14. RÄÄTÄLINTYÖNÄ

   MIES: - Asiakkaan tyytyväisyys on ilomme ry, johtaja Mauri Mittari puhelimessa, hyvää huomenta.

   NAINEN (niiskuttaen): - Huomenta, ehkä tämä vielä joskus helpottaa (kuuluvaa niistämistä) Te varmaankin voitte auttaa minua tässä murheessani?

   MIES (myötätuntoisena): - Ilman muuta. Se on velvollisuutemme ja tuottaa meille suurta mielihyvää, jos pystymme helpottamaan asiakkaittemme tilannetta. Asiakkaan tyytyv...

   NAINEN: - Kuulin jo. Toivottavasti kykenen antamaan teille tarpeeksi yksityiskohtaiset ohjeet. Toisen puolesta puhumisessa ja hänen unelmiensa ja tarpeittensa tyydyttämisessä on aina omat hankaluutensa.

   MIES: - Ymmärrän täysin mitä tarkoitatte. Silti uskoisin, että tunnemme läheisemme, myös pois lähteneet, siksi hyvin, että meillä on mahdollisuus noudattaa heidän toiveitaan.

   NAINEN: - En haluaisi, että hän lähtee ja etten koskaan enää saa nähdä häntä. (Haikeata nyyhkytystä).

   MIES (myötätuntoisena): - Kunpa voisin löytää oikeat sanat lohduttaakseni teitä suuressa surussanne, mutta ehkä nämä valmistelut, joita olette suunnitellut rakkaallenne, lieventävät murhettanne. Mitä lähinnä olette kaavaillut?

   NAINEN: - Mahdollisimman arvokasta ja tyylikästä. Hinnalla ei niin ole väliä tässä tilanteessa.

   MIES (huomattavasti ilahtuen): - Juuri niin, olette aivan oikeassa, rouva. Mikään ei ole tarpeeksi hyvää läheisimmälle. Sille ainoalle armaallemme.

   NAINEN (nopeasti mutisten): - Ei nyt ihan ainoalle. joka tapauksessa, kaiken on oltava räätälintyötä. Tarkemmat mitat sekä ulkonäön ja olemuksen luonnehdinnan annan teille myöhemmin. Ehkä värivalokuvankin eri asennoissa, jotta lopputulos varmasti istuu eikä kiristä esimerkiksi istuessa.

   MIES: - Istuvaan asentoonko hänet...? No niin, joissakin kulttuureissa jopa pystyasentoon. Me noudatamme ehdottomasti omaisten toivomuksia. Huomautan vain, että asennosta johtuen joudumme ehkä tekemään erikoisjärjestelyjä. Voi tulla jopa kalliimmaksi, mutta sehän ei tässä teidän tapauksessanne ole mikään ongelma, vai mitä?

   NAINEN: - Ei niin, siitähän on jo puhuttu, mutta en silti oikein käsitä, miten asennon vaihtaminen voisi teettää ylimääräisiä kustannuksia. Asentohan muuttuu jatkuvasti, jollei ole peräti jökö ja paikoilleen jähmettynyt tyyppi. Ja sitä ei rakas mieheni ole koskaan ollut. Tosi liikkuvainen persoona.

   MIES (miettien ankarasti): - Uskomuksiahan on monenlaisia, täytyy myöntää, mutta...Ai niin, tietenkin liikumme koko ajan hurjaa vauhtia. maapallon ja aurinkokuntamme mukana avaruudessa. Niin, ja linnunratamme liikkuu myös...

   NAINEN: - Anteeksi, että keskeytän, mutta en jaksa tässä mielentilassa raskaita tähtitieteellisiä luentoja. Siis pystyttekö  valmistamaan kaiken tarvittavan juuri mittojen mukaan?

   MIES: - Ilman muuta. Minkälaisia materiaali- ja väritoivomuksia teillä on?

   NAINEN: - Jotakin hillittyä. Mieheni oli juppi tässä meidän elämässämme, joten uskoisin, että hän tulee jatkamaan samaa linjaa myös tulevissa kohtaloissaan.

   MIES: - Näinkin väitetään, vaikka itse kyllä mieluummin uskoisin johonkin kehitykseen ja muuttumiseen. Parempaan suuntaan.

   NAINEN (kipakasti): - Kaitsu ei totisesti ikinä muutu. Sadat kerrat hän lupasi parantaa tapansa, mutta mikä onkaan lopputulos? Entistä suurempi moka.

   MIES (hämillään): - Itsekö hän siis aiheutti hm tämän mokan?

   NAINEN: - Itsepä juuri, ja tietysti se narttu auttoi hommeleissa.

   MIES: - Koirako? Niistä on tullut todella vaarallisia viime aikoina. Mahtaako johtua liiasta jalostuksesta tai jopa lääkkeistä?

   NAINEN: - Jaloudesta ei juuri voida puhua Kaitsun yhteydessä, ja lääkkeet eivät yksin riittäneet. Piti olla muka vahvempaa mukana. Vaarallinen yhdistelmä.

   MIES: - Jos tässä on ollut poliisitutkintoja välissä, ymmärrätte, että voi viedä vähän aikaa, ennen kuin miehenne saadaan puettua asianmukaiseen kuntoon.

   NAINEN: - Poliisistakaan ei ole ollut apua eikä yksityisetsivästä. Muka oikeusvaltio, mutta joku lunttu saa tehdä ihan mitä hyvänsä eikä virkavalta muka pysty puuttumaan asioihin. Vapaa valinta ja demokratia. Hyi!

   MIES: - Niin tietysti, jos hän kerran on itse hm nopeuttanut sitä poistumistaan. Tuumiskelin tässä vain, että jos siinä on ollut apuri mukana, poliisilla olisi ollut sanomista asiaan.

   NAINEN: - Apua siinä hävyttömyydessä on kyllä tarvittukin. En siitä huolimatta halua vaipua katkeruuden ja kostonhimon valtaan, vaan teetän tämän ehkä viimeiseksi jäävän palveluni Kaitsulle kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.

   MIES: - Vielä siitä materiaalista ja väreistä. Siis hillittyä?

   NAINEN: - Juuri niin. Hyvää villakangasta ja liituraitoja. Koko puku ja ehdottomasti liivit. Harmaa silkkisolmio. Jos toden sanon, niin  toivoisin että se ketku kuristuisi siihen, mutta hillitsen itseni.

   MIES: - Useissa muissa maissa on luonnollista pukea rakas omainen täysiin juhlatamineisiin, joten tietenkin noudatamme ohjeitanne. Pitääkö rintataskussa olla nenäliina?

   NAINEN: - Juu, ja mustat kiiltonahkakengät ja valkoiset sukat.

   MIES (epäröiden): - Eivätkö sen väriset sukat ole jonkin asteen tyylirikko?

   NAINEN: - Sillä jupilla oli tyylirikkoa koko elämä. Tarkoituksella valkoiset. Oikeastaan kengätkin saavat olla samaa väriä, sillä olen jostakin lukenut, että mafia-pomot käyttävät sellaisia asusteita.

   MIES (pelästyen): - Ei kai hän kuulunut johonkin huumeporukkaan? Ei kai tässä ole jotakin rikollista takana? Liikkeemme on arvostettu ja kunniallinen yritys. Ollut jo viisikymmentä vuotta, joten emme halua sotkeutua mihinkään...

   NAINEN (kopeasti): - Ei sitten. Käännyn jonkin muun firman puoleen.

   MIES: - Voi älkää, totta kai huolehdimme kaikesta. Tuleeko hänelle mitään koruja mukaan? Solmioneula tai sormus?

   NAINEN: - Hieno hopeinen neula onkin hyvä idea, mutta sormus ei sillä tyypillä kauan säily sormessa. Rintataskuun se sen kuitenkin pistää tai unohtaa majapaikkaansa.

   MIES: - Entä kukkia? Rintaan?

   NAINEN: - Eivät ne siinä kuitenkaan kuihtumatta kestä. (Muistellen) Niin se vaan roihuavakin rakkaus kuihtuu ja kuolee.

   MIES: - Ehkä hän siinä uudessa elämässä vielä muuttaa mielensä, kun toteaa, kuinka paljon hänen hyväkseen haluatte tehdä.

   NAINEN: - Sitähän minäkin arvelen, mutta se riivatun narttu ei tietysti päästä Kaitsu-kultaa kynsistään.

   MIES: - Siellä toisessa maailmassa on eri lait ja asenteet.

   NAINEN: - Sillä tavalla minäkin haluaisin uskoa. Tiukempi moraali ja avioliittoa vielä kunnioitetaan. Ehkä minulla on vielä toivoa.

   MIES: - Käsitinkö väärin, mutta seurasiko se toinen nainen miestänne hm sinne toiseen maailmaan?

   NAINEN: - Ukko se seurasi. Ei ehtinyt laukkuakaan pakata, kun niin tuli hoppu, ettei vain joudu olemaan minuuttiakaan erossa siitä mokomasta letukasta. Kaksikymmentä vuotta nuorempi. Kuvitteleeko Kaitsu sen tulisen lemmen todella kestävän? Kunpa heidän yhteiselonsa olisi pelkkää helvetin tulta.

   MIES: - Rouva hyvä, nyt te taas kiihdytte, ja se ei ole laisinkaan terveellistä tuossa iässä.

   NAINEN (tulistuen): - Mitä te minun iästäni tiedätte? Olen vain kahdeksan vuotta vanhempi kuin se viidenkymmenen villityksessä riehuva pikkupoika.

   MIES (kiireesti): - Vielä on jotakin sopimatta. Mitä arvelisitte hopeanvärisistä tupsuista ja hapsuista sekä kankaan somasta rypytyksestä?

   NAINEN: - Hapsuista? Mitä te höpisette? Ei kai pinttynyt juppi mitään hapsuja takkiinsa ripustaisi? Kuin Villin Lännen karjapaimen. Vaikka hän sinne päin suunnistikin, ei hän käsittääkseni miksikään pelleksi rupea. Mitä ryppyihin tulee, niitä ei saa olla ainuttakaan siinä hienossa kankaassa. Äijän ihka omat kurtut riittävät. Niitä ei saisi pois kirveelläkään, sitä moninkertaisesti elettyä ja rietasta elämää.

   MIES: - Ei hapsuja, ei rypytyksiä, ei kukkia. Sovittu. Milloin miehenne toimitetaan palveltavaksemme?

   NAINEN: - Ei häntä sinne saisi köysissäkään. Tulen itse antamaan mitat ja valitsemaan kankaan ja muut tykötarpeet. Sanotaan vaikka huomenna kello kaksitoista.

   MIES: - Vaatteet ja muut sellaiset hankitte tietenkin jostakin vaatetusliikkeestä. Meillä on nähtävänä vain arkkuja.

   NAINEN (kakistellen): - Tuota, tuota noin...Kunpa se renttu olisikin jo arkkuasteella, mutta se köntys lorvailee sen pimunsa kanssa Atlantin takana. Taisi tulla väärä numero, anteeksi vaan.

15. BURNOUT

   MIES: - Haloo. Kuka siellä?

   NAINEN: - Onko se numerossa 123456?

   MIES: - On, mutta...

   NAINEN: - Päivää. Sain lappusen sihteeriltäni. Olen tohtori Mielenjärkky. Olitte pyytänyt minua soittamaan tähän numeroon.

   MIES (epäröiden): - Ai jaa. Saattaa olla, vaikka kumma se olisi. En yleensä...

   NAINEN (reippaasti): - Ymmärrän täysin, koska tämä on tietysti erittäin arkaluontoista, mutta voitte olla varma, että asia jää meidän kahdenkeskiseksi. No niin, sain sen käsityksen, että olette kiireellinen tapaus.

   MIES: - Kiireellinen ja kiireinen. En ole voinut oikein hyvin viime aikoina.

   NAINEN: - Teillä on kuulemma ollut keskittymisvaikeuksia ja jopa unettomuutta.

   MIES: - Se on ollut aivan kauheata. Pääsen uneen vasta viiden jälkeen aamuyöstä, ja sitten onkin usein jo aamutuimaan oltava täydessä työn touhussa. Skarppina ja tunnollisena. En käsitä, miten kestän tätä.

   NAINEN: - Oletteko jo pitkään kärsinyt näistä oireista?

   MIES: - Vasta pari kuukautta, mutta se häiritsee niin pahasti tehtäviäni, että pelkään joutuvani työttömäksi. Sekin vielä painaa, kun on suuri perhe elätettävänä.

   NAINEN (rohkaisevasti): - Kylä me tästä yhdessä selviämme. Minulla on ollut tosi vaikeita tapauksia, jopa sellaisia, jotka hautovat itsemurh...öhöm...Kyllä tästä selvitään.

   MIES (pelästyen): - Itsemurhaa en ole kylläkään ajatellut. On tässä tarpeeksi jo muitten hengen vaarantamisessa. (Raskas huokaus).

   NAINEN: - Älkää menettäkö toivoanne. Saako tiedustella, millaista työtä teette? Mainitsitte, että se vaatii tarkkuutta.

   MIES: - Millimetrin tarkkuudella on osuttava maaliinsa. Hiukan vain veitsi lipsahtaa ja koko homma menee mönkään.

   NAINEN: - Veitsi? Ette kai ole teurastaja? Ei kai siinä, näin kaikella kunnioituksella, niin suunnattoman huolellisia otteita tarvita? Uusi yritys ja niin se jatkuu.

   MIES: - Olen tosiaan opiskeluaikoinani ollut kesätöissä teurastamossa. Siellä opin paljon ruumiinrakenteesta ja muusta anatomiasta. Tosin vain lehmien ja lampaitten, mutta sovellusta sitä vain vaaditaan. Ja luovuutta.

   NAINEN: - Siis ei enää teurastajana? Ahaa, minulla on usein potilaina kirurgeja. Kellosepäntyötä. Puolen millin väärä viilto tai pisto, ja ihmishenki on menetetty. Lääkäri pelkää jo päiviä etukäteen, miten hän selviää vaativasta ja tuntikausia kestävästä operaatiosta.

   MIES: - Minun toimeenpanemani operaatiot eivät kylläkään kestä tuntitolkulla, paitsi tietysti se stressaava uhrin odottelu. Itse toimitukseen vierähtää vain muutama minuutti, ja juttu on hoidettu. Harvoin asiakkaat edellyttävät sen pidempiä vetkutteluja eli puukon hidasta kiertämissä haavassa, jos puhun näin kaunokieltä.

   NAINEN: - Onko työssänne viime aikoina sattunut jotakin ikävää?  Esimerkiksi epäonnistumista, jopa vahingon tuottamista asiakkaalle?

   MIES: - On pari tapausta. Ensimmäisessä en päässyt maille halmeillekaan, ja koko pisto jäi tekemättä. Yritin tavoittaa kohteeni, mutta turhaan.

   NAINEN (mietteliäänä): - En ole todellakaan pitkään aikaan ollut läsnä missään leikkauksessa, mutta mitä nyt muistan tapauksia opiskeluajoiltani, en tiedä asiakkaan kertaakaan päässeen karkuun. Hän oli joko huumattu tai sidottu alustaansa.

   MIES (halveksivasti): - Se vasta olisi helppoa, mutta minun tapauksissani asiakas on jatkuvasti liikkeellä. Kiipeää katolle taikka hyppää uimaan. Harrasta siinä sitten osumatarkkuutta.

   NAINEN (pitkän vaitiolon jälkeen): - Nyt ymmärrän, miksi haette apua meiltä. Sekoitatte nähtävästi todellisuuden ja harhakuvitelmanne. Ei hätää. Minä hoidan teidät terveeksi, jotta jälleen pääsette työskentelemään parantajan ammatissanne. Sitten ei käsi enää vapise.

   MIES: - Se vapisee jo nyt, kun kuvittelenkin tämän päivän keikkoja.

   NAINEN: - Mikä oli se toinen ikävä tapaus, joka laukaisi teissä näitä masennus- ja pelkotiloja?

   MIES: - Siinä toisessa mokassani pääsin kyllä tarpeeksi lähelle. Kaikki oli valmiina, mutta kun valmistauduin elintärkeään viiltoon, uhri-peijakas käännähti äkkiarvaamatta, ja viilto osui käsivarteen.

   NAINEN: - Kävikö hänelle pahastikin?

   MIES: - Siinähän se pulma onkin. Hänelle ei käynyt mitenkään, kun oli vielä turpea talvipomppa päällä. Möhryllä. Raharikkaalla roistolla.

   NAINEN: - Varokaa kiihtymästä. Otetaan tämäkin aivan lungisti. Jälleen teillä on omituisia fantasioita tuosta leikkausympäristöstä. Paksu pomppa päällä ja muuta mielikuvituksellista. Teidän on parasta tulla heti paikalla vastaanotolleni. Annan teille jotakin rauhoittavaa. Voitte myös jäädä sairaalaan tutkittavaksi. Kyllä teistä vielä mies tehdään.

   MIES: - Kaikkein eniten pelkään seurauksia. Mitä asiakkaani tuumivat toheloimisestani? Joudun maksamaan sen raskaimmasta päästä, ehkä hengelläni. Samoin perheeni: vaimo, toisessa kaupungissa asuva avovaimoni, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa asuvat rakastajattareni sekä näitten kaikkien kersat. Yhteensä viisitoista vekaraa. Lemmikkieläimetkään eivät enää ole turvassa. Minä tukehdun tähän kauhuuni.

   NAINEN: - Lähetän heti ambulanssin teitä noutamaan. Voin vain todeta, että todellisuudentajunne on täysin kankaalla.

   MIES: - Kuunnelkaa minua. En voi jättää tämänpäiväistä suurtehtävääni suorittamatta. Tulen vaikka huomenna varhain luoksenne, mutta juttu on junailtava loppuun, mutten ei hyvää seuraa.

   NAINEN: - Asiakkaillehan ei tapahtunut mitään pahaa. Ei teitä voida syyttää edes hoitovirheestä. Mitä ihmettä te oikein pelkäätte?

   MIES: - Eräs kollegani epäonnistui vain kerran ”leikkauksessa”, kuten te sitä hienosti nimitätte, mutta arvatkaapa, mitä hänelle tapahtui?

   NAINEN: - Ei mitään, uskokaa minua.

   MIES (huutaen): - Ei mitään, kun asiakkaan gorillat ruttasivat hänen autonsa romuksi ja lähettivät postissa myrkkyhämähäkin lahjaksi. Tuo lahja pisti kaksi perheenjäsentä kuoliaiksi  Sitten heidän talonsa poltettiin, samoin kuin kaukaisen pikkuserkun kesämökki. Kollega löytyi myöhemmin joen pohjasta ammuttuna ja pistettynä ja hirtettynä ja myrkytettynä ja hukutettuna ja kuristettuna ja hakattuna ja kuolleena.

   NAINEN (ärtyneenä): - Olette tosiaan aivan seinähull...Anteeksi nyt tohtori, mutta tilanne on vakava.

   MIES: - Tohtoriksi minun tällä alalla pitäisikin kouluttautua. Käyttämäni työtavat ovat karmean vanhanaikaiset ja epävarmat. Että sitä pitääkin turvautua vain terävään, tai kohteen rötöksien suuruudesta riippuen, tylsään veitseen. Olen jättänyt monta valitusta ammattiyhdistyksellemme, mutta he pitävät minua liian vanhana uudelleenkurssitettavaksi.

   NAINEN: - Papereissa lukee, että olette vasta viidenkymmenenyhden vuoden ikäinen.

   MIES: - Ne on kai väärennetty. Täytin juuri 75. Upeat synttärit, paitsi että yhdessä lahjapaketissa oli sont... ei kun lantaa. Hikoilin pelosta joka käärön kohdalla, kun muistelin sitä kollegaa  Olen kuollakseni suivaantunut tähän työhön ja etenkin siihen epävarmaan puukkoon.

   NAINEN: - En ehkä ole ihan selvillä kirurgian uusimmista virtauksista, mutta kun appiukoltani poistettiin umpisuoli, viillot suoritettiin veitsellä. Millaista työkalua te olette kaavaillut?

   MIES (närkästyneenä): - Tietysti kiikarikivääriä. Silloin ei tarvitse ängetä niin lähelle sitä ”potilasta”, kuten te kai häntä nimitätte. Koko homman voisi hoitaa monen metrin päästä, jopa katolta tai nurkan takaa tai ohi kiitävästä autosta. mutta ei. Ne jästipäät teetättävät minulla hommia Vaka Vanha Väinämöisen aikuisilla välineillä. Kiusallani panen ne ainakin verovähennyksiin.

   NAINEN: - Kuulkaahan nyt, tohtori Viiltovesi, tilasin jo sairasauton. Se on osoitteessanne viiden minuutin kuluttua. Älkää yhtään hätäilkö...

   MIES (kauhistuneena): - Mitä te oikein meinaatte? Minäkö tohtori Viiltovesi? Nimeäni en yleensä sano, mutta minut tunnetaan erittäin pätevänä viiltelijänä, Jaska Osumana, joka on päästänyt päiviltä kymmeniä vastenmielisiä tyyppejä. Nostaisin kunnianloukkausjutun tästä törkeästä erehdyksestä ja toimenkuvien sotkemisesta, mutta kun en suine surmineni halua vapaaehtoisesti astua oikeuden eteen.

   NAINEN: - Anteeksi, tämä olikin väärä numero.

16. RAUHANSIJA

   NAINEN: - Onko 654321?

   MIES: - Kyllä on, Rauhansija puhelimessa.

   NAINEN: - Ai jaa, sekö teidän nimenne on? Aika sopiva ammattiinne.

   MIES: - Niin sanotaan, niin sanotaan. Viihdyn hyvin tällä alalla, koska voin helpottaa vielä täällä kärsimysten laaksossa vaeltavien lähimmäisteni murheita ja jollei muu auta, saattaa heidät turvallisesti ja kauniisti rajan yli.

   NAINEN (haikeana): - Sitähän me kaikki kaipaamme, mutta joskus tuntuu, että se ei ole mahdollista.

   MIES: - Miten niin, että ei muka mahdollista? Meillä on välineet ja lääkkeet ja pitkäaikainen kokemus. Nyt se on jo meillä sallittuakin.

   NAINEN: - Vaikka olisikin, se ei voi millään ulottua koskemaan kaikkia. Ei ainakaan...

   MIES: - Eivät kaikki sellaista haluaisikaan. Ei se mikään peruskoulu tai äitiysraha ole, joka lakisääteisesti pyydystää turvaverkkoonsa jokaisen maamme kansalaisen. Kaukana siitä. Se pysyy tietenkin vain erittäin harvoissa tapauksissa käyttökelpoisena. Sen pitää tapahtua tiukassa valvonnassa ja toimenpiteet on ratkaistava tapaus tapaukselta.

   NAINEN (surullisena): - Sitähän olen koko ajan pelännytkin. Vain harvoille ja valituille. Siinä ei auta raha eikä valta eikä hyvät teot eikä siveellinen elämä. Se ei ole ihmisen vallassa, hohhoijaa.

   MIES: - Ei tietenkään kenen tahansa käsissä, koska silloin helposti mentäisiin holtittomuuksiin. Ihminen raadollisuudessaan käyttäisi sitä lähimmäisiään vastaan. Ihan hirvittää, että siitä tulisi jokamiehen tavaraa.

   NAINEN: - Mutta, mutta sanotaanhan päin vastoin, että se on tarkoitettu kaikille. Kaikille katuville syntisille, jotka ottavat sen nöyrin sydämin vastaan.

   MIES: - Tästä ei tietysti ole vielä annettu tarpeeksi valistusta ja asiallista informaatiota tavalliselle kansalle eikä muuten ole tarviskaan. Antakaahan kun hiukan selitän. Jos joku on tavattoman suurissa tuskissa ja hänen paranemisestaan ei ole toivoa, silloin voisi olla parasta, että hänet päästetään kauniisti sinne toiselle puolelle. Kivuttomasti ja rauhallisesti.

   NAINEN: - Rauhaa minäkin kaipaan, ah kuinka kaipaan ja riutuneessa sielussani halajan, mutta sisimmässäni olen niin epäuskoinen ja lakkaamatta kyselen, voisiko tuollainen armo kuuluakaan minunlaiselleni syntisäkille?

   MIES: - (kärsivällisyyttä tavoitellen): - Kuulkaahan nyt hyvä rouva, ei tässä asiassa katsota kenenkään apua tarvitsevan moraaliin ja elämäntapoihin, vaan...

   NAINEN (kiihtyneenä): - Mutta juurihan sanoitte, että sitä ei suoda kaikille, vaan vain tarkoin valitulle ja punnitulle joukolle.

   MIES (jo suorastaan ivallisesti): - Emme me ole tähänkään asti kenenkään elopainoa punninneet. Lihava tai laiha. Samapa tuo. Tärkein kriteeri valintaperusteissamme on, ja sanon sen vielä kerran erittäin painokkaasti: se on, kuinka kriittinen on asiakkaan tila, kuinka suuresti hän kärsii ja onko paremmasta tulevaisuudesta tietoakaan.

   NAINEN: - Ah ihanaa, silloinhan se kuuluu juuri minulle. Minulle! Koska voin tulla luoksenne saamaan oikein henkilökohtaisen vakuutuksen tästä ihanasta synninpäästöstä.

   MIES: - Taas se synti kieppuu mielessänne. Tietysti tässä on kysymys moraalista ja etiikasta, mutta siitä päättää maan hallitus ja eduskunta ja muut asiantuntijat. Me vain suoritamme annetun tehtävän sen kummempia kyselemättä.

   NAINEN (ihmeissään): - Jaa että oikein eduskunta? Ei kai tästä ihan julkista juttua tule? Ettei vain iltapäivälehtiin. Voi kauhistua, ei minulla niin kovin suuria rikkeitä tunnollani ole. Kerran olin uskoton pikkujoulussa noin 20 vuotta sitten. Sille ensimmäiselle miehelleni, joka oli oikea rilluttelija. Ehkä se oli kostoa. Voi voi, eihän saisi kostaa.

   MIES: - Tarvitsette nähtävästi vielä runsaasti harkinta-aikaa, koska ajatuksenne pyörivät aivan epäoleellisissa asioissa.

   NAINEN: - Voi ei, ei jätetä tätä hoitamatta. Sopiiko, että tulen luoksenne huomenna, mutta vasta kolmen jälkeen, kun pääsen töistä.

   MIES: - Töistä? Millaista työtä vielä teette?

   NAINEN: - Miten niin vielä? Eläkkeelle pääsystä ei ole toivoakaan, koska olen vasta 45-vuotias.

   MIES: - Niinkö nuorena jo haluaisitte päästä...päästä sinne rauhaan?

   NAINEN: - Mikä ihmeen ikäloppujen projekti se rauhan saavuttaminen on? Sanotaanhan sitä laulussakin, että ”Kun nuoruuden aika on ruusuinen” ja niin edelleen. Siinä se järkyttävä erehdys juuri tehdäänkin, ettei selvitellä kipeitä ongelmia ja tunnonvaivoja ajoissa. Viikatemies voi tulla aivan yllättäen ja keskeyttää turvalliset arkiset puuhat.

   MIES (mietteissään): - Voi se meidän tapauksessamme tulla aivan yllätyksenäkin. Ihan miten asiakas tai hänen omaisensa toivovat. Eivät tiedä päivää eivätkä hetkeä, ja kaikki tuska ja murhe on poissa.

   NAINEN: - Vihdoinkin ymmärrämme toisiamme. Siis sopiiko huomenna kello kolmen jälkeen? Saatan hieman myöhästyäkin, kun on ruuhkaa ja joudun ajamaan sinne naapurikaupungista.

   MIES: - Ambulanssillako?

   NAINEN: - Ei vaan omalla Pösölläni. Sitä suurempaa merkkiä. Neljäsataa ja jotakin päälle.

   MIES: - Kuntonne tuntuu olevan melko hyvä. Mikä onkaan toimenkuvanne?

   NAINEN (topakasti): - Olen jumppamaikka ja jos saan hieman kehaista itseäni, osallistun kahden kuukauden päästä yli 40-vuotiaitten maratoniin.

   MIES: - Nyt te kyllä houritte. Missä sairaalassa olette hoidettavana?

   NAINEN (heläyttäen iloisen naurun): - Sairaalassako? En ole mikään kuntohoitaja vaan jumppamaikka. Tämä on Leveäsalon peruskoulun yläaste. Arvostettu koulu. (Alakuloisena) Noin se taas mieli lipsahti maallisiin, jopa itsensä kehumiseen. Ylpeyden syntiin. Omavanhurskauden kukkuloille. Voi voi minua kurjaa.

   MIES: - Minusta alkaa tuntua, että en ole oikea henkilö asioimaan kanssanne.

   NAINEN: - Ettekö olekaan pastori Reino Rauhansija, joka on niin tunnettu hyvänä sielunhoitajana? Kirjojakin neljä kappaletta. Olen lukenut ne kaikki, mutta silti en saa rauhaa tunnolleni.

   MIES (kolkosti): - Olen hänen veljensä Rainer Rauhansija. Annan neuvoja sellaisille, jotka ovat harkinneet armokuolemaa joko itselleen tai rakkaalleen.

   NAINEN: - Anteeksi, ah anteeksi, väärä numero.

17. AMMATTIYHDISTYS

   MIES: - 246531, Liittola puhelimessa. Miten voin palvella?

   NAINEN: - No kerran niinkin päin. Haluaisin tiedustella mahdollisuuksistani liittyä johonkin sopivaan ammattiyhdistykseen. Tunnen olevani kovin heikoilla nykyajan kovassa ja kylmässä liike-elämässä.

   MIES: - Oikein ajateltu. Yhteistyössä on voimaa. Minkä alan liitosta olisi kysymys?

   NAINEN: - Siitä juuri en ole oikein varma. Olisiko teillä ehdotuksia?

   MIES: - Vaikka millä mitalla, mutta ensin minun täytyisi tietää, mikä on toimenkuvanne.

   NAINEN: - Kuva? Jos lähettäisin sellaisen, voisitte itsekin päätellä.

   MIES (nauraen): - Olipa hauskasti sanottu. No jos menemme taas asiaan, kysyisin, mitä teette ammatiksenne. Millä keinoin hankitte elantonne.

   NAINEN (hiukan pelästyen): - Ihan laillisesti, vielä, ainakin toistaiseksi, jolleivät saa aikaiseksi uutta tiukkapipoista lakia. Kaikkialla kiristetään ja rajoitetaan kansalaisten oikeuksia ja toimeentuloa.

   MIES: - Totta puhutte. Säästöjä ja kerran vielä säästöjä. Ette uskoisi, mutta meidänkin työpaikaltamme on irtisanottu lähes puolet. Työskentele siinä sitten tehokkaasti ja asiakkaan parhaaksi.

   NAINEN: - Meillä myös on ainaista rajankäyntiä ja kaplakkaa reviireistä ja katuosuuksista. Henkensä kaupalla joutuu vahtimaan, ettei vain aseta varpaitaan toisen työpaikalle.

   MIES: - Tulehtuneita ihmissuhteita kaikkialla. (Huokaisu) Jopa seurakunnan puitteissa. Sinnekin kutsutaan ulkopuolisia konsultteja neuvomaan ja rauhoittelemaan kiukkuisia ja melkein murhanhimoisia uskonsisaria. Miksei veljiäkin. Kyllä siinä leppoisa suomalainen mieskin hermostuu, kun akkalauma kaakattaa ja parjaa ja yrittää kaivaa maata lähimmäisensä työpaikan alta. Anteeksi, että kiihdyn näin.

   NAINEN: - Kaikin mokomin. Se juuri kuuluu minun alaani, että lohdutan ja ymmärrän naisten sortamia miesparkoja.

   MIES: - Kiitoksia, ja kerron vielä, että vaimoni on täällä nuorisopappina ja koko ajan hän saa olla varuillaan, ettei puhu sivu suunsa tai käväise pihalla hakemassa autosta papereitaan virka-aikana. Ne kanslian akat ovat parhaita kellokortteja ja kantelupukkeja.

   NAINEN: - Ymmärrän tunteenne. Jos se kateellisten virkasisarten hyökkäävyys pysyisi pelkkänä sanasotana, mutta kun on ainainen vaara, että he käyvät käsiksi ja turmelevat toisen ulkonäköä. Miten silloin toiminta voisi jatkua?

   MIES: - Ulkonäkö ja vaatetus ovat tärkeitä, myönnettäköön. Opin jo kauppaopistossa, että puku tekee miehen. Kuka sellaista virkailijaa todesta ottaisi, jolla on repaleiset farkut, haiseva villapusero ja tukka kuin lattiamoppi? Kaikesta päättäen te joudutte siis työskentelemään yleisön palveluksessa?

   NAINEN: - Koko sielullani ja ruumiillani.

   MIES: - Saattaisi olla niin, että jokin palveluammattien liitto passaisi teille. Tai sitten hoitoala vai kuinka?

   NAINEN: - Hoiturina toimin kaiken yötä ja tietysti päivälläkin. Hoivaan ja hieron ja käsittelen asiakkaitani kaikilla mahdollisilla tavoilla. Joskus suorastaan mahdottomilta tuntuvia suorituksia. Kun sitten jäljestä päin katselemme niitä temppuja videolta, itsekin ihmettelen, miten pystyn sellaiseen. Anteeksi, jos nyt vähän kehaisen ammattitaitoani.

   MIES: - Ehkä sittenkin lääkäriliitto? Joudutteko turvautumaan myös sen alan työtapoihin?

   NAINEN: - Niinkin voitaisiin sanoa. Kuuntelen sydäntä, annan noin kuvaannollisesti ilmaistuna elvytystä elämän ankeudessa.

   MIES: - Hallitsetteko suusta-suuhun-menetelmänkin? Entä akupunktion?

   NAINEN: - Suuhun kyllä, jopa suihin. Pistoksia olen monta kertaa joutunut antamaan henkihieverissä oleville narkkareille. Auttava lähimmäinen. Olen ihan oma-aloitteisesti juossut keskellä yötä hankkimaan kamaa vaarallisilta kulmilta, jonne meikäläisetkään eivät uskaltaisi ilman paritt...öh...työnantajansa suomaa turvaa.

   MIES: - Työskentelynne kattaa nähtävästi kovin monta aluetta, joten ammattiyhdistystä on vaikea noin suoralta kädeltä nimetä.

   NAINEN: - Käsiänikin käytän tehokkaasti ja nopsasti useimmissa tapauksissa. Sormiakin ja...

   MIES: - Jokin käsityöläisammatti ehkä...?

   NAINEN (hihittäen): - Käsityöksihän sitä jotkut kutsuvatkin. ”Tehdäänpäs taas niitä käsitöitä”, usuttavat tyytyväiset asiakkaani minua.

   MIES: - Käytättekö puikkoja vai virkkuukoukkua vai neulaa? Tarkoitan, että neulotteko vai ompeletteko.

   NAINEN (hiukan varovaisesti): - Ei puikkoja, ei mielellään teräaseita. Jotkut ehkä haluaisivat sellaista raskasta käsittelyä. Olen hellävarainen ja helläluontoinen nainen, joten käsiraudat ja ruoskat ovat aivan hyvin tähän asti ajaneet asiansa. Mutta jos nykyajan trendi ja suuntaus vaatii, on pakko seurata mukana.

   MIES: - Oletteko sittenkin jonkin mielisairaalan tai vankilan henkilökuntaa? Ihmettelen vain, sallitaanko Suomessa enää potilaan pahoinpitelyä ja piiskaamista...Ai, entä perhepäivähoitaja?

   NAINEN: - Teen joskus päivisinkin töitä, mutta niistä juuri haluaisin ehdottomasti ylityölisää. Par..., ei kun työnantajani ei suostu sellaiseen millään. Uhkailee irtisanomisella sekä työpaikasta että tästä elämästä. On vain oltava valmis kuin partiotyttö vuorokaudet ympäriinsä. Ei sellaista jaksa. Hirvittää kun ikää karttuu. Eräskin virkasisareni, joka täytti vasta 61, on aivan uuvahtanut. Se näkyy ulkomuodossa eikä kauppa silloin käy.

     MIES: - Ahaa, siis vielä jokin liikealankin liitto? Meidän täytyisi varman pitää oikein palaveri tästä aiheesta, kun se osoittautuu näin kimurantiksi. Voisitteko tulla toimistooni ylihuomenna kello yhdeltä? Osoite on...

   NAINEN (todella säikähtäneenä): - Ei missään nimessä. Teen tosin kotikäyntejä, mutta en ilman työnantajani lupaa ja passitusta. Hän passittaisi minut sinne kuumempaan paikkaan, jos tietäisi minun tekevän kuutamo- tai ennemminkin aurinkokeikkoja.

   MIES: - Miten sitten saan teihin yhteyttä?

   NAINEN: - Tulkaa ensi yönä työpaikalleni Kaarlenkadulle puolenyön jälkeen. Siellä on silloin paljon väkeä liikkeellä.

   MIES: - Miten tunnistan teidät?

   NAINEN: - Pitkä, alle nelikymppinen tytönhuiskale. Hartioille asti kiemurteleva, valkaistu tukka. Mustat, polvien yli ulottuvat, korkeakorkoiset vinyylisaappaat. Lyhyt, musta nahkatakki, jonka alta pilkottaa kirkkaanpunainen minihame. Mustat, pitsiset pikkuhousut melkein vilahtelevat. Helistimiä korvissa, nenässä ja huulissa. Erotun kyllä joukosta parhaani mukaan.

   MIES (epäröiden): - Kuulostaa hieman omituiselta. Taidan ottaa vaimonikin iltakävelylle, koska hän on erikoistunut kaikkien kummajaisten käsittelyyn.

   NAINEN: - Järjestyy. Olen myös emännöinyt ryhmäterapiaa. Maksu vain on sen mukainen.

   MIES: - Ettäkö maksukin vielä? Mille momentille sen laittaisin? Pomoni on hiivatin epäluuloinen.

   NAINEN: - Pankaa, pankaa se vaikka seksipalvelujen puolelle. Teistä ei ollut suurtakaan apua ammattiyhdistyksen löytämisessä. Anteeksi vaan, mutta taitaa olla väärä mies siellä langan päässä. Haista...

18. SOPUKONSULTTI

   NAINEN: - Päivää, olen Karita Kinakatko, ja olitte jättänyt minulle kiireellisen soittopyynnön. Miten voin olla avuksi?

   MIES (möreällä äänellä): - Tilanne on täysin riistäytynyt käsistä. Tarvitsemme välittömästi apuvoimia, sillä tunteet ovat kuumenneet kiehumapisteeseen asti emmekä enää uskalla taata henkilökunnan emmekä liioin asiakkaittemme turvallisuutta.

   NAINEN: - Tunnuslauseemme on, että kaikkeen löytyy sopuratkaisu, Molempia osapuolia tyydyttävä kompromissi ja harmonian palauttaminen työyhteisöönne.

   MIES: - Täysin toivotonta. Tällaista kapinointia ja aggressiivista hyökkäilyä emme ole aikaisemmin kokeneet.

   NAINEN: - Kuinka suuresta henkilömäärästä on kyse?  

   MIES: - Miesvahvuus on kaksikymmentä, ja naisia on lähes neljäkymmentä.

   NAINEN: - Siis hyvin naisvaltaista. Luulisi, että sellaista joukkoa olisi helpompaa käsitellä. Jo fyysisiltä voimiltaankin he ovat heikompaa sukupuolta.

   MIES: - Mitä vielä. Kolmen matamin jengi pystyy terrorisoimaan koko osastoa. Asettuvat vain pönäkästi kädet lantioilla seisomaan keskelle kulkuväylää. Vanhan rakennuksen kapeilla käytävillä se onnistuu, ja oviaukoissakin he toimivat tehokkaana tukkeena.

   NAINEN: - Siis todellista häiriköintiä. Onko päässyt tapahtumaan mitään taloudellista vahinkoa?

   MIES: - Ei vielä toistaiseksi, mitä nyt ovat esineitä paiskoneet.

   NAINEN (huolestuneena): - Suuriakin? Ei kai sentään teräaseita?

   MIES: - Vasta kyniä ja paperitolloja, joita äreät akat ovat hermostuksissaan viskelleet. Niin ja yksi pyyheliina, kun se oli heidän mielestään likainen.

   NAINEN: - Jaaha, siis hypersiistiä porukkaa. Ehkä pakkomielteitä?

   MIES: - Yhtä pakkomiellettä on koko heidän touhuamisensa. Ei niihin järkipuhe tehoa. Siksi juuri haluaisimme asiantuntijoitten neuvoja ja tukea.

   NAINEN: - Onko yritetty särkeä ikkunoita taikka murtaa lukkoja?

   MIES: - Meidän tässä on täytynyt lukkoja murtaa, sillä yksi hiirenvärinen neiti Hiljukainen lukitsi vihapäissään kolme raavasta miestä varastoon, kun he olivat siellä hyllyjä järjestämässä. Yhdellä kavereista on suljetunpaikankammo, joten paniikkihäiriö ei ollut kaukana. Se arestissa pito olisi voinut käydä hengen päälle.

   NAINEN: - Merkitsenpä muistiin. Olisiko vielä...?

   MIES: - Juu, ja uskomme, että eräs mummeli ihan tahallaan kolhi talousjohtajamme Seppo Säästäjänojan Mersua parkkipaikalla. Nostaisimme syytteen, mutta kun todistajia ei löydy, vaikka piha aivan kuhisi väkeä siihen aikaan.

   NAINEN: - Todistajia siis uhkaillaan?

   MIES: - Takuulla ja oikein pahimmasta päästä.

   NAINEN: - Ei kai sentään pahoinpitelyllä tai suorastaan hengenmenolla?  

   MIES: - Mielipahaa, rytmihäiriöitä, vatsanväänteitä, allergista ihottumaa sekä jatkuvaa unettomuutta se suunsoitto ainakin aiheuttaa. Lisäksi he vihansa vimmoissa pelottelevat, että heidän vastustajansa eivät haudassakaan saa lepoa. Ne tyrannit toivottelevat lähimmäisensä oikopäätä helvettiin. Kuvailevat yksityiskohtaisesti, miten piru tökkii näitä hiilihangolla.

   NAINEN: - Törkeätä uhkailua. Haudasta puhuminen viittaa todella surmaamiseen. Jopas jotakin.

   MIES (aivan hengästyneenä): - Herkkähermoisimmat toimihenkilömme ovat anoneet jopa sairaslomaa, koska eivät uskalla tulla töihin, koska he ovat läpeensä masentuneita ja peloissaan. Ovat ruvenneet uumoilemaan, että kovakourainen käsiksi käyminenkään ei ole enää kaukana, Niin suureksi se raivo ja kaunaisuus on päässyt kehittymään. Vaatetustakin jo kovaäänisesti arvostellaan ja mollataan.

   NAINEN: - Kas kummaa, mutta eikö miehillenne ole sitten opetettu itsepuolustustaitoja? Tehokkaita otteita väkivaltaisten taltuttamiseksi?

   MIES: - Osa heistä on näitten ikävien välikohtausten jälkeen ilmoittautunutkin judokursseille, mutta heillä on vasta kolmas oppitunti menossa.

   NAINEN: - Hämmästyttävää henkilökunnan alkeellisimmankin turvallisuuden laiminlyömistä, kun on sentään kyse tuollaisesta laitoksesta. Neuvon teitä välittömästi tekemään valituksen työnantajasta.

   MIES: - Ei heille mitään mahda, koska he ovat aina oikeassa ja nauttivat suosiota aivan korkeimmalta taholta. Samaa mieltä ovat ne pahimmat häirikötkin. Etuoikeutettu ja valittu, joskin piskuinen lauma.

   NAINEN: - Peräti kummallista. Mistä tuollainen valta voi olla peräisin? Ai niin, ehkäpä huumerahoista ja kiristyksestä?

   MIES: - Ei kauhistus. Sellaista ei meidän yhteisössämme harrasteta. Mitä nyt mietoja unilääkkeitä ja nuhasuihkeita, rouva Tokkuraisella nimittäin. Allerginen arkistolle ja tietokoneitten säteilylle ja vedolle ja vahtimestari Puuskanantin piipputupakalle.

   NAINEN (hiukan kopeasti): - Taidatte olla kaikin tavoin hieman jäljessä kehityksestä. Kyllä sauhuttelu on jo kiellettyä kaikissa valistuneemmissa työpaikoissa.

   MIES: - Ei se Puuskanantti enää poltakaan. Teki lakon jo kahdeksan vuotta sitten, kun sydän sanoi että seis. Silti Tokkurainen nuuskii ja valittaa miehen vaatteista lähtevää lemua. Leskimies, ei ole vaimoa tuulettamassa.

   NAINEN: - Kas niin, mukavaahan tässä olisi rupatella ja kasvatella tätä PR:ää, mutta lounastunti on jo meneillään. Kuinka suurta apujoukkoa te kaipaatte? Kymmenen poliisia vai parikymmentä varusmiestä vai...?

   MIES: - Taitaa olla vähän liikaa. Kuvittelin, että se hyväksi todettu konsultti Sointu Harmonianperä tulisi tutustumaan taloomme, tekisi arvionsa ja ottaisi koko Lempeänlehdon seurakunnan väen puhutteluunsa. Niin ne olivat tehneet kirkkoherra Eripurasenkin  kansliassa ja tulokset olivat arvaamattoman...

   NAINEN: - Konsultti ja seurakunta? En minä ole mikään sopukonsultti, vaan soitan poliisilaitokselta. Tämän numeron piti kuulua vankilamielisairaala Rosvokallion johtajalle. Hoitakaa ne lähimmäisenrakkauden hommanne omin päin ja oman ohjekirjanne mukaisesti. Tämä tuli vallan väärään numeroon, anteeksi ja hyvästi.

19. PERHESUUNNITTELUA  

   MIES: - Perhesuunnittelukeskus, Valto Vähäpoika puhelimessa, hyvää huomenta.  

   NAINEN: - Huomenta. Anteeksi etten sanoa nimeäni vielä tässä vaiheessa, mutta asiani on hieman erikoislaatuinen enkä ole aivan varma sen laillisuudestakaan, joten paljastan henkilöllisyyteni vasta asianajajani läsnä ollessa. sopiiko?

   MIES: - No, kai se sitten sopii.

   NAINEN: - Meillä on suuri perhe, kuusi lasta, ja olemme mieheni kanssa päättäneet, että se on ihan sopiva määrä. Onhan se?

   MIES: - On tosiaan. Onnitteluni lapsirikkaudestanne ja myös -rakkaudestanne.

   NAINEN: - Kiitos. Aloitimme vain turhan myöhään, joten vanhuuden vaivat ovat jo uhkaamassa onneamme. Emme vain ole vielä ratkaisseet, millaista keinoa käyttäisimme. Ehkäisy on hiukan hankala toteuttaa tässä vaiheessa.

   MIES: - Ymmärrän. Pillerit voivat aiheuttaa sivuvaikutuksia ja muut keinot hm saattavat olla epämiellyttäviä miehenne toiminnan kannalta. Ehkä jommankumman sterilisointi voisi tulla kysymykseen, koska lapsimäärä nähtävästi on jo tyydyttävä?

   NAINEN: - Ettäkö Jussi suostuisi moiseen kuohimiseen? Ei sitten ikinä. Hän on minua kuusi vuotta vanhempi ja saanut jo monia vakavia kohtauksia. Itsekin olen viime aikoina sairastellut ja aivan kauhistun, jos työmääräni vielä lisääntyy, varsinkin kun lapsista ei vielä ole apua. Poikia ja kahdet kaksoset.

   MIES: - Entä jos itse antaisitte suostumuksen sterilisaatioon?

   NAINEN: - Ei onnistu. Jussi pelkää, että menetän ne...naiselliset haluni.

   MIES: - Lääkäri voisi oikaista hänen käsityksiään, joten...

   NAINEN: - Jussin käsityksiä ei oikaise mikään eikä kukaan. Hän on suoraselkäinen suomalainen mies, vaikka reumatismi nykyään vähän painaakin raasua kumaraan. Samaten nämä ongelmat. Meillä on suuri,  moraalinen ongelma ratkottavana.

   MIES: - Entä sittenkin se sterilisointi? Jospa lääkäri kuitenkin...

   NAINEN: - Siihenkään en voi ruveta eräästä muustakin syystä, joka selviää myöhemmin.

   MIES: - Jaaha?

   NAINEN: - Itse asiassa syy selvisikin jo nyt. Ehkäisy on liian myöhäistä tässä vaiheessa.

   MIES: - Ai?

   NAINEN: - Olen taas raskaana. Kolmannella kuulla. En hoksannut sitä aikaisemmin, kun oli tuota joulutohinaa. Sukulaisiakin kylässä ja yli kaksikymmentä henkeä juhlapöydässä.

   MIES: - Ette kai te kolmea kuukautta siihen joulunviettoon tuhlannut?

   NAINEN (nauraen heleästi): - Älkää hupsiko, mutta niitä valmisteluja. Aivan alkutekijöistä, koska mieheni niin haluaa. Melkein siihen tyyliin, että possu tiinuun jo syyskuussa, heh hih.

   MIES: - Syyskuussa se vauva on siis lähtenyt alulle? Ehkä tässä ei muu auta, kuin että synnytätte lapsen. jos vain taloudellisesti pärjäätte.

   NAINEN: - Siinä juuri on ongelma. Jussi väittää, ettei hän millään pysty elättämään kuin nämä kuusi lasta. Hän on sen niin räknännyt. Lisäksi asunto käy ahtaaksi ja itse olen tulossa yhä vain raihnaisemmaksi. Suuren perheen huolto on jo nyt äärirajoilla. Lääkärikin on sitä mieltä Ja sosiaaliviranomaiset. Minua rassaavat sydän, verenpaine, turvotus, sokeri, reuma, migreeni, maksa, munuaiset ja...

   MIES: - Onpa surullista. Mitä lääkärinne ehdotti?

   NAINEN: - Aborttia. Kauheata. Se on täysin vastoin Jussin ja minun vakaumusta. Uskonkäsitystä, sielunrauhaa, taivaaseen pääsyä.

   MIES: - Huh huh, onpas vaikea ongelma, vaikka on sellaista ollut meillä ennenkin. Asialla alkaa olla jo kiire, joten ettekö voisi esimerkiksi keskustella sielunhoitajanne kanssa, jos hänellä olisi sittenkin lempeämpi suhtautuminen tuohon ikävään toimenpiteeseen.

   NAINEN: - Sielunhoitajani, se maallikkosaarnaaja Taivaskumpu, ei kuuna päivänä suostuisi sellaisen synnin ja hirveyden hyväksymiseen. (Nyyhkytystä). Olen aivan toivoton ja avuton.

   MIES: - Mitä voisin teille sanoa ilmaistakseni syvän myötätuntoni?

   NAINEN (niistäen kuuluvasti): - Sitten tuli ratkaisu kuin kirkkaalta taivaalta, todellinen enkelisanoma. Jussi sen keksi, kun se on niin nerokas.

   MIES: - Mikä se voisi olla?

   NAINEN: - Olemme lukeneet lehtiä, mutta TV:tä emme tietenkään saa katsella. Suuresta maailmasta, oikein valtameren takaa tuli viesti, miten menettelemme. Tiedätte, että kun Suurmaan presidentiksi valittiin se Jorri Leuhkapuska, hänen ensimmäisiä toimenpiteitään oli abortin kieltäminen. Hieno mies, joka uskaltaa vastustaa suurta syntiä.

   MIES: - No jaa. Eihän se nyt teitä auta tässä lapsiluvun rajoittamisessa.

   NAINEN (riemuissaan): - Auttaapas. Presidentti ei ole missään vaiheessa kieltänyt jo maapallolla elävien palleroisten surmaamista. Sodassa vain pudotetaan pommit lasten, tosin myös joskus äitienkin niskaan. Selvän teki eikä mikään laki tai moraali tai uskonkäsitys pysty sitä estämään. Tajuatteko nyt jujun?

   MIES: - Ee-en, koska

   NAINEN: - Kuunnelkaa tarkasti: synnytän tämän uuden vauvan, sitten yksi vanhemmista lapsistamme salaperäisesti katoaa kuvioista. Ei toki ainoa tytär, koska hänestä on hyötyä myöhemmin taloustöissä. Käsitättekö?

   MIES: - En sitten millään, koska minne se poika sitten katoaisi?

   NAINEN: - Lähtisi jo hieman etuajassa sinne taivaan ihanuuteen.

   MIES: - Mutta jos hän on terve, sellaista ei ehkä tapahdu.

   NAINEN: - Terve on ja oikea kiusankappale. olemme jo valinneet lähtijäksi sen Kimmon. Levoton ja villi. Naapuritkin povaavat siitä todellista häirikköä koko tienoolle. Siis yhteisen edun ja rauhan merkeissä, eikö totta? Niinhän se Leuhkapuskakin sanoo.

   MIES: - Vielä on lähtemistapa epäselvä. Ette kai vain suunnittele jotakin hirveätä?

   NAINEN: - Toki on suunniteltava ja tarkoin. Olemme jo tehneet alustavia ja hienovaraisia tiedusteluja sen äkäisimmän naapurin vanhimmalta pojalta. Muutenkin toheloi auton kanssa. Jo monta kolaria ja ruumiinvammaa, ei tosin kuolemantuottamusta, mutta kerta se on ensimmäinen.

   MIES: - Hulluhan te olette. Että oman lapsenne. Saatatte naapurinnekin kiusaukseen.

   NAINEN: - No no, onhan sitä vielä parempi keino, jolloin koko kansamme säästyy syyllisyydeltä. Keräämme muitakin ei-toivottuja lapsia johonkin vanhaan, hylättyyn koulurakennukseen, jonka jälkeen levitämme vain erästä huhua ja Suurmaan pommittajat hoitavat loput.

   MIES (väristen inhosta): - Mitä huhua?

   NAINEN: - Että siinä rakennuksessa pidetään koulua ja leiriä, lapsille, niille uusille pikkuterroristeille. Sitten...

   MIES: - Suosittelen, että soitatte suoraan niille karsean ideanne toteuttajille, niille Suurmaan johtohenkilöille. Tämä on kyllä väärä numero, anteeksi.

20. HAASTATTELU      

   NAINEN: - Haloo.

   MIES: - Täällä toimittaja Kalle Into, Kaupunkisanomista, hyvää päivää. Firmanne siis täyttää vuosia tänään? Kuusikymmentä vuotta.

   NAINEN: - Mistä saitte numeromme?

   MIES: - Numerotiedustelusta tietenkin. Puhelinluettelomme on sökönä.

   NAINEN: - Ei se siellä olisikaan, vaikka ei se täysin salainenkaan ole. Eikä sellaisena pysy. Täytimme vuosia jo viime kuussa, mutta eipäs vain reporttereita ilmestynyt.

   MIES: - Niinkö? Olen kauhean pahoillani. Lehdessä on aina mahdoton meno päällä. Ovat kai erehtyneet päivämäärästä. Anteeksi vielä kerran. Siis kuusikymmentä vuotta?  

   NAINEN: - Siinäkin on viipaus. Olemme toimineet jo yli vuosisadan ajan, ensin maan alla ja sitten, sitten...maan päällä noin viisikymmentä vuotta.

   MIES: - Voi pirskatti näitä toimituspäällikön harakanvarpaita. Saattaa ollakin että 50. Joka tapauksessa vanha ja kunnianarvoisa yritys. Sydämelliset onnittelumme.

   NAINEN: - Kiitoksia. Vanha on firma ja myös ammatti.

   MIES (hätäisesti): - Joo joo, ammattitaitoisia räätäleitä on tarvittu maailman sivu.

   NAINEN: - Toimintamallimme on sellainen, että yritämme räätälöidä kaiken ostajan toivomusten mukaisesti.

   MIES: - Hienoa. Silloin voi parhaiten tyydyttää kuluttajia.

   NAINEN: - Tyydytysaste on korkea, vaikka mitattaisiin sitä millä hyvänsä asteikolla. Kerran vain tuli räätälöityä yhtä miestä liikaa. En minä eikä äitini, mutta mummo-kulta. Mies joutui sairaalakuntoon. Hänet heivattiin vilkasliikenteiselle kadulle, josta ukkeli toimitettiin hoitoon.

   MIES: - Ohoh. Kaikkea sitä sattuu. Sovituskopit ovatkin inhottavan ahtaat. Nuorellekin miehelle, saatikka sitten joku satakiloinen ihramakkara. Vyötärönmitta satakaksikymmentä ja pyrkii satasenttisiin housuihin. Omapa on syynsä.

   NAINEN: - Totta on. Ei kannata pyrkiä kenen tahansa housuihin nykyaikana. Vaarat on tiedostettava ajoissa.

   MIES: - Saanko tiedustella, miten sille mummollenne kävi? Tuliko poliisikuulusteluja, kun menehtyminen oli noinkin erikoinen? Kenties kuolemantuottamus?

   NAINEN (torjuen): - Kaukana siitä. Työtapaturma se oli. Ei siitä tullut mitään merkintää rikosrekisteriin. Poliisipäällikkö oli sovitellut niitä omia juttujaan viereisessä huoneessa. Onneksi se Anttoni-vainaa ehti testamentata talon mummolleni. Oli niin mieluisa palvelu ja yleensä kesti kauan. Niin ja monen vuoden  ajan.

   MIES: - Oliko arvokaskin rakennus?

   NAINEN: - Melko. Kolmekerroksinen tiilitalo kirkkoherran virastoa  vastapäätä. Minullakin on siinä kaksitoista tilavaa osaketta. Tosin vuokralla, koska on pakko yöpyä työpaikalla. Valvomassa ja opastamassa niitä toheloita.

   MIES: - Kiintoisaa kuulla arvostetun yrityksenne historiasta. Miten muuten firmanne toiminta sai alkunsa?

   NAINEN: - Joku esiäideistäni, taisi olla Annakaisa, aloitti aivan yksityisesti pienen katoksen alla. Jo parisataa vuotta sitten.

   MIES: - Odottakaas vähän, kun kirjoitan. Oliko se siis jonkinlaista torikauppaa?

   NAINEN (kauhistuneena): - Älkää mainitkokaan sanaa ”tori”. Ikäviä muistoja. Emme koskaan esittele tuotteitamme torilla. Se on ihan sellainen taikauskoinen perinne. Lähes myytti. Se Annakaisa oli kuulemma erehtynyt tarjoamaan tavaraansa avoimella torilla kaiken kansan nähden. Kaameat seuraamukset.

   MIES: - Kertokaa toki. Olen yhtenä korvana.

   NAINEN: - Korvassako teillä on ne eroottiset pist...? Niin se Annakaisa. Hänet tuomittiin ruoskittavaksi sillä samaisella torilla. Jonkun kuninkaan patsaan juurella.

   MIES: - Hirveätä sitä ihmisten pimeyttä ja julmuutta. Minulle historia on aina ollut hieman heikko aine. Vaikuttiko mahdollisesti Saksan Hansa-kaupunkien lait jotenkin siihen torikaupan kieltämiseen?

   NAINEN: - Hansasta en tiedä minäkään, mutta Hans-niminen pyöveli kieltäytyi tehtävästään, koska oli niinikään saanut ilon olla ruusuhipiäisen Annakaisan palveltavana. Sieppasi tytön hoteisiinsa ja pakeni hänen kanssaan Hampuriin.

   MIES (keskeyttäen): - Voi kuinka romanttista. Tuliko heistä oikein pari?

   NAINEN: - Pari tuli. Joksikin aikaa ainakin. Sieltä Hampurin satamasta se ensimmäinen eskaritason koulutus onkin kotoisin. Minulle on ollut suureksi hyödyksi vanha, kauniisti kellastunut opaskirja niiltä ajoilta. Säilytän sitä oikein raameissa ja lasin takana seinällä. Siinä on myös kuivattuja lemmikkejä. Asiakkaat sitä ihastelevat.

   MIES: - OK, kirjoitan, että upea diplomi käsityöläistaidoista ja jo vuosisatojen takaa. Hienoa. Saanpa tästä todella monipuolisen ja syvältä koskettavan jutun. Osaan paneutua asiaan ja houkutella haastateltavani avautumaan ja rentoutumaan. Hienoa.

   NAINEN: - Samat sanat. Kyllin syvältä ja rentoutumaan ja avautumaan.

   MIES: - Käsittääkseni toimintanne tapahtuu nykyään etupäässä naisten osastolla?

   NAINEN: - Etupäässä, mutta se minun täytyy lievästi huolestuneena myöntää, että myös miessukupuoli on astumassa yhä enemmän näyttämölle. Tietenkin vain, jos on tarpeeksi pätevyyttä.

   MIES: - Hetkonen...siis myös miehille? Tarkistaisin vielä yrityksenne nimen, ettei tulisi näitä...heh heh...valitettavia sotkuja ja väärinkäsityksiä. Täytyy olla tarkkana, kun olen vasta harjoittelija, mutta tosi kiinnostunut lehtialasta. Nimenne on siis Ruusunen? Hurmaava liikkeen nimi teidän tapauksessanne.

   NAINEN (kyllästyneenä): - Ja vielä hurrrmaavampi meidän tapauksessamme. Se ei muuten ole Ruusunen vaan Ruusuinen, i:n kanssa, kuten esimerkiksi ruusuinen hipiä. Annakaisan muistoksi. Tajuatteko?

   MIES (nolona): - Ohoh, anteeksi taas. Siis i. Onko siinä myös Oy? Oletteko osakeyhtiö?

   NAINEN: - Osuuksille on moni pyrkimässä, vaan kun en ole huolinut. Liian riskialtista luovuttaa ohjaksia muille. Epärehellisyys sen kun kasvaa ja kehenkään ei voi luottaa.

   MIES: - Noin isänikin sanoo ja hän tietää, koska on pitänyt suutarinverstasta jo kolme vuosikymmentä. Haluaisi minusta jatkajaa, mutta kun eivät nuo kengät kiinnosta.

   NAINEN (kiinnostuen): - Ai kengät? Entä muu rekvisiitta? On meillä myös nahka-asuja, SS-miesten lakkeja ja ketjuja ja...

   MIES (raapustaen ahkerasti lehtiöönsä): - Asusteitakin...Liikkeenne on kaikesta päättäen siirtynyt sukupolvelta toiselle, isältä pojalle?

   NAINEN: - Onko minulla mukamas miehen ääni? Olen täysiverinen nainen, ja firmamme on päin vastoin siirtynyt äidiltä tyttärelle. Isistä ei aina ole ollut edes tieto...Miehiä emme yritysjohtoon huoli. Mutta tietenkin asiakkaiksi. Se on eri juttu. Kaikki ovat tervetulleita. Minkä ikäinen olette?

   MIES: - Kaksikymmentäkaksi vuotta.

   NAINEN: - Siis kokemusta puuttuu.

   MIES (haikeana): - Valitettavasti, mutta yritän ainakin. Yrittänyttä ei laiteta.

   NAINEN: - Ehkä ei, mutta panemista se ei ainakaan estä. Mitä muuta voisitte kertoa ulkomuodostanne? Pituus, hiusten väri, ruumiinrakenne?

   MIES: - Mitä se tähän kuuluu? Ai, ymmärrän. Tukka on punainen ja kiharainen, silmät siniset. pituus 191 senttiä. Kaukonäköisenä liikenaisena suunnittelette jo minun varalleni jotakin iloista yllätystä. Kiitos vain, mutta varani eivät taida riittää. Isältä kenties uskaltaisin taas lainata.

   NAINEN: - Voimme antaa alennusta mahdollisille uusille asiakkaille. Hinnasta varmaan sovitaan, sillä äänestä päättäen olette terhakka ja terve nuori mies. Mitä tauteja teissä on ollut?

   MIES (touhukkaana): - Vesirokko ja maitorupi ja...Suonette anteeksi, etten ehdi ruveta rupattelemaan kanssanne. Juttu pitää saada kuuden tunnin kuluttua painoon, ja olen vielä hiukan hidas niissä hommissa.

   NAINEN: - Hitaus ei muuten ole ollenkaan pahitteeksi. Se hoituu taitavissa käsissä.

   MIES (rapisuttaen lehtiöstä esille uuden sivun): - Mitä voisitte kertoa asiakaspiiristänne? Onko ehkä ihan julkkiksia mukana kuvassa?

   NAINEN: - Kuvia emme voi mitenkään luovuttaa käyttöönne. Se intimiteettisuoja, vaikka on meillä toki videoitakin useimmista työtapahtumistamme. Kaiken varalta, kun ei koskaan tiedä, miten tuuli kääntyy ja millaisen ahdistelun alaiseksi saatamme joutua.  

   MIES (mutisten): - Ahdistelua, joo tietysti, pankit, velkojat ja asiakkaat. Sitähän on kaikkialla. Vakavaraisetkin yritykset keikahtavat pyllylleen.

   NAINEN: - Pyllyistä puheen ollen...Ai niin, halusitte tietää asiakaspiirimme koostumuksesta. Helpompi olisi kertoa, kuka ei ole ollut talossamme. Meillä käy ovet yötä päivää. Teemme joskus nelivuorotyötäkin. Poliitikkoja, superliikemiehiä, kansliapäälliköitä ja jokunen pappismieskin joukon jatkona. Koko lääninhallituksen virkamiehistö ja tietenkin myös  -naisisto. Ei toki enää kamreeri Tiukkanen. Sehän tuli uskoon hiljattain.

   MIES: - Joo, tiedän. Kun tätini tuli herätykseen, hän luopui kirkkaista väreistä, kiharoista ja rumputusmusiikin kuuntelemisesta. Elämänilo siinä katoaa.

   NAINEN: - Elämäniloa me juuri yritämme ihmisille suoda, Monella tapaa, hohhoijaa. Joskus tuo työväsymys alkaa vaivata, vaikka olenkin etupäässä johtotehtävissä. Harvemmin enää kentällä. Liian rankkaa. Raikulimeininkiä, jos saan sanoa. Liika on liikaa elämänilossakin.

   MIES: - Ei siis enää kentällä. Onko teillä myös haaraliikkeitä vai rajoittuuko toimintanne vain oman talon sisälle?

   NAINEN: - Haara...haaraliikkeitäkin on.

   MIES: - Millä kadulla? Esimerkiksi meidän kaupungissamme.

   NAINEN: - Aika monella kadulla, vaikka kilpailijat pyrkivät väkivalloin tukahduttamaan orastavankin bisneksen.

   MIES: - Ulottuuko toimintanne ulkomaille asti?

   NAINEN: - On ulottunut jo niistä Annakaisan ajoista lähtien.  Rajat vain tuottavat hankaluuksia. Onneksi tuli tämä EU. Äänestin sitä kaksi kertaa samana päivänä, että varmasti toteutuisi.

   MIES: - Miten sellainen on mahdollista? Suomen maassa?

   NAINEN (vältellen): - Keinoja löytyy. Joskus on suorastaan vaihdettava henkilöllisyyttä. Vaarat vaanivat kaikkialla. Toiset, etenkin kateelliset pyrkyrit, eivät katso toimintaamme hyvällä silmällä.

   MIES: - Joo, se kilpailuyhteiskunnan vitsaus, vaikka onhan se hyväkin, että on paljon tavaraa tarjolla. Tuotteet monipuolistuvat ja hinnat tulevat edullisemmiksi.

   NAINEN: - Tarjonta, pah. Kaikenlaista roskaa. Ehdolle tyrkyttäytyy jo pian kivikauden kansaakin. Ei mitään tyyliä eikä makua. Tekniikasta puhumattakaan.

   MIES: - Teillä on varmaankin ihan huippumoderni tekniikka, kun olette onnistunut välttämään konkurssin.

   NAINEN: - Olen itsekin käynyt saamassa lisäkurssitusta ulkomaillakin, esimerkiksi Venäjällä ja Pariisissa. Ruotsi olisi niin mukavan lähellä, mutta kun ne osoitteet ovat vaihtuneet. Maailma on muuttumassa yhä vain monimutkaisemmaksi, hohhoijaa.

   MIES: - Onko teillä ollut vaikeuksia vierasmaalaisen työvoiman kanssa? Sosiaalimaksuissa ja muussa?

   NAINEN (kylmästi): - Poliisikuulusteluksiko tämä menee? Silloin on parasta lopettaa.

   MIES: - Anteeksi taas, ei ollut tarkoitus udella liikesalaisuuksia. Sen verran voin paljastaa, että isällänikin on verstaassaan yksi paljasjalkainen heimopäällikkö syvimmästä Afrikasta. Ei ole koskaan kenkiä nähnytkään. Silti maksettava Tellit ja Lellit viimeisen tapin mukaan.

   NAINEN: - Kun nyt tapit tulivat puheeksi, niin...Tai antaa olla. Mitä vielä haluaisitte tietää?

   MIES (ankarasti pohdiskellen): - Mitähän se voisi olla? En äkkiä keksi, kun ei ole sitä kokemusta. Ai juu, kiireen vuoksi piti suorittaa tämä haastattelu puhelimitse. Totta kai lähetämme sinne lehtikuvaajamme. Lupaan, että tämä juttu tulee ainakin neljälle palstalle. Niin se on kuulemma tärkeä. Eivät olisi millään jättäneet sitä minulle, mutta kun kaikki toimittajat ovat kiinni siellä maalaiskunnan metsässä, jossa on taas jokin uusi intiaaniheimo  kerrostaloa väsäämässä.

   NAINEN: - Emme suhtaudu oikein myötämielisesti kuvaajiin. Siitä voi olla arvaamattomat seuraukset. Kerrankin olimme koko johtoporukka kaksi päivää sellissä, kun asiakkaaksi paljastui se ministeri...hm.

   MIES: - En ymmärrä pidättyväistä asennettane. Mainontaa, sitähän kaikki liikkeet tarvitsevat.

   NAINEN: - Liikkeet on kyllä videoitu sataan kertaan. Mainonta puolestaan leviää erittäin tehokkaasti suusta-suuhun-menetelmällä. Pidättyväiseksi minua moititaan muuten ensimmäistä kertaa elämässäni.

   MIES (inttäen): - Minun on pakko lähettää kuvaaja, muuten saan potkut.

   NAINEN (väsyneesti ja kuin toistaen samaa levyä): - Potkujakin annamme ja iskuja ja...

   MIES: - Kuvaaja tulee aivan heti. Siis: Muotitalo Ruusuinen? Mikä katu?

   NAINEN: - Se muotitalo on Ruusunen, ja meidän firmamme on iloa tuottava talo: Ruusuinen. Osoite löytyy lehtenne ”Henkilökohtaista”-palstalta. Jos enää löytyy.

   MIES (takellellen, ja jos olisi näköpuhelin, myös punastellen): - Anteeksi, väärä numero.

21. MISSÄ VIKA?      

   MIES: - Sysimetsä puhelimessa.

   NAINEN: - Päivää, tekö annatte neuvoja masentuneille ihmisille?

   MIES: - Kyllä minä yritän auttaa parhaan taitoni mukaan. Mikä on vaivanne?

   NAINEN: - Autatteko myös sellaisia, joilla on burnout tai unettomuutta taikka keskittymisvaikeuksia? Tai jotka eivät jaksa vuoteestaan nousta, kun elämässä ei ole mielekkyyttä?

   MIES: - Juuri sellaisia. Mistä teillä kiikastaa?

   NAINEN: - Oletteko myös perehtynyt opastamaan sellaisia, joilla on pakkomielteitä tai -liikkeitä? Entä jos on riippuvuutta huumeista tai lääkkeistä? Tai erilaisia pelkotiloja tai ajatukset pyörivät yhtä ja samaa rataa?

   MIES (jo hoputellen): - Juu-u, mutta ei kai teillä kaikkia noita ongelmia voi olla? Keskitytään vain yhteen kerrallaan.

   NAINEN (kiihtyneenä): - Entäpä jos teillä on itsemurha-aikeita tai haluaisitte tappaa hankalan ja vastenmielisen naapurinne? Tai...

   MIES: - Nyt otamme käsiteltäväksemme yhden ainoan asian. Ymmärrättekö? Ensinnäkin, mikä on nimenne, ikänne ja toimenkuvanne?

   NAINEN: - Olen Helkky Ilola, ikä 51 vuotta ja olen kolmivuorotyössä sairaalassa.

   MIES: - Aiotte siis hakea varhaiseläkettä tai jonkinasteista työkyvyttömyyseläkettä?

   NAINEN: - En, en ole ajatellut, mutta omaiseni ovat minusta kovasti huolestuneita, joten käännyin teidän puoleenne. En vain tiedä mitä sanoa.

   MIES: - Ette näköjään tunnista oireiluanne, joten minäpä autan vähän. Väsyttääkö teitä jatkuvasti?

   NAINEN: - Hyvin harvoin. Toisinaan, jos unet jäävät kovin lyhyiksi yövalvomisen jälkeen.

   MIES: - Ahaa, mitä silloin teette?

   NAINEN: - Nukun.

   MIES: - Mutta juurihan sanoitte, että uni jäi lyhyeksi?

   NAINEN: - Niin jäikin, sinä päivänä, mutta nukun joskus myöhemmin, vapaapäivinäni.

   MIES: - Jollette saa unta.

   NAINEN: - Yleensä saan.

   MIES: - Noin vain, helposti?

   NAINEN: - Juu. Yleensä.

   MIES: - Mitä unilääkettä käytätte?

   NAINEN: - En mitään.

   MIES: - Ette mitään?

   NAINEN: - En. Ei ole tarpeen.

   MIES: - Työnne on varmaan kovin stressaavaa. Epäsäännöllistä ja jopa fyysisesti raskasta. Millaisella osastolla työskentelette?

   NAINEN: - Vanhusten vuodeosastolla.

   MIES: - Onko teillä stressiä? (Tauko). Haloo, onko teillä stressiä, siis työpaineita?

   NAINEN: - En ole varma. Mitkä ovat sen oireet?

   MIES: - Kuulinko oikein? Olette 51-vuotias ettekä tiedä stressin oireita.

   NAINEN: - No jotkut ovat kertoneet, että väsyttää ja on haluton, mutta minuahan ei väsytä.

   MIES: - Entä oletteko haluton?

   NAINEN: - En ole huomannut. Joskus jos on kova pakkanen aamulla enkä saa autoa käyntiin, harmittaa kun busseja menee niin harvaan ja joutuu kävelemään kolme kilometriä. Mutta sehän vain virkistää ja siinähän saa sitten liikuntaa.

   MIES: - Niin tietysti. Eikö teitä kyllästytä suorittaa samoja rutiinitehtäviä sairaalassa?

   NAINEN: - Totta kai joskus, mutta sehän on aivan normaalia. Ei elämä aina voi olla tasaisen onnellista ja tyydyttävää. Järjetöntä edes vaatia sellaista. Useimmiten työssä on mukavaa. Se on näes kutsumustani. Olen iloinen, kun voin auttaa ja helpottaa kärsivien oloa.

   MIES: - Niin kai. Palkka on kai melko kehno siihen työmäärään verrattuna?

   NAINEN: - Niinhän sitä sanotaan, mutta toimeen sentään tulen. On ruokaa ja lämmin asunto ja välillä jopa huvituksia.

   MIES: - Miten huvittelette?

   NAINEN: - Teen pitkiä kävelylenkkejä koirani kanssa, istun joskus iltaa tyttökavereitteni seurassa, käyn teatterissa ja konserteissa. Elokuviin olen aivan hulluna...Hui, ei sentään hulluna, vaan ne kiinnostavat minua kovasti.

   MIES: - Matkustatteko?

   NAINEN: - Jonkin verran, mikäli rahaa riittää. Olen käynyt Lapissa hiihtämässä ja pari kertaa ulkomaillakin. Se oli ihanaa.

   MIES: - Kävisitte useammin, jos olisi varaa vai mitä?

   NAINEN: - Ehkä, tai siihenkin saattaisi kyllästyä. On niin paljon pieniä mukavia asioita, joita voi tehdä. Voi piirtää ja kuunnella musiikkia. Soitan itsekin hiukan kitaraa. Säestän kun ystävättäreni tulevat laulamaan vanhuksille. Se on tosi kivaa.

   MIES: - Mitä muuta harrastatte? Saanen muuten sinutella? Minä olen Kimmo Sysimetsä ja te, ei kun sinä olet siis Helkky Ilola. Onpa hilpeä nimi.

   NAINEN (heläyttäen naurun): - Vanhempani aikoivat panna toiseksi nimekseni Ilonan, mutta se olisi jo ollut liikaa, hihhehheh.

   MIES: - Oletko naimisissa?

   NAINEN: - En. Olisin kyllä halunnut, mutta kihlattu sulhaseni otti toisen, sievemmän.

   MIES: - Olisi ehkä parasta, että tulisit oikein vastaanotolleni. On helpompaa keskustella, kun näkee toisen ja aistii läsnäolon ja värähtelyt ja...

   NAINEN: - Kemian ja aaltopituuden, hih hih. Sulhaseni ei kai ollut samalla aaltopituudella, kun jätti minut.

   MIES: - Koska se tapahtui?

   NAINEN: - Parikymmentä vuotta sitten. Ei ole tullut toista mahdollisuutta.

   MIES: - Millaiset olivat tunteesi sen hylkäämisen jälkeen? Vihaa, katkeruutta, masennusta?

   NAINEN: - Ehkä niitä kaikkia, mutta ei kovin kauan.

   MIES: - Miten pääsit niistä eroon?

   NAINEN: - Ajattelin vain, että ehkä sitä ei ollut minulle suotu. Olin kuitenkin kiitollinen, kun minulla on työ, mukava asunto ja ystäviä. Sisariinikin minulla on varsin lämpimät suhteet. Olen usein heillä lapsenvahtina ja meillä on tosi hauskaa.

   MIES: - Entä lapsuutesi?

   NAINEN: - Äitini sisar piti minusta hyvää huolta, koska vanhempamme menehtyivät varhain veneonnettomuudessa.

   MIES: - Järkyttävää. Minkä ikäinen olit?

   NAINEN: - Olin juuri täyttänyt kymmenen. Se oli kamalaa aikaa.

   MIES: - Selvisit kuitenkin.

   NAINEN: - Oli pakko. Lisäksi tätini mies alkoi sairastella, ja minulla oli niin paljon puuhaa hänen ja tätini lohduttamisessa ja hoivaamisessa.

   MIES (melkein hellästi): - Olit lämminsydäminen hoituri jo siihen aikaan, vaan saitko ollenkaan viettää normaalia lapsuutta?

   NAINEN: - Mikä sitten on normaalia? Omasta mielestäni minulla oli yllin kyllin aikaa leikkeihin ja koulutehtäviin.

   MIES (mietteliäänä): - Koet elämän mielekkääksi. Minulle se tuottaa puolestaan vaikeuksia. Vaimoni jätti minut kolme vuotta sitten. Meillä on yksi aikuinen tytär ja toinen lapsenlapsi tilauksessa. Tietysti...

   NAINEN: - Niin, mitä aioit sanoa?

   MIES: - Mietin vain, onko elämäni mielekästä. Olen puurtanut valtavasti tämän lääkärintoimeni hyväksi. Jatko-opintoja, jopa kokonainen vuosi Yhdysvalloissa luennoimassa. Tyttären perhe on mahdottoman tärkeä, vävy jopa siedettävä. No jaa, ja asunto suuri ja kesämökki upea. Meren rannalla. Huvipursi on ja se on niin merikelpoinen, että olen käynyt sillä Norjan rannikolla asti. Mutta...

   NAINEN: - Mutta mitä? Onko sinulla naisystävää?

   MIES: - Ei vakituista. Hermostuneita ja masentuneita kanoja. Silti heidän elämänsä pitäisi olla ihan mallillaan. Tyytymättömiä narisijoita ja happamia kuin, kuin...Mitä niitä morkkaamaan. Sellainen olen itsekin.

   NAINEN: - Mitä sanon sisarelleni, kun hän passitti minut hoitoosi eikä tästä sen selvempää tule.

   MIES: - Miksi hän halusi, että soitit minulle?

   NAINEN: - Hänen mielestään olen epänormaali, koska en ole masentunut enkä väsynyt. Hän pelkää, että siinä on jotakin rauhasten ylituotantoa.

   MIES (nauraen): - Tuskinpa sentään. Voithan tietysti mennä jonkun vielä pätevämmän tutkittavaksi, vaikka...

   NAINEN (hiljaisena): - Siis tämä oli väärä numero minun tapauksessani, anteeksi vaan. Kiitos ja hyvästi.

   MIES (hätääntyneenä): - Älä sulje puhelinta, Helkky, pyydän kauniisti. Voisimmeko tavata esimerkiksi illallisen merkeissä? Olisi  vaihteeksi kivaa jutella sellaisen naisihmisen kanssa, joka ei ole masentunut eikä toivoton.

22. JUHLAPUHE    

   NAINEN (niiskuttaen): - 234567, Dyddi buhelibesza.

   MIES: - Anteeksi, onko tämä ehkä väärä numero? En kuullut nimeänne. Olen pastori Perheentupa ja minulle on jätetty soittopyyntö numeroonne.

   NAINEN (niistää turisuttaa perusteellisesti): - Anteeksi epäselvä puheeni. Istun tässä nenäliina kädessä. Jätin teille todella viestin kansliaanne. Olen kuullut, että olette hyvin myötätuntoinen ja otatte lähimmäistenne kohtalot sydämenasiaksenne.

   MIES: - Kiitoksia, parhaani todella yritän murheellisten sydämien lohduttamisessa, mutta koetan myös myötäelää ihmisten iloissa ja juhlapäivissä. Miten voin teitä palvella?

   NAINEN: - Pyytäisin pastoria tulemaan minun taikka meidän suureen juhlaamme. (Niiskutus ja aivastus) Hoitaisitte koko seremonian kauniisti ja tyylikkäästi. Puhe varsinkin on tärkeä. Kaikki menee videolle, jotta voimme perheeni kanssa myöhemminkin muistella sitä suurta ja liikuttavaa hetkeä.

   MIES: - Hyvä on, hyvä on. Jotta voin sovittaa sanani oikein mittatyönä, pyytäisin teiltä joitakin henkilökohtaisia tietoja itsestänne ja tästä, tästä rakkaastanne. Onko hän mahdollisesti aviopuolisonne?

   NAINEN: - Ei, sillä niin pitkälle emme ole valitettavasti vielä päässeet. On ollut niin monia mutkia matkassa. Sivupolkuja, jopa harha-askeleita. (Niistäminen ja nielaisu) Emme nähkääs ole mikään nuori pari. Molemmat jo yli…

   MIES: - Niinpä niin, milloin yhteinen elonne alkoi?

   NAINEN: - Vasta kolme vuotta sitten, kun Jallun eli Jalmarin vaimo kuoli. Itsekin olen leski tai jos olen ihan rehellinen elävän leski. Ja nyt... (Aivastus ja tuhinaa)...ja nyt...

   MIES: - Jaaha, jassoo. Ymmärrän teitä oikein hyvin. Toistuvaa surua ja rakkaan menettämistä. Löysitte toisenne siis melko myöhään, ja sitä katkerampaa olisi luopua hänestä.

   NAINEN: - Luopumisen ajatuskin hirvittää. En silloin enää vastaisi teoistani. Jos joku ryökäle riistäisi hänet hellästä sylistäni, olisin valmis vaikka tuhoamaan hänet ja itseni.

   MIES (paheksuvalla äänellä): - Tuollaista ei aidon kristityn sovi edes ajatuksiinsa päästää. Tuli mitä tuli, meidän on annettava anteeksi ja rakastettava lähimmäisiämme. Sellaisiakin, jotka ovat meitä haavoittaneet.

   NAINEN: - Jallun vaimo todella yritti minua haavoittaa ja pahemman kerran. Heitti kerran kahvikupilla, kun olin vain tullut kyselemään hänen miehensä vointia.

   MIES: - No niin, mainitsen siis puheessani, että tienne johtivat yhteen vasta muutama vuosi sitten.

   NAINEN: - Mitä vielä. Me tutustuimme jo alakoukussa Pohjanmaalla. Rakkaita luokka- ja leikkitovereita ja sitten...(Huokaisu ja niiskutus). Sitten tiemme taas erosivat, vaikka koko senkin ajan olen yrittänyt pitää hienotunteisesti yhteyttä. Olen soittanut ja kirjoittanut ja käynyt vieraisilla ja samoilla kursseilla ja urheilutapahtumissa. Vuosikaupalla ja näennäisesti turhaan. Nyt vasta tärppäsi. Ja sitten...(Niiskahdus).

   MIES (jälleen paheksuvasti): - Sain sen käsityksen, että tekin olitte naimisissa tahollanne. Miten puolisonne suhtautui noihin, ym noihin Jalmarin tavoitteluyrityksiin?.

   NAINEN: - Ei tiennyt tai jos tiesi ei puhunut. Lapsia on kuusi ja kaikki vapaamielisiä ja uudenaikaisia nuoria. En minäkään ole puuttunut heidän menemisiinsä. Mutta nyt tämä juhlatilaisuus. Mitä pastori Perheentupa vielä haluaisi tietää?

   MIES: - Tietenkin jotakin luonteesta, olemuksesta ja harrastuksista.

   NAINEN: - Luonne kuin vesivelliä. Ei minkäänlaista omaa tahtoa. Ei pystynyt irrottautumaan sen ämmän kynsistä. Olemus komea, aivan ihanat pulisongit ja ruskeat samettisilmät. Ryhti hyvä, vaikka liika sauhuttelu vetikin hartioita vähän kumaraan. Ja se elämän taakka, se ämmä.

   MIES: - No no, entä harrastukset ja työ?

   NAINEN: - Penkkiurheilu ja tupakka ja olutlasi, mutta ei liikaa. Aina pystyi kapakasta omin jaloin kotiinsa kömpimään, jos uskalsi. joskus yöpyi meidän olohuoneen sohvalla, siis vain sohvalla, kun pelkäsi hirmumyrskyä eli vaimonsa vihanpurkauksia. Työtä on ollut silloin tällöin. Ei siitä sen kummempaa. Etupäässä elivät vaimon siivoustuloilla.

   MIES: - Siis lupsakka ja rauhaa rakastava, kunnon suomalainen mies.

   NAINEN (harmistuneena niiskuttaen): - Ei sillä tietääkseni ketään Rauhaa ollut niitten pimujensa joukossa. Pitäkää vain oikein sydäntä koskettava puhe. Rakkaudesta, joka voittaa kaikki esteet ja ämmät.

   MIES: - Hyvä rouva, jos saanen hieman neuvoa teitä, niin olisi todella syytä antaa ikävien muistojen ja katkeruuden jäädä, vaikka suuressa murheessanne on varmaankin vaikea hillitä negatiivisia  tunteita.

   NAINEN (niiskuttaen): - Se on todella raskasta kestettävää, että onnenaikamme jää niin lyhyeksi. Olisi pitänyt mennä yhteen heti rippikoulun jälkeen. Voi voi sentään.

   MIES: - Lyhyitä ja sitä rikkaampia, kultaisia muistoja. Saatte olla kiitollinen paristakin vuodesta. Monilla ei ole kokemuksissaan edes sitä. Uskon tulevaan elämään, joten oman maailmankatsomukseni mukaan haluaisin lohduttaa teitä autuaallisilla taivasnäkymillä. Kerran saatte taas olla yhdessä ja...

   NAINEN: - Kerran? Hirveän monta kertaa, kun vihdoin olemme yhteen päässeet. Kerran tunnissakin on jo liian vähän.

   MIES (hämmentyneenä): - Annetaan tuollaisten muistojen olla tällä tärkeällä ja juhlallisella hetkellä. Yritin vain kertoa, että yhteinen koti odottaa teitä siellä...

   NAINEN: - Niin odottaakin ja mielettömän kallis. Viimeiset säästömme siihen laitoimme. Eikä tukea saa mistään. Lapsetkin sellaisia mierolaisia ja muka opiskelijoita.

   MIES: - Kyllä näissä asioissa voi hakea avustusta, monenlaista. Voin neuvoa teille virastoja.

   NAINEN: - Monet kiitokset. Palataan asiaan sitten siinä juhlatilaisuudessamme. Ruokia ja täytekakkua. Kitaran rämistelyä ja mikkiin kiljumista. Se on jokin nuorimman poikani bändi.

   MIES (nopeasti): - Olen hyvin suvaitsevainen omaisten järjestämiin ohjelmiin nähden. Hoidan vain oman osuuteni ja kieltäydyn ajattelemasta ahdasmielisesti.

   NAINEN (niiskuttaen): - Kiitoksia, herra pastori. Kaipaan siihen yhteiseen kotiimme niin valtavasti, että tuskin maltan odottaa, kun astun oven toiselle puolelle. Jalmari ei enää pysty minua kantamaan kynnyksen yli. Ne keuhkot nimittäin.

   MIES: - Älkää vain tehkö mitään harkitsematonta. Ei ennenaikaista tulevaan kotiin lähtemistä. Ei itse eikä omin neuvoin. Se olisi suuri synti. Odotatte vain kärsivällisesti ja...

   NAINEN: - En odota enää tippaakaan. Sillä siisti. Juhlahetkeemme asti odotan, mutta sen jälkeen toimeksi ja sassiin.

   MIES (kauhistuneena): - Älkää missään nimessä. Meidän täytyy varmasti vielä paljon keskustella asiasta. Olen käytettävissänne joka hetki.

   NAINEN: - Rauhoittukaa nyt hyvä pastori. Kyllä minä selviän. Kunhan ne seremoniat saadaan pidettyä, se rauhoittaa kummasti. Ei ole sitä keskeneräisyyden tunnetta. Kaiken turhuuden tunnetta.

   MIES: - Teitä ei siis ole missään vaiheessa voitu vihkiä tämän Jalmarinne kanssa, ja se on jäänyt vaivaamaan?

   NAINEN (niiskuttaen): - Ei niin, mutta nytpä se sitten vihdoin ja viimein korjaantuu.

   MIES: - Miten niin? Eihän vihkiminen enää voi olla mahdollista. Tuskin missään kulttuurissa että näin jälkikäteen.

   NAINEN (kimpaantuneena ja kuuluvasti päristellen): - Mikä hiivatti, anteeksi, mutta mikä kumma tässä enää tökkii, kun se akkakin on poissa kuvioista? Ei kai tässä mitään ikäsyrjintää harrasteta. Jalmari on tasan 60 ja minä 61  vuoden ikäinen. En käsitä. Täytyykö tällaiseenkin hakea lupa oikein presidentiltä? Miksi kukaan ei ole ajoissa varoittanut? Voi taavetti sentään.

   MIES: - On olemassa joitakin poikkeusyksilöitä, jotka rakastelevat yym…ruumiitten kanssa, mutta...

   NAINEN: - Älkää te mollatko Jallua, kun ette häntä tunne. Hän ei ole mikään ruumis vielä. Vireä ja mieskutoinen ja innokas kuin pässi. Taidamme ottaakin siviilivihkimyksen.

   MIES: - Ei siihen mikään instanssi suostu, uskokaa minua. Järjestäkää vain muistorikkaat hautajaiset ja minä pidän koskettavan puheeni.

   NAINEN: - Hautajaiset? Mitä se pastori höpisee? Vihkiäisiähän me tässä olemme suunnittelemassa.

   MIES: - Mutta kun te olette koko ajan niiskuttanut niin surkeasti, luulin että...

   NAINEN: - Minulla on paha heinänuha. On ollut lapsesta lähtien. Siihen se Jallu kai jo poikasena kyllästyi, mutta nyt se itsekin rohisee kuin vanha ylisyötetty karju, joten minun niiskutukseni on pientä sen rinnalla. Jopa kelpaan. Ei se edes kuule sitä. Tuletteko vai ette ensi lauantaina?

   MIES (epäröiden): - Minä taisin saada väärän numeron. Tämä teidän vihkimisenne kuuluu virkaveljelleni. Anteeksi monet kerrat. Siunausta.

23. ROHTOJA KAIKKEEN

   NAINEN: - Olen Satu Juo...

   MIES (äkäisenä): - Sanokaa tunnussana.

   NAINEN: - Tunnussana?

   MIES: - Oikein, se on koodimme tänään. Kuka olette?

   NAINEN: - Olen Satu Juorula uudesta Vapaudesta ja haluaisin...

   MIES: - Olet siis tällä hetkellä vapaalla jalalla. Hyvä, kerrankin helppoja asiakkaita. Mitä sä haluat?

   NAINEN: - Pyytäisin, jopa ostaisin...

   MIES: - Nyt päästään asiaan. Pyytämällä et saa kuin tyhjän pussin, mutta ostaminen on toista.

   NAINEN: - Korjaisin äskeisiä sanojani, sillä pomoni lupasi, että minulla on valtuudet jopa maksaa, jos puhuteltava osoittautuu liian haluttomaksi tai hankalaksi.

   MIES: - Ei tarvitse puhutella niin että musta tulee hankala. Jos sulla ei oo valtuuksia, homma loppui tähän. Piste.

   NAINEN: - Voi ei, älkää katkaisko, sillä työpaikkani riippuu siitä onnistuuko tämä juttu edes kohtalaisesti. Olen ikävä kyllä möhlinyt siksi pahasti, että pomoni on uhannut...

   MIES (leppyen): - Kas niin, pikkupimu, pomojen on joskus pakko uhkailla, mutta nöyrät ja tottelevaiset vikeltäjät säilyvät kyllä monia vuosia hyvissä ruumiinvoimissa. Raha-asioissa minua on turha jymäyttää, sillä tunnen kaikki koukerot ja holokrammat, väärennökset ja pesut, harmaat taloudet ja lähes mustan magiankin, häh häh. Mitä lajia haluat?

   NAINEN (ihmeissään): - Kai sellaista aivan tavallista...haastatt...

   MIES: - Siis hash...? Atshii. Kuinka paljon?

   NAINEN: - Voisin käyttää tähän puolisen tuntia, koska jutun...

   MIES: - Pitääkö vaikutuksen siis kestää puoli tuntia?

   NAINEN: - Ei vaan tämän...

   MIES: - Nautinta-aikaa ei kannata liiaksi pitkittää, ennen kuin tuntee hommelit. Taidat olla ensikertalainen?

   NAINEN: - Tämä on vasta toinen juttuni. Se ensimmäinen meni mönkään.

   MIES: - Ei kai sentään sairaalareissua? Tohelot harjoittelijat käyvät hermoilleni. Muutenkin virkavalta on alati kimpussa.

   NAINEN: - Siis se mahdollinen konkurssiko? Siksi juuri soitankin, koska pomoni...

   MIES: - Konkurssi! Kuka helvetissä on sellaisen juorun päästänyt liikkeelle. Onks se Pete? Vai Pummi? Vai itte konstaapeli Naruttaja? Panen heti mieheni töihin, kun saan selville sen törkeän valhemöykyn.

   NAINEN (hämmästyneenä ja pelästyneenä): - Älkää vain minua syyttäkö. En tiedä muuta kuin mitä pomoni sanoi, mutta onhan siitä jo vihjailtu naapurikunnankin lehdissä.

   MIES (raivoissaan): - Mikä lehti? Mikä osoite? Onko se puutalo? Helposti syttyvä? Ei kai ole ikäloppujen palvelutaloa tai kakaroitten päiväkotia lähettyvillä? On se moraali näet mullakin.

   NAINEN (melkein itkuisesti): - Emmekö millään voisi mennä asiaan? Aika loppuu.

   MIES: - Pomoltasi ainakin loppuu ja hopusti, kun pääsen tässä täyteen vauhtiin. Oletko niin kovasti aineen tarpeessa, ettet voi odottaa iltapäivään. Silloin meillä on tavaratoimituksia keskikaupungille. Vai missä päin majailet?

   NAINEN: - Toimitatteko sen jutun valmiina minulle? Kummallista mutta tietysti vaivattomampaa. Ei tarvitse itse väsätä sitä kasaan.

   MIES (toruskellen): - Älä mimmi vain omin päin rupea mitään väsäämäänkään. Siinäkin on nirri vaarassa. Meillä on ehtaa tuotetta, viimeisteltyä ja valmiissa pakkauksissa. Sen kun avaat, ja alat nautiskella.

   NAINEN: - Tuleeko se juttu siis levykkeellä? Voin tulostaa suoraa päätä. Kiva.

   MIES: - Levyltäkin sitä voi nauttia. Tärkeintä on, että tulostat ne rahat mulle ja vähän äkkiä. Kun umpiauto ilmestyy portaillesi, pitää jo olla setelinippu kätösissäsi.

   NAINEN: - Emme me käteistä täällä käytä. Pankkikortti tai...

   MIES: - Saakelin ämmä. Taidat yrittää jotakin. Revi ne setelit vaikka alakerran mummon tyynyn alta, mutta näin on hommelit ja se on siinä.

   NAINEN (nyyhkäisten): - Yritän kysyä pomolta, jos hän tekisi poikkeuksen teidän kohdallanne, kun olette vanha arvostettu firma.

   MIES: - Vanha kylläkin, mutta sen arvostuksen kanssa taitaa olla vähän niin ja näin. Jotkut tykkäävät, jotkut eivät. Vähemmän tykkäjien määrä kyllä kaiken aikaa vähenee. Luonnollisista syistä, ymmärrätkö? Häh häh.

   NAINEN: - Voinko vielä tiedustella yrityksenne syntyvaiheista, sukunne historiasta, liikeperiaatteistanne ja nykyisen johtajan perheoloista ja harrastuksista? Voitte tietenkin laittaa tuon selostuksen juttuunne mukaan tai kertoa nyt.

   MIES: - Mustaa valkoisella en anna. Pelkkää valkoista kyllä. Siinä sulla liikeperiaatetta. Jo isoisäni opetteli nämä hommat kaduilla ja kujilla. Nykyinen johtaja olen minä ja perhe on hajonnut aikoja sitten. Yksi epäluotettava vaimo joutui onnettomuuteen. Katosi kuin ritari Siniparralta, höh höh. Muut lapset ovat jatkamassa isänsä jälkiä, mutta vanhin poika on harhapoluilla. Erehtyi vastapuolen jengiin. Toimii pääkaupungin seudulla huumepoliisina. Yhteys katkesi kerralla, tajuuthan?

   NAINEN: - Aineita? Minulla on jotenkin sekava olo.

   MIES: - Joko sä onneton homppä olet ehtinyt vetää jotakin? Onko se kilpailijan tuotetta? Sano nimi ja sosiaaliturvatunnus, niin...

   NAINEN: - Ei kun minulla on sellainen tunne, että te ette ole se mikä pitäisi. Jota minun piti...

   MIES: - Piti mitä? Hoidatko sä muitakin kytkykauppoja tässä ohella? Se passaa, koska fölissä tulee yleensä lisäbisneksiä, kuten naisia, lapsia, tupakkaa, jopa rahvaanomaista viinaa ja...

   NAINEN: - Tuota en ikinä usko. Panettelua. Setänikin on apteekkari eikä hän ikipäivinä olisi alentunut moiseen roskaan. Ei ihme, että lafkanne on menossa peffalleen. Hyvä onkin.

   MIES: - Apteekki? Niinkö meidän liiketoimintaamme nykyään nimitetään?

   NAINEN: - Se kaupungin vanhin apteekki. Päätoimittaja sanoi, että minun pitää tehdä haastattelu nykyisestä johtajasta ja näistä surkeista tulevaisuudennäkymistä, kun lääkkeillekin suunnitellaan alemyyntiä. Parhaani olen yrittänyt, nyyh nyyh.

   MIES: - Ootko sä joku reportteri? Mistä lehdestä?

   NAINEN: - Siitä uudesta Vapaus-lehdestä, nyyh nyyh.

   MIES: - Onko se entisten vankien äänenkannattaja? Siitä voisi olla hyötyä. Sanopa numerosi.

   NAINEN (huutaen): - Tämä on eläkeläisten sanomat, joka elvytettiin uudelleen toimintaan. Olette huijannut minua. Nyt saan potkut.

   MIES: - Elämään pitää saada uutta potkua. Sitä juuri voisit saada meidän tuotteistamme. Se umpiauto partioi sittenkin teidän kulmillanne kolmen jälkeen. Kuule pimu, se käteinen...

   NAINEN (nyyhkyttäen): - Anteeksi, tämä oli väärä numero.

24. EROPAPERIT    

   MIES: - Säkkinen puhelimessa. Miten voin olla avuksi?

   NAINEN (tuohtuneena): - Teillekö voi jättää eroamispyyntönsä?

   MIES: - Millaisesta erosta on kysymys? Avioerostako? Silloin emme...

   NAINEN: - Ei toki. Olemme onnellisesti naimisissa. Niin onnellisesti kuin kaksi köyhää ja velkaantunutta voi olla viiden märän penskan kanssa. Tahdon erota siitä teidän petollisesta puljustanne. Ja mieheni kans.

   MIES (rauhoitellen): - Kas niin, mietitäänpä asiaa tarkemmin.

   NAINEN: - Olemme miettineet ja tasatarkkaan. Olisi pitänyt erota jo vuosi sitten, kun huomasimme, miten kylmä ja kohtuuton teidän laitoksenne on.

   MIES: - Mistä se lähinnä kiikastaa?

   NAINEN: - Kaikesta. Jäsenyydestämme joudumme maksamaan aivan ylettömästi, on meillä sitten työtä tai ei. Mitään emme saa vastineeksi. Rahat uppoavat kuin kaivoon vai menevätkö sittenkin ylimmän portaanne pohjattomaan säkkiin? Kuin papin säkkiin.

   MIES: - Ajammehan me jäsentemme ja muittenkin etuja, ihan eduskuntaa myöten. Lakkaamatonta neuvottelua ja sovittelua. Olot olisivat maassamme vieläkin huonommin, jollemme...

   NAINEN: - Hahhaa, on siinäkin lohdutus. Meidän perheen asiat ovat jo niin huonosti, että pahemmaksi ei voi enää mennä. On ollut tulipaloja, auto-onnettomuuksia ja alituista sairastelua.

   MIES: - Sanon vain, että meidän porukkamme on oikein vakavasti sitoutunut köyhien ja vähäväkisten auttamiseen. Sillä teemalla juuri saamme kannatusta ja ääniä.

   NAINEN: - Jaa että teillä on oikein vaaleja. Jostakin syystä ne on mennyt ohi korvien. Olette pysytelleet muutenkin niin kaukana tavallisen ihmisen arkisesta aherruksesta.

   MIES: - Emme toki. Meillä on paljon toimintaa kentällä. On nuorisopiirejä, on vanhusten virkistyspäiviä, on eläkeläisten kuoroja, on väsyneitten äitien kuntoutusta, on kurssitusta ja tutustumismatkoja vanhoihin rakennuksiin ja muistomerkeille. Laulatamme ja leikitämme, askarrutamme ja palvelemme. Oletteko ollut yhdessäkään toiminnassa mukana?

   NAINEN: - En ole ehtinyt, kun on raskas työ siivoojana ja suuri perhe. Velat ja lyhennykset ja ukko sairastelee.

   MIES (myötätuntoisena): - Tulkaa mukaan meidän toimintaamme, niin mieli virkistyy. Tuollaisissa tilanteissa me juuri voisimme antaa teille apua ja rohkaisua. Uskoa ja uutta toivoa paremmasta elämästä.

   NAINEN: - Eipä vain ole kuulunut. Huonommaksi on mennyt, kun se naapurikin keikahti. Oli suuria unelmia tulevasta paratiisista ja tasa-arvoisuudesta, mutta entäs nyt? Rikkaat kahmivat valtion loputkin varat ja köyhät sen kun kurjistuvat.

   MIES (estellen): - Teillä tuntuu olevan kovin pessimistinen ja katkera käsitys maailmasta. Kehitystä tapahtuu ja uudistumista.

   NAINEN: - Ei ainakaan teidän jengissänne. Aataminaikuisia mielipiteitä ja ahtaita, synkkiä näköaloja. Hautuumaille. Missä on se paratiisi, sanokaa?

   MIES: - Sehän tulee, kun odotatte kärsivällisesti. Yhteisvoimin rakennamme parempaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.

   NAINEN: - Sen yhteiskunnan te kyllä siirrätte pilviin asti, jonnekin tuonpuoleiseen. Mitä se meitä helpottaa? Tässä ja nyt. Silti teikäläisillä on mellevät olot jo tässä maailmassa. Mitä tasa-arvoisuutta sellainen on?

   MIES: - Tässä voi olla jokin väärinkäsitys, joten voisimmeko keskustella näistä eroamisenne syistä? Tulkaa huomenna yhden jälkeen päärakennukseen ja kysykää Säkkistä niin asiat järjestyvät.

   NAINEN: - Siis se lafkastanne eroaminenkin?

   MIES: - Sanokaa nyt edes yksikin konkreettinen esimerkki, miksi olette niin suivaantunut.

   NAINEN: - Viime viikolla mieheni meni oikein lakki kourassa pomonne puheille. Kuin entisajan torppari kartanon herran hienoon saliin. Hän selosti jo kauan jatkuneen hankalan tilanteemme ja pyysi parin kuukauden armonaikaa suorituksille. Vain lykkäystä, Emme toki olisi kokonaan jättäneet maksamatta. Arvatkaapa mitä se möhömahainen raharuhtinas ja aarresäkin vartija sanoi.

   MIES (huolestuneena): - En millään arvaa. Antoi tietysti lykkäystä?

   NAINEN: - Kattia kanssa. Ei tuntiakaan. Muuten menisi ulosottoon. Kylmäverinen liikemies se pomonne.

   MIES: - Tuntuu uskomattomalta. Mikä hänen nimensä on?

   NAINEN: - Valtteri Vaurasmaa, Sen nimen tulen näkemään painajaisunissanikin. Oli kyllä kohtelias ja lipevä ja kyseli vointia, mutta eipäs meikäläisen vointi vain hetkauttanut. Terveisiä oikein lähetti ja pyysi tulemaan sunnuntaina kirkolle.

   MIES: - Vaurasmaa. En tunne sellaista. Ei ainakaan tässä kaupungissa, tuskin maalaiskunnassakaan. Mitä teidän piti siellä kirkolla tehdä?

   NAINEN: - Veisata ja osallistua. Kai sen vuoksi, että saisi jotakin vastinetta rahoillensa. Suoraan vain otetaan tililtä. Mitään ei mahda sille pakkolunastukselle. Siksi eroamme kirkosta. Ymmärrättekö nyt pastori Säkkinen?

   MIES: - En minä ole pastori eikä tämä ole mikään seurakunnan kanslia. Tämä on ”Heikosti pärjäävien” puolueen toimisto.

   NAINEN: - Huh, anteeksi, väärä numero.

25. UUSI JÄSEN    

   MIES: - 789123, Mussa puhelimessa.

   NAINEN (ujosti): - Haloo, päivää, teillekö voi ilmoittautua, kun haluaa jäseneksi?

   MIES: - Kyllä vaan, saanko tiedustella nimeänne?

   NAINEN: - Olen Unelma Ononen, 24 vuotta, ammatiltani opettaja, pikkuisten.

   MIES: - Jassoo, entä perhesuhteet?

   NAINEN (vieläkin ujommin): Olen naimaton enkä enää asu vanhempieni kanssa, kaksi veljeä.

   MIES: - Mihin uskontokuntaan olette aikaisemmin kuulunut?

   NAINEN: - En mihinkään, koska vanhempani ovat eronneet kirkosta. Nyt minusta tuntuu, että haluaisin päästä johonkin hengelliseen yhteisöön. Kaipaan samanmielistä, vakavaa seuraa.

   MIES: - Hienoa. Tervetuloa veljiemme ja sisartemme seuraan. Tuskin siihen on sen kummempia esteitä. Tulet vain tänne ja allekirjoitat joitakin papereita. Samalla voin hieman haastatella sinua ja kysellä uskonnollisista käsityksistäsi.

   NAINEN: - En ole juurikaan perillä seurakunnastanne. Uskon toki Korkeampaan voimaan.

   MIES: - Se riittää hyvin näin aluksi. Armossa on kylliksi kaikille.

   NAINEN: - Olen jostakin lukenut, että pyhän kirjanne varhaisimmat luvut ovat todella armollisia ja lempeitä. Sitten suunta muuttui jyrkemmäksi ja ankarammaksi. Se minua hiukan pelottaa.

   MIES: - Kummallinen ja ehkä harhainenkin käsitys. Alkukappaleet suuressa kirjassamme ovat yhtä verenvuodatusta ja sotaa, mutta jälkiosa julistaa rakkautta ja anteeksiantamusta.

   NAINEN: - Ehkä olen ymmärtänyt väärin. Siinä näet, kuinka heikot ovat tietoni.

   MIES: - Okei, sopiiko huomenna kello kahdeltatoista? Ala-aula ja toinen ovi vasemmalta. Siinä lukee että Ale Mussa.

   NAINEN: - Voinko siis tulla ihan vain yksikseni?

   MIES (ihmeissään): - Totta kai. Mitä tässä olisi pelkäämistä. Suuri toimisto ja väkeä joka puolella.

   NAINEN: - Naisiakin?

   MIES: - Etupäässä juuri heitä. Työpaikkamme on kovasti naisvaltainen.

   NAINEN (viivytellen): - En tiedä, onkohan tämä sittenkään...

   MIES: - Tule reippaasti vain. Voit tietysti ottaa ystävättäresi mukaan, jos ujostuttaa.

   NAINEN: - Luulin, että minulla pitäisi olla isä taikka veli seuranani.

   MIES: - Sinähän olet täysi-ikäinen. Mitä tässä ketään holhoojaa tarvitaan?

   NAINEN: - Niin kai. Ehkä yhteisönne on vapaamielisempi, täällä Suomessa.

   MIES: - Mitä? En ymmärtänyt.

   NAINEN: - Ei mitään. Voinko tulla ihan tavallisissa vaatteissani?

   MIES: - Tietenkin, tai millaiset ne ovat? Et kai vain ole ollut jokin kevytmielinen nainen? Sekään ei ole esteenä. Tule sellaisena kuin olet.

   NAINEN: - Tarkoitan, että pitäisikö minulla olla pitkä kaapu ja huntu?

   MIES (hölmistyneenä): - Ei tämä mikään nunnaluostari ole. Jos viihdyt pitkässä kauhtanassa, se on aivan oma asiasi. Me olemme vapaamielisiä.

   NAINEN: - Niinkö? Tietenkin voin käyttää huntua ja sopivaa vaatetusta sitten, kun olen virallisesti jäsen.

   MIES: - Diakonissoja meillä kyllä on, mutta puhutaan siitä sitten myöhemmin.

   NAINEN: - Olen valtavan onnellinen jo nyt. Olen aina tuntenut itseni kovin yksinäiseksi ja syrjäytyneeksi.

   MIES: - Meidän seurakunnassamme löydät varmasti mukavia ystäviä, sekä miehiä että naisia.

   NAINEN (huolestuneena): - Eivät kai miehet ole samassa huoneessa meidän kanssamme?

   MIES: - Tietysti ovat. En ymmärrä, mihin tähtäät.

   NAINEN (valtavasti häkeltyen): - Uskallankohan kertoa sen sinulle?

   MIES: - Ilman muuta. Kaikki on aivan luottamuksellista.

   NAINEN: - Kaikki luokkatoverini ja ystävättäreni ovat jo naimisissa. Monella on pienokaisia. Kaipaan niin mahdottomasti omaa perhettä, mutta minusta ei ole kukaan välittänyt. (Alakuloinen nyyhkäisy). En ole mikään kaunotar.

   MIES: - Ei tarvitsekaan olla, sillä sydämen kauneus on pääasia. Saanko tiedustella, onko sinulla mahdollisesti jotakin vakavampaa ruumiinvammaa? Eipä silti, että sekään haittaa. Täytyy vain oppia sopeutumaan ja elämään ristinsä kanssa.

   NAINEN: - Olen aivan terve ja tavallinen vaalea suomalaisneitonen. Urheilen ja harrastan hiihtoa. Silti kukaan ei ole minua vielä kosinut.

   MIES: - Sanoit iäksesi 24 vuotta. Mikä ihmeen kiire sinulla on?

   NAINEN: - Jotenkin haluaisin elää suuremmassa perheessä ja kokea  lämmintä yhteyden tunnetta. Kyselin asiaa jo mormoneiltakin, mutta heillä on vain kaksi vaimoa.

   MIES: - Et kai langennut niitten ansaan? Kaksi vaimoa, kuvottavaa.

   NAINEN: - Ei minusta. Olen nähnyt telkkarissa, miten sopuisasti he hoivaavat perhettään ja molempien lapsukaisia. Toinen voi käydä töissä eikä päivähoidosta ole ongelmia.

   MIES: - Eikö se sinusta olisi moraalisesti arveluttavaa? Väärin?

   NAINEN: - Ei, koska olen tottunut siihen, että vanhemmillanikin on aina joku ylimääräinen, jopa meidän huushollissa. Kaikki ovat olleet ihan mukavia, sekä miehet että naiset. Eräs avovaimo oli äkäinen ja epäystävällinen, mutta äiti ajoikin hänet hyvin lyhyen ajan kuluttua tiehensä.

   MIES: - Oletko muuten käynyt psykiatrilla? Voisi olla hyväksi.

   NAINEN (vaatimattomasti): - Minut on testattu ihan normaaliksi.

   MIES: - Pääsit kuitenkin vapaaksi niistä mormoniajatuksistasi?

   NAINEN: - Kyllä vaan, koska kaipasin vieläkin suurempaa perheyhteisöä. Turvallista ja suojattua.

   MIES (epäluuloisena): - Millaista?

   NAINEN: - Sellaista, joissa miehellä voi olla neljäkin vaimoa. Voi ihanuus sitä ystävätärmäärää ja niitä pieniä kullanmuruja. Silloin voisi perustaa ihan oman kotikoulun.

   MIES: - Olet seonnut. missä asut, niin lähetän sairasauton?

   NAINEN (nauraen): - Älä ole huolissasi. Miksi sinä niistä vaimoista noin kiihdyit? Sen tähden juuri olen hakeutunutkin teidän seurakuntaanne, että saan toiveeni toteutettua.

   MIES (kauhistuen): - Meidän? Meilläkö olisi useampia vaimoja? Hurskailla uskovaisilla? Juoruja, sen sanon sinulle. Jos esimerkiksi minusta on ollut liikkeellä huhuja, kun käyn kinkerimatkoilla, ne ovat silkkaa valhetta. Kuulitko, silkkaa valhetta ja mustamaalausta. Samoin on takuulla laita kirkkoherramme, naispastorimme, rovastimme, suntiomme, diplomiurkurimme, pyhäkoulunopettajamme ja avioliittopappimme kohdalla. (Hengästyy ja pitää taukoa). Vaikka kuulisit mitä hyvänsä heistä, voin vakuuttaa, en tosin valalla, sinulle, että se on roskapuhetta. Niitä törkeitä juttuja ei ole vielä ollut lööpeissäkään. Minä, minä...ai, sydämestä ottaa.

   NAINEN: - Kuinka teidän seurakuntanne toimihenkilöillä on samanlaiset nimet kuin luterilaisillakin? Pastori ja rovasti? Luulin, että imaami tai jotakin sellaista.

   MIES: - Mitä? Luulitko soittavasi moskeijaan? Islaminuskoisille?

   NAINEN (onnettomana): - Luulin, voi sentään, väärä numero, anteeksi.

26. PASSIIVINEN TYTTÖ      

   NAINEN: - Saisinko koulupsykologia puhelimeen?

   ÄÄNI: - Hetkinen, Untamo, sinua kysytään.

   MIES: - Poikkipino puhelimessa.

   NAINEN: - Täällä puhuu Sirjan äiti Raili Koukkunen. Olitte pyytänyt minua soittamaan.

   MIES: - Aivan oikein. Sirja on siis tyttärenne ja peruskoulun viimeisellä. Ei vielä syytä paniikkiin, mutta kyllä meitä hänen syrjäytymisensä jonkin verran huolestuttaa. Parempi tarttua asioihin ajoissa, eikö totta?

   NAINEN (huolestuneena): - Tietenkin. olisin itsekin ottanut teihin yhteyttä, kun on ilmennyt kaikenlaista kummallista.

   MIES: - Perheeseenne kuuluvat siis miehenne, joka on ATK-insinööri, sekä kaksi poikaa. Toinen on Sirjaa nuorempi ja toinen taas pari vuotta vanhempi.

   NAINEN: - Aivan niin, ja me kaikki muut olemme täysin normaaleja. Mieheni työskentelee kuin hullu omassa firmassaan. Yötä päivää voisin sanoa. Välillä matkoja ympäri maailmaa. Nuorempi poika näprää tietokoneensa kanssa ja vanhempi on erikoistunut matkapuhelimiin.

   MIES: - Hienoa. Vaikuttaa hyvältä kasvualustalta nuorisolle. Mikä teidän ammattinne on?

   NAINEN: - Olen sihteerinä suuressa kännykkäfirmassa. Koko ajan lisää koulutusta ja kurssimatkoja.

   MIES: - Todellinen moderni suomalainen perhe. Mahtavaa. Sirja siis muodostaa ikävän ja hälyttävän poikkeuksen säännöstä. Ehkä tästä yhdessä selviämme. Minäpä kokoan tähän ensiksi huolenaiheemme.

   NAINEN: - Sirjan kokeethan ovat kyllä menneet hyvin. Mikä siellä koulussa mietityttää?

   MIES: - Kokeet ja arvosanat ovat tosiaan hyviä tai jopa kiitettäviä. Kaikissa aineissa. Hämmästyttävää, vaikka hänen asenteensa on niin vinoutunut.

   NAINEN: - Onko Sirja ollut häiriöksi tunneilla?

   MIES: - Ei sanan varsinaisessa mielessä. Ei rupattelua vierustoverin kanssa, ei tavaroitten paiskomista eikä rymistelyä, ei kirosanoilla höystettyjä, nenäkkäitä välihuutoja. Ei myöskään myöhästelyä eikä torkkumista opetuksen aikana. Itse asiassa ei ainuttakaan tarpeetonta poissaoloa, vain se kolmen päivän flunssa, josta on lääkärintodistus.

   NAINEN: - Riiteleekö hän kaveriensa kanssa tai on väkivaltainen?

   MIES: - Ei sitäkään, vaan hän on hyvin avulias ja ystävällinen. Kohtelias, ja jopa ärtyinen vahtimestarimme kehuu tytön käytöstä. Sirja ei muitten tapaan heittele mustikkajogurtteja seiniin eikä muutenkaan piirustele ja töhri paikkoja.

   NAINEN (huokaisten raskaasti): - Jokin siinä mättää, eikö totta?

   MIES: - Hyvin pahasti, näin psykologin kannalta katsottuna, ja ydinasia on, että hän ei ole ollenkaan kiinnostunut kännyköitten ja tietokoneitten peleistä. Ei sittenkään, vaikka ne olisivat kuinka väkivaltaisia ja raakoja.

   NAINEN: - Sen mekin täällä kotona olemme huomanneet. Veljet kauhistelevat sisaren passiivisuutta ja syrjäytymistä, ja mieheni ehdottaa psykiatrille menoa.

   MIES: - Parasta se olisikin, sanokaa minun sanoneen. Näitte varmaankin TV:stä keskustelutuokion, jossa psykologi kovasti varoitteli senkaltaisesta passiivisuudesta ja uskoi, että tuollaisetkin syrjäytyneet ongelmanuoret saadaan viimein houkuteltua hyvän harrastuksen ja edes kännykän pariin.

   NAINEN: - Ehkä Sirja ei ole ihan toivoton tapaus, vaikka kaikkea muuta tarpeetonta hän kyllä puuhaa. Aivan hermostuttaa. Hän soittaa pianoa ja kitaraa, käy tanssiopistoa ja voimistelemassa. Neuloo ja virkkaa mummon kammarit täyteen tekeleitään. Jotkut kehuvat niitä jopa sieviksi.

   MIES: - Sen olemme huomanneet täällä koulussakin, nimittäin sen innokkaan käsityöharrastuksen. Kymppi siinäkin, mutta sen täytyy olla jotakin sairasta korviketta ATK:lle.

   NAINEN: - Kumma, että ATK:n numerotkin ovat silti niin hyviä. Ei kai hän vain lunttaa?

   MIES: - Ai, täytyypä ruveta tarkkailemaan, ettei tyttö eksy vilpistelyn polulle. Siitä se ura urkeaa raskaampaankin rikollisuuteen. Käyttääkö hän muuten huumeita tai viinaa?

   NAINEN (pelästyneenä): - Emme ole huomanneet. Emme myös tupakointia.

   MIES: - Sepä vaarallista. Osaa pitää paheensa täysin salassa. Pitäkää tytärtänne entistä tarkemmin silmällä. Täällä olemme niinikään havainneet, että Sirja piirtää ja maalaa mielellään. Olen parhaani mukaan yrittänyt tulkita niitä, jotta pääsisin selville hänen suurista vaikeuksistaan sopeutua yhteiskuntaan.

   NAINEN: - Kyllä hän kotonakin piirtää, jopa muovailee. Pitäisikö se kieltää?

   MIES: - Älkää sentään, koska niistä töherryksistä saatamme päästä jyvälle hänen häiriintyneestä käytöksestään. Millaisia esineitä hän muovailee? Onko sikarin muotoisiakin joukossa?

   NAINEN: - En ole niin tarkkaan katsonut. Täytyy vahtia huolellisemmin.

   MIES: - Täällä koulussa hän saattaa toisiaan käyttää punaista ja mustaa, jopa samassa piirustuksessa.

   NAINEN (aivan voipuneena): - Onko se jotenkin vaarallista?

   MIES: - Saattaa ollakin. Oletteko muuten huomannut, onko tyttärenne joutunut ahdistelun kohteeksi noin niin kuin perhepiirissä? Isän tai veljien tai isoisän taholta? Punainen ja musta viittaisivat siihen.

   NAINEN: - Voi kauhistus. Että nyt mieheni? Eihän hän ole ikinä edes kotona, mutta vanhin poikamme on jo 17-vuotias. Voi hirveätä, ja mieheni isä vierailee meillä sunnuntaisin lounaalla. Lapset niin pitävät vaarista. Ystävällinen ja lämminsydäminen mies. Voi hirveätä.

   MIES: - Siinä nyt näette, kuinka vaaralliseksi maailma on muuttunut.  Sirjan piirustuksissa olen ainakin kerran nähnyt jonkin mieshahmon. Ettei vain olisi se vaari?

   NAINEN: - Olen aivan epätoivoinen, anteeksi hetkinen. (Taukoa). Niin, anteeksi tämä keskeytys. Sirja tuli juuri kotiin. hän käy vapaaehtoisena lukemassa eräälle näkövammaiselle mummolle päivän lehtiä.

   MIES: - Epäilyttävää. Mitähän muuta he puuhaavat?

   NAINEN (kuiskaten): - Nyt Sirja kävi halimassa minua ja suuteli kevyesti poskelle. Ennustaakohan se jotakin pahaa?

   MIES: - Jos hän tekee sitä usein, esimerkiksi kerran viikossa, hänessä saattaa olla orastamassa viehtymystä samaan sukupuoleen eli naisiin. Älkää missään nimessä vastatko noihin purkauksiin. Älkää edes hymyilkö, jolloin hän luulee, että oma äiti hyväksyy tuollaiset vastenmieliset ja epänormaalit piirteet. Älkää toki kiihottako tytärtänne siihen suuntaan. Varoitan vain kaikessa ystävyydessä.

   NAINEN: - Voi onneton, mutta hän halii joskus pehmolelujaankin. Pitäisikö se kieltää?

   MIES: - Onko hänellä vielä pehmoleluja? Tuon ikäisenä?

   NAINEN: - Onhan niitä yleensä muillakin tytöillä. Tiedän monta...

   MIES: - TE kai ette halua kasvattaa lapsestanne mitään kummajaista. Hävittäkää lelut noin vain pikkuhiljaa, ettei tule liian suurta järkytystä. Täytyy näet olla hienotunteinen ja herkkävaistoinen näissä asioissa.

   NAINEN: - Juu, eikö edes Teletappeja saa jättää, kun ne on niin hupaisan näköisiä?

   MIES: - Hirveätä tätä nykynuorison turmeltuneisuutta. Ettekö lukenut lehdestä, että eräs Yhdysvaltain senaattoreista vastustaa henkeen ja vereen asti Teletappeja. Ihan nimikin jo yököttää.

   NAINEN: - Miksi ihmeessä?  

   MIES: - Nehän houkuttelevat lapsia homoseksuaalisuuteen.

   NAINEN: - Huu. Mieheni käy usein USA:ssa ja ihailee tavattomasti heidän korkeata moraaliaan ja perhekeskeisyyttään.

   MIES: - Tässä taas saitte selvän todistuksen heidän korkeitten johtohenkilöittensä eettisestä arvomaailmasta. Kunpa mekin osaisimme ottaa oppia heistä. Onko vielä jotakin sydämellänne?

   NAINEN: - Voi voi, minun on vielä tunnustettava, että hän kirjoittaa päiväkirjaa, lukee paljon kirjallisuutta ja sepustaa itsekin runoja.

   MIES (valitellen): - Sepä ikävää kuultavaa. Siis peräti ahdistunut ja kieroutunut tyyppi. Pornoko häntä viehättää?

   NAINEN: - Ei vaan tyttökirjat ja historialliset romaanit ja Saima Harmajan runot ja kaikenlaiset elämäkerrat. Kuuluisien taiteilijoitten ja tiedemiesten. Voi voi tätä tuskaa ja huolta.

   MIES: - Toivotaan parasta, mutta anteeksi nyt, tämä on kyllä aivan väärä numero ja paikka teidän murheillenne. Ottakaa kiireesti yhteyttä lapsipsykiatriselle osastolle. Kaikkea hyvää ja reipasta mieltä Sirja-raukan äidille.

27. LUVATON LUOVUUS      

   MIES: - Mielen Apu, Niilo Neuvonen puhelimessa.

   NAINEN: - Päivää. Nimeni on Birgitta Kaihola ja minulla on vaikeita ongelmia. Tuskin uskalla nukkua, kun pelkään, että ne tulevat taas.

   MIES (imeä poksautellen piippuaan): - Njam plup, keitä te pelkäätte?

   NAINEN: - Lähes kaikkea, koska en millään pysty erottamaan oikeata väärästä.

   MIES: - Jaaha, siis moraalinen ongelma?

   NAINEN: - Onko? En tiennytkään. En nimittäin koskaan tiedä, ovatko ne olennot oikeita vai vain mielikuvitusta.

   MIES: - Njam, millaisista olennoista on lähinnä kysymys?

   NAINEN: - Tällä hetkellä kissoista. Minulla on naaraskissa, Misse, joka sai viisi pentua. Ne juoksentelevat juuri eteisestä olohuoneeseen. Kauniita ja mustankirjavia. Olin niin onnellinen, kun pennut syntyivät. Niitten nimet ovat Masse, Viiru,...

   MIES: - Jaaha, onnitteluni. Ei kai tässä ole mitään ongelmallista, jos vain kykenette hoitamaan niin suuren pesueen.

   NAINEN: - Varmasti kykenen, vaikka palkkani onkin pieni. Kyllä nämä hoituvat, mutta ne muut.

   MIES: - Onko teillä muitakin lemmikkieläimiä?

   NAINEN: - Ei muita kuin kissoja. Kymmeniä kissoja. Toinen kissaemo, se epävarma, hiiviskelee poikastensa kanssa keittiöön. Ruskeita laikkuja valkoisella pohjalla. Pehmeitä ja somia. Toinen samanlainen...

   MIES: - Hetkinen, kun tarkistan. Ensin väititte, että teillä on vain emokissa ja viisi poikasta...

   NAINEN: - Niin, se Misse ja...

   MIES (kiireesti): - Joo joo, entä ne muut kissat?

   NAINEN: - Niistähän juuri en ole varma. Saattavat olla vain kuvittelua. Minulla on aina ollut sellainen laukkaava mielikuvitus.

   MIES: - Sehän on vain elämän rikkautta, mutta se täytyy pitää hallinnassa. Pysyä silti todellisuudentajuisena.

   NAINEN (huokaisten): - En vain millään pysy. Muitakin elukoita seikkailee täällä silloin tällöin. Myös eksoottisia puita ja kukkia. Tanssivat joskus piirissä. Kauniin värisiä. Tuoksuvat kyllä ihanalle. En tarvitse kukantuoksuista ilmanraikastinta edes vessaan.

   MIES: - Hm, pulmallista, mutta onko teillä mahdollisuutta purkaa näitä paineita? Esimerkiksi taiteen avulla?

   NAINEN: - Ei tietääkseni.

   MIES (melkeinpä innostuen): - Minäpä autan teitä hiukan alkuun. Teissä saattaa piillä luovuutta jopa neroutta.

   NAINEN: - Ohoh.

   MIES: - Laulatteko mielellänne?

   NAINEN: - En. En osaa.

   MIES: - Oletteko yrittänyt?

   NAINEN: - En sen jälkeen, kun epäonnistuin laulukokeiss.  

   MIES: - Ahaa, olette siis ollut koelaulussa? Kenties johonkin kuuluisaan kilpailuun? Lappajärvelle? Kertokaapa tarkemmin. Ehkäpä tästä löydämme teille ikioman alan.

   NAINEN: - Se oli alakoulun ensimmäisellä luokalla. Lauloin tai yritin laulaa kappaleen ”Miljoona ruusua”. Opettaja sanoi että riittää. Se riitti minulle.

   MIES: - Ei noin helpolla saa luovuttaa. Ehkä olette kehittynyt sen jälkeen.

   NAINEN: - Ei huvita.

   MIES: - Turha kai on kysyäkään, että soitatteko mitään instrumenttia.

   NAINEN: - En, paitsi kuulemma kattilankansia joskus kauan sitten.

   MIES: - Ahaa, osoittaa rytmitajua. Minkä ikäinen olitte silloin?

   NAINEN: - Puolitoista vuotta.

   MIES: - Siis musikaalinen lapsinero, hah hah.

   NAINEN: - Niinkö? Toisinaan tekisi mieleni hankkia rummut.

   MIES: - Tämäpä lupaavaa. Voihan sitä myöhemmälläkin iällä aloittaa harjoittelun. Minkä ikäinen olette tällä hetkellä?

   NAINEN:  Neljäkymmentäviisi, siis vuotta ja kolme kuukautta ja neljätoista, ei kun viisitoi...

   MIES: - Jaaha, jaaha, rohkeasti sitten vain rumpujen kimppuun. Mikä antoi kimmokkeen tälle unelmalle?

   NAINEN: - Toivoisin, että hurjalla rummutuksella saisin naapurin pienentämään stereoittensa ääntä.

   MIES (mietteliäänä): - Vai niin. Entä jokin muu ala? Tanssi?

   NAINEN: - Lonkkavika eikä rytmitajua.

   MIES: - Kuka niin on sanonut? Siitä rytmistä nimittäin?

   NAINEN: - Sulhaseni, joka pakeni Savonlinnaan uuden naisensa kanssa. Kaveri moitti minua, että tanssin enemmän hänen varpaillaan kuin lattialla.

   MIES: - Teille on osunut kohdalle tuollaisia masentavia ihmissuhteita. Itsetunnon tuhoajia. Jos joku kannustaisi ja neuvoisi, voisitte oppia käyttämään mielikuvitustanne luovalla tavalla. Entä piirrättekö tai maalaatteko?

   NAINEN: - En. En osaa.

   MIES: - Eivät ne oikeat taiteilijatkaan varsinaisesti osaa. Läiskitte vain jotakin kankaalle ja tie tähtiin saattaa aueta hyvinkin nopeasti. Entä muovailu? Patsaita?

   NAINEN: - Lumiukkoja olen tehnyt sisareni lapsille. Vinossa ja kaatuivat seuraavana yönä. (Huokaisten) Ei minusta ole sellaiseen. Lisäksi eräs naukkaileva naapuri väitti yhden niistä muistuttavan häntä.

   MIES: - Hienoa, että oikein näköispatsaita. Siihenkään ei moni nykytaiteilija pysty. Aloittelijaa neuvoisin kyllä aluksi tekemään pelkkiä kimpaleita, palloja ja pylväitä. Sitten nimeätte ne sopivasti, esimerkiksi poliitikkojen mukaan, ja ykskaks olette valmis vaikka lumiveistäjien kaartiin.

   NAINEN: - Mitä teen niille ylimääräisille kissoille? Ja kirahville ja sarvikuonolle?

   MIES: - Ei tässä vaiheessa vielä mitään. Keksitään teille vaikka väen vängällä jokin taiteenhaara. Entä käsityö? Poppanoita, hienoja neulepuseroita, herkkiä pitsiluomuksia?

   NAINEN: - Peukalo keskellä kämmentä. Jo ala-asteen opettaja sanoi, niin.

   MIES: - Menkää kurssille, siellä opetetaan.

   NAINEN: - Ei rahaa ja kolmivuorotyö. Se karsii ystävät ja harrastukset.

   MIES: - Entä lausuntaharrastus??

   NAINEN: - Esitin kerran yhden lausuntanumeron.

   MIES: - Tietysti alakoulussa?

   NAINEN: - Ei kun kansalaiskoulun joulujuhlassa. Maamme-laulun ensimmäinen säkeistö. Muita en muistanut.

   MIES: - Aihevalintanne on ehkä ollut liian vaikeasta päästä.

   NAINEN: - Niin opettajakin sanoi. Ehdotti minulle ”Pikkusammakoita”.

   MIES: - Sehän on laulu.

   NAINEN: - Niin on, mutta kun en osaa laulaa, olisin vain lausunut sen..

   MIES: - Muuten asiasta seitsemänteen, kirjoittaa voitte kotonannekin. Halpaa paperia ja halpa kynä. Ja halpa kumi.

   NAINEN: - En koskaan luota halpaan kumiin. Virhelyöntejä näen tarpeekseni synnytysosastolla.  

   MIES: - Oletteko koskaan kirjoittanut runoja?

   NAINEN: - En, tai joulupakettien päälle.

   MIES: - Loistavaa. Mitä kirjoititte?

   NAINEN: - Kaikkiin saman kohdan laulusta ”Me käymme joulun viettohon”.  

   MIES: - Minkä kohdan?

   NAINEN: - Että ”Turhuuden turhuus kaikki on, niin turhaa touhu tää”.

   MIES: - Hm, ei siis mitään omaa, itse sepitettyä?

   NAINEN: - Ei, en osaa.

   MIES: - Oletteko kirjoittanut päiväkirjaa tai kirjeitä?

   NAINEN: - Kirjeitä kolmekymmentäseitsemän kappaletta..    

   MIES: - Tiedättepä tarkan lukumäärän. Olivatko ne pitkiä ja kuvailevia?

   NAINEN: - Olivat, jos laski kaikki sanat mukaan. Myös haukkumasanat  ja kiroilemisen.

   MIES: - Siis modernia haukkumakirjallisuutta. Ehkä vielä satiiriakin mukana?

   NAINEN: - Runsaasti kaikkea. Mustaa huumoria ja manausta.

   MIES: - Voisitteko kertoa minulle mahdollisimman sanatarkasti, mitä kirjoititte?

   NAINEN: - Pyysin Arttua tulemaan takaisin Savonlinnasta sen huoran luota. Tule heti takaisin taikka tapan itseni ja Tule heti takaisin taikka tapan sinut tai Tule heti takaisin taikka tapan sen lutkan. Sen jälkeen monta sivua kuvailevia nimityksiä, kuten...

   MIES: - Toistaminen on tietysti eräs taiteellisista tehokeinoista,  mutta saattaa olla, että tässä tapauksessa samojen asioitten kertaaminen vain vierotti sulhastanne teistä.

   NAINEN (toivorikkaana): - Kannattasiko yrittää uudelleen lievempiä ilmaisuja käyttäen?

   MIES: - Miten pitkä aika siitä on?

   NAINEN: - Viisitoista vuotta ja hän on jo toista kertaa naimisissa. Yhteensä kahdeksan lasta. Nykyinen vaimo taas odottaa. Entä nämä kissat?

   MIES: - Teillä ei siis ole mitään tekemistä taiteen kanssa? Mikä on ammattinne? Ai niin, siellä synnytyssairaalassa. Pystytte sentään käymään töissä.

   NAINEN: - Tottahan toki. Jätän vain koko eläinkaartin kotiin, tarpeeksi ruokaa ja ovet lukkoon. Kyllä se siitä sujuu. Samoin työssä. Olen muuten nykyään perushoitajana vanhainkodissa. Lukitsen vain ne oudot oliot ja kumaraiset kummajaiset johonkin komeroon ja jatkan raatamistani. .

   MIES: - Voisin hyvällä omallatunnolla myöntää teille terveen paperit, jos pääsisitte edes virikehoitajaksi. Sellaiset tekevät todella luovaa työtä askartelun ja käsitöitten merkeissä.

   NAINEN: - Virikehoitajana on se Pietilän Sirkka ja hän pääsee eläkkeelle vasta kuudentoista vuoden kuluttua. Ei mitään toivoa. Apua, taas tuli kissoja lisää. Yksi on ilveksen kokoinen ja jahtaa niitä muita. Täytyy mennä apuun.

   MIES: - Odottakaa hetki. Teidän täytyy heti tulla meille polille. Lähetän sairasauton noutamaan. Tilanne on todella vakava, jopa vaarallinen.

   NAINEN: - Ei mutta, nyt muistinkin. Harrastanhan minä taidetta. Olen piirrellyt julkisten rakennusten seiniin sekä hävyttömiä kuvia että mojovia iskulauseita.

   MIES: - Mahtavaa. Kohdistuvatko tekstit johonkin määrättyyn henkilöön tai yhteisöön?

   NAINEN: - Melkein yksinomaan kaupunginjohtajaamme, joka pakottaa kaikki laitokset suuriin säästöihin. Minunkin vaatimaton työpaikkani on ihan hilkulla. Sopisiko, että se ambulanssi tulee vasta tunnin kuluttua, että ehdin pakata ja syöttää eläintarhani?

   MIES: - Nyt ei olekaan tarvis lähettää sitä, koska olette eräillä alueilla aivan normaali ja tervejärkinen kansalainen. Olettehan taiteilija. Kenties ihan kriitikko. Anteeksi, mutta tämä mielenterveystoimiston numero on tosiaan väärä teidän tapauksessanne. Soittakaa ennemminkin jollekin apurahoja myöntävälle toimikunnalle. Toivotan hyvää jatkoa luovuudellenne ja koettakaa pärjätä kissojenne kanssa.

28. PIKKUJOULUPATTI    

   MIES: - Polilla, Pörhö puhelimessa, miten voin auttaa?

   NAINEN: - Tarvitsisin kiireesti apuanne. Minulle on kohonnut patti oikean korvan eteen. Voisinko tulla näyttämään sitä jo tänään.

   MIES: - Ehdottomasti jo tänään jos mahdollista. Onko se suurikin?

   NAINEN: - Noin viisi senttiä läpimitaltaan. Voi kun se on ilkeän näköinen.

   MIES: - Onko se kipeä?

   NAINEN: - Ei enää. Itse asiassa ei yhtään, mutta en saa sitä peitettyä edes meikillä.

   MIES: - Sepä hälyttävää, ettei siinä ole kipuja. Parasta, että tulette heti tänne, niin otamme siitä näytepalan.

   NAINEN: - Silloin en voikaan tulla vielä tänään, koska firmallamme on illalla tosi räiskyvät pikkujoulujuhlat. En voi näyttäytyä siellä laastari naamassa. Kuvittelin, että peitätte sen jotenkin muuten.

   MIES: - En halua pelotella teitä, mutta patti saattaa olla pahanlaatuinen. Kyllä kai terveys on tärkeämpää kuin jotkin bileet?

   NAINEN: - En jaksa uskoa, että se on vaarallinen. Kyllä se siitä laskee.

   MIES: - Toivorikas ainakin olette, mutta tulkaa silti tänään kello viideltä. Koska arvelette sen kyhmyn ilmestyneen poskeenne?

   NAINEN: - Se alkoi nousta heti edellisten pikkujoulupirskeitten jälkeen.

   MIES (kauhistuneena) - Siis jo niin kauan sitten? Teidän olisi pitänyt tulla lääkäriin paljon aikaisemmin.

   NAINEN: - En ole ehtinyt ja pääkin on ollut liian toheloinen.

   MIES: - Varaan teille ajan viimeistään huomenna iltapäivällä. Toivotaan, että ei ole jo myöhäistä.

   NAINEN: - Miten niin? Vastahan se ilmestyi siihen viime yönä.

   MIES: - Niin mutta tehän juuri väititte, että edellisten pikkujoulujen jälkeen? Käsitin, että vuosi sitten.

   NAINEN: - En minä niin ikivanhoista asioista jaarittele. Mieheni yrityksen pikkujoulu oli eilen illalla. Olin jo alkuillasta hieman tuiskeessa ja hoiperrellessani törmäsin apulaisjohtaja Heppulin mahakkaaseen syliin. Hihhii, taisi sittenkin olla tarkoituksella.

   MIES: - Miten se patti sai alkunsa?

   NINEN: - Sen Heppulin heppoinen vaimo kimpaantui ja iski minua laukullaan päin naamaa. Väistin ja isku osui poskeeni. Siitä se kuhmu tuli. Olisiko teillä jotakin ihonväristä mönjää, jolla voisin korjata julkisivuni? Tai jotakin poppakonstia, jolla ajetus laskeutuu? Tänään on tiedossa oikein railakkaat osaston orgiat.

29. MAKKARAVOILEIPÄ      

   NAINEN: - 654321, Pitkosperä puhelimessa, hyvää huomenta.

   MIES: - Huomenia. Nyt on hyvät neuvot kalliit. Pahanlaatuinen tukkeuma. Mikään ei auta.

   NAINEN: - Ottakaa nyt aivan rauhallisesti, niin...

   MIES: - Mitä pirua te rauhallisuudesta tiedätte. Koko rööri tukossa ja kaikki tulee ylös.

   NAINEN: - Koska huomasitte ne oireet?

   MIES: - Nyt justiinsa. Puolisen tuntia sitten. Olin juuri syömässä makoisaa ja valtavaa makkaravoileipää, kun se luiskahti kädestäni. Aivan rinnasta otti, kun säikähdin niin kovasti.

   NAINEN: - Onko tällaista tapahtunut joskus aikaisemminkin?

   MIES (muistellen): - Taisi olla sama juttu kaksi vuotta sitten. Silloin oli kyllä kyse rasvaisen läskisoosin lopuista.

   NAINEN: - Ai-jai-jai sentään, miten itsetuhoista. Voisitteko ystävällisesti selostaa, mitä sen tämänaamuisen voileivän päällä oli?

   MIES (innokkaasti): - Se oli täysrukiista leipää ja juuri sopivan suolaista. Päällä oli ainakin sentin verran sitä oikeata, voimakassuolaista voita. Pursui aivan reunojen yli, nam nam. Vieläkin herahtaa vesi kielelle.

   NAINEN: - Millaista makkaraa? Millaiset rasvaprosentit?

   MIES: - Metvurstia ja rasvamöykyt kiiltelevät kuin pedon silmät pimeässä etelän yössä. Olen näes aikoinani ollut YK:n joukoissa tuolla etelän rintamilla. Mahtava reissu ja sapuska kuin paratiisista.

   NAINEN: - Siis tapananne on käyttää melkoisia annoksia kolesterolia lisäävää ravintoa. Sääli.

   MIES: - Se vasta sääli oli, mitä tänään tapahtui, mutta odottakaas. Oli siinä leivän päällä muutakin. Väkevää sinihomejuustoa monta viipaletta. minulla on vieläkin sen tuoksu hyppysissäni. Nam nam. Jaa, mutta päälle olin sitten vedellyt monta koukeroa vahvaa majoneesia. Se ikään kuin kruunaa kaiken.

   NAINEN: - Totisesti kruunasikin. Tunnette siis itse, että kysymyksessä on tukkeutuma? Onko kipuja rinnassa tai käsivarsissa?

   MIES: - On molemmissa. Rintani löin vessan pönttöön, kun konttasin lattialla, ja käsivarsiinkin sattui, kun yritin tonkia sitä...

   NAINEN (huolestuneena): - Että oikein kaaduitte? Menetittekö myös tajuntaanne?

   MIES: - En ihan, mutta silmissä musteni, koska harmitti niin älyttömästi. Se oma tohelointini.

   NAINEN (lohdutellen): - Kas niin, ei tässä enää itsesyytökset auta. Muutatte myöhemmin ruokavaliotanne ja asia hoituu. Lähdette vain nyt heti ajamaan tänne. Ei sentään, on parempi, että otatte taksin. Vai pitäisikö täältä lähettää auto teitä noutamaan?

   MIES: - Mitä hittoa minä siellä teen? Luulin, että suoritatte kotikäyntejä. Maksakoon, mutta ongelma on hoidettava, ennen kuin koko huoneiston lattia on pilalla.

   NAINEN: - Sitä tulee siis koko ajan ylös?

   MIES: - Jo vain. suuria annoksia ja haisevaa kuin mikä. Tulkaa sassiin apuun.

   NAINEN: - Miten se parin vuoden takainen tukkeutuminen hoidettiin?

   MIES: - Röörit vain avattiin ja puhdistettiin ja sillä siisti. Toimi hienosti.

   NAINEN (raapustellen jotakin papereihinsa): - Siis pari vuotta sitten ohitusleikkaus. Vai oliko se sittenkin pallolaajennus?

   MIES: - En minä niitä toimenpiteitä ehtinyt niin tarkkaan seuraamaan. Jotakin operoivat ja kauan.

   NAINEN: - Ette tietenkään voinut tietää, mitä tapahtui, kun olitte nukutuksessa.

   MIES: - Nukuksissa en ollut, hitto vieköön. Valpas ja terävä kuin haukka, ettei kaverit olisi pitäneet välillä tupakkataukoa ja velottaneet sitten maltaita.

   NAINEN: - On hyvä, että teillä on vielä huumorintaju tallella, mutta ottakaa nyt se taksi älkääkä murehtiko liikaa. On me pahempiakin tapauksia hoidettu.

   MIES: - Totta että voi olla hankalampia avattavia. Naapurillakin paska alkoi virrata ja lainehtia eteiseen asti. Kauhea siivo jälkikäteen.

   NAINEN: - Teillä on turhan dramaattiset käsitykset nykyajan toimenpiteistä. Sehän on siistiä ja turvallista, kunhan bakteerit eivät pääse kimppuun.

   MIES: - Niitähän minäkin pelkään. Ties mitä tarttuvia tauteja niistä rööreistä putkahtaa esille. Matelijoita ja muita hirviöitä. Tulkaa te tänne ja ottakaa vain sopivat välineet mukaan.

   NAINEN: - Hm, keskustellaan vielä asiasta, vaikka voimmehan me teille sinne jonkun lähettääkin, jos se tuntuu teistä mukavammalta.

   MIES: - Jo takuulla tuntuu. Hyi tätä lemua.

   NAINEN: - Eräitä tietoja haluaisin vielä. Nimenne ja osoitteenne?

   MIES: - Markku Pötkylänaho ja osoitteeni on Herttakuja 16. Suuri keltainen kivitalo.

   NAINEN: - Niin, ja mikä onkaan ikä?

   MIES: - Yli sata vuotta. Se on museoviraston suojelukohde. Kohtalaisen hyvässä kunnossa, mutta...

   NAINEN (jostakin syystä ärtyisenä): - Tarkoitin tietenkin teidän ikäänne.

   MIES: - Olen 52-vuotias, pituus 175 senttiä ja paino yli 95 kiloa.

   NAINEN: - Siis oikein riskiryhmässä.

   MIES (myös jo ärtyneenä): - Mitä saakelia nuo tiedot tähän tukkeutumisongelmaan kuuluvat?

   NAINEN (salaperäisesti): - Kuuluvatpahan vain. Odottakaa kärsivällisesti, niin tohtori Leipälaiho tulee tutkimaan tapauksenne.

   MIES: - Oikeinko tohtorit tekevät nykyään kotikäyntejä? Tekniikanko tohtori ukko on?

   NAINEN: - Hän on kyllä nainen, mutta tekniikat on hallussa, vaikka onkin vasta alle kolmenkymmenen.

   MIES: - Ahaa, niin nuori? Riittääkö sellaisella käsivoimia, jos tukkeutuma on paha ja syvällä?

   NAINEN: - En nyt ymmärrä. Ei sitä avaustoimenpidettä tietenkään teidän olohuoneessanne suoriteta, vaan tohtori ainoastaan katsoo ja arvioi tapauksen vaarallisuusasteen.

   MIES: - Minäpä sanelen sulle eräitä vaarallisuusasteita, te nokkava puhelinneiti. Ensinnäkään ongelma ei ole olkkarissa vaan vessassa. Kuulitteko vessassa? Eikä se katsomisesta parane. Minäkin raukka olen katsellut sitä paskan virtaamista jo puoli tuntia, ja nyt sun monisanaisuutesi vuoksi vielä yli varttitunnin lisää. Tapaus muuttuu varsin vaaralliseksi, jos moska pääsee tulvimaan eteisen parketille.

   NAINEN: - Mikä siellä on oikein tukkeutunut? Luulin, että verisuonenne?

   MIES: - Hah hah, sitä kuuntelutaitoa. En ole ikinä kuullutkaan, että putkimies tulee avaaman asiakkaan verisuonia. Vessan putki se on pahasti tukossa. Se sitkeä makkaravoileipä näes…

   NAINEN: - Syöttekö te aamiaistanne kylpyhuoneessa?

   MIES: - Kuljin vain voileipä kädessäni hakemaan jotakin kylppärin kaapista, ja silloin se leipä tipahti pönttöön.

   NAINEN (närkästyneenä): - Olisitte heti sanonut. Miksi sitten soitatte tänne polille?

   MIES: - Anteeks vaan, se pentele olikin väärä numero.

30. HENKI LUJASSA    

   NAINEN: - Onko 321456 ja...ja... 4569?

   MIES (hajamielisesti): - Joo, on kyllä. Mitä asia koskee?

   NAINEN: - Minulla on hyvin vaikea ongelma, joka pitäisi ratkaista hienovaraisesti ja asiantuntemuksella.

   MIES: - Olen alan ekspertti, joten kerropas huolesi.

   NAINEN: - Jotkut voivat olla eri mieltä, jos he pohtivat tilannetta moraaliselta kannalta, mutta itse olen tullut siihen tulokseen, että rakkaan olennon kärsimyksiä on turha pitkittää.

   MIES: - Siinä olet aivan oikeassa. Minkälaisesta olennosta on kyse?

   NAINEN: - Ainoasta rakkaastani, jonka kanssa olemme viettäneet monia onnellisia vuosia. Olemme olleet vallan erottamattomat. Kävelyretkiä ja matkoja jopa ulkomaille saakka. Lontooseenkin, kun tarvitsimme kerran ammattitaitoisen lääkärin apua. Sopivaa hoitopaikkaa.

   MIES: - Olette siis yrittäneet kaikkenne, ja tilanne ei vain korjaannu?

   NAINEN (surullisena): - Niin se on. Joskus ihmetyttää, että se henki voi ollakin niin lujassa.

   MIES: - Onko, onko se toiseen maailmaan siirtyminen joskus ollut lähellä?

   NAINEN: - Aivan hiuskarvan varassa. Sekunneista on ollut kysymys, mutta eipä vain ole ollut kohtalonhetki.

   MIES: - Se on juuri kummaa, että sitä lähdön hetkeä on ulkopuolisen hyvin vaikeata havaita. Ehkä potilas itse sen vaistoaa. Ryömii luolaansa kuin kuoleva leijona, tai asettuu pirtin sänkyyn odottamaan viikatemiestä kuten jotkut vanhan ajan tervaskannot.

   NAINEN: - Sitkeä hän on ollut ja kärsivällinen tuskiensakin kanssa. Ei valitusta eikä uikutusta, vaikka hoitotoimenpiteetkin ovat joskus olleet sangen kivuliaat. (Niiskuttaen) Ihailla täytyy sitä sankaruutta.

   MIES (lämpimästi): - Otan osaa suruusi, mutta miettisimmekö nyt niitä keinoja. Käytännöllisintä olisi tuoda kärsivä tänne hoitoomme. Käyttäydyt ihan normaalisti, syötät hänelle herkkupaloja ja ystävällisesti rupatellen viet potilaan autoon. Olisi suotavaa, että hänellä olisi jokin mieluisa tavara mukana.

   NAINEN (liikuttuneena): - Neulomani vanha lämmin villahuivi on hänelle tärkeä, koska se edes hieman huojentaa vilua ja kolotuksia.

   MIES: - Ymmärrän täysin. Selitän tässä tarkemmin, miten aion toimia.

   NAINEN: - Voi olla, etten pysty vastaamaan kokonaisilla lauseilla, ettei hän vain kuule ja käsitä, mistä on puhe.

   MIES (huokaisten): - Viisaita he ovat, nämä ihmisen uskolliset ystävät.

   NAINEN: - Niin, vaikka mistään nerosta ei toki ole kysymys. Koulutuskin jäi pahasti kesken. Ei jaksanut keskittyä ja muuttui äreäksi. Mutta hyvin on toimeen tultu. Minä näes olen meistä se älykkäämpi.

   MIES (naurahtaen): - Niinhän se yleensäkin on. Ollenkaan aliarvioimatta ystäväsi henkisiä kykyjä. No niin, kun olette saapuneet, voisimme oikeastaan ensiksi jälleen antaa hänelle jotakin herkullista syötävää, mikäli hänen terveydentilansa sen sallii.

   NAINEN: - Välillä Moku on ollut letkuruokinnassa, mutta nyt on taas parempiakin päiviä.

   MIES: - Onko hän suurikokoinen ja painava? Ajattelen vain sitä annostusta.

   NAINEN: - Suuri ja liian lihava. Söi ja löhösi. Lenkille ei meinannut saada millään.

   MIES: - Tuttua meille suomalaisille uroksille. Ensin annan jonkin rauhoittavan piikin.

   NAINEN: - Kuulostaa hyvältä ja inhimilliseltä. En haluaisi hänen kärsivän tarpeettomasti. Toivoisin, että hänen viimeiset hetkensä olisivat rauhalliset ja jopa auvoisat. Ei kuolemanpelkoa eikä stressiä.

   MIES: - Siihen ymmärretään jo nykyään kiinnittää huomiota ja ennalta torjua. Tiedämmehän, että kun saamelainen valitsee itselleen syömäporoa, hän ei toki ammu sitä kauhuissaan tolvaavasta tokasta, vaan ottaa jonkun yksikseen mietiskelevän, leppoisan yksilön.

   NAINEN: - Kuinka kaunista.

   MIES: - Joku saamelainen saattaa myös tähdätä aivan muuta poroa kuin sitä, jonka hän viimein valitsee. Se ammuttava eläin seisoskelee levollisena ja odottaa, miten kaverille käy. Silloin äkkiarvaamatta lappalainen kääntää kivääriänsä ja laukaisee. Ja pam…siinä otus makaa koparat pystyssä.

   NAINEN: - Ja poro ei ehdi edes pelästyä.

   MIES: - Ei niin. Ja se siinä on tärkeintä, että liha on silloin täysin terveellistä. Sitä asiaa on oikein tieteellisesti tutkittu, että jos elän kuolee kauhun vallassa, stressiainekset siirtyvä teuraslihaan ja siitä ihmiseen.

   NAINEN: - Kauheata. Entä naudat, joita raakalaismaisesti ajetaan pitkin kapeata käytävää kohti kuolemaa?

   MIES: - Sama juttu, mutta siitä ei hoksata vielä kantaa huolta. Alkuperäiskansat ovat siis viisaampia.

   NAINEN: - Voisitko hoitaa tämän homman niin, että Moku ei todellakaan tiedä mitään etukäteen? Ei kerkiä kauhistua eikä stressaantua.

   MIES: - Kyllä mainiosti, juuri sen piikin avulla. Vaikka eihän Mokua toki lopulta aiota käyttää ravinnoksi, hah. Anteeksi karkeuteni.

   NAINEN: - Tässä kai tarvitaan joitakin papereita? Potilaan antama suostumus tai omaisten?

   MIES: - Juurihan sanoit, ettet halua Mokun tietävän mitään lähtöhetkestään? Siis missään nimessä ei potilaalle saa hiiskua asiasta. Saattaa vaistota vaaran jo ilman puhumistakin.

   NAINEN: - Juu juu, käsitän, mutta olen kuullut jotakin sellaista. Ehkä Moku ei itse pystyisikään antamaan suostumustaan, joten vastuu jää minulle. Hänen lähimmälle ja rakkaimmalle ystävälleen ja kumppanilleen. (Nyyhkäisy) Vaikeata se on, usko pois.

   MIES: - Aina se on vaikeata. Kerron lohdutukseksesi erään tositapauksen. Perheellä oli oikein hyvä ja vielä nuori karhukoira, mutta isäntä halusikin saada jäniskoiran, joten hän päätti ampua Ressun.

   NAINEN: - Entä muu perhe? Panivatko emäntä ja lapset vastaan?

      MIES: - Kovasti, mutta mikään ei auttanut. Isäntä vei koiran tallin taakse, antoi sille jotakin syötävää ja hiipi sitten koiran taakse. Juuri kun hän kohotti aseettaan, Ressu jostakin syystä katsoi taakseen. Mies laukaisi, ja lähtemättömästi hänen mieleensä jäivät Ressun ruskeat, suuret, uskolliset, ihmettelevät ja kenties myös moittivat silmät.

   NAINEN: - Hirveätä. Mokulla on myös ruskeat silmät. Uskollinenkin hän on enimmäkseen ollut, mitä nyt pari kertaa on karannut kotoa jonkun hävyttömän nartun matkassa. Silloin nuoruuden huumassa. Ressun kokemaa lopputunnelmaa en ystävälleni missään nimessä haluaisi.

   MIES (rauhoitellen): - Eikä hän sitä myöskään saa, sen takaan. Tulkaa huomenna vastaanotolleni sanotaan vaikkapa kello kaksi iltapäivällä. Vielä yksi kysymys. Minkä rotuinen Moku on?

   NAINEN: - Suomen kansalainen. Onko se jokin este?

   MIES: - Ei toki, siis Suomen pystykorva.

   NAINEN: - Litteät korvat Mokullani on, vaikka kyllä suuret. Ennustavat kuulemma pitkää ikää, mutta tässä tapauksessa…voih…no jaa.

   MIES: - Joo-o, korvia on käsitelty hyvin eri tavalla menneinä aikoina. Välillä leikattu, välillä ei. Miten muoti ja laki on milloinkin määrännyt.

   NAINEN: - Toinen korva on kerran puhkaistu. Tuli paljon märkää.

   MIES: - Ai, suorittavatko ne sellaisiakin operaatioita? Minkä ikäinen Moku-ystäväsi on?

   NAINEN: - Minun mielestäni jo hirveän vanha. ainakin tarpeeksi vanha…ohhoh…, ja siksi juuri olen päätynytkin tähän ratkaisuun. Se on aivan kykenemätön huolehtimaan siisteydestään tai yleensä mistään muistakaan tehtävistään.

   MIES: - Siis ehkä neljätoista? Vai jo kuusitoista? Silloin olisi jo aika.

   NAINEN: - Täytti kuusikymmentä kesällä.

   MIES: - Siis kuusitoista vai...? Kuulen hiukan huonosti, kun on tuota nuhaa.

   NAINEN: - KUUSIKYMMENTÄ vuotta, mutta peräti vanhansaattonen ja raihnas. Tulen siis polille huomenna kello 14.

   MIES: - Ei niin vanhaa…? Jaa että siis eläinpolille? Vai...?

   NAINEN: - Elukaksi ei kukaan ole vielä Mokua haukkunut. Hyväluontoinen on ollut, mutta henki niin turhan lujassa. Tuota, tämä taitaakin olla väärä numero, anteeksi vaan. Luulin, että teiltä saa sitä euta-euta…      

31. VIETIT VIPELTÄVÄT    

   NAINEN: - Avioliittoneuvola, puhelimessa pastori Sopusalo, päivää.

   MIES: - Päivää. En jaksa uskoa, että pystyt auttamaan minua. Kaikki on niin sekavaa ja ahdistavaa.

   NAINEN: - Yritän parhaani. Kertoisitko pulmistasi.

   MIES: - Olen jo pidemmän aikaa ollut tietoinen varsinaisesta persoonastani. Ollut onnellinen ja tyydytetty, mutta aivan hiljattain eteeni on alkanut kerääntyä uhkaavia myrskypilviä. Rajuilma on tulossa.

   NAINEN: - Ilmaiset itseäsi varsin dramaattisesti. Ehkä jopa liioittelet? Oletko naimisissa tai kiinteässä parisuhteessa?

   MIES: - Naimisissa. Vasta kaksi vuotta.

   NAINEN: - Onko sinulla lapsia?

   MIES: - Vain yksi aikuinen tytär puolisoni edellisestä avioliitosta. Tyttö on suhtautunut minuun mukavasti, mutta nyt pelkään, että suhteemme kääntyy huonoon suuntaan. Sääli, koska pidän Reetasta todella paljon.

   NAINEN: - Onko puolisosi myös kääntynyt neuvoloitten puoleen?

   MIES: - Ei tietääkseni, koska hän on oletettavasti aivan tyytyväinen.

   NAINEN: - Pystytkö kertomaan, mikä on mahdollisesti aiheuttanut tämän muutoksen mielentilassasi?

   MIES: - Olen rakastumassa toiseen. Vieraaseen. Väärään henkilöön. Olen tulla hulluksi.

   NAINEN: - Vastaako tämä toinen tunteisiisi?

   MIES: - Vastaa. Olemme tehneet yhdessä jopa matkoja, viimeksi Rukalle hiihtokisoihin ja...

   NAINEN: - Onko hänkin sidottu?

   MIES: - Lujasti. Ollut naimisissa saman tyypin kanssa jo kaksikymmentä vuotta. Neljä lasta, joista kaksi alaikäistä. Kuolen tähän suruun.

   NAINEN: - Haluaako tuo toinen erota aviopuolisostaan?

   MIES: - Haluaisi, yhtä kiihkeästi kuin minäkin, mutta...

   NAINEN: - Mutta...?

   MIES: - Mutta ne velvoitteet, perhe ja lapset. Vanhat tutut ja turvalliset rutiinit. Liian suuri elämänmuutos.

   NAINEN: - Sinulla se ei olisi niin kovin suuri, koska olet ollut sitoutunut vasta noin lyhyen aikaa?

   MIES: - Seurustelimme kyllä lähes kymmenen vuotta, joten on niitä siteitä minullakin. Tunnen itseni petturiksi ja roistoksi ja luopioksi ja...

   NAINEN: - Itsesyytöksesi ovat melkoiset, mutta ehkä ne auttavat sinua löytämään oikean ja tarkoituksenmukaisen tien, joka on hyväksi teille kaikille.

   MIES (huutaen): - Kärsin jo nyt siitä ajatuksesta, että joutuisin luopumaan tästä uudesta rakkaudestani.

   NAINEN: - Kärsimystähän on koko ihmiselämä. Vastuuntuntoiset ja moraaliset ratkaisut tuottavat usein tuskaa. Se on juuri sitä koko maailmaa järisyttävää luopumisen tuskaa.

   MIES: - Olet niin ymmärtäväinen, kiitos sinulle. Arvaan, että minun ei kannata kysyä, mitä pitäisi tehdä.

   NAINEN: - En vastaisi kuitenkaan, koska sinun itsesi on löydettävä ratkaisu. Tilanne voi muuten ratketa lähes itsestään, koska kauan avioliitossa ollut ja monen lapsen äiti ei niin vain helposti jätä perhettään.

   MIES: - Sekin tuottaa minulle ylimääräistä ahdistusta ja murhetta. Että nyt äiti ja vaimo. Kunnollinen ja hauskannäköinen nainen.

   NAINEN: - Juuri niin. Tuumipas sitä ja yritä kuvitella, miltä aviomiehestä ja lapsista tuntuisi luopua rakkaasta ihmisestä.

   MIES: - Sitäkin, mutta on siinä vielä muutakin. aivan epänormaalia ja luonnotonta. Olen kuin jokin mutantti tai sekasikiö, kun en pysy omassa ihmisryhmässäni, vaan petän toverini.

   NAINEN: - Poikkeaako tämä nainen jotenkin tavallisesta Suomen  kansalaisesta? Onko hän erirotuinen tai eri uskontokuntaan kuuluva? Sellainen poikkeavuushan ei nykyaikana enää kovin paljon paina vaakakupissa.

   MIES: - Hän on suomalainen ja luterilainen. Muuten terve ja normaali, mutta kun hän on nainen. NAINEN.

   NAINEN: - Kun en nyt oikein tajua. Sinä olet mies ja hän on nainen. Jos jätämme moraaliseikat syrjään, niin mitä ihmeen luonnotonta siinä on? Ai, onko hän lähisukulaisesi? Ei kai vaan sisar?

   MIES: - Ei, ei hän ole mitään sukua, mutta kun hän on nainen. Olen jo poikasesta asti tuntenut vetoa omaa sukupuoltani kohtaan. Löysin itseni armeija-ajan jälkeen. Seurustelin miesten kanssa ja avioiduin pari vuotta sitten nykyisen puolisoni, Sakarin kanssa. Nyt olen hukannut identiteettini. Minä kurja olenkin rakastunut naiseen. Ja sitten vielä...

   NAINEN: - Öhöm…tuota…tuota, jaaha. Oliko siis vielä jokin muukin ongelma?

   MIES: - No sekin surkea juttu, että olen vietellyt tämän rakastettuni samalla tavalla luopumaan persoonallisuudestaan.

   NAINEN: - En tajua, hänhän on naimisissa ja neljän lapsen äiti?

   MIES: - Totta, kulissit on täytynyt säilyttää, mutta hänellä on kuitenkin koko ajan ollut voimakas viehtymys naisiin. Ja nyt, kaikki romahti, kun hän retkahti minuun.

   NAINEN (yskähdellen): - Vai niin, minunpa täytyy vähän ajatella. Tämä alkaa mennä liian monimutkaiseksi minun taidoilleni, koska olen nuori ja kokematon. Ehkä voisit soittaa jollekin toiselle?

   MIES (alakuloisena): - Taitaa sekin olla turhaa. Yksin minä olen tässäkin ongelmassa. Anteeksi, kun häiritsin sinua. Siis olikin väärä numero.

32. ETÄOPETUSTA      

   MIES: - Haloo, onko se numerossa 654654?

   NAINEN: - Haloo, kuuluu huonosti.

   MIES: - Onko se numero 654654? Mallukkakurun kylässä?

   NAINEN (huutaen): - On! Kuka puhuu?

   MIES: - Täällä on tohtori Päästölä, Oulusta. Teillä on kuulemma ollut kova myrsky sielläpäin?

   NAINEN: - Joo, kova on ollut. Sähköt poikki ja tiet tukossa. Kamala tilanne.

   MIES: - Minua on pyydetty hoitamaan eräs tärkeä asia. Siellä alkaa pian synnytystapahtuma, ja ketään asiantuntijaa ei ole paikalla. Annan näin puhelimitse jollekulle ohjeita, niin eiköhän se onnistu..

   NAINEN: - Hienoa. Se alkaa ihan justiinsa ja minä voin auttaa. Soitittepa sopivasti.

   MIES: - Joku hälytti sieltä kylältä. Onko potilas paikalla?

   NAINEN: - Tulee juuri. Työnnetään juuri ovesta sisälle.

   MIES: - Pyörätuolissako?.

   NAINEN: - Ei vaan se tulee kävellen, mutta panee vähän vastaan, joten isäntä auttaa. Se Molkojärven vanhaisäntä, se Eetu.

   MIES: - Hienoa, että potilas on hyvässä kunnossa. Nuori isäntä ei siis pääse avuksi?

   NAINEN: - Ei pääse, se on pirtissä ja änkyräkännissä niistä halvoista viinoista. Se viinalasti oli muuten viimeinen, joka vielä pääsi liikkumaan siinä pyryssä. Se tuli...

   MIES: - Hyvä, että teillä on joku muukin siellä apuna, lähiomainen. Se synnyttäjä asuu siis myös Molkojärven talossa?

   NAINEN: - Jep..

   MIES: - Millainen varustetaso teillä on? Missä te nyt olette?

   NAINEN: - Yhdessä vanhassa ulkorakennuksessa.

   MIES (kauhistuen): - Miksi siellä? Miksei pirtissä?

   NAINEN: - Siellä on se nuori isäntä, pahapäinen. Lapset nukkuu kamarissa ja eteinen on kylmä. Pakkasta viisitoista astetta.

   MIES: - Onko se ulkorakennus tarpeeksi lämmin?

   NAINEN: - On se. Hiki tässä tulee, kun se Helmikin lämmittää.

   MIES: - Älkää päästäkö potilasta tekemään mitään raskasta arkiaskaretta. Hänen pitää keskittyä tulevaan voimia vaativaan tehtävään.

   NAINEN: - Niin se keskittyykin. Tuijottaa minua.

   MIES: - Tottahan siellä on kuumaa vettä ja puhtaita pyyhkeitä ja muuta rekvisiittaa. Myös vastasyntyneelle.

   NAINEN: - Ei se vielä ole syntyn...

   MIES (hiukan ärtyneesti): - Ei tietenkään. No, oletteko valmiita?

   NAINEN: - Jep.

   MIES: - Kuinka pitkä väli on supistuksilla?

   NAINEN: - En mä vaan tiedä.

   MIES: - Eikö se vanhaisäntäkään ole niitä laskenut?

   NAINEN: - Sen kello jätättää, kun se on yli viisikymmentä vuotta vanha. Sai nähkääs silloin, kun vanha pytinki paloi. Vakuutusrahoja kuulemma.

   MIES: - Tämä on nyt tärkeätä. Onko se synnyttäjä itse laskenut niitä supistuksien välejä?

   NAINEN: - En tiedä, tuskin.

   MIES: - Kysykää ihmeessä.

   NAINEN: - Ei se pysty vastaamaan, kun se on...

   MIES: - Ei kai vain tajuton? Ollaan helisemässä, jos...

   NAINEN: - Tajuissaan on, mutta ei osaa laskea.

   MIES: - Ahaa, vai se on niitä, niitä hitaasti oppivia ja vähemmän ajattelevia, vai miten sitä nykyään hienosti sanotaan?

   NAINEN: - Mitä?

   MIES: - Näyttääkö muuten kaikki olevan kunnossa?

   NAINEN: - Kyllä kai, paitsi että sillä on varmaan kovat tuskat, kun se on niin levoton. Heiluttaa päätään ja tömistelee.

   MIES: - Onko hän vielä seisovassa asennossa? Auttakaa emäntä kiireesti makuulle.

   NAINEN: - Kuka? Ai se Helmi?

   MIES: - Kukas sitten? Molkojärven isäntäkö?

   NAINEN: - Se istuu jo, kun sitä ramasee.

   MIES: - Voi hyvä taavetti sentään.

   NAINEN: - Ei sen nimi ole Taavetti vaan Eetu.

   MIES: - Laittakaa äkkiä potilas makuulle. Tottahan siinä on puhdas peti?

   NAINEN: - Kohtalainen. (Kuuluu kauheata ähellystä ja puhinaa). Haloo, ei se onnistu. Emme saa sitä nurin.

   MIES: - Antakaa seistä sitten. Ehkä olo on sillä tavalla helpompaa. Onko muut valmistavat toimenpiteet jo tehty?

   NAINEN: - Niin kuin mitkä?

   MIES: - Esimerkiksi peräruiske.

   NAINEN: - Hyvänen aika. Ei tällä kylällä ole kuin yksi peräruisku, ja se on entisen kauppiaan entisellä rouvalla, kun sillä on kova vatsa. Ei se sitä kyllä takuulla Helmille lainaa. Ja ne tietkin on tukossa.

   MIES: - Kovasydämisiä ihmisiä siellä syrjäkylillä.

   NAINEN: - Joo. Miksi pitäisi antaa se ruiske? Ei tällä ole vatsa kovalla. Siltä tuli äsken kauhea annos tuohon lattialle. Molkojärven isäntä sitä juuri talikolla työntelee kauemmaksi.

   MIES: - Huu. Entä onko ajelu suoritettu?

   NAINEN: - Ei täällä voi mihinkään ajella. Tiet on tukossa. Se viinakuorma oli...

   MIES: - Niiden intiimien paikkojen ajelu tietenkin, pölvä...

   NAINEN: - Jaa, mutta miksi?

   MIES: - Älkää aina kysykö että miksi. Totelkaa kerrankin ensimmäistä käskyä. Onko siinä synnytysaukossa liian tuuheata karvaa?

   NAINEN: - Ei juuri mitään, hiukan vaan siinä kauempana lyhyttä ja sileätä ja vaaleanruskeata.

   MIES: - Onko hän muutenkin vaalea? Todennäköisesti suomalainen? Minun täytyy tietysti tehdä tästä viralliset paperit. Tarkat ja totuudenmukaiset. Vaikeata, kun ei näe potilasta.

   NAINEN: - Täällä kulmilla on vain supisuomalaista rotua. Kerran oli yksi musta, mutta se nieli rautanaulan ja kuoli.

   MIES: - Huh. Ei kai vain tahallinen tappo?

   NAINEN: - Ei ole varmaa. Nimismies sitä tutki, mutta vaikka Ylä- Puttolan isäntää kovasti epäiltiin, ei siitä sen selvempää tullut. Hän kiisti ehdottomasti syyll...

   MES: - Miltä potilas näyttää?

   NAINEN: - Voihkii ja kiemurtelee.

   MIES: - Jokohan avauspoltot ovat alkamassa?

   NAINEN: - Poltot?

   MIES: - Minkä ikäinen olette? Olette kuin puusta pudonnut.

   NAINEN: - Olen jo yksitoistavuotias.

   MIES: - Hirveätä, mutta toivottavasti Molkojärvi on kokeneempi. Eikö siellä tosiaankaan ole ketään aikuista naista?

   NAINEN: - Ei, kun tiet on tukossa.

   MIES: - Katso, joko päätä näkyy.

   NAINEN: - Joo, ikkunan takana on ne pojankoltiaiset kurkkimassa. Ajanko ne pois?

   MIES: - Lapsen pää, pölv...

   NAINEN: - Lapsia ne vielä ovatkin ja lapsellisia. Vanhin vekara on vasta kymmenvuotias.

   MIES (huutaen): - Tuleeko sieltä aukosta esiin jotakin? Äläkä vaan kysy, että oviaukostako.

   NAINEN: - Sieltä tulee jotakin karvaista.

   MIES: - Onko se pää?

   NAINEN: - Ei mun mielestäni. Enemmin takapuoli.

   MIES: - Kauhistus, nyt me olemme pulassa. Se on tietenkin perätilassa.

   NAINEN: - Mitä?

   MIES: - Koeta kestää, yritän saada jostakin helikopterin käsiini. Odota.

   NAINEN: - Näin yhdestä leffasta, miten mies pisti kätensä lehmän sisälle ja käänsi koko vasikan ympäri. Jospa minäkin yrittäisin samaa...

   MIES: - Ei totisesti, onhan jokin elikko aivan eri asia kuin...(Kauheata puhinaa, ähkymistä ja valitusta). Et kai vain ryhtynyt mihinkään typeryyksiin? Tuleva äitikö se siellä niin surkeasti valittaa?

   NAINEN: - Ei kun Eetu, kun se astui sen jalalle. (Puhinaa). En minä ylety. Koko käsivarsi upposi siihen kuiluun.

   MIES: - Tässä nyt vielä läppää heittämään, irvileuka. Lopeta heti paikalla, kuuletko? Tämä on jo tarpeeksi vaikeata näin puhelimitse. Sinun täytyy tarkasti noudattaa ohjeitani, ettei pääse syntymään väärinkäsityksiä ja ehkä korvaamattomia erehdyksiä. Hoitovirheitä mukamas, en kestä enää niitten...Soitan toisella puhelimella sille kopterille. (Taukoa). Haloo, tarkkaile sen hengitystä. Ettei äiti ja ehkä vielä molemmat menehdy tähän tohelointiin.

   NAINEN: - Voi juku.

   MIES (pelästyneenä): - Mitä nyt tapahtuu? Ei kai vain?

   NAINEN: - Ee-ii. Pää sieltä kumminkin tulee. Minä katsoin äsken väärin, kun se on niin sotkun peitossa ja täällä on melkein pimeätä.

   MIES: - Hyvä. Autat varovaisesti vauvan esiin. Muista tukea sen päätä.

   NAINEN: - Hui, en jaksa vaikka pitelen siitä molemmin käsin. Kaamean suuri.

   MIES (huolestuneena): - Ei voi olla. Ettei vain ole vesipää?

   NAINEN: - Verta siinä on ja jotakin mönjää. Nyt se putkahti kokonaan ulos ja mätkähti lattialle.

   MIES: - Mämmikoura. Eikö Molkojärvi edes hoksannut ottaa sitä vastaan?

   NAINEN: - Ei se ehtinyt, kun se tuli juuri tupakalta. Sen hermot on kireällä, kun tämä on sentään niin tärkeä ja arvokas...

   MIES: - Leikkaa se napanuora saksilla.

   NAINEN: - Ei ole saksia.

   MIES: - Hae sisältä.

   NAINEN: - En uskalla, kun se nuori isäntä...

   MIES: - Hakekoon Eetu.

   NAINEN: - Ei sekään uskalla. Ehkä täällä on vanhat keritsimet...Joo, mutta kauhean ruosteiset.

   MIES: - Se nyt vielä puuttuu että verenmyrkytys. Kuumenna niitä liekin päällä.

   NAINEN: - Ei ole liekkiä.

   MIES: - Sytytä tohel...

      NAINEN: - Ei ole puita eikä tikkuja. Ai mutta onhan se kynttilä, jonka valossa me työskentelemme...Voi itku, se on ihan lopuillaan.

   MIES (voipuneella äänellä)): - Äiti vai lapsi?

   NAINEN: - Ei kumpikaan, vaan se kynttilä. Punainen ja joulupukin muotoinen. Pää on jo poissa ja koko yläosa.

   MIES: - Päätöntä hommaa koko touhu. Joko steriloit ne?

   NAINEN: - Mitä? Mitkä niin?

   MIES (jostakin syystä raivostuen): - Ne keritsimet, ei kai sentään  Molkojärven isäntää. Vaikka parasta se olisikin, jos tällainen möhliminen vielä joskus toistuu. Pölv...

   NAINEN: - Joo...Mitä mä nyt teen?

   MIES: - Leikkaat napanuoran poikki.

   NAINEN: - En erota napaa enkä nuoraa. Missä ne voisivat olla? (Kuuluu keritsimien napsutusta)…Ai, meinasin leikata sormeeni.

   MIES: - Varovaisesti...Joko on selvää?

   NAINEN: - Joo, vaikka en mä mitään löytänyt. Pukilla on enää vain saappaat jäljellä. (Pitkä tauko, jonka aikana kuuluu ainoastaan mielihyvän sävyistä massutusta)…Kas niin, nyt se putsaa sitä vauvaansa.

   MIES: - Kuka? Molkojärvikö? Ei kai vain äiti itse? Rasittuu.

   NAINEN: - Eikä rasitu, vaan näyttää ihan tyytyväiseltä. Hienoa Helmi, sano kiitokset tohtori Päästölälle. Tässä on luuri, sano nyt.

   HELMI: - Ammuu!

   MIES: - Mitä? Oh (kakistelua)...oh,  anteeksi, tämä oli väärä numero.

33. UNETON SUOMESSA  

   MIES: - Olen Jukka Unonen ja haluaisin puhua Veera Virkkulan kanssa.

   NAINEN: - Olen puhelimessa.

   MIES: - Työpaikkanne terveydenhoitaja on todella huolestunut tilanteestanne ja pyysi minua ottamaan teihin yhteyttä.

   NAINEN: - Jaaha, mitähän asia koskee? Sitä ripuliako?

   MIES: - Ei, vaan minä olen sellaisen yhdistyksen puheenjohtaja kuin Uneton Suomessa ry ja sain kuulla, että teillä on jotakin hämminkiä unen kanssa.

   NAINEN: - Minullako?

   MIES: - Niin terveydenhoitaja sanoi. Olitte käynyt hänen luonaan ja valitellut vaivaanne.

   NAINEN: - Valittelin ripuliani, mutta se meni ohi parissa päivässä. En ymmärrä, mitä...

   MIES: - Ette ehkä tunnista omaa vaarallista tilaanne. Minäpä autan. Te kuulemma menette varsin myöhään nukkumaan iltaisin?

   NAINEN: - Niin menenkin, koska tulen myöhään töistä, sitten laitan ruokaa kuusihenkiselle perheelle, illalla korjaan kokeita ja pesen pyykkiä ja niin pois päin. Tiedättehän te perheenemännän touhut?

   MIES: - Niin tiedän. Tämä ei vielä yksin olisi hälyttävää, mutta te kuulemma heräätte varhain aamulla?

   NAINEN: - On ihan pakko, koska on laitettava aamiainen, valmisteltava lapset kouluun ja päivähoitoon. Mieheni vie koululaiset, mutta minä taaperran niitten pikkuisten kanssa lumihangessa. Täytyy lähteä aikaisin, kun työpaikalleni on pitkä matka.

   MIES: - Sitten se vaarallisin pointti. Te heräätte kuulemma monta kertaa yössä? Suomalaiset nukkuvat kaikkein huonoimmin koko EU:n kansoista. Melkoinen osa herää keskellä yötä Tekään ette siis pysty nukkumaan yhtenäistä jaksoa öisin?

   NAINEN: - En tietenkään, koska lapset herättävät minut vuoronperään, ovat he sitten terveitä tai sairaita. Juomista ja pissattamista ja pahoja unia ja ties mitä. Mieskin herättää silloin tällöin...juu…

   MIES: - Huolestuttavaa.

   NAINEN: - Kaiken kukkuraksi meillä on koira ja sillä on usein valeraskaus. Silloin se raukka juoksee läähättäen ympäri huoneistoa, kantaa suussaan kumitipua ja pudottaa sen märän pentunsa tyynylleni. Lisäksi se oksentelee nurkkiin. Kauhea siivo, mutta pakko se on yöllä korjata, ettei koko huusholli muutu sikolätiksi. Kissa innostuu joskus öisin kynsimään tapettia. Kai sillekin täytyy jotakin tehdä. Antaa tilkka maitoa tai hyssytellä sylissä.

   MIES: - Miehenne siis nukkuu yleensä hyvin ja kokonaisia öitä?

   NAINEN: - Aivan niin.

   MIES: - Perhe-elämänne on siis sen puolesta normaalia. Miksi teillä on näitä vakavia unihäiriöitä?

   NAINEN: - Juurihan selitin, että....

   MIES: - Selityksiähän löytyy. Kyllä mielisairaatkin keksivät puolusteluja kummallisille metkuilleen.

   NAINEN (pelästyen): - Ei kai tässä ole kyse mielisairaudesta? En ole tullut ajatelleeksikaan, koska olen tasapainoinen ja tyytyväinen elämääni. Joskus vähän väsyttää, mutta sehän on vain normaalia.

   MIS: - Noin juuri vähätellään asioita. Olette suuressa vaarassa lipua mielisairauden tielle. Ehkä jo liukunutkin? Jos sitä unettomuutta on jatkunut pitkään, paranemisen mahdollisuudet ovat minimaaliset. Sääli, jos perhe menettää äidin sairaalan hoidettavaksi.

   NAINEN: - Eihän tämä voi olla...

   MIES: - Kun se on. On tutkittu ja tarkoin testattu ja tiedekin sanoo, että yöunien pitää olla yhtäjaksoisia. Ei taukoja eikä katkoja.

   NAINEN: - Haittaako se silloinkin, jos heti saa taas unen päästä kiinni?

   MIES: - Käytättekö vahvoja unilääkkeitä?

   NAINEN: - En mitään, koska nukahdan taas kuin tukki uudestaan ja olen useimmiten aivan kunnossa aamulla.

   MIES: - Tukki kertoo tokkuraisesta tilasta. joko käytätte huumeita salaa taikka jokin tauti on jo ruvennut kalvamaan aivojanne. Sääli.

   NAINEN: - Mutta...

   MIES: - Itsepintainen harhoista kiinni pitäminen on juuri oire pitkälle ehtineestä sairaudesta. Anteeksi, mutta yhdistyksemme ei enää pysty auttamaan teitä, joten minun numeroni on aivan väärä tässä tapauksessa. Soittakaa kiireesti psykiatrille.

34. ISÄT JA POJAT    

   NAINEN: - Haloo, Perheneuvonnassa, Impi Ihmiskorpi puhelimessa.

   MIES: - Päivää. Haluaisin puhua suhteestani isääni. Olen jo 35-vuotias.

   NAINEN: - Onko suhteessanne ilmennyt ongelmia?

   MIES: - Ja pahoja. Olen jo monta kuukautta hautonut tätä asiaa, mutta en pysty tekemään ratkaisua. Periaatteeni sotivat sitä vastaan.

   NAINEN: - Onko isänne tietoinen tästä ristiriidasta?

   MIES: - On, ja iskä jopa painostaa minua tekemään sen päätöksen.

   NAINEN: - Onko keskinäinen vastenmielisyytenne molemminpuolista?

   MIES: - Ei veikkoset, mehän rakastamme toisiamme. Hän on ollut aina mahtava minua kohtaan, ja siksi olen suuressa kiitollisuudenvelassa hänelle. Hän vain vaatii minulta liikaa. En voi niin vain hypätä toimenkuvasta toiseen.

   NAINEN: - Hän siis odottaa teidän vaihtavan ammattia?

   MIES: - Tavallaan. Työskentelen diakonina seurakunnassamme, ja olen tavattoman tyytyväinen hommaani. Saan auttaa kärsiviä ja murheen murtamia, mutta nyt...

   NAINEN: - Selittäisittekö tarkemmin. Mitä isänne teiltä vaatii?

   MIES: - Hänellä ja rajanaapurillamme on ollut riitaiset välit jo varmaan yli 60 vuotta. Heidän isänsäkin jo kinastelivat, jopa tappelivat keskenään. Tummia tahroja on vieläkin kala-aitan seinässä.

   NAINEN: - Niin, ja tämä teidän osuutenne tuossa sukupolvia kestäneessä erimielisyydessä?

   MIES: - Se naapuri oli tehnyt jonkin kamalan törkeän teon isälleni noin neljäkymmentä vuotta sitten. Minä en sitä muista eikä vanhin sisarenikaan, mutta isä siitä vaahtoaa harva se päivä. Öisinkin, kun painajaiset vaivaavat ukko-raiskaa.

   NNAINEN: - Millaisesta tihutyöstä on kysymys?

   MIES: - Ei isä muista, mutta jotakin se oli viljapelloista. Petkutusta tai sinne päin. Sen hän kyllä muistaa, että naapuri oli uhannut tappaa isän jonakin pimeänä syysyönä, kun isä palaa kotiin niiltä, niiltä...hm.

   NAINEN: - Yrittikö naapuri toteuttaa uhkaustaan?

   MIES: - Ei, mikäli minä tiedän. Isä päinvastoin kolhi kerran tahallaan se hyypiön traktoria. Kamalan pitkä oikeusprosessi. Vielä kesken, kun todistajat ovat joko muuttaneet paikkakunnalta taikka kuolleet.

   NAINEN: - Hoh hoh, jopas jotakin. No niin, olisitteko ystävällinen ja kertoisitte, mitä isänne teiltä haluaa.

   MIES: - Onko tämä varmasti luottamuksellista?

   NAINEN: - On.

   MIES: - Isä haluaa, että minä...ta...tapa...tapan...sen naapurin.

   NAINEN: - Ei voi olla totta. Ei teidän ole pakko sellaiseen suostua. Voihan olla, että isänne on jo hieman sekaisin. Älkää totisesti suostuko tuollaiseen hirmutekoon.

   MIES: - En minä sitä ole vakavasti tähän asti ottanutkaan, mutta kun se USA.

   NAINEN: - Mitä Yhdysvallat tähän kuuluu?

   MIES: - Olen aina ollut kiinnostunut historiasta ja ulkopolitiikasta. Olen ihailut Amerikkaa, koska se on vapauden, demokratian ja oikeudenmukaisuuden vertauskuva ja...

   NAINEN (jaakeasti): - Kuinka sen nyt nykyaikana ottaa.  

   MIES: - Olen syvästi uskonnollinen, ja USA on tunnetusti länsimaitten uskonnollisin maa.

   NAINEN: - Niin?

   MIES: - Lehdessä oli, että nykyinen presidentti Jorri Leuhkapuska haluaa ilahduttaa isäänsä ja toteuttaa tämän hartaimman haaveen. Hän haluaa valloittaa Tuhannen ja yhden yön maan ja sen öljyn. Lisäksi hän on luvannut antaa isälleen sen maan presidentin Santtu Hussosen pään vadilla. Hänen isukillaan on kuulemma jotakin hampaankolossa sieltä edellisen sodan ajoilta. Hussonen kun oli uhannut tappaa Leuhkapuskan isän.

   NAINEN: - Ei kai jokin tuollainen höyrypäinen tyyppi pääse vaikuttamaan teidän omiin ratkaisuihinne?

   MIES: - Väkisinkin vaikuttaa. Kas se ajan henki ja sellaiset arvostukset. Olen ruvennut miettimään, että josko asennan pommin tai ammun hirvikiväärillä tai keikautan sen tyypin veneen kumoon tai myrkytän sen pottumaan tai...

   NANEN: - Älkää kauhistus minulle niitä suunnitelmianne ladelko. Kiellän edes kuulleeni moisesta. Hyvästi ja anteeksi, tämä on nyt väärä numero.

35. SÄÄTUOMARI      

   MIES: - Päivö Myrskylä puhelimessa. Voinko olla avuksi?

   NAINEN: - Oletteko te se puolustusasianajaja, joka aina saa rikoksiin syyllistyneet vapaiksi?

   MIES (imarreltuna): - Kiitos vain, mutta en toki ihan aina. Poikkeus saattaa vahvistaa säännön, heh heh.

   NAINEN: - Minulla olisi pitkä lista sukulaisista ja tuttavista, jotka ovat joutuneet oikeuden hampaisiin. Suostuisitteko silmäilemään sitä ja arvioimaan, voiko asioille enää tehdä mitään?

   MIES: - Kyllä muuten, mutta jos ne on jo käsiteltyjä juttuja ja tuomio on langetettu, se taitaisi olla hiukan monimutkaista.

   NAINEN: - Suurin osa on ikävä kylä sellaisia, mutta on joitakin, jotka ovat vielä kesken, ja pari, jos tämä on varmasti luottamuksellista, niin pari on vielä suunnitteluasteella.

   MIES: - Käsitinkö oikein? Rikosta vasta suunnitellaan, ja te olette jo kyselemässä sille puolustusta?

   NAINEN: - Juuri niin. Nyt ymmärrän, miksi teitä pidetään suorastaan nerona alallanne.

   MIES: - Noo, tiedä häntä, mutta esitelkää sitä listaanne jo puhelimessa, ettei teille tule turhia juoksuja ja samalla myös...hm...kustannuksia. Olen kallis mies.

   NAINEN: - Ei haittaa, jos oikeus vain tapahtuu tai eräissä tapauksissa ei pääse tapahtumaan. Aluksi joitakin vanhoja tapauksia:

   1) Mieheni isoisä löi vävynsä hengiltä jakkaralla. Lieventävänä syynä voisi olla esimerkiksi sankka sumu, joten ukko oli pahalla päällä.  

   2) Joskus vajaat tuhat vuotta sitten joku esi-isistäni tappoi kirveellä piispa Henrikin jonkin järven jäällä. Miehen nimi oli Lalli. Sukunimestä en tiedä, mutta tottahan saatte selville niin korkeilla palkkioilla. Suvun maine on kärsinyt tuosta murhateosta, ja se haittaa jo liiketoimia, koska firman nimi on yhä Lallin Luistimet Oy. Olen hiukan tiedustellut taustoja ja oletamme, että silloin oli ollut kova pyräkkä ja ehkä inhottava viimakin. Se viilsi Lalli-rievun sydämen vereslihalle, samoin kuin kirves piispan pään.    

   MIES: - Kuulkaahan rouva, noin vanhoja juttuja en lähde purkamaan, se on...

   NAINEN: - Hyvä on, mennään sitten uudempiin tapauksiin:

   1) Käly myrkytti viisi vuotta sitten koulunsa rehtorin, kun sen naama alkoi ottaa aivoon. Se ei riittänyt silloin puolustukseksi, mutta nyt tiedän, että hellettä oli liki 30 astetta. Pehmenee siinä kenen tahansa aivot ja moraali. Selvä tapaus, jonka varmasti voitte ottaa uudelleen käsiteltäväksi. Allerginen kälyni viruu yhä epäviihtyisässä naisvankilassa.

   2) Perhetuttavamme ajoi kovassa humalatilassa päin kolmea autoa ja yhtä koirankuljettajaa. Henkilövahingot olivat niin suuret, eteen uskalla sanoa varmaa lukumäärää. Yksi autoista oli turistibussi, yksi oli koululaisia kuljettava suuri taksi ja yksi oli ambulanssi. Seuraukset olivat karmeat, nimittäin tälle tuttavallemme. Peräti viisi kuukautta ehdollista vankeutta ja joitakin sakkolappuja, nimittäin siitä ajoneuvojen kolhimisesta tietenkin. Hän on tunnettu poliitikko ja haluaisi puhdistaa maineensa. Käykö tämä juttu teille? Silloin oli todistettavasti masentavaa tihkusadetta.

   MIES: - Kuulkaas nyt, minä...

   NAINEN: - Nykyään käydään oikein ennaltaehkäisevää sotaa, jolloin kahdella ydinsodalla ja kymmenellä perinteellisellä sodalla pystytään ehkä hyvinkin estämään jotakin rajakahakointi kaukana idässä. Juuri näistä suurvaltojen viisaista  päätöksistä olen saanut tosi hienon idean. Antakaas kun kerron, että…

   MIES (uupuneena): - Soittakaa jollekin muulle, koska...

   NAINEN: - Mutta te olette paras. Kuulkaahan nyt parista suunnitelmastani. Tyttäreni on naimisissa kamalan pihin tyypin kanssa, ja sen isäukko on vielä itarampi. Aion päästää sen vanhemman päiviltä ensi viikolla, jolloin on luvattu niin sanottua huonoa säätä. Pilvipeite ei edes repeile, joten aurinkoa ei näy. Sehän on aina ratkaisevaa näissä sääjutuissa, koska silloin ollaan alakuloisia ja on oikein lupa olla pahalla tuulella.

   MIES (kauhistuen): - Se vanhempi ensi viikolla, entä tyttärenne aviomies?

   NAINEN: - En raaski riistää tyttärenpojilta hellää ja rakastavaa isää. En vielä. Kunhan piltit hieman varttuvat, katson taas sääkarttaa, ja sitten toimin. Siihen mennessä ehdin opetella ampumista. Siltä appiukolta jää muuten hieno asekokoelma.

   MIES: - Teidän täytyy olla vähän...

   NAINEN: - Taitava ja ennakoiva. Tulen huomenna toimistoonne neuvottelemaan niistä alussa mainituista tapauksista, mutta tämä oma suunnitelmani vaatii teiltä oikein allekirjoituksen, jotta uskallan ryhtyä suunnittelemaan iskua. Säätiedotustoimituksesta saa helposti pätevän todistuksen äkäiselle ja katkeroituneelle mielialalleni.

   MIES: - En myönnä edes puhuneeni kanssanne. Väärä numero, anteeksi.

36. TUNTI TERAPIAA      

   NAINEN: - 6.....

   MIES: - Älä yritäkään estää minua. Se olen nyt minä joka puhun. Ensimmäisen kerran viiteentoista vuoteen. Hitto.

   NAINEN: - Mitä...?

   MIES: - Älä keskeytä. Nyt sanon vihdoin ja viimein suorat sanat. Psykologini Teratörmä kehotti siihen. Tuon esiin kaiken, mitä tunnen ja se on paljon. Minä...

   NAINEN: - Mutta...

   MIES: - Tyttäresi vuoksi olen hillinnyt itseäni näin kauan, mutta nyt se on loppu. Kerralla, sinä vanha inhottava haaska. Me olisimme ikionnellisia Helenan kanssa, jollet sinä olisi kankeamassa minua jalustalta ja kaatamassa torajyviä soppaan. Sinä olet ilkein ja pahasisuisin akka, jota voin edes kuvitella. Oikea paholaisen noita-akka.

   NAINEN: - Nyt...

   MIES: - Etpäs pääse väliin, niin kuin olet koko avioliittomme ajan tehnyt. Vaikka olisi ollut kysymyksessä uuden kattilan osto, sinä pistit terävän ja nuuskivan nokkasi siihenkin. Muistatko, kuinka heti häitten jälkeen halusin ilahduttaa ihanaa vaimoani uudella alumiinikattilalla?

   NAINEN: - Sehän...

   MIES: - Muistat siis. Toin kiiltelevän vempeleen kotiin, mutta sinä leuhka olit jo ostanut toisen, suuremman ja kalliimman. Ja oikein teräksestä. Yritit lyödä minut laudalta kaikessa. Ihan itkettää niitä toilauksiasi ajatellessa.

   NAINEN: - En minä...

   MIES: - Koetat vielä väittää vastaan. Valehtelija, juoruakka, kavala käärme, lohikäärme.

   NAINEN: - Sinä se...

   MIES: - Minuako syytät, viheliäinen suhteen tuhoaja? Tuholainen, russakka, täi, kirppu, rotta, hirviö. Vaikka olisin mitä vaimolleni ostanut, sinä ostit jotakin muka parempaa ja ainakin hintavampaa. Ostit tyttäresi minulta. Menit rakastavan parin väliin. Kateuttako se oli, kun itse joudut roikkumaan siinä ikivanhassa, räkäisessä ukonrahjuksessa, kymmentä vuotta vanhemmassa ja kumaraisessa hautaukkelissa? Minä...

   NAINEN: - Et saa...

   MIES: - Saanpas, nyt totisesti saan. Saan haukkua sinua sydämeni kyllyydestä. Eräästä Suomen suosituimmasta kirjailijasta on tehty väitöskirja. Nimittäin hänen käyttämistään kirosanoista. Olisi pitänyt lainata se ennen tätä puhelinsoittoa. Olisin lukenut sinulle, ämmä, tekstiä oikein tiedenaisen tutkimaa. Sivu sivulta kaikki haisevat vastalauseet mokomalle siivellä eläjälle, pröystäilevälle matamille, toisten komeroihin tunkeutujalle. Sinä saasta, sinä…

   NAINEN: - Nyyh nyyh...

   MIES: - Joko itkettää? Ähäkutti, niin on vävyäsikin itkettänyt monen monituista kertaa metkujesi takia. Teräväkielinen ja vähä-älyinen ruttana. Syöjätär,...

   NAINEN: - Lopeta...

   MIES: - Enkä lopeta. Nyt sinä kuuntelet. Tohtori Teratörmä kai varsinaisesti tarkoitti, että purkaisin mielipahaani vain päiväkirjaan tai kasetille, mutta en pystynyt hillitsemään itseäni. Joka tapauksessa olisin tarjoillut sen kasetin sinulle, riiviöakka, joka joulu, äitienpäivä, synttärit ja nimipäivä. Joka päivä viikollakin olisin pannut sen pyörimään puhelimeesi. Myös lehtiin  olisin lähettänyt karmeasta muijasta kertovia sivuja. Ihanaa, kun tuntuu hyvältä. Aah.

   NAINEN: - Olet...

   MIES: - Sinun mielipiteistäsi en piittaa hevonpaskaakaan. Kakkakiekale, lehmänläjä, lampaanpapana ja vilttitossu. Laiska ja silti utelias kuin...

   NAINEN (niiskuttaen): - Sinä...

   MIES: - Itke vain ja kadu syntejäsi. Itkulla olet hallinnut koko perhettä. Helena ei uskalla vastustaa tahtoasi, jos pyöräytät vaikka yhden ainoan kitkerän krokotiilinkyyneleen suurista mulkosilmistäsi. Sammakko. ”Sam-mak-ko-mum-mo istui lehdellä...”

   NAINEN: - Ilkimys...

   MIES: - Minäkö? Olen viaton kuin karitsa ja vielä kiltimpi olin ennen sinuun tutustumistani. Olet myrkyttänyt kaikki, jotka lähellesi rantautuvat. Ukkelisi, minut ja muka niin rakkaan tyttäresi, Helenan. Samoin kuin  Petterin ja Katjan, suloiset lapsenlapsesi. Voi raukkoja, kun on tuollainen suvunperintö. Mustan kyyn verta suonissa. Raivohullun tiikerin katse. Korppikotkan nokka ja käyrät kynnet. Hyi helvetti.

   NAINEN: - Mutta...

   MIES: - Rahalla olet meidät orjiksesi ostanut. En yhtään ihmettelisi vaikka varastetulla omaisuudella. Varas, voro, murhamies, sadistinen kiduttaja, pölhö.

   NAINEN: - Miksi...?

   MIES: - Eikö tässä ole syytä kylliksi? Muistatko muoriseni, kuinka ryöväsit minulta poikani Petterinkin? Olin suunnitellut lähteväni pojan kanssa retkelle luontoon. Isukki ja viisivuotias pikkukaveri yhdessä. Tulin kotiin työmatkalta. Missä oli oma poikani? Vastaa rosvo! Missä?

   NAINEN: - En...

   MIES: - Sinä ja ukkeli olitte vieneet hänet minulta, isältä, lupaa kysymättä. Kauas pois. Kööpenhaminaan. Tivoliin, jotta pojalla olisi hauskaa. Höntit. Pojalla olisi ollut hauskaa minun kanssani. Isipapan kanssa. Sinä...

   NAINEN: - Silloin...

   MIES: - Kas kun muistat, homelo ja höyrypää. Aah kun tekee hyvää. En ole koskaan ollut näin täynnä omanarvontuntoa ja paisuvaa mielihyvää. En edes rakkaan Helenani kanssa, tai...

   NAINEN: - Olet...

   MIES: - Huh huh, en jaksa enää. Täytyy joskus ottaa uusiksi. Maksan tohtori Teratörmälle kaksinkertaisesti tästä voitonhuumasta. Jos vielä ymmärtäisit pysytellä loitolla perheestäni, olisin ikionnellinen. Helena ja lapset ja minä. Ihana tulevaisuus. Rakastan heitä niin. Ja vihaan sinua, vanha huora ja akankuvatus.

   NAINEN: - Olet totisesti erehtynyt, minä...

   MIES: - Se on ainoa ikävä puoli rakkaassa vaimossani, että äänenne niin kovasti muistuttavat toisiaan. Muussa suhteessa Helena on onneksi pudonnut niin kauaksi puusta kuin on mahdollista. Tuhansien kilometrien päähän, jonne sinutkin toivotan, limalotina-Annikki, ryppyriemu, tihrusilmä, läskihartia, pomppomaha,...

   NAINEN (huutaen): - En minä ole äiti! Olen Helena! Nyt ymmärrän, miksi äiti on niin sinua vastaan. Hän on ollut aivan oikeassa vaatiessaan, että eroan mokomasta julmurista ja rääväsuusta. Huomispäivänä mennään tuomarin luo ja otetaan ero. ERO!

   MIES (häkeltyneenä): - Oh oh, tuota, suo nyt anteeksi, tämä on väärä numero.

37. KUNNIAMERKKI      

   NAINEN: - Mitalivirasto, Riitta Pronssi puhelimessa.

   MIES: - Hyvää iltapäivää. Tiedustelisin, onko minulla mitään mahdollisuutta saada jotakin korkeata ansiomitalia tai joitakin muita etuja toiminnastani.

   NAINEN: - Jos ansioluettelonne on kyllin mittava, se on tietenkin mahdollista. Tosin mitalinsaajia on melkoinen liuta, mutta tarkoin paperit kyllä tutkitaan. Ainahan kannattaa yrittää. Miten olette osoittanut kansalaiskuntoanne?

   MIES: - Varsin moninaisilla tavoilla ja aloilla. Olen vain lehdistä huomannut, että useimmat ansiokkaat mitalistit eivät ole yltäneet lähellekään minun saavutuksiani.  

   NAINEN: - Tarkoitatteko sodan vai rauhan aikoja?

   MIES: - Molempia. Myös välirauhaa.

   NAINEN (hieman kummissaan): - Vai niin. Selittäkääpä tarkemmin. Tuskin sentään vuoden 1918 kansalaissota on enää kysymyksessä, koska äänenne vaikuttaa kovin nuorekkaalta. Miten olisi Talvisotamme aikana osoitettu sankaruus?

   MIES: - Silloin olin vasta koulupoika, mutta jatkosota ja evakkokokemukset olivat toista. Erään toisen kaverin kanssa saimme ammusjunan suistumaan raiteilta. Se räjähti ja tuhosi tusinan verran taloja ja saman verran ihmisiä.

   NAINEN: - Ohoh, olitte siis silloin vapaaehtoisena eturintamassa? Urheissa sissitehtävissä. Missä päin itärajaa?

   MIES: - Se tapahtui Viialassa. Siellä se uroteko tehtiin.

   NAINEN: - Jaaha, en tunne niin tarkkaan seutua, mutta saattaa siis olla jossakin Äänislinnan suunnassa?

   MIES: - Hämeenlinna on lähin linna, mutta se olikin naisvankila. En ole vieraillut. Tyttöystäväni ovat...

   NAINEN: - Miten saitte sen ammusjunan suistumaan raiteilta? Kekseliäisyys ja nerokkuus tietyissä tehtävissä lisää tietenkin ansioituneisuuttanne.

   MIES: - Asetimme tai kyllä se oli minä joka asetin rautapalan kiskoille. Jos se toinen heppu pyrkii näille mitaliapajille, sanokaa että siltä on nirri pois alta aikayksikön, jos alkaa uhota ja kilpailla.

   NAINEN: - Merkitsen tähän, että rautapalalla. Uskomattoman simppeliä ja siksi juuri nerokasta ja ainutlaatuista. Kuin jonkun koulupojan kolttosia.

   MIES: - Tuli sitä jo aikaisempinakin vuosina harjoiteltua, mutta tulokset jäivät aina laihoiksi. Yksi vaunu tai yksi lato tai yksi mummeli. Kerran epäonnistuin niinkin surkeasti, että vain yksi resiina ja yksi lehmä.

   NAINEN: - Hyviä ovat ainakin olleet yritykset ja ponnistelut rakkaan isänmaamme suojelemiseksi. Saitteko myös vihollisen sotamateriaalia haltuunne? Tankkeja, ammuksia tai vastaavaa?

   MIES: - Vihollisiksi on alkanut muuttua melkein koko maailma. Jo poikasena harjoittelin hommia naapureihin. Ensin omenia, sitten polkupyöriä, sitten ison kioskin koko varasto ja viimein suuria keskusvarastoja. Nykyään telkkariliikkeet ja kännykkäkaupat ovat tuottoisia.

   NAINEN: - Ei merkitä tähän, koska jatkosodan aikoina niistä tuskin oli tietoa. Mitalin haku menettäisi uskottavuutensa. Miinoitus ja motit olivat tietenkin muodissa siihenkin aikaan?

   MIES: - Justiinsa. Meitä oli seitsemän miehen porukka, joista nuorin oli kahdeksanvuotias, ja me piiritimme yhden ökyrikkaan auton. Särjimme ikkunat ja ovet ja otimme kaverin vangiksi. Sitten motitimme sen tiiviisti ja mottasimme siltä tajun kankaalle. Saattoi se heittää veivinsä myöhemmin, mutta emme me niitä kuolinilmoituksia jakseta tavata. Joka tapauksessa veimme siltä porholta kaiken irtaimen, auto mukaan luettuna. Se oli siitä motista.

   NAINEN: - Entä jokin sankariteko sieltä miinoituksen puolelta?

   MIES: - Jos haluaa tehokkaasti tunkeutua johonkin pankkiin tai muuten tarkasti vartioituun puljuun, voi räjäytellä paikkoja sieltä sun täältä. Kerran miinoitimme Mustan Maijankin. Maija plus neljä lättäjalkaa oli se ylimääräinen tulos siltä illalta. Miljoonat on jo sijoitettu kannattavasti.

   NAINEN: - Minusta tuntuu, että puhutte viime aikojen tapahtumista. Miten se sotasankaruuteen liittyy? Oletteko ehkä ollut sotimassa Lähi-idän rintamilla?

   MIES: - En ole koskaan käynyt idempänä kuin Imatralla. Köyhää seutua, ei ole mitään ryöstettävää.

   NAINEN: - Olette varmaan usein saanut kokea mahtavaa toveruuden tunnetta ja aseveljeyttä. Mainitkaapa joitakin esimerkkejä.

   MIES: - Mieluiten toimisin yksin, mutta aina eivät resurssit riitä. Kerran olin kimpassa kolmen muun tyypin kanssa. Kun kohde oli tuhottu ja rahat ja korut pussissa, muut alkoivat mälkyttää jaosta ja prosenteista. Sanoin vain, että jako on sangen selvä. Koko roska mulle.

   NAINEN: - Miten toverit suhtautuivat?

   MIES: - Eivät osanneet suhtautua oikealla tavalla, vaan eräs juntti tarttui siihen pussiin. Laukaisin vain kerran kullekin, vaikka yksi oli jo kolmensadan metrin päässä. Oli ollut aikoinaan tunnettu sadan metrin juoksija. Siihen sen juoksut päättyivät.

   NAINEN: - Kun olen hoidellut näitä mitalihommia, olen todennut, että se hyvä eturintaman hurttihuumori pelaa. Siitä on vain kovin vaikeata saada kerättyä tähän anomukseen tosiasioita. Puhtaita ja vedenpitäviä.

   MIES: - Uskokaa vain minua, sillä totta on joka sana. Teille on niin helppo puhua, kun ette heti suutu ja ala uhkailla poliisilla niin kuin muissa mitalilafkoissa.

   NAINEN: - Kiitoksia kehumisestanne, mutta olen huomannut, että sodassa olleilla saattaa jo muutenkin olla huono omatunto, kun ovat joutuneet tekemään kaikkea sellaista, jota poliisi ja äitimamma eivät hyväksyisi. Kertokaa vielä jostakin sellaisesta urotyöstä, jonka olette suorittanut aivan yksin.

   MIES: - Olen tarkka-ampuja.

   NAINEN: - Onnitteluni. Kyllä uskoisin, että teille mitali heltiää, vaikkapa kaksi jos oikein sanani asettelen. Millainen on saldonne?

   MIES: - En ole viime aikoina laskenut, mutta yli kolme miljoonaa euroa sen ainakin täytyy olla ja korot ja kiinteistöt päälle.

   NAINEN (naurahtaen): - Olette tosi hauska mies. Tarkoitin niitä ampumisen kohteita. Kuinka monta osumaa?

   MIES: - Osuma ja vainaa. Se on sääntöni. Jos tarvitsisin kaksi kutia samaan jätkään, jäisin jo eläkkeelle. Ammattiylpeys, nähkääs.

   NAINEN: - Hienoa, meillä on tiedossa sellainenkin henkilö, joka on  ampumalla tuhonnut peräti viisisataa vihollista. Minusta jo kolmisensataa olisi mahtava tulos. Millaisista luvuista teidän kohdallanne on kyse?

   MIES: - Viisisataa? Hetkinen, kun räknään. Siitä summasta puuttuu vielä 19. Koska siitä mitalista päätetään? Tarkoitan, onko minulla vielä mahdollisuus petrata tuloksia.

   NAINEN (hämmentyneenä): - Kaksi kuukautta on vielä aikaa, mutta nämähän ovat vuosien takaisia lukuja, tapahtuneet yli viisikymmentä vuotta?

   MIES: - Voi veikkonen, ei toki minun kohdallani. Tuoretta tavaraa ja päiväykset korkeintaan viidentoista vuoden takaa. Sen jälkeen, kun pääsin lääninvankilasta. Siellä ei pahemmin ruumiita karttunut. Vain yksi koppikaveri ja kaksi vartijaa ja yksi huonokuntoinen pappi. Erehdyin, kun luulin sitä vankilan johtajaksi.

   NAINEN: - Jaa että olette ollut vankilassa jossakin elämänne vaiheessa?

   MIES: - Korjaisin, että aika monessa vaiheessa. On tullut tehdyksi niitä lainvastaisia tekoja, mutta niinhän ne suuretkin herrat nykyään.

   NAINEN: - Niinpä niin, Ihminen saattaa erehtyä, mutta pääasia on, että katuu rikoksiaan ja tekee parannuksen. Kadutteko te niitä vankilareissujanne?

   MIES: - Katkerasti, sen voin sanoa. Pastori vain suhtautui nuivasti anteeksipyyntöihini.

   NAINEN: - Miten niin? Miten te sitten esititte asianne?

   MIES: - Valittelin ja kaduin sydämeni pohjasta sitä, että toheloin ja jouduin kiinni. Papista se oli väärä perustelu, mutta sikäli tein parannuksen, että otin oppia mokistani enkä sen jälkeen ole palanut yhdestäkään keikasta.

   NAINEN: - Hah hah, mutta mennään jo asiaan. Aiotteko mennä muukalaislegioonaan vai Yhdysvaltain kaduille, jos muka luulette saavanne ne 19 kuoliaaksi ammuttua kasaan?

   MIES: - Ei ole tarpeen. Ilman muuta se määrä onnistuu, jos on vielä kaksi kuukautta armonaikaa. Jos olisi ollut van pari viikkoa, olisi täytynyt värvätä apureiksi pikkuveli, nuorin poika, pojanpoika ja sisarentytär, joka onkin tosi kovaotteinen mimmi. Se vain ei olisi rehtiä eikä reilua, koska mielestäni mitalin pitää olla henkilökohtaisesti itse hankittu, eikös vaan?

   NAINEN: - Tietenkin, mutta 19 on iso luku.

   MIES: - Kaksikymmentä sen olla pitää. Tietenkin yksi enemmän kuin sillä entisellä kuuluisuudella. Ei tässä ole edes kiirettä, jos suoritan hommelit tukuissa. Kymmenen ja kymmenen aina kerralla. Eikä tässä minnekään ulkomaille tarvitse suunnistaa. Jo tästä kaupungista löytyy tarpeeksi vastenmielisiä ja vastaan hangoittelevia pöllöjä,

joita voin listiä, kunhan vaan saan niitten kulkureitit selville.

   NAINEN: - Jotenkin arveluttaa. Ikään kuin tässä olisi jokin erehdys.

   MIES: - Älkääs nyt häiritkö, kun aloitin jo sen listankin teon. Siis Hattula, se kilpaileva huumepomo, sitten opettaja Kääresuvanto, joka haukkui minua jo poikana nulkiksi ja seisotti nurkassa, jos myöhästyin sen tylsiltä tunneilta. Toivottavasti se on vielä elossa. Sitten...

   NAINEN: - Suurta suomalaista kunniamerkkiäkö te olette anomassa? Tässä on kysymys vain sodan aikana ansioituneista tappajista ja tuhopolttajista. Teillä on ihan väärä numero, anteeksi ja hyvästi.

38. LEHTORI NUTUNEN        

   NAINEN: - Mielenterveystoimisto, Hekko puhelimessa, Huominen voi kaiken muuttaa, Miten voin palvella?

   MIES: - Mitä muuttaa? Ei minun kohdallani ainakaan.

   NAINEN: - Se on vain meidän valoisa mottomme. Odottakaas, kun selvittelemme pulmianne, niin jo teillekin päivä paistaa risukasaan.

   MIES: - Tuskin, sillä tuollainen vain ärsyttää, mutta yritetään nyt kumminkin. Nimeni on Kauno Nutunen, ikä 51 vuotta, ammattini on lukion lehtori, matematiikka. Naimisissa, vaimo yliopiston opettaja ja rikkaan Keskisen ainoa tytär. Kaksi lasta, molemmat vielä koulussa, musikaalisia ja niin edelleen. Urheiluakin harrastavat ja piirustelua. Mitä vielä haluatte tietää?

   NAINEN: - Tyhjentävä ja hieno luettelo. Oletteko ennenkin kääntynyt jonkun ammattiauttajan puoleen?

   MIES: - Vähintään viidentoista. Ei apua, joten turhaa se on tämäkin.

   NAINEN: - No no, asenteenne on ehkä hieman negatiivisen puolella. Ryhdytäänpä käsittelemään pulmianne kohta kohdalta. Ensinnäkin: millainen on terveydentilanne?

   MIES: - Hyvä, jopa keskitasoa parempi. Olen äsken ollut yleistarkastuksessa ja kaikki on kohdallaan. Verenpaineet ja kolesterolit ynnä muut. En ole liian lihava. Kuntoilen ja hölkkään ja syön kohtuudella. En käytä alkoholia. Tupakoin viimeksi koulun nurkan takana kansakoulun kolmannella. Ei huumeita eikä lääkkeitä kun ei ole mitään vaivaakaan ja...

   NAINEN: - Anteeksi, että keskeytän, mutta eikö teille ole annettu mitään pillereitä tähän masennukseennekaan?

   MIES: - Kuka on jo ehtinyt kertoa, että olen masentunut?

   NAINEN (hämmentyen): - Päättelin vain, koska soititte tänne. Useimmat....

   MIES: - En ole mikään keskivertoihminen. Älykkyystaso tavallista korkeampi, samoin on johtamiskyky. Matematiikka varsinkin on erikoislahjakkuuteni, mutta...Siinä olitte oikeassa, että olen todella syvästi masentunut ja ahdistunut. Teitte vain liian varhaisia ja hätiköityjä johtopäätöksiä. Siitä en pidä kotona enkä koulussa enkä muuallakaan. Järjestelmällinen asiasta toiseen eteneminen tuottaa parhaan tuloksen. Esimerkiksi geometrian tehtäviä ratkaistaessa on ensin...

   NAINEN: Huh huh, en ole mikään matemaatikko, mutta jotta pääsemme eteenpäin, pyytäisin teitä yksilöimään, mistä syystä olette masentunut.

   MIES: - Taas te keskeytitte ja hyppäsitte asioiden edelle. Selostan ne siinä järjestyksessä ja sillä tempolla, kun itse katson tarpeelliseksi. Nyt sekoititte jo pasmat. Missä olinkaan?

   NAINEN: - Että miksi olette masentunut.

   MIES (vihaisena): - Ei sinne päinkään. TE siinä kohdassa olitte. MINÄ puhuin vasta…vasta…

   NAINEN: - Onko teillä siis keskittymisvaikeuksia ja muistikatkoja?

   MIES: - Suu kiinni hätähousu! Puhuin siis vasta niistä lääkkeistä eli etten tarvitse niitä. Jostakin syystä tohtorit eivät ole määränneet mitään eivätkä muutenkaan ottaneet vaivojani vakavasti.

   NAINEN: - Anteeksi nyt, mutta mitä minä nyt saan kysyä?

   MIES: - Älkää kysykö mitään. Minä kerron. Siis olen priimakunnossa.

   NAINEN: - Hm.

   MIES: - Sanoitteko jotakin? Puhukaa niin että ihminenkin kuulee eikä vain huippukorvainen koira. Oppilaat ovat juuri sellaisia tupisijoita, että ihan raivostuttaa. Samoin niitten epäselvä käsiala.

   NAINEN: - Siis kuulossanne ja näkökyvyssänne on sittenkin jotakin vikaa.

   MIES (karjuen): - Ei ole! Silmälasit on uusittu ja korvat vedellä ja imurilla puhdistettu. Olettepa te itsepintainen ja vastaan vänkäävä tyyppi. Vaimoni...

   NAINEN: - Olisiko vaimonne sen masennuksenne alkusyy?

   MIES: - Ei ole. Hän on terve ja 49-vuotias. Tosi hoikka ja hauskannäköinen. Tekee yliopistolla pitkiä päiviä, mutta nauttii työstään. Väsää väitöskirjaa ja jumppaa. Lukee ja harrastaa ja ravaa konserteissa ja ulkomailla ja...

   NNAINEN (arastellen): - Voisiko tämä supernainen jotenkin rassata hermojanne?

   MIES: - Ei sitten ikimaailmassa. Rakastan häntä ja kunnioitan ja ihailen ja kehun joka käänteessä.

   NAINEN (aivan hengästyneenä): - Hyvä on, hyvä on. Saanko kysyä, onko taloudellisessa tilanteessanne jotakin vikaa? Velkoja ynnä muuta?

   MIES: - Ei ole. Molemmilla on hyvä palkka ja lisää tiedossa. Appiukko sangen antelias. Sijoittaa ja tienaa. On ostanut kaikille perheeni jäsenille omat osakehuoneistot. Lapsillakin jo mojovat tilit monessa pankissa. Jos vain inahdankin, että tänäkin vuonna tarvitsen isomman ja kiitävämmän auton, ukko ostaa sen minulle synttärilahjaksi. Meillä on kaksi kesämökkiä Suomessa. Saimaalla ja Ahvenanmaalla. Yksi melkein palatsi Nizzassa ja kalamaja Lapissa ja...

   NAINEN: - Mikä sitten on hullusti? Entä lapset? Sairautta? Huonoa koulumenestystä? Huumeita?

   MIES: - Ei. Pikkuneroja ja -enkeleitä. Hyvin kasvatettuja. Mitä muuta voisin kertoa?

   NAINEN: - Seksielämänne?

   MIES: - Mitä se teille kuuluu?

   NAINEN: - Ei mitenkään, mutta siinä voi olla avain pahoinvointiinne?

   MIES (miettien): - Sitä on ja sopivasti.

   NAINEN: - Myös vaimonne mielestä?

   MIES: - Mitä minun vaimoni tähän kuuluu? Hän on korviaan myöten uponnut mieleiseen ja palkitsevaan työhönsä. Eikö se osoita, että hänkin on tyytyväinen seksiimme?

   NAINEN (epäröiden): - Ei välttämättä, mutta...

   MIES: - Mitä te taas intätte? Tulkoon hän itse tänne valittamaan, jos on puutteita, joita ei muuten ole. Takaan, että seksielämämme on vaihtelevaa ja tehokkaasti annosteltua.

   NAINEN: - Säästöliekillä.

   MIES: - Pilkkaatteko te? Mikä yleisönpalvelija tuollainen näsäviisas tyyppi on? Teen teistä valituksen, kuten monista muistakin.

   NAINEN: - Anteeksi nyt, yritin vain keventää tunnelmaa. Huumori usein auttaa, jos on paha olla.

   MIES: - Ja kattia kanssa. Te varmaan olette niitä akkoja, jotka istuivat giljotiinin ääressä, kutoivat sukkaa ja nauraa hörähtelivät, kun päitä tippui koriin. Pitäkää soukempaa suuta ja keskittykää tähän minun ongelmaani.

   NAINEN: - Sitähän minä juuri yritän, kun ensin tietäisin, mikä se on.

   MIES: - Noin ovat muutkin muka asiantuntijat sanoneet. Eivät tiedä eivätkä pysty auttamaan. Se siitä. Taisi olla väärä numero, joten anteeksi vaan.

39. SITKAS SURU      

   MIES: - Palveleva puhelin, hyvää iltaa.

   NAINEN: - Olen yli viisikymmentä vuotta vanha ja olen aivan uupunut tästä jatkuvasta surusta ja murheesta. En varmaan ikinä pääse siitä eroon.

   MIES: - Sellainen on varsin yleistä. Jos nimittäin menettää rakkaimpansa, surutyö täytyy tehdä kunnolla loppuun. Joillakin se vain kestää tavallista kauemmin.

   NAINEN: - Mikä olisi tavallista eli milloin surun pitäisi olla ohi?

   MIES: - Tuskin uskallan mainita mitään tarkkoja lukuja, koska omaisen menettämistapa voi myös olla erittäin ratkaisevaa suruajan pitkittymisessä. Millä tavalla rakkaanne erosi tästä maailmasta? Sairaus vai tapaturma vai...?

   NAINEN: - Traaginen tapaturma. Jotkut väittivät, että tahallinen kuolemantuottamus, mutta sen kiistän ehdottomasti. Kuulitteko, ehdottomasti. Jos alatte syyllistää minua, suljen puhelimen.

   MIES: - Rauhallisesti hyvä rouva, ei ole minun asiani ryhtyä tuomariksi. Itse sisimmässänne tiedätte, mitä todella tapahtui.

   NAINEN: - Juuri niin.

   MIES: - Kysyitte sitä normaalia suruaikaa, joten sanoisin, että yleensä jo vuoden kuluttua tulee jonkinlaista helpotusta. Kun kalenterin juhlapyhät ja muut tärkeät päivät, kuten syntymäpäivät, hääpäivät ynnä muut, ovat kiertäneet kerran läpi, tuska ehkä hieman huojentuu tai muuttaa muotoaan.

   NAINEN: - Kierroksia on jo ollut vaikka kuinka monta. (Huokaisu) Mutta ei helpotusta.

   MIES: - Eroja on, älkää menettäkö toivoanne. Pystytte kuitenkin viettämään normaalia elämää? Syötte kunnolla ja nukutte?

   NAINEN: - Yksinäistä on syöminenkin. Yhdessä teimme voileipiä keittiön työpöydän ääressä. Pate asetteli kurkunsiivut niin sievästi leivän päälle. Untakaan ei tahdo tulla, mutta sitten keksin, että ääneen toivottelen hänelle hyvää yötä. Olen ihan kuulevinani hänen karkean äänensä, kun hän vastaa minulle. Kullalleen.

   MIES: - Niin niin, sellaista on elämä. Usein juuri noissa pienissä arkisissa askareissa tuntuu suurin ja viiltävin kipu, kun läheinen ei enää ole niitä jakamassa.

   NAINEN: - Kotiin tulo on myös raskasta. Ikävöin häntä niin. Kaipaan hänen ystävällistä tervetuliaistoivotustaan: ”Tervetuloa kotiin, höntti, perkele.”

   MIES (säpsähtäen): - Se ei siis loukannut teitä? Sanotaanhan niinkin, että sävy se ratkaisee eikä sanat, joo joo.

   NAINEN (nyyhkyttäen): - Kun tämä edes joskus helpottaisi.

   MIES: - Kaikesta päättäen olette nyt surrut enemmän kuin vuoden? Ehkä kaksi, ehkä jo kolme? Viisikään ei ole epänormaalia. Riippuu tietysti lesken luonteenlaadusta. Käyttekö vielä työssä?

   NAINEN: - Onneksi käyn, muuten kuolisin surusta. Olen ravintolassa apulaisena. Unohtuu edes vähäksi aikaa, vaikka ravintolassahan se juuri alkoi. Kauan sitten.

   MIES: - Siis kohtasitte rakkaimpanne ensi kertaa ravintolassa? Kertokaapa siitä jos jaksatte.

   NAINEN: - Olin silloin vähän yli kaksikymmentä, kun menin ystävättäreni kanssa tanssimaan. Söimme ja joimme ja nauroimme ja tanssimmekin oikein hulvattomasti. Silloin joku merimies haki minua hivelevään tangoon.

   MIES: - Hänkö se oli, se oikea?

   NAINEN: - Ei vaan hän tutustutti minut Pateen. Tavallaan luovutti hänet minulle. Vein hänet heti samana iltana kotiini, ja siitä se syntyi. Se koko elämän kestävä kiintymys ja rakkaus.

   MIES: - Romanttista, mutta kyllä hiukan äkkinäistä. Ettekö koskaan ole katunut tuota Paten kotiin viemistä?

   NAINEN (varmana): - En sekuntiakaan. Kaikki on ollut täydellistä. Mutta kun se ei saanut jatkua. (Itkua).

   MIES: - Voi kun jotenkin voisin ilmaista syvän myötätuntoni ja osanottoni. Nyt olisivat hyvät ystävät tarpeeseen. Onko teillä sellaisia tai lähiomaisia?

   NAINEN: - Sukulaiseni asuvat kaukana, ja ystäviä ei enää ole. Itse asiassa Pate vieroitti minut heistä.

   MIES (huolestuneena): - Vai niin, ikävä sanoa, mutta aika usein kumppani ei ymmärrä antaa tarpeeksi liikkumatilaa toiselle. Sitoo liiaksi omiin kuvioihinsa, ja sitten jos kuolema kohtaa, toinen on totaalisesti yksin. Ehkä jokin kerho tai harrastus tai seurakunnan tilaisuus toisi teille lohtua ja ystäviä?

   NAINEN: - En vielä ole kypsä riehumaan ja rellestämään maailman riennoissa. Ehkä kun vuosia kuluu.

   MIES: - Liian pitkään ei saisi vetkutella, koska se on aina vain vaikeampaa myöhemmällä iällä. Tarkalleen ottaen, milloin tämä Pate sai siirtyä taivaan kotiin?

   NAINEN (melkein ilahtuen): - Uskotteko todella, että hän pääsi taivaaseen?

   MIES: - Enhän minä voi sellaista täysin tietää, kun en tuntenut Patea, mutta tuskin hän sen kummempi oli kuin muutkaan. Heikkouksia, kuten esimerkiksi tuo teidän perheeseen sitominen, mutta varmasti myös hyviä puolia.

   NANIEN: - Olen kysynyt asiaa monelta papilta, ja kaikki sanovat, ettei Pate voi päästä taivaaseen.

   MIES: - Minä en haluaisi olla noin jyrkkä, mutta...

   NAINEN: - Järjestin tunnelmalliset hautajaiset ja yhä vien hänen haudalleen kukkia ja auringonkukansiemeniä, koska hän piti niistä kauheasti.

   MIES: - Niin, ovat kuulemma terveellisiä. Vaimoni sisarkin pistelee niitä poskeensa kuin kanarialintu.

   NAINEN (haikeana): - Olisin joskus halunnut pienen kanarialinnun, mutta Pate ei voinut sietää niitä. Eikä muitakaan eläimiä. Ei juuri ihmisiäkään. Tuli kauhean aggressiiviseksi ja väkivaltaiseksi, jos joku tuli kylään. Ulkonakin sai olla varuillaan ja busseissa, ettei vain joutunut maksamaan korvauksia.

   MIES: - Ohoh, kävikö hän myös teidän kimppuunne?

   NAINEN: - Ei oikeastaan muuta kuin sen ainoan kerran, kun... Mutta ei hän tarkoittanut pahaa. Se oli erehdys, molemmin puolin.

   MIES: - Voisitteko nyt kertoa, kuinka pitkä aika on kulunut ystävänne kuolemasta?

   NAINEN: - Viisitoista vuotta. Kesällä tulee kuusitoista.

   MIES (pitkän tauon jälkeen): - On se kyllä aika pitkä rupeama. Onko surun sävy yhtään muuttunut? Lievemmäksi tai että kauniit muistot alkavat putkahtaa päällimmäisiksi?

   NAINEN: - Ehkä niin...tai...tai alan ainakin paremmin ymmärtää hänen käytöstään. Hän oli tullut niin huononäköiseksi, että sen tähden iski minua käteen ja selkään ja kerran poskeen.

   MIES: - Kerroitte juuri, ettei hän kohdellut teitä kovakouraisesti?

   NAINEN: - Ei tahallaan, vaan niitä erehdyksiä sattui. Luuli minun ottavan pois ruokaa hänen lautaseltaan. Siitä nyt suuttuu lempeämpikin olento.

   MIES: - Viisitoista vuotta. Jo olisi aika...

   NAINEN: - Syyllisyys se minua eniten kalvaa, koska jos sittenkin pudotin hänet tahallani, kun suivaannuin siitä kivusta.

   MIES: - Pudotitte? Mistä?

   NAINEN: - Parvekkeelta. Kahdeksannesta kerroksesta. Hän istui kaikessa rauhassa kaiteella ja nuuski meri-ilmaa. Näkö oli heikko kuten jo mainitsin. Asettelin mattoja kaiteelle, ja silloin se iski. Koko voimallaan ja poskeen. Huudahdin kivusta ja huitaisin vaistomaisesti häntä kauemmaksi.

   MIES (kauhistuen): - Silloinko Pate putosi?

   NAINEN: - Niin, kun avasin silmäni, häntä ei näkynyt missään. Katsoin olkkarista, olisiko hän ehtinyt pyrähtää sinne, mutta ei. Katsoin kaiteen reunan yli, ja siellä hän makasi kovalla asfalttipihalla täysin murskana.

   MIES (jäykkänä): - Totesiko poliisi teidät syyttömäksi?

   NAINEN: - Poliisi ei tiedä tapauksesta yhtikäs mitään, mutta naapurit mokomat väittävät, että ehdoin tahdoin viskasin rakkaani kaiteen yli.

   MIES: - Miksei poliisi...?

   NAINEN: - Ei kai poliisilla ole aikaa puuttua kaikkiin tapaturmiin. Enkä itsekään  halunnut mitään sellaista tutkintaa.

   MIES: - Entä ne epäluuloiset naapurit? Eivätkö he ilmiantaneet teitä poliisille?

   NAINEN: - Eivät he sentään niin hulluja ole.

   MIES (etääntyen): - Minusta vain tuntuu, että tämä asia ei kuulu minulle. Jospa keskustelisitte siitä virkavallan kanssa. Ehkä sitten saatte tunnonrauhan ja surunnekin helpottaa. Anteeksi nyt, mutta tämä on varmaan teidän tapauksessanne väärä numero.

   NAINEN: - Odottakaa. En ymmärrä. Ettekö pidä rakkaan lemmikkieläimen kuolemaa tarpeeksi tärkeänä asiana? Rakas papukaijani Pate oli minulle kaikki kaikessa.

40. KADOTETTU JOULU  

   MIES: - Joulumieli ry, Teppo Torttutunturi puhelimessa, hyvää joulunalusaikaa, tip-tap.

   NAINEN: - Samoin, tip-tap, Nimeni on Eeva Suomalainen ja huomasin lehdestä, että te annatte neuvoja ja hyödyllisiä vinkkejä joulun vietosta.

   MIES (innokkaana): - Soititte aivan oikeaan numeroon. Liikkeemme perustettiin nimenomaan tuomaan jouluiloa ja juhlan runsautta kaikille. Meillä on lankatonttuja ja himmeleitä, torttureseptejä ja ohjeita kaikkien ruokien valmistamiseen aivan alkumetreiltä lähtien.

   NAINEN: - Siis possu vain kiinni ja hengiltä ja tiinuun, eikö niin?

   MIES (touhukkaana): - Aivan oikein oivallettu. Perinteelliset tavat ja vaivannäkö tekevät joulustamme aidon suomalaisen koko suvun juhlan, jota on hyvä muistella vielä vuosienkin kuluttua.

   NAINEN: - Aiheuttaa se juhliminen ongelmiakin.

   MIES (miettien): - Joo, jos ei osata toimia oikein ja traditioitten mukaisesti. Ikävä kyllä on myös todettu, että tämä iloinen ja perinnerikas jouluaika aivan erityisesti rassaa perheenjäsenten herkkää joulumieltä.

   NAINEN: - Niin se vaan on. Tiedän paljon tapauksia, jolloin perheenisä raivostuneena ajaa perheensä kadulle, kun tietysti ensi on kunnialla selvinnyt leppoisan joulupukin roolistaan oman ja kuuden tuttavaperheen luona.

   MIES: - Se viina se suomalaiset kunnon miehet villitsee. Perheen yltiöpäistä kurittamista ja tappeluita jopa sopuisien naapureitten kesken.

   NAINEN: - Ajavat ne äiditkin perheensä taivasalle jouluyönä. Turvakodissa on siihen aikaan melkein yhtä paljon hätääntyneitä ja pahoinpideltyjä isiä kuin naisväkeäkin.

   MIES: - Se tasa-arvo, sitä aina vaaditaan. En tietysti halua olla vanhanaikainen, mutta...

   NAINEN: - Kyllä miehet muustakin riehaantuvat kuin maukkaasta glögistä. Raha-asiat menevät hunningolle, kun joululahjoja pitää jakaa sinne sun tänne. Inhotuillekin omaisille ja vastenmielisille kasvotutuille.

   MIES: - Soitatte siis sen takia, että olette kokenut kaikkea tällaista negatiivista ja pelkäätte sen uusiintuvan taas tänä valon ja rauhan juhlana? Meillä on auttava vihje joka pulmaan. Voimme lähettää oikein esitteitä tuotannostamme ja palveluistamme. Paljousalennuksiakin tarjoamme. Me...

   NAINEN: - Olen kyllä kokenut myös muunlaista joulunviettoa. Sellaista, jota suomalasten sielu halaa aina ulkomailla asti. Jo kuukausia etukäteen aloitetaan suunnittelu. Mitä lapsille, mitä serkkujen lapsille, mitä veljien lapsille, mitä miehen sisaren lapsille, mitä äidille ja anopille, mitä molemmille vaareille, mitä kiinteistönhoitajan perheelle, mitä...?

   MIES: - Tuttua on, mutta siitähän se juhlamieli juuri syntyy. Antamisen ilosta. Parasta olisi, jos lahjat olisi tehty omin, hellin käsin. Silloin niissä on osa antajan sielua.

   NAINEN: - Harva siihen enää nykyaikana pystyy tai edes kerkiää. Viime tingassa jotakin liian hintavaa, jota ei ole edes aikonut hankkia ja jota saaja ei voi sietää. Lahjoittaa edelleen seuraavana jouluna tai heittää roskiin.

   MIES: - Yksittäisiä tapauksia ei kannata yleistää, mutta etupäässä lahja tuottaa meille mahtavan ilon ja rakkauden tunteen. Joulumieli ry, ei kun joulumielen.

   NAINEN: - Perheenemännälle lankeaa kuitenkin suurin vastuu: ruoat, lahjat, kukat, leipomiset, siivous ja kodin koristelu juhlakuntoon. Hohhoijaa. Väsähdän jo pelkästä muistelusta.

   MIES: - Kuusen me miehet yleensä itse hankimme. Kahlaamme kireänä pakkasyönä Metsähallituksen tai ärsyttävimmän huvilanaapurimme metsässä. Henkemme uhalla kaadumme ja nousemme ja tökimme itseämme mustelmille kiviin ja kantoihin. Voi niitä patteja otsassa ja verisiä käsiä.

   NAINEN: - Ei kai käsirysyä muitten kuusenhankkijoitten kanssa?

   MIES: - Ei aina, mutta havuneulaset pistelevät, kun me kaupunkilaispojat emme hoksaa ottaa paksuja kintaita mukaan. Otsalamppu auttaa nykyään, jollei ole kuutamoa. Sitä ei vain uskalla sytyttää, kun ne muut kuusenvarast..., hakijat ja ne ahneet metsänomistajat saattavat huomata joulumielemme.

   NAINEN: - Itse minä olen saanut kuusen kotiin raahata keskustan torilta asti. Tänne mettänperälle. Eräänäkin jouluna olin juuri saanut sen pysymään pystyssä portaitten pielessä ja riensin sisälle possua paistamaan, kun kuului rytinää.

   MIES: - Kuusiko kaatui?

   NAINEN: - Ei ehtinyt kaatua, kun joku hurskas perhe vohki sen ihan nenäni alta. Kiire oli niilläkin piparien tekoon.

   MIES: - Erikoistapaus, sillä kuka nyt toiselta joulumielen ehdoin tahdoin veisi?

   NAINEN: - Kuulin jäljestä päin, että Markkulat. Näin ne aattoiltana seurakunnan vesperissä. Veisasivat kuin enkelit.

   MIES: - Käydäänpä vielä läpi näitä suloisia muistoja. Millaista teillä oli ihanassa lapsuudessanne?

   NAINEN: - Minulla oli kolme nuorempaa veljeä. Vanhemmille ylen rakkaita. He saivat eniten lahjoja ja kalliita ja kaiken, mitä pyysyvät. Siihen aikaan luistimia ja suksia ja pelejä ja urheiluvarusteita.

   MIES: - Entä te? Suloisia kultakiharaisia nukkeja, jotka sulkivat siniset silmänsä?

   NAINEN: - Yksi nukke tuli joka joulu, mutta oli täysin kalju jo ennen kuin pukki oli edes kunnolla hyvästellyt. Ne rakkaat pikkuveljet kun skalpeerasivat sen intiaanileikeissään. Silmien väriäkään en ehtinyt todeta, koska viimeiseen uneen se raukka nukahti iltakahdeksaan mennessä. Nuken jätteet koristivat sitten joko seinää tai pihamaata.

   MIES (moittien): - Ei tuollaisia joulumuistoja olekaan. ”Taas kaikki kauniit muistot...” Kuunnelkaa sitä laulua, niin pääsette oikeaan tunnelmaan.

   NAINEN: - Aikuisenakin tunnelma seurasi aina samaa rataa. Lapset kiukuttelivat koko illan, kun olivat tyytymättömiä tai kateellisia. Appivanhemmat ja tädit ja miehen siskon perhe samoin. Mies nuokkui ja örisi tuolissaan ja kiroili muuten vain. Rekku pissi matolle ja vaarin uusille huopatohveleille, kun kukaan ei jaksanut viedä sitä ulos. Minä juoksin ja passasin, tarjoilin ja tiskasin.

   MIES: - Rikasta ja palkitsevaa perhe-elämää. Kuvitelkaa, että olisitte jäänyt naimattomaksi. Kaikki se lasten riemukas ilakointi ja perusteellisesti siivotun kodin ja tuoreen kuusen raikas tuoksu olisi jäänyt kokematta. Samoin kuin kodin lämpöisten kynttilöitten suoma joulumieli.

   NAINEN: - Koettu on. Kaikki. Kahtena jouluna kuusi syttyi palamaan, sitten verhot, sitten nojatuoli, sitten puolet kirjahyllystä. Kinkku kärventyi uunissa ihan omia aikojaan kenenkään auttamatta. Hankin sähkökynttilät, vaikka koko perhe vastusti. Aito tunnelma muka kärsi tekniikasta.

   MIES: - Tuleehan se tunnelma pelkistä pöytäkynttilöistäkin ja hurmaava tuoksu.

   NAINEN: - Kynttilät kaatuivat, steariini valui matolle ja taas oli koko huusholli vaarassa. Onneksi on paloasema aivan nurkilla. Ja tuoksusta eli lemusta puheen ollen, mies hankki sen ainoan kerran itse kynttilät. Joitakin kummia kakkukynttilöitä. Ensin eivät syttyneet, sitten eivät millään sammuneet, vaikka me kaikki suihkutimme, puhalsimme, mieskin kolme promillea, ja nipistelimme sormillamme. Mieheni lanko minuakin.

   MIES: - Olivatpa kummallisia pikkuliekkejä.

   NAINEN: - Ne vain jatkoivat hehkuttamistaan, ja juuri kun luulimme, että loppu tuli, ne taas alkoivat taas kiilua kuin villikissan silmät takapihalla. Ne tuikkivat kilvan sitä teidän joulumieltänne.

   MIES: - Ah niin, ”Tuikkikaa te joulun tähtöset...”

   NAINEN: - Yhtä sitkeässä oli niissä tuikuissa henki kuin mieheni ensimmäisessä vaimossa. Anoppikin koukkuisilla hyppysillään niisti niitä liekkejä ja kaipaili aataminaikuisia kynttiläsaksiaan. Koko sen ajan ja monta tuntia sammumisen jälkeen, nimittäin kynttilöitten, haju oli kuvottava. Ettei vain olisi ollut jotenkin myrkyllistä, koska nuorempi veljeni ja äitini nukahtivat kesken jouluvirren.

   MIES: - Muistelkaa sitä joulumusiikkia. Sen saatte taas kokea viikon päästä. Mieltä ylentävää. ”Jouluyö...”, ”Enkellaulu kajahtaa...”

   NAINEN: - Joululaulut tulevat ulos jo korvistakin, sillä jokikinen tavaratalo ja pulju on niin täynnä kiljumista, räminää ja rummutusta, että luulee olevansa vähintään sinfoniakonsertissa. Miksi niitten pitää huudattaa sitä tunnelmamusiikkia niin kovalla? Vähemmälläkin uskoo, että ”Hiljaa, hiljaa...”

   MIES (puolustellen): - Kaupoissa on eri meininki, mutta kotona, siellä on rauha ja rakkaus ja...

   NAINEN (ivallisesti): - Joulumieli ry. Nuoriso metelöi, kaksivuotiaan kummipojan kukkopilli kimittää, sukulaisakat riitelevät ja kiljuvat, pikkukakarat itkevät. Stereot, radiot, telkkari ja vihainen naapuri huutavat. Menin eräänkin jouluhumun jälkeen korvalääkäriin, kun tuntui, että kaikki oli kuin pumpulissa.

   MIES: - No miten kävi?

   NAINEN: - Tohtori kysyi, olinko ollut jossakin villin nuorison rockkonsertissa ilman korvasuojaimia. Kerroin vain rauhallisesta kotijoulusta. Korvat avautuivat, kun loppiainen oli ohi. Ja joululaulut.

   MIES: - Joulu on siis viikon päästä. Onko teille tälläkin kertaa tulossa vieraita? Rakkaita sukulaisia?

   NAINEN: - Ei ainuttakaan. Mies lähti toisen matkaan kolme vuotta sitten, appivanhemmat erosivat kesällä, veljet perheineen hajallaan, lapset perheineen vielä enemmän hajallaan. Eräs heistä Australiassa asti. Tänne on onneksi, ei kun pahaksi onneksi, huonot kulkuyhteydet. Pojat ja vävyt eivät uskalla lähteä ajamaan ruuhkaan liukkaille teille.

   MIES (säälien): - Entä ystäviä samalla paikkakunnalla? Ajatelkaa, kuinka hauskaa olisi puuhata yhdessä oikein sellaista vanhan ajan nostalgista joulua kaikkine...

   NAINEN: - Ei ole sellaisia. Vietän jouluni yksin, ensimmäistä kertaa elämässäni.

   MIES: - Voi teitä ressukkaa. Tottahan siellä on joitakin seurakunnan tai muun järjestämiä joulujuhlia yksinäisille ja kodittomille ja vähäosaisille.

   NAINEN: - On minulla koti enkä ole edes vähäosainen, kun minulla oli hyvä tuomari siinä avioerojupakassa.

   MIES: - Miten te aioitte tämän surullisen joulunne viettää?

   NAINEN: - Se on lyhyesti kerrottu. Ostan pari siivua hyvää kinkkua, pienen rasian valmista lanttulaatikkoa, jonka lämmitän vesihauteessa ja omassa foliossaan, ettei tule tiskiä. Olen jo hankkinut huippupienen rasian rosollia, kolme torttua ja kuusi piparia. Keitän kaksi perunaa ja jälkiruoan kruunaa kupponen kahvia.

   MIES: - Voi voi sentään. Entä kuusi?

   NAINEN: - En hanki, vaan sytytän yhden punaisen kynttilän olohuoneen pöydälle.

   MIES: - Entä lahjat?

   NAINEN: - Lapset lähettivät jotakin, mutta avasin paketit heti. Olen jo käyttänyt sitä huivia ja niitä aamutossuja. Sekä popsinut poskeeni suklaakonvehdit.

   MIES: - Entä tunnelma, voi voi.

   NAINEN: - Älkää siinä turhia uikutelko. Ruokailun jälkeen istahdan mukavaan nojatuoliini, otan mieleisen kirjan käteeni ja avaan television. Siinä on joulutunnelmaa ja -mieltä kylliksi. Mahtava joululahja. Ihanaa.

   MIES: - Mutta, mutta tehän olette aivan yksin ja hylättynä, jouluna, joka on sentään perhejuhla.

   NAINEN: - Siitä yksinäisyydestä ja rauhasta juuri nautinkin  mielettömästi. Olenkohan jotenkin kummallinen?

   MIES: - Hm...minun mielestäni olette. Anteeksi nyt, mutta tämä on aivan väärä numero. Soittakaa jollekulle toiselle puolihullulle erakolle. Surullista joulua!

41. SISUSTUS AUTTAA      

   NAINEN: - Viihtyisä Sisustus Oy, hyvää huomenta.

   MIES: - Öhöm, tekö annatte ohjeita, kun kotiin tarvitaan...öhöm...jotakin uutta eloa?

   NAINEN: - Sitähän me haluamme saada aikaan, ja asiakaspiirimme suuruus jo todistaa hyvästä menestyksestämme. Miten voin auttaa?

   MIES: - Eräs tuttavaperhe oli kääntynyt puoleenne ja neuvostanne he tekivät joitakin muutoksia kalustuksessa, ja nyt voin vain sanoa, että heidän kohdallaan onni alkoi kukoistaa jo kuukauden kuluttua. Aikaisemmin olivat olleet ihan eron partaalla, kun oli niitä ongelmia.

   NAINEN: - Tämäpä ilahduttavaa, että saamme palautetta työstämme ja aherruksestamme. Emme useinkaan ole edes tietoisia, kuinka pienillä muutoksilla voi olla suuria seurauksia.

   MIES: - Totta on, he vain siirsivät vuoteensa lähemmäksi ikkunaa,  ja jo elämä kirkastui.

   NAINEN (epävarmasti): - Halusivat siis enemmän valoa huoneeseen? Yleensä kyllä koetaan, että liika auringonpaiste häiritsee yöunta.

   MIES: - Heillä nyt kuitenkin kävi näin. Mitään muita muutoksia ei enää tarvittu. Homma hoitui kuin itsestään.

   NAINEN: - Millainen huoneisto teillä on?

   MIES: - Kolmio ja 76 neliötä. Kaksikymmentä vuotta vanha talo. Parveke ja parketti olohuoneessa. Pesutupa alakerrassa ja uusittu sauna.

   NAINEN: - Ne ovat kai taloyhtiön omistuksessa, joten siihen sisustukseen tuskin pääsemme puuttumaan.

   MIES: - Meillä on säännölliset saunavuorot, joten ainakin yhden tunnin viikossa se on meidän hallussamme. Pienempää mööpeliä ja rekvisiittaa voisimme aivan hyvin kuskata mukanamme. Talossa on suuri hissi, jota sitäkin voisimme hyödyntää, jos katsotte tarpeelliseksi. Öiseen aikaan varsinkin, koska on niin vähän asukkaita ja nekin vanhoja ja huonokuuloisia.

   NAINEN: - Tuota, tuota...

   MIES: - Aloitetaan vaikka makuuhuoneesta. Itään päin ja neliömäärä...pieni hetki, kun tarkistan...

   NAINEN: - Mitä haluaisitte siellä uudistaa? Vuodetta vai verhoja vai...?

   MIES: - Vuode on vaihdettu senkin seitsemän kertaa. On ollut laverisänkyä ja Bonbon-patjaa ja vanhan ajan hetekaa ja nyt viimeksi pukkisänky. Kauhean kapea kahdelle ja tuppaa kaatumaan. Alakerran asukkaalla on sittenkin korvat tallella.

   NAINEN: - Miksi niin epämukavaa? Palatkaa vain siihen hyväpatjaiseen parisänkyynne.

   MIES (ilahtuneena): - Niinkö arvelette? Sekö olisi ratkaisu? Onko se noin helppoa?

   NAINEN: - Ettekö siis saa unta vai mistä tämä sänkysirkus johtuu?

   MIES: - Nukumme makeasti raskaan urakan jälkeen. Liiankin sikeästi, koska menee monta tärkeätä aamuhetkeä hukkaan. Pitää näes lähteä töihin.

   NAINEN: - Miltä lattianne näyttää? Onko kokolattiamatto vai...?

   MIES: - Lattiakin on jo kokeiltu. Röpyläinen pikkumatto. Painaa hartioita. Vetoinen paikka, Minulla kolottavat olkapäät ja vaimolla polvet. Siispä mieluummin sängyssä.

   NAINEN: - Värit ovat usein ratkaisevia kodin viihtyisyydessä. Haluatteko uusia sängynpeitteenne tai verhot?

   MIES: - Päiväpeite on enimmän aikaa mytyssä nurkassa, joten se ei häiritse, mutta verhot...niin ja tapetit. Nekin olemme vaihtaneet kolme kertaa. Seinissä oli suuria, mustia Mikki-Hiiren kuvia, ja vaimo pelkäsi, että ne jotenkin vaikuttavat lopputulokseen. Nyt siellä on vaaleanpunaisia ruusuja, jotka tuovat mieleeni, ainakin ne avonaiset...

   NAINEN: - Värit, kuulkaapa värit. Kertokaahan niistä enemmän.

   MIES: - Verhot ovat olleet ruudullisia ja pilkullisia ja sinisiä ja vihreitä, mitä milloinkin, mutta ei pienintäkään apua.

   NAINEN: - Sininen rauhoittaa...

   MIES: - Ei niitä.

   NAINEN: - Vihreäkin rentouttaa...

   MIES: - Ei niitäkään. Veltostuttavat.

   NAINEN: - Keltainen on kyllä vallanhimon väri, mutta jos on heikko itsetunto, ne saattavat....

   MIES: - Ei niitä. Itsetunto siinä kyllä heikkenee, kun määräilevä vaimo pyrkii alati päällimmäiseksi.

   NAINEN: - Oranssi on yleistä tietyömaallakin. Erittäin näkyvä ja hälyttävä väri.

   MIES: - Työmaata tässä on ollutkin kenelle hyvänsä. Vaimo ja minä pidämme tilannetta jo kerrassaan hälyttävänä. Siksi juuri teille soitinkin.

   NAINEN: - Musta ei anna itsestään mitään.

   MIES: - Kaikkeni olen jo antanut. Olen tyhjä kuin ilmapallo. Loppuun ammennettu. Pian burnout.

   NAINEN: - Valkoista käytetään, kun yritetään ilmaista viattomuutta ja tahrattomuutta. ”Älä koske minuun” on sen viesti. Morsiamet ja jotkut nunnat ja...

   MIES: - Nunna hän ei ole eikä ollut viaton edes hääyönä. Morsiuspukukin oli vaaleansininen. Aina on antanut minun koskea. En minä sitä voi moittia.

   NAINEN: - Ruskea on maanläheinen väri. Ikävä kyllä sen sanoma taitaa olla sairaus. Sivu mennen sanoen, ei saa sentään liikaa luottaa värien voimaan. Tämähän on vain arvelua, tosin tutkittuakin.

   MIES: - Sairausko? Jos tässä onkin kysymyksessä jokin vakava sairaus, mutta mitään ei ole löydetty. Terve kuin pukki, ei kun kuttu. Tosi nainen suurilla kirjaimilla. Olemme epätoivoisia.

   NAINEN: - Punainen on kiihottava väri. Se oikein kirkuu, että ”Huomaa minut!”.

   MIES: - Olen jo huomannut ja ollut kiihottunut yhtä kyytiä yli viisitoista vuotta. Kyllä vaimo joskus kirkuukin, mutta se todistaa vain....

   NAINEN: - Entä muut huoneet?

   MIES: - Jaksatteko kuunnella niin selostan? Keittiössä on tietenkin liesi, nelilevyinen, tiskipöytä, astianpesukone. Se hankittiin avuksi minulle, jotta meille jäisi enemmän aikaa niihin...hm...Sitten on työpöytä, ahkerassa käytössä, vaikka syömme molemmat töissä. Sitten pakastin ja...Luuletteko että lämpötila voisi vaikuttaa asiaan? Kokeilisimmeko hangessa maalla saunan jälkeen?

   NAINEN: - Te olette jotenkin outo. Teidän päämääränne ja tavoitteenne nähtävästi poikkeavat meidän edustamistamme. Tämä on pelkkä sisustusliike. Neuvomme, miten kodista saadaan viihtyisämpi ja tyyliinne sopivampi. Myymme tuotteitamme ja...

   MIES: - Luotte uutta eloa perheeseen. Sitähän me vaimon knssa olemme koko ajan yrittäneet. Ystäväperheemme oli saanut tietää, että jopa huonekalujen järjestys on siinä hommassa tärkeätä, joten...

   NAINEN: - Tämä on väärä numero, anteeksi.

42. HUOLESTUNUT OPTIMISTI    

   NAINEN: - Perheneuvonta, Lempi Toivonen puhelimessa.

   MIES (kiireisenä): - Hyvä että tavoitin teidät. Huomenta vaan, olen Kustaa Kärkäs ja mennäkseni suoraan asiaan, niin tiedoksi, että haluamme lapsen mahdollisimman pian. Aion antaa sen joululahjaksi vaimolleni.

   NAINEN: - Ja nyt on tammikuu. Ei luontoa voi noin vain käskeä ja hoputtaa. Onko teillä jo muita lapsia?

   MIES: - Ei kummallakaan, joten ymmärrätte huolestumiseni ja  kiireeni. Olisiko teillä joitakin uusia kikkoja, joista en ole vielä tietoinen?

   NAINEN (hieman torjuvasti): - Mitä ”kikkoja” olette sitten käyttäneet?

   MIES: - Sitä perinteellistä etupäässä. Tosin myös ylösalaisin.

   NAINEN: - Ylösalaisin? Sellaisesta en ole kuullutkaan. Tarkoitatte kai 69-asentoa, mutta sillä keinoin...

   MIES: - Onko se jokin eläkeläisasento? Semmoisesta en minäkään ole kuullut. Asetin kai sanani hiukan väärin, mutta tarkoitin, että joskus on vaimo alla ja joskus taas päällä. Miten nyt sattuu lipsahtamaan, pieni ja hento kun on. Tuo keijukaiseni. Itse painan runsaat sata kiloa ja rapiat päälle. Komia kaveri, vaikka itse sanon.

   NAINEN: - Kas niin, on hyvä että teillä on vahva itsetunto. Teidän olisi ehkä parasta tulla vaimonne kanssa tänne ihan henkilökohtaiseen ohjaukseen. Voimme antaa teille myös sopivaa luettavaa.

   MIES: - Olemme tutkineet kaiken mahdollisen kirjallisuuden, niistä…öhöm lehdistä alkaen. Nyt on jo kahdeskymmenes sen alan video menossa. Tosin suurin osa kuvaa synnytystä vedessä ja vauvan vierihoitoa. Ramaisee vaan niin vietävästi sen jälkeen, mutta suomalaisella sisulla se luistaa tai luiskahtaa.

   NAINEN: - Saanen kysyä, mistä lähtien olette tätä iloista perhetapahtumaa yrittäneet?

   MIES: - Viime kesänä tutustuimme. Hetkinen...Kultsi, KULTSI! (Kuiskaten) Hän on hieman huonokuuloinen, mutta toivottavasti se ei estä juttuja tapahtumasta...Niin kultsi, tutustuimmeko kullanhuuhdonnassa vai Ranuan hillamarkkinoilla? (Kuiskaten) Vaimo katsoo kalenterista...Kultsi, ei siitä, se on tämänvuotinen. (Kuuluu muminaa ja tuhinaa)...Niin haloo, se oli hillamarkkinoilla. Vaimolla on nyt nuha, kun olimme viime viikonloppuna hiihtämässä tuntureilla. Yli 35 astetta pakkasta. Eihän se vain vaikuta siihen hankkeen onnistumiseen? Joillakuilla kun on kuulemma…höm…hitaat ne…

   NANEN: - Ette kai te sitä siellä tunturissa yrittäneet?

   MIES: - Sielläpä juuri. Niin romanttista, kuutamo ja revontulet ja kirskuva pakkaslumi pulkan alla.

   NAINEN (haukkoen henkeään): - Pulkassako te...?

   MIES: - Leikkiäkö laskette? Tietysti tunturimajassa, mutta käväisimme välillä verannalla, jotta pysyimme hereillä.

   NAINEN: - Olette siis yrittäneet viime elokuusta lähtien.

   MIES: - Ei kauhistus, silloinhan me vasta tutustuimme. Vaimollani on vahvat moraalikäsitykset. Kihloihin menimme syyskuussa, ja meidät vihkaistiin marraskuussa, vainajien päivänä. Paljon kynttilöitä haudoilla. Tunnelmallista.

   NAINEN: - Jos olisin ilkeä, kysyisin, että haudallako te sitä yrititte, mutta olkoon. Oletettavasti ensimmäinen yritys siihen suuntaan tapahtui noin kaksi kuukautta sitten. Mikä ihmeen hoppu tässä on?

   MIES: - Ensimmäinen yritys tapahtui vasta loppiaisen jälkeen, siis kaksi viikkoa sitten.

   NAINEN: - Eikö vaimonne moraali sallinut aikaisempaa ajankohtaa?

   MIES: - Toki salli, mutta kohtalo astui väliin. Meidän väliimme. Minkäs mahdoit?

   NAINEN: - Toisen miehen tai naisen hahmossako? Välinne siis rikkoutuivat siksi ajaksi?

   MIES: - Väliin tuli todella nainen. Vaimolle nimittäin, ja minulle mies.

   NAINEN (huohottaen): - Ohoh, olen kyllä kuullut kaikenlaista ammatissani, mutta tämä on jo ylimitoitettua.

   MIES: - Anoppi se oli ylimitoitettu. Alkoi nääs puhkua viimehenkosiaan marraskuussa. Asui Turun saaristossa. Vaimo lähti häntä hoitamaan. Ähinää kesti Annan-päiville asti, siis joulukuun alkuun. Sitten oli hautajaiset, ja vaimo palasi joulunalusviikolla entistäkin rakkaampana ja kaivatumpana. Siksi juuri haluaisinkin antaa hänelle seuraavaksi jouluksi yhtä suuren ja ihanan lahjan.

   NAINEN: - Odottakaas kun lasken mielessäni. Aatosta loppiaiseen on ainakin kaksi viikkoa. Mitä te sillä välin teitte, jos muka vasta loppiaisen jälkeen pääsitte tositoimiin?

   MIES: - Jouluaattona tuli se kohtalokas mies kuvioihin, se joka erotti meidät jälleen pariksi viikoksi.

   NAINEN (voipuneena): - Mies?

   MIES: - Jo vain, se mies. Söin liikaa niitä kultsin valmistamia herkullisia ruokia, monta lautasellista kinkkua ja lanttulooraa, ja sain pahan sappikohtauksen. Mieskirurgi leikkasi. Lahjoitin kuusitoista sappikiveä kultsille loppiaisen jälkeen. Jonkinlaisena huomenlahjana morsiamelle.

   NAINEN: - Siispä olette yrittäneet vasta parisen viikkoa. Äänestänne päätellen olette vielä nuorenpuoleinen mies, joten mitä...

   MIES: - Ääni on ainakin tallella. Olen nimittäin ollut peruskoulun opettaja ja aina joutunut huolehtimaan äänivaroistani. Tunnen itseni varsin nuoreksi nyt, kun kohtasin elämäni ensimmäisen ja ainoan naisen. Kultsi, toisitko vettä, minun on otettava ne pillerini. Toisitko myös sen uuden purkin. Ei sitä, vaan se korkea.

   NAINEN: - Teille on siis määrätty lääkitystä tähän lapsentekoasiaan?

   MIES: - Ei vielä siihen, mutta verenpaineeseen, kolesteroliin, hiipivään sokeritautiin, astmaan, reumaan, sydämen rytmihäiriöihin ja…ja…Mikä sen nyt noin latki mielestäni?

   NAINEN: - Haluatte ehdottomasti saada lapsen. Mikä onkaan ikärakenteenne?

   MIES: - Rakenne on seuraavanlainen: vaimo täytti 43 ja minä 79, ja tämä on meille kummallekin ensimmäinen yritys, noin ihan kirjaimellisestikin. Vielä ei olla päästy aivan…öhöm peräkammariin asti. Nyt odotan korva tarkkana niitä hyviä vinkkejänne, uskallettujakin.

   NAINEN: - Ehkä vielä yritätte omin päin edelleen, ja katsotaan sitten parin kuukauden päästä.

   MIES: - Olettepa te armoton ja haluton neuvomaan. Olisin sentään odottanut inhimillisempää ja rohkaisevampaa kohtelua. Anteeksi, mutta tämä taisi ollakin väärä numero.

43. KUSTANNUSTOIMITTAJA

   MIES: - Kustantamo Sanansäihky Oy, puhelimessa Vesa Välkky, päivää.

   NAINEN:: - Päivää, täällä Maija-Leena Kirjonen. Soittelen sen viimeviikkoisen käyntini johdosta.

   MIES: - Aivan niin, muistan hyvin. Sinulla oli runoja, joita halusit julkaistavaksi. Meidän piti vielä puhelimitse käsitellä yhtä niistä, sitä jota pidit parhaimpana.

   NAINEN: - Juuri niin, sen työnimi on ”Sunnuntai”. Voin minä sen muuttaakin jos välttämättä tahdot.

   MIES: - Tästä voisimmekin aloittaa tekstisi ruotimisen. Olet varmaan tietoinen siitä tosiasiasta, mikä pitäisi olla vesiselvää jokaiselle kunnon runoilijalle.

   NAINEN: - Se että pitää karsia, supistaa, pyyhkiä pois ja antaa hautua noin viisi vuotta.

   MIES: - Sinussa on ainesta. Käsitelläänpä ensin se nimi.

   NAINEN: - Mitä siitä voisi ottaa pois? Loppuosako, jolloin jää jäljelle ”Sunnun”? Eihän se ole mikään sana, ehkä jotakin muinaiskieltä, goottia vaikka? Tai sitten pelkkä ”Tai”? Ei tämä runo kerro vaihtoehdoista.

   MIES: - Älä heti alkuun intä vastaan. Periaate on se, että minä puhun ja opastan ja sinä kuuntelet ja tottelet. Silloin lopputulos voi vihdoin päätyä jopa täyteen ahdattuun kirjapainoomme.

   NAINEN: - Anteeksi, mikä ehdotus sinulla on runon nimeksi?

   MIES: - ”Pyhä” olisi lyhyempi ja ajaa saman asian.

   NINEN: - Ei minun mielestäni. Sunnuntai on eräs viikonpäivä, mutta pyhä voi olla mikä hyvänsä, jopa maanantai, esimerkiksi pääsiäismaanantai. Joulupäiväkin voi olla vaikkapa torstaina ja....

   MIES: - Joko taas lankesit näsäviisaaseen saivarteluun? Parasta olisi kun jätämme koko nimen pois. Mitä se siinä tekee, sillä runohan voi aivan hyvin olla ilman nimeä.

   NAINEN: - Jaa.

   MIES (epäluuloisena): - Sanoitko jotakin?

   NAINEN: - Sanoin vain että jaa.

   MIES: - Mitä sinä sillä tarkoitat?

   NAINEN: - En mitään. Se on vain jaa.

   MIES: - Olkoon tällä kertaa, mutta jos yrität olla fiksu, niin siinä erehdyt. Me täällä kustantamossa olemme ne ainoat fiksut. Nobel-kirjailijat ja muut sepustelijat ovat meidän karsivan kynämme tuotetta. Tuliko selväksi?

   NAINEN: - Tuli, aivan...

   MIES: - Älä jatka, sillä mitä enemmän sanoja, sitä enemmän harhaanjohtavia väärinkäsityksiä.

   NAINEN: - Jotkut kirjailijat ovat tulleet suorastaan kuuluisiksi monimerkityksellisyyksillään, esimerkiksi Shakespeare ja Joyce.

   MIES: - Me emme julkaise heidän kirjojaan. Mikä onkaan runosi ensimmäinen säe?

   NAINEN (hartaana): - ”Mä muistan sen lempeän laakson, ainiaan muistan sen.”

   MIES: - Stop. Ensinnäkin ”mä”. Aiotko koko sepitelmän ajan käyttää johdonmukaisesti murretta tai slangia? Se pitäisi ratkaista nyt.

   NAINEN: - En ole ajatellut, mutta...

   MIES: - Runoilijankin pitää osata ajatella ja harkita. Älkää jättäkö sitä kokonaan kustantajan ja toimittajan harteille. Kirjoitan siis  ”mä”-sanan tilalle ”Minä”.

   NAINEN: - Se ei sovi niin hyvin rytmiin eikä soinnu.

   MIES (sopuisasti): - Otetaan sitten pois. Muistin juuri, että suomenkielessä pronominit eivät aina ole välttämättömiä, siispä  ”muistan”.

   NAINEN: - Ehkä...

   MIES: - Miksi sanot ehkä? Se mitä kirjailijalta odotetaan, on tietty varmuus, aivan intuitiivinen kyky löytää sopiva sana ja ajatus. Alitajunnasta ja vaistonvaraisesti. No edelleen, siis ”sen lempeän laakson”.

   NAINEN: - Niin sattuvasti sanottu.

   MIES: - Sydämeen tässä sattuu, kun on niin paljon korjaamista. Yhtä pöperöä, mutta siitähän meille maksetaan. Jos päästäisimme hyvänkin tekstin heti läpi, pomoille tulisi virheellinen mielikuva työmme tärkeydestä. Henkilökuntaa supistettaisiin, joten pitää pitkittää tehokasta työskentelyaikaa. Eräänkin tyypin tekstejä jahkailtiin lähes kaksikymmentä vuotta. Sukupolvi siinä jo vaihtuu.

   NAINEN: - Mikä tässä säkeessä on sitten vikana?

   MIES: - Taas eräs ystävällinen neuvo. Aloitteleva ja tohelo sepustelija on usein tyystin vailla itsekritiikkiä, alkeellisintakin arvostelukykyä. Minäpä autan, siitähän se palkka juoksee. ”Sen”, mitä se sana tässä tekee? Emme ole mitään ruotsalaisia. Jätetään osoitteleva sana pois, niin siistiytyy. Siis jäljelle jää ”lempeän laakson”. Huh huh, etkö huomaa?

   NAINEN: - ”Lempeä” on niin kaunis ja soinnukas sana.

   MIES: - Joopa joo, mutta mitä se tarkoittaa? Äiti voi olla lempeä, samoin ystävällinen kustannustoimittaja kuten minä. Vieläpä ohjaan lempeästi vasta-alkajaa tässä sotkuisessa ryteikössä. Voiko laakso olla lempeä? Sano rehellisesti että voiko.

   NAINEN: - Miksikäs ei, jos maisemaa personifioidaan.

   MIES: - Mitä? Olen aika nuori. Pääsin viime vuonna ylioppilaaksi. Armeijakin jäi väliin, kun iskä pyysi tuuraamaan. Tuollaista sanaa ei esiintynyt lukion oppimäärässä, eikä varsinkaan etäopetuksessa. Jos nyt käytän hyvää kielitaitoani, arvaisin, että kysymyksessä on jonkin asian henkilöksi tekeminen?

   NAINEN: - Juuri niin. Sillä tyylillähän sitä kuvataan luontoa muutenkin, vertaa vaikka kuu-ukko ja Suomi-neito. Tai ainakin käytetään termejä, jotka yleensä kertovat eläinkunnasta. Esimerkiksi niemennokka, koskenniska, joenjuoksu, lähteensilmä, merenselkä.

   MIES: - Mutta tämä ”lempeä” onkin luonteenominaisuus.

   NAINEN: - Käytetäänhän niitä laatusanoja eläimistäkin, vaikkapa lempeä kuin lammas tai pöyhkeä kuin riikinkukko.

   MIES (vastustellen): - Kaukaa haettua ja teennäistä. Jollei ”lempeä”-sanalle löydy vastinetta, pyyhitään sekin pois. Siis ”laakson”. Hyvä ja kuvaava sana. Vaikka...

   NAINEN: - Mitä aioit sanoa?

   MIES: - Tuumailen vain tässä, että miksi juuri laakson. Miksei yhtä hyvin vuoren tai järven tai kaatopaikan? Se muuten olisi hyvin nykyaikainen sana, herättää kysymyksiä ongelmajätteistä. Pistetäänkin se tähän, sopiihan?

   NAINEN: - Kyllä kai sitten. Entä ”ainiaan muistan sen”?

   MIES: - Ensinnäkin sanajärjestys on kauhea, suorastaan etova. Mitä suomea se muka on? Joko ”Ainiaan minä muistan sen”, mutta siinä on taas tuo tarpeeton ”minä”. Tai sitten sanotaan että ”Muistan sen ainiaan”, mutta se ”ainiaan” kuulostaa uskomattoman vanhahtavalta.

   NAINEN (kaihoisasti): - Minusta se on niin sointuvasti ilmaistu. Kuin musiikkia.

   MIES: - Ei tämä mikään oopperaesitys ole ja toiseksi kysyisin, että et kai sinä halua kirjoittaa runoja muinaissuomella tai kalevalaisella mitalla? Hah hah. Inhosin Kalevalaa jo koulussa, ja kaikki muutkin kunnon kaverit irvistelivät sille luonnottomalle sananvalinnalle ja löpinälle. Turhaa toistoa, ja sitä on juuri tämä äskeinen teksti, joten otetaan pois.

   NAINEN: - Entä ”Miss' istuin ma neitoni kanssa hellästi syleillen”?

   MIES: - Voi sinua sanojen haaskaajaa ja vääntelijää. ”Miss'” tuo auttamattomasti kaikille mieleen missikisat. Liian arkipäiväistä. Vai englanninkielellekö sinä tässä lorusi käännät? Siis yli. ”Istuin” kuulostaa hyvältä, mutta se onneton ”ma”. Miksi nyt ”ma” kun äsken oli ”mä”?

   NAINEN (arasti): - Jos se on sitä taiteilijan vapautta?

   MIES (karskisti): - Kun nyt ensin kehittyisit joksikin kolmannen luokan taiteilijaksi, katsotaan sitten ne vapaudet. Tämä ei muuten ole edes kunnon toistoa vaan huolimattomia oikeinkirjoitusvirheitä. Lisäksi tarpeeton, koska ”istuin” ilmaisee jo persoonan. Sen ensimmäisen yksikössä nimittäin, jos olet yhtään tutustunut kielioppiin. Sekin olisi alkumetreillä kompuroivalle runotytölle elintärkeätä. Siis ota Suomen kielioppi pikkuiseen kätöseesi ja harjoita tiivistä opiskelua joka päivä.

   NAINEN: - Entä sitten se ”neitoni kanssa”?

   MIES (nauraen): - Neidot eivät enää ole suosiossa. Seurustelen yhden kaksikymppisen kanssa eikä hän ole ollut neitona enää kahdeksaan vuoteen. Mitä ihailtavaa sellaisessa neidossa on? Utami ja tööttilö.

   NAINEN: - Kaunis sana, mutta pitäisikö se korvata sanalla ”neiti” tai ”neitsyt”?

   MIES: - Kokenutta kunnon mimmiä ei korvaa mikään. Neiti-ihmiset tylsiä, sen olen kyllä kokeillut. ”Neitsyt” tuo mieleen horoskoopit. Äitini on sellainen neitsyt ja niin pikkutarkka ja ahdasmielinen, että iskä nytkin lähti vähintään puolen vuoden maailmanympärysmatkalle. Viipyisi ukko vaan kauan niillä Neitsytsaarillaan, että saan harjoitella tätä mieluisaa jobia.

   NAINEN: - Mitä ehdotat sen ”neidon” tilalle? Ei kai vain ”mimmiä” tai ”pimua”?

   MIES: - Eikö sinulla ole tyylitajua? Iskä sanoo, että se on aivan ensimmäisiä vaatimuksia jos aikoo kirjailijaksi. Jätetään asia hautumaan. Keksitään myöhemmin, koska minulla alkaa pian lounastunti.

   NAINEN: - Älä vain keskeytä, koska tämä on minulle tärkeätä. Jos ei ole tietoa, kenen kanssa hän istuu, niin poistetaan ”kanssa”-sanakin. Sitten ”hellästi syleillen”? Kai se nyt ainakin kelpaa?

   MIES: - ”Hellästi”, no jaa, ja ”syleillen”. Imelää ja hentomielistä. suorastaan sentimentaalista. Ei vetele tässä tyylissä, parasta poistaa.  

   NAINEN (harmistuneena): - No olkoon sitten. Kun ei kerran mainita sitä seuralaista, lukija saattaa luulla, että istuja syleilee itseään. Herättää vääriä mielikuvia.

   MIES: - Totta. Äitikään ei suvaitse itsetyydytystä. Iskä soittaa minulle illalla, joten voisin kysäistä hänen mielipidettään. Hänkin aina ensin odottaa, mitä muut ovat sanoneet, ja sitten vasta uskaltaa ehdottaa opusta kustannettavaksi. Liiketoiminnassa pitää olla varovainen ja tulevaisuuteen tähtäävä.

   NAINEN: - Entä se kulttuuripuoli? Tehän ylläpidätte ja edistätte kirjallisuutta ja taidetta maassamme, niin olen ainakin luullut.

   MIES: - Ensin bisnes ja raha, ja sitten muu höpinä. Ei tämä mikään kulttuurin hoivakoti ole. Hah hah, sanoo iskäkin. No niin, pidetäänpä kiirettä, ettei pyttipannu jäähdy. ”Ja kiirehti kesäinen päivä, sunnuntaipäivä tyyni”.

   NAINEN: - Minusta...

   MIES: - Kysyinkö sinun mielipidettäsi, pimu? Jos tästä rääpäleestä jotakin kehittyy, se on minun ansiotani, yksistään minun. Ja sitten kustantamon. ”Ja” pois, ”kiirehti” viittaa jälleen johonkin hötkyilevään toimistotanttaan tai äitiin, joka hoputtaa sänkyä petaamaan.

   NAINEN: - Voihan ihminenkin itse kiirehtiä paikalle.

   MIES: - Niin, ihminen, mutta tässä on kesäinen päivä. Päivä ei taatusti kiirehdi minnekään, siis pois. Samoin ruksataan yli se ”päivä”. Sitten taas turhaa toistoa ja selvän asian jankutusta, joten ”sunnuntaipäivä” myös pois.

   NAINEN: - Mutta ”tyyni” ainakin sopii, kun puhutaan luonnosta. Tyyni vedenpinta. Ei tuule. ”On tyyni nyt, yön hellä henki” ja niin edelleen.

   MIES: - Oletpa sinä runollisella tuulella, kun loit tuonkin aivan käden käänteessä.

   NAINEN: - En minä sitä itse ole runoillut, sehän  on laulu. Aika kuuluisakin Suomessa.

   MIES: - En ole kuullutkaan. Mitä se pelkkä ”tyyni”-sana tähän jää orpona killumaan? Poistetaan, niin noudatetaan keskeislyriikan gurujen hyväksi koettuja oppeja. Kas niin, luen nyt tämän huolella ja asiantuntemuksella korjatun vedoksen vielä läpi: ”Muistan kaatopaikan istuin”. Siihenkö se loppui? Pitäisikö muuten laittaa pilkku ennen ”istuin”-sanaa? Antaa tehoa ja on noin niin kuin ilmavampaa.

   NAINEN (melkein itku kurkussa): - Nyt se meni vallan pilalle. Sehän vaikuttaa aivan otteelta jonkun ympäristörikollisen päiväkirjasta, kun hän istuu vankilassa muistelemassa rötöksiään.

   MIES: - Silloinhan se on ajankohtaista ja vetoaa lukijaan. Pikkuisen skandaalinkäryistä. Makeeta.

   NAINEN: - Sinä se et yhtään ymmärrä näitä runouden asioita. Olet brutaali ja sivistymätön ja...

   MIES (voitonvarmana): - Ahaa, tuollako keinolla yrität saada rumat tekeleesi julkisuuteen? Itkunpillityksellä ja solvauksilla. Niihin olemme iskän kanssa tottuneet. Jollei karsittu ja taiteelliseksi  muotoiltu runo miellytä, jääköön. Olisin ihan vain myötätunnosta ehdottanut sitä johtajallemme, jotta hän olisi saanut konkreettista näyttöä kustannustoimittajan kyvyistäni.

   NAINEN: - Ihan kokeeksipa annoin sinun räpelöitäväksesi kuuluisan ja rakastetun kansallisrunoilijamme tekstiä, Aleksis Kiven. Taidat olla uudestaan syntynyt August Ahlqvist?

   MIES (hölmistyneenä): - Niin kuka?

   NAINEN: - Väärä numero ja väärä kustantamo, anteeksi.

44. ÖKYKÖYHÄT          

   MIES: - Jiri Lista täällä, hyvää iltapäivää. Soitan erään perhettä koskevan kyselyn merkeissä. Onko teillä hetki aikaa?

   NAINEN: - Päivää. On minulla puolisen tuntia, mutta sitten täytyy lähteä viemään tytärtä balettitunnille. Mitähän asia koskee?

   MIES: - Valitsimme perheenne satunnaisen otannan kautta ja haluaisimme joitakin tietoja elämäntyylistänne. Ensinnäkin, perheeseenne kuuluu siis miehenne lisäksi kolme lasta, kolmetoistavuotias tytär, peruskoulun toisella oleva poika ja sitten vielä kaksivuotias tyttö, eikö totta?

   NAINEN: - Näin on. Suloisia tenavia ja teemme mieheni kanssa kaikkemme, että heillä olisi mahdollisimman onnellinen ja rikas lapsuus.

   MIES: - Upea asenne. Mikä onkaan miehenne ammatti?

   NAINEN: - Hän on puhelinasentaja.

   MIES: - Ja töitä on riittänyt?

   NAINEN: - Viisi vuotta sitten alkoi tehdä heikkoa, mutta päädyimme silloin toisenlaiseen ratkaisuun.

   MIES: - Käyttekö te töissä ja mikä on teidän koulutuksenne?

   NAINEN: - Lyhyitä kursseja vain siellä täällä, mutta viime aikoina olen saanut toimeentuloni omaishoitajana.

   MIES: - Olette siis pääasiallisesti kotona?

   NAINEN: - Kyllä, jollen ole matkoilla tai harrastuksissa. Keskityn näitten minulle rakkaitten omaisteni hoivaamiseen.

   MIES (naurahtaen): - Hienoa. Kertoisitteko, millainen asunto teillä on?

   NAINEN: - Tällä hetkellä neljä huonetta ja keittiö, vajaat yhdeksänkymmentä neliötä., mutta haemme tilavampaa, jotta jokaisella lapsella olisi oma huone. Liika ahtaus aiheuttaa epäsopua jopa rotissa. Hih hih.

   MIES: - Heh heh. Onko teillä kaikki mukavuudet asunnossanne?

   NAINEN: - Kaikki mitä rahalla voi hankkia. Kahdet televisiotkin, mutta se on liian vähän, kun viiden hengen perheen maku ei aina käy yksiin. Hankimme kolmannen, sen digin, niin pian kuin mahdollista. Kaksi pakastinta on tosin liian vähän. Astianpesukone on jo kolme vuotta vanha, joten uusi on tähtäimessä. Tietokoneita vain yksi, ja se aiheuttaa kitkaa, mutta ei minua yhtään huolestuta. Aina on saatu uusi ja ehompi, kun aika on kypsä.

   MIES: - Jaaha, vai silleen. Meillä on vain neljän hengen perhe, mutta kyllä kaikki hankinnat, jopa uusi kännykkä, ovat kiven takana. Velkaa ei mielellään ottaisi tuollaisten vekottimien hankintaan.

   NAINEN: - Ei meilläkään nykyään enää velkaa ole, ja vanhat on maksettu pois tai saatiin maksaja. Huoneistossa on muuten vielä vasta remontoitu sauna, mutta liian pieni. Parvekekin on ahdas, kun suunnittelee lasitusta. Haluaisin sinne oikein uhkean puutarhan. Autoja on vain yksi, ja tällä hetkellä se tuottaa kovasti hankaluuksia. Nytkin se Volvo on mieheni hallussa, ja joudun viemään tytön tunnille taksilla.

   MIES: - Ohhoh, eikö teillä päin kulje busseja?

   NAINEN: - Kulkee toki, mutta menomatkalla on aina liian kiire, ja tanssin jälkeen tyttö on hikinen. Haluaa pian kotiin, joten ei se malta pysäkillä seisoskella enkä itse asiassa minäkään. Sillä taksirahalla, jota käytän vuosittain, saisimme jo komean uuden ajopelin. Mersua on käyty katsomassa.

   MIES: - Taksilla? Jaaha. On se vain iso lovi kukkarossa.

   NAINEN: - Ei se meidän kukkaroa velota, koska meillä on niitä lappuja. Tärkeisiin menoihin. Eilenkin olimme ystävättärien kanssa pikkujoulussa. Kiva kun noita lappusia riittää.

   MIES: - Vielä niistä harrastuksista. Vanhin tyttärenne siis tanssii?

   NAINEN: - Joo, ja pelaa tennistä ja käy musiikkitunneilla. Viulu ja piano. Tyttö ei päässyt tavalliseen opistoon, joten oli pakko palkata yksityisopettaja. Vaikea oli löytää kyllin hyvää. Tyyristähän se on, mutta onneksi ei tarvitse itse olla maksajan paikalla.

   MIES: - Jopas jotakin. Soittimien hankkiminen on myös kallista.

   NAINEN: - Erittäin. Ihan hirvitti vilkaista laskua suuresta flyygelistä ja jonkun huippuvinguttajan myymästä viulusta. En kestänyt katsoa sitä hintaa kauempaa, joten annoin saman tien mennä sinne minne muutkin laskut.

   MIES: - Rikkaita sukulaisia? Appiukko vai...?

   NAINEN: - On siellä joku miehen sukulainenkin, taitaa olla pikkuserkku.

   MIES: - Hintavia harrastuksia, entä teillä muilla?

   NAINEN: - Mies keilaa, laskettelee, seikkailee kuoronsa kanssa ympäri maailmaa. Vuoristokiipeilyäkin harrasti jossakin alppimaassa, mutta putosi sitten saunamme alimmalta lauteelta, ja nyrjäytti nilkkansa. Aristaa sen verran, ettei ole ainakaan vielä Himalajalle hinkunut.

   MMIES: - Mitä voisitte kertoa muista perheenjäsenistä?

   NAINEN: - Himonani on kerätä taidetta ja antiikkihuonekaluja. Lontoosta asti olen niitä käynyt hamstraamassa. Huippuhienoja. Kelpaa sitä muille kotiaan näytellä. Poika pelaa jääkiekkoa, ja harjoitusleirejä on joskus ulkomaillakin. Kallista, kun koko perhe lähtee esiliinaksi mukaan.

   MIES: - Entä se kaksivuotias kullanmuru?

   NAINEN: - On hänellekin hankittu kaiken maailman härvelit. Senkin takia tarvitsemme suuremman lukaalin, koska lelut ja valtavat sähköjunaradat eivät enää mahdu entiseen huoneeseen. Täytyyhän lasten saada harrastaa?

   MIES: - Tottahan toki. Teette siis yhdessä matkojakin?

   NAINEN: - Aika paljon, mutta enemmänkin haluaisin. Koska koko perhe on intohimoista laskettelijaporukkaa, käymme vuodessa kaksi kertaa Lapissa ja kerran Sveitsissä hiihtelemässä. Hotellissa asuminen on tietysti kalliinpuoleista, mutta mikä siinä auttaa? Kun on tottunut tähän elintasoon, vaikea siitä on luopua. Ja miksi luopuisikaan kun ei ole pakko.

   MIES: - Miehenne ei siis enää ole puhelinasentajana, ja mainitsitte, että teillä oli siihen jokin parempi vaihtoehto.

   NAINEN: - Niin, hän on nyt kotona kuten minäkin. Veljeni on peruskoulunopettaja ja hänen vaimonsa perushoitaja. Heillä on myös kolme lasta ja pienempi asunto ja velkaa yli korvien. Ainaisessa pulassa ja puutteessa, vaikka rehkivät kellotaulun ympäri. Osoittaa huonoa järjestelykykyä, sanoisin.

   MIES: - Sellaista puurtamista se on nykyään. Meikäläiselläkin. Hurjasti töitä jos on ja toimeentulo varsin niukkaa. Mistä ihmeestä te saatte ansionne ja mihin suuntaatte laskunne?

   NAINEN: - Eiköhän se ole kaupungin osoitteeseen? Kerran vein nipun kuitteja sinne taksilla. Kampaaja, värjäys, hieronta, jalkojen ja kynsien hoito, rasvanpoisto, ihon kuorinta, silmäripset, kulmakarvat, säärikarvat ja...Mitä noita nyt luettelemaan? Kyllähän te tiedätte, jos olette naimisissa.

   MIES: - Maksoiko kaupunki kaiken tuon?

   NAINEN: - Joo, kakistelematta. Se kuuluu meidän luontaisetuihin. Tämän pitäisi muka olla hyvinvointivaltio, mutta kaikesta on silti pulaa. Suurempi asunto, toinen auto, telkkarit, kolme matkaa Lappiin ja niin poispäin.

   MIES: - Ette siis ole aivan tyytyväinen nykyiseen yhteiskuntaan?

   NAINEN: - Muuten melkein olisin, mutta kun en ole mistään saanut kunnon siivoojaa. Hutiluksia ja pudottelevat taide-esineitäni turkkilaiselle matolle. Särkyvät ne siinäkin. Olen ehdottanut, että veljeni vaimo tulisi meille siivoojaksi. Saisi siitä lisätuloja ja auttaisin samalla uusavutonta sukulaista.

   MIES (änkyttäen): - Mi-miten arvioisitte ny-nykyisen va-varallisuustasonne? Luulin, että...että perheenne kuuluu köyhyysrajan alapuolelle, mu-mutta...

   NAINEN: - Oikein päätelty, sillä sinne me kuulummekin oikein tasatarkkaan kaupunginkin arvion mukaan. Me raasut.

   MIES: - Anteeksi, tämä onkin väärä numero. Soitan jonnekin muualle.

45. ANSIOLUETTELO      

   NAINEN: - Turvalehto, Henttunen puhelimessa.

   MIES: - Päivää, nimeni on...nyt...Halme, Teuvo...mum.

   NAINEN: - Siis Teuvo Halme?

   MIES: - Mitä sitä tässä salaamaan. Nimeni on Tuomo Ruishalme. Takuulla. Uskotteko?

   NAINEN: - Totta kai, mitä kumman syytä teillä, vai saanko sanoa, sinulla, olisi salata henkilöllisyyttäsi?

   MIES: - Syitä olisi esimerkiksi...mum...

   NAINEN: - Kuuluu huonosti. Tulee kuin kiven sisästä.

   MIES: - En ole enää. Minua neuvottiin kysymään teidän laitoksestanne, voisitteko ottaa minut sinne joksikin aikaa, kunnes saan asiani järjestykseen.

   NAINEN: - Tilapäisiä emme tietysti mielellämme ota, mutta pakkohan se on nykyaikana. Väliaikaista ja määräaikaista ja lyhytaikaista ja pätkää ja vieläkin pienempää pätkää. Sellaiseksi on maailma muuttunut. Parasta vain seurata mukana ja sopeutua.

   MIES: - Sopeuttamisesta nyt onkin kysymys. Olen jotenkin ulkona kaikesta. Tuntuu niin oudolta ja vieraalta, suorastaan pelottavalta. Uutta ja monimutkaista.

   NAINEN: - Totta on, oletko mahdollisesti ulkosuomalaisia? Heitäkin maahamme saapuu. Vanha rakas kotimaa kutsuu. Kuinka kauan olet ollut poissa näistä kuvioista?

   MIES (vaisusti): - Yli kymmenen vuotta.

   NAINEN: - Ai ai, siinä ajassa maamme on muuttunut tavattomasti. Sekä hyvää että huonoa, esimerkiksi se lisääntyvä väkivalta kodeissa ja kaduilla.

   MIES: - Hm, se minua kyllä pelottaakin. On niin paljon pahansuopia ihmisiä.

   NAINEN: - Meillä on täällä leppoisa kodin ilmapiiri. Koska voit  tulla tänne?

   MIES: - Otatte siis minut? Voisin tulla vaikka huomenna iltapäivällä. Järjestelen ensin muutamia asioita. Vanhoja kalavelkoja niin sanoakseni.

   NAINEN: - Hihihihii. Periaatteessa meidän pitäisi ensi tutustua papereihisi, mutta työvoimapula on kova täällä syrjäseudulla, joten tule ja katsotaan sitten, miten työ alkaa luistaa.

   MIES: - Työ? Pitääkö minun osallistua myös työhön?

   NAINEN: - Niin on tapana. Ei se raskasta ole. Ei laisinkaan hoitotyötä. Mikä muuten on koulutuksesi?

   MIES: - Olen kuntosalin hoitaja. Tai olin, siitä on jo aikaa. Osaan minä silti temput, itsepuolustusta ja nyrkkeilyä.

   NAINEN: - Hiihihi, niitä taitoja et täällä pahemmin tarvitse. Paitsi jos asukkaat käyvät päälle kiukuttelunpuuskissaan. Hik.

   MIES: - Mikä tehtävä minulle noin niin kuin lähinnä kuuluu?

   NAINEN: - Viihdyttämien ja virikkeitten antaminen. Tietysti myös vahtimien, etteivät ne karkaa.

   MIES: - Viihdytysalalla oli ennen...ennen sinne menoani, ja osittain sielläkin. Palkkiot ovat siksi hyvät, että sivubisneksenä voisin kyllä jatkaakin sillä alalla. Komeasta kropasta on aina ollut hyötyä.

   NAINEN: - Oivallista. Kunhan johtokunta kuulee tästä, se tulee olemaan haltioissaan. Edelliset työntekijät olivat tavattoman jolsia ja mitäänsanomattomia. Ei sellainen innosta ketään.

   MIES: - Eipä juuri. Pitää tuntea temput ja asennot.

   NAINEN: - Minusta parasta ihmisten kehittymisessä on turvallinen ympäristö, hyvien harrastusten tarjonta ja luotettava miehen tai naisen malli.

   MIES: - Joo-o, mutta ne virikkeet. Ne huolestuttavat, koska pastori Pakanarinne nimenomaa varoitti minua suostumasta mihinkään kevytmielisiin ja sopimattomiin virikkeisiin.

   NAINEN: - Vai niin, pastorinne taitaa olla aika ahdasmielinen. Mihin suuntaan hän kuuluu?

   MIES: - Johonkin porvarisryhmään, luulisin.

   NAINEN: - Tarkoitin, että mihin kirkolliseen suuntaan?

   MIES: - Jaa että mitä?

   NAINEN: - Onko hänen uskonkäsityksensä mahdollisesti körttiläinen vai vapaakirkollinen vai evankelinen?

   MIES: - Evankeliumista hän paljon puhui.

   NAINEN: - Sekin osui kuin nappiin. Johtajattaremme kuuluu juuri heihin. Erittäin valoisa ihminen, vaikka tiukka järjestyssäännöistä. Huolehtiminen ja välittäminen on  hänelle tuiki tärkeätä.

   MIES: - Välitysmieheni ovat nyt melko vähissä, koska niitä oli vaikeata hoitaa sieltä käsin. Huolehtimista sen sijaan riittää.

   NAINEN: - Me autamme sinua alkuun. Pelejä ja mielikuvitusleikkejä,  ääneen lukemista ja laulattamista. Juoksukilpailuja, etenkin ”Rosvo ja poliisi”-leikki huvittaa kovasti asukkaitamme.

   MIES (huolestuneena): - Tapahtuuko siellä murtoja ja varkauksia? En pidä kilpailijoista. Käykö poliisi joka viikko?

   NAINEN (nauraen): - Kävi vasta eilen, kun opetti niitä liikennesääntöjä. Muuten, avaimen piilottaminen on myös hauskaa. Jopa johtajatar innostuu siihen mukaan.

   MIES: - Minkä avaimen? Kassakaapinko? Piilottamisessa olen mestari. Vielä kymmenen vuoden kuluttuakaan virkaveljeni eivät ole löytäneet niitä...hm...niitä. Tosin jo itsekin olen unohtanut, minne ne kätkin. Teidän laitoksessanne saan rauhassa muistella ja tehdä tiedusteluja, eikö totta?

   NAINEN: - Ilman muuta. Puhelin ja sähköposti ovat käytössäsi, edellyttäen tietysti, että sanomasi ovat tärkeitä ja asianmukaisia.

   MIES: - Ovat tärkeitä ja edistävät asioitani.

   NAINEN: - Jotain vielä taustastasi, jotta voin kehaista sinua johtajattarellemme. Kerropa perheestäsi ja nuoruusvuosistasi.

   MIES: - Perhe oli sellainen keskiverto suomalainen sakki. Isä joi ja hakkasi. Kyllästyi ja karkasi Ruotsiin. Äiti komensi ja vahti. Veljet muuten normaaleja, paitsi että yhdestä tuli sosiaaliviranomainen. Siskotkin karkasivat Ruotsiin tai jonnekin.

   NAINEN: - Siis hyvin kansainvälistä porukkaa. Oliko sinulla ristiriitoja kotona tai koulussa?

   MIES: - Kauheasti. Aina minulla oli napit vastakkain jonkun auktoriteetin kanssa. Sitten myöhemmin virkavallan, jopa seitsemän edustajan kanssa samalla kertaa. Myös siellä...siellä.

   NAINEN: - Ulkomailla. Tiedän, että on vaikeata sopeutua vieraaseen yhteiskuntaan. Olit siis aivan normaali nuori poika ja sellaista me täällä juuri tarvitsemme. Miehen mallia ja isähahmoa. Osaatko askarrella jotakin?

   MIES: - Osaan punoa köyden lakanoista ja sytyttää pytingin palaamaan vain yhdellä ainoalla tulitikulla ja...

   NAINEN: - Siis täysiverinen partiolainen. Ole valmis, hihhahhaa. Osaatko myös muita leirielämän taitoja?

   MIES: - Olen monesti joutunut yöpymään taivasalla nuotion loimussa. Kerran kokonainen lato roihusi lämmikkeenäni. Olen ravannut synkissä metsissä ja rämpinyt soilla. Poukkoillut tunturin rinnettä ylös ja alas paetessani niitä.

   NAINEN: - Susiako? Hui.

   MIES: - Ihmissusia, niinkin voisin heitä nimittää. Julmia ja verenhimoisia. Eivät pyydä eivätkä anna armoa.

   NAINEN: - Tuollaisista kertomuksista lapsemme pitäisivät. Olisit heille oikea satusetä.

   MIES: - Lapset? Onko teillä lapsiakin?

   NAINEN: - Tietysti ja myös nuoria.

   MIES:: - Siis nuorille tarkoitettu laitos? Kuinka nuorille?

   NAINEN: - Meillä on toisessa siivessä vauvala, ja sitten kaikenikäisiä kaksivuotiaasta kuusitoistakesäisiin asti.

   MIES (ihmeissään): - Ovatpa he aloittaneet aikaisin. Minä olin sentään jo yksitoista, ennen kuin ensi kertaa tutustuin laitokseen. Maailmanmeno on todella suuresti muuttunut. Tottahan siellä on vanhempiakin?

   NAINEN: - Juu, johtajatar on 55, minä olen...hih...hiukan yli...hah. Sittenhän näet. Talonmies on 62 ja pian eläkkeellä. Olen varma, että sopeudut hyvin perheeseemme, Niinhän me tätä joukkoa nimitämme.

   MIES: - Kaipaisin jo rauhallista satamaa, sillä sitä on joutunut pakenemaan lapsuudesta asti. Koko ajan varpaillaan ja valmiina pötkimään pakoon tai antamaan turpiin. Olen muuten myös varsin näppärä monien esineitten käsittelyssä.

   NAINEN: - Ai että taikurin temppuja? Siitä hoidokkimme pitävät.

   MIES: - Tavallaan taikoja, koska saan tavarat katoamaan yllättävällä tavalla. Korut, setelit, hopeiset kynttilänjalat, kiinalaiset vaasit...

   NNAINEN: - Loistavaa. Entä kaniinit ja papukaijat?

   MIES: - Eräs ärhentelevä poliisikoira katosi, mutta sinne toiseen maailmaan, kun olin ensin kumauttanut sitä...

   NAINEN (iloisesti nauraen): - Taikasauvallasi, hihihii.

   MIES: - Siellä...mum...ulkomailla opettelin tekemään puutöitä.

   NAINEN: - Kiinnostavaa. Voit opastaa nuoriamme jopa ammatin alkuun. Sellaista työntekijää me täällä todella tarvitsemme. Tuletko omalla autolla?

   MIES: - Valitettavasti minulla ei ole autoa tällä hetkellä, ei muuten ole ajokorttiakaan. se otettiin pois, kun lähdin sinne...Täytyy siis ottaa...hm...lainata jonkun muun ajopeliä.

   NAINEN: - Isältänikin otettiin kortti pois, kun hän vain hiukkasen töppäili superin parkkipaikalla.

   MIES: - Poliisiko otti?

   NAINEN: - Ei vaan vanhin veljeni. Pelkäsi isän ja kaupunkilaisten puolesta. Pappa on jo yli yhdeksänkymmentä. Siispä ymmärrän hyvin mielipahasi. Ehkä voit uusia ajokokeen.

   MIES: - Vaikeata näin pitkän ajan kuluttua, mutta on sitä helpompiakin keinoja. Tunnen yhden Vääräkosken. Soitan hänelle heti kun saavun teille. Passeja, henkkareita, euroseteleitä ja erittäin laadukkaita ajokortteja.

   NAINEN: - Ahaa. No kun ajat linja-autolla Myttylän suuntaan, pyydä kuskia pudottamaan sinut kyydistä Lastenkodinkujalla. Numero kuusi on heti vasemmalla. Mahtava piha ja leikkitelineitä. Odotamme täällä lastenkodissa innolla uutta opettajasetää. Tervetuloa.

   MIES: - Eikö se olekaan siellä sopeuttamiskodissa, jonne vasta vapautetut vangit saavat tulla opettelemaan uutta elämää yhteiskunnassa?

   NAINEN (kauhistellen): - Ei… eiii...

   MIES: - Anteeksi, väärä numero.

46. RIIPUTUSTA        

   NAINEN (hermostuneena): -  Onko se numerossa 7873533 ja 14?

   MIES: - Oo-on, on kai. Olen erään toisen hepun puhelimessa. Miten voin palvella?

   NAINEN: - Minun on ihan pakko soittaa, kun hän on niin kauhean hermostunut, ylihysteerinen oikeastaan. Mikään järkipuhe ei tehoa, ei minun eikä mieheni. Voisitteko auttaa meitä?

   MIES: - Tietenkin, mutta...

   NAINEN: - Ihanaa, nyt on jo puolet huolista poissa. Onko teillä tarpeeksi kokemusta tältä alalta?

   MIES: - On takuulla. olen heiluttanut veistä jo kaksikymmentä vuotta, ja isäni, jopa vanha pappa olivat samalla alalla. Jo minä konstit hallitsen.

   NAINEN: - Aah, mikä helpotus. Tiedätte, miten stressaantunutta nuorta naista on kohdeltava.

   MIES: - Ai naisestako nyt on kysymys? Johan ne naisetkin tunnetaan. Anoppi, vaimo ja viisi nenäkästä tytärtä niskaan huohottamassa.

   NAINEN: - Aina vain parempaa. Te tunnette naisen tuskat ja pelot, varsinkin ensikertalaisen. Osaatte eläytyä ja tunkeutua toisen nahan alle.

   MIES: - Sitäkin teen kaiken päivää. Ensin on aina poistettava nahka ja karvat ja....

   NAINEN: - Tiedän, että ensin ajellaan, sillä olenhan itsekin kokenut sen kaksi kertaa. Hipiää ei saisi millään muotoa vahingoittaa. On siinä kipuja tiedossa jo muutenkin.

   MIES: - Ei tässä liian hentomieliseksikään parane ruveta. Ammattitaito kärsii ja tulee vipauksia. Kalliita möhläyksiä, jos....

   NAINEN: - Siinäkin kuuluu jälleen asiantuntijan ääni. Tiedän erään nuoren naisen, joka siinä ratkaisevassa tilanteessa alkoi kirkua suureen ääneen. Arvatkaapa, miten huuto saatiin loppumaan?

   MIES: - Joku iski sitä vasten pläsiä?

   NAINEN: - Miten saatoitte arvata? Vastuussa oleva ronski naisihminen todella löi tyttöä poskelle ja lujaa. Melu loppui siihen kuin taikaiskusta.

   MIES: - Eräät pitävät tätä minun ammattiani vähän niin kuin verisenä ja karkeana, mutta henkilökohtaisesti en laisinkaan kannata ruumiillista kuritusta. En muuten käsitä, miten voin teitä auttaa, kun en ymmärrä jutun jujua.

   NAINEN: - Olette todella jo auttanut. Niinhän sitä joissakin kuppikunnissa uskotaan, että tämä tyttäreni tuleva kohtalo on rangaistus synneistä, mutta kyllä sitä silti voitaisiin hieman helpottaa. Vihainen olin minäkin aluksi. Olisin voinut kuristaa tytön, mutta mieheni esti. Hän on armeijan upseeri, mutta kovin herkkä sellainen.

   MIES: - Ja sitten? En ehdi koko päivää tässä jaaritella. Asiakkaat jo mylvivät kauhuissaan käytävällä.

   NAINEN: - Juu, muistan kuin eilisen päivän kun olin itse teidän laitoksessanne. Naapurihuoneessa oli nuori ensikertalainen, joka huusi ja takoi peltimukilla seinää. Se on kova paikka tytölle, etenkin jos miehestä ei ole tietoakaan.

   MIES: - Meillä on täällä miehiä suuri porukka. Raavaita miehiä ja voimakkaita. Kuin härkiä.

   NAINEN: - Ihan hävettää kysyä, mutta olen koettanut perehtyä alanne kirjallisuuteen ja löytää sieltä helpompia tapoja selviytyä tapahtumasta.

   MIES: - Tuo nyt kiinnostaisi minuakin. Olen kurkkuani myöten täynnä tätä rutiinia.

   NAINEN: - Luin jostakin, että muinaisessa Kiinassa käsiteltävän  annettiin riippua puun oksasta. Maan vetovoima auttoi ja tulos putkahti ulos kuin itsestään. Mahdollisimman kivuttomasti. Voisitteko te käyttää sellaista metodia?

   MIES: - Riiputus on ikivanha systeemi, ja meillä on kylmiöt täynnä noita roikutettavia. Mutta että ulkona ja puun oksasta. johan se on kuin jonkin sodanaikaisen vankileirin portin edustaa. Ei kansa siitä tykkäisi, ja sitten se lemu. Poronlihaa kyllä kuivatetaan katoilla, mutta että...

   NAINEN: - Ei katolla eikä muutenkaan näkösällä. On tässä jo kestämistä ja häpeää muutenkin. Entä sitten istuva asento?

   MIES: - Jaaha, hammaslääkärikin muuten istuu nykyään poratessaan, joten kumman  teidän mielestänne pitäisi istua, minun vai sen käsiteltävän? Häh?

   NAINEN: - Teidänhän se täytyisi ammatti-ihmisenä oivaltaa. Ai mutta vedessä lojuminenkin saattaisi jo helpottaa.

   MIES: - Ja vedessä en ainakaan rupea tätä muutenkin sotkuista ruljanssia pyörittämään. Ehdotuksenne ovat kaikella kunnioituksella kuin pers…kuin tuulesta tempaistuja.

   NAINEN (loukkaantuneena): - Ei sitten, mutta saahan sitä ehdottaa.

   MIES: - Mrr. Mitä vielä?

   NAINEN: - Tiedoksi vain, että tyttäreni saapuu sinne aivan näinä päivinä.

   MIES: - Miksi? Ai nyt muistan. Onhan siitä ollut puhetta, vaikka itse asiassa kyllä vastustan sellaista. Ei tämä ole sopiva paikka nuorelle neitsykäiselle.

   NAINEN: - Ei ehkä neitsyelle, mutta sitähän minun rakas Anniinani ei juurikaan ole. Menetti sen siellä rockkonsertissa. Voi näitä aikoja. Luulisi, että siinä melussa ei kukaan pysty keskittymään.

   MIES: - Niille jaetaan korvatulppia, kyllä minä tiedän, koska keskimmäinen tyttö käy niissä alvariinsa.

   NAINEN: - Melu tai ei, asialle ei enää voida mitään. Jaaha, vai että hänen tulostaan on ollut puhetta. Osaatte valmistautua. Hommasta tulee varmasti pitkällinen ja konstikas. On niin kapoinen vieläkin.

   MIES: - Ihmettelen, mitä hän meidän leivissä tekee, jos on niin hentoinen. Täällä tarvitaan voimaa ja kestävyyttä. Pysyköön plikka kotona äitinsä hoivissa.

   NAINEN: - Älkää vain antako sovittua paikkaa pois. Ei minulla ole oikeanlaista koulutusta siihen tehtävään. En minä osaisi tyttöparkaa opastaa. Olen nimittäin estetiikan professori yliopistolla, filosofia sivuaineena. Tyttärenikin aloitti ne opinnot, mutta vaihtoi sitten grafiikkaan. Herkkiä viivoja ja tunnelmia.

   MIES: - Viivoja ja tunnelmiako hän tulee tänne piirtelemään? Ei vetele. Täällä rapa roiskuu ja tuskanhuudot kajahtavat kalkituista seinistä. Siinä on piirtoja kylliksi, kun veri kirjailee koko seinän.

   NAINEN: - Hyi teidän puheitanne. Ettekö anna edes armeliasta humausta? Lyhyttä ja vaaratonta lapselle.

   MIES: - Annamme tuntuvan piikin kyllä niille käsiteltäville ennen loppuhuipentumaa, koska emme ole julmureita, mutta jos tyttärenne on vielä niin nuori ja alaikäinen, ettei kestä näytelmäämme ilman rauhoittavaa piikkiä, silloin on parasta, että hän pysyttelee poissa koko lafkasta.

   NAINEN: - Tätä ette voi meille tehdä. Pyydän ja rukoilen. Saanhan olla läsnä, koska tytön poikakaveri on häipynyt sen siliän tien?

   MIES: - Täällä ei ulkopuolisia kaivata. Jo hygieniankin vuoksi se on kiellettyä.

   NAINEN: - Käyn suihkussa joka päivä. Kuinka voitte epäilläkään siisteyttäni? Vedän vielä siniset muovitossut jalkaani ja valkoisen takin päälleni. Pesen käteni joka käänteessä, mutta antakaa minun olla mukana, sillä rakas tyttäreni tulee teille ensimmäistä kertaa.

   MIES: - Olin yhden tyttöni mukana, kun hän ilmoittautui ala-asteelle. Myönnän, että se oli antoisa kokemus meille molemmille. Tyllerö piti lujasti kiinni suuresta kourastani. Ihan tuli isukille pala kurkkuun.

   NAINEN: - Juuri noin, nyt te ymmärrätte tunteeni. Yhteistyömme tulee olemaan valtavaa.

   MIES: - Tekö meille työhön pyrittekin? Ei täällä ole vapaita paikkoja, ja lisäksi luulin, että teillä on se estetiikka.

   NAINEN: - Otan vapaata koko viikoksi, jotta voin avustaa tytärtäni. Neuvon hengitykset ja ponnistukset. Pidätä henkeäsi, yksi-kaksi-kolme. Kyllä se siitä.

   MIES: - Mitä? Heittääkö teillä jotenkin? Onko se estetiikka noin vaarallista?

   NAINEN: - Tulemme niin pian kuin mahdollista, ehkä jo torstaina.

   MIES: - Mikä viikon aloitus se nyt muka on? Tulette maanantaina, jos yleensä huolimme koko tyttöä.

   NAINEN: - Mutta jollei hän ole silloin vielä valmis?

   MIES: - Psykiatrin hoidossako hän tällä välin käy? Jotta kestää sen veren ja muun touhun?

   NAINEN: - Laskettu aika on vasta perjantaina. Mitä sitä ennen aikojaan sinne tulee makoilemaan?

   MIES (kiukkuisesti): - Täällä ei ole aikaa makoilla. Jos tyttö joutuu osastopäällikkö Verikelmun komennon alaiseksi, hän ei uskalla välillä edes istua. Koko ajan on meno päällä.

   NAINEN: - Osastonlääkäri on siis tohtori Verikelmu? Hyvä tietää, että hän on läsnä siinä toimituksessa.

   MIES: - Lääkäri on nimeltään Lammasaho ja hänen tehtävänsä tulee vasta myöhemmin. Tutkii tuotteen, ettei ole tappavaa tautia, ja lyö leiman takapuoleen.

   NAINEN: - Ei tyttäressäni ole mitään tautia, toivottavasti, Mutta kun emme päässeet millään tavalla tutustumaan siihen Janneen. Voi tätä surkeutta. Miten niin, että takapuoleen? Kun minä olin siinä tilanteessa, minulle näytettiin numerolevyä ja se pistettiin tyttäreni ranteeseen.

   MIES (vihaisena): - Emme me niitä leimoja teidän tyttönne takapuoleen haaskaakaan, ja rannerenkaita emme jakele. Kiven takana oli jo saada sitä hopeista ansiomitaliakaan kahdenkymmenen vuoden raadannasta.

   NAINEN (väsyneenä): - Jotenkin tämä klikkaa. Vaistoan sen herkkänä ihmisenä, naisena ja äitinä ja pian mummina.

   MIES: - Siinä olemme ainakin yhtä mieltä, että jokin tässä tökkii....Nyt se Verikelmu tulee. Hän ehkä tietää enemmän tyttärenne värväämisestä tänne teurastamoomme. Oottakaas hetkinen.

   NAINEN: - Pyörryn, nimitättekö laitostanne teurastamoksi? Olen kyllä kuullut juttuja, että sijoitutte Suomen tilastoissa kolmanneksi vaarallisimmaksi sairaalaksi. Bakteereja ja kaikkea kauheata. Kädet ja jalat hutaistaan paikalleen väärin ja vinksin vonksin. Sohaistaan ohimennen pernakin pilalle, vaikka umpisuolta tavoitellaan, mutta että teurastamo. Soitankin heti paikalla jonnekin muualle. Anteeksi, väärä numero.

47. ILOSANOMA        

   NAINEN (ärtyneesti): - Haloo.

   MIES: - Onko Hertta puhelimessa? Minä täällä, Manu. Päivää. Onko sinulla hetki aikaa?

   NAINEN: - En osta, tilaa enkä lahjoita mitään, joten...

   MIES: - Ei siitä ole kysymyskään. Muistat kai minut? Manu Pätiälän? Ollaan oltu samalla luokalla, ja olen naimisissa kerhotoverisi Pirjon kanssa.

   NAINEN: - Ai se. Päivää. Miksei Pirjo itse soittanut? Onko hän taas niin huonona? Onko sille...?

   MIES: - Hän joutui lähtemään Tampereelle ja huomasi harmikseen, että sinulle on vielä jäänyt ilmoittamatta se tärkeä uutinen.

   NAINEN (innostuen): - Jaa, sitähän minä alunperin arvelinkin. Loppua se on Pirjo-raukankin kohdalla. Ei sellaisesta taudista hengissä selvitä. Vai että taas Tampereelle. Yrittävätkö leikata uudestaan ja syvemmältä? Turhaa touhua, mutta jos se kaiveleminen helpottaa, niin...

   MIES: - Ei sellaista, vaan päinvastoin. Siksi juuri soitan, jotta sinäkin voisit iloita tästä…

   NAINEN: - Iloitsen jo nyt, koska on aina mukavaa, kun toteaa valitettavasti olleensa oikeassa. Siis päinvastoin eli että ei enää kannata leikellä, koska sellainen kuoleman kielissä pihisevä vie potilaspaikkoja niiltä, joilla on jotakin toivoa paranemisesta. Kotiinhan hän kai tulee viettämään viimeisiä päiviään?

   MIES: - En vielä tiedä niistä viimeisistä päivistä, mutta tällä hetkellä...

   NAINN: - Kukaan ei tiedä lähtönsä hetkeä, mutta jo kesällä päättelin niistä kalvakoista poskista ja syvälle painuneista silmistä, että tuonen viita jo häämöttää.

   MIES (hieman ärtyneenä): - Emmehän me kesällä vielä edes tiedetty koko asiasta. Vasta syyskuun alussa hän...

   NAINEN: - Siinäs nyt näet, kuinka hyvä ennustaja minä olen. Ei tarvittaisi edes verikokeita eikä kuvauksia, jos ottaisivat minut tutkimaan niitä tarkastuksiin tulevia. Hah.

   MIES: - Pirjo tunsi ihan velvollisuudekseen ilmoittaa sinulle, koska niin paljon keskustelitte tästä sairaudesta. Sinullahan on tuttavapiirissäsi lukemattomia tapauksia, jotka...

   NAINEN: - Jotka ovat päätyneet haudan lepoon kaikesta sinnittelystä ja pakonomaisesta elämään takertumisesta huolimatta. Lääketiede on yhä neuvoton, sano minun sanoneen.

   MIES: - Nyt on kuitenkin kysymys valoisasta viestistä, ehkä poikkeustapauksesta, mutta kuuntelisitko hetken, niin...

   NAINEN (loukkaantuneena): - Ainahan minä kuuntelen. Sen tähden olen kovasti suosittu sairaitten ja kuolevien keskuudessa, koska osaan kuunnella ja myötäelää. Siksi se Pirjokin minulle soitteli. Sai myös hyviä, vaikka ikävä kyllä tuloksettomia, vihjeitä hoitokeinoista.

   MIES: - Kuulehan Hertta, asia on nyt niin, että Pirjo sai juuri terveen paperit keskussairaalasta. Hän on jo työmatkalla siellä Tampereella.

   NAINEN (pitkän hiljaisuuden jälkeen): - Niin, tuota...minun täytyy nyt koettaa asennoitua, koska tämä tuli yllätyksenä...höm...uh…Ahaa, jaa että oikein terveen paperit. (Sitten taas innostuen) Syöpä todettiin syyskuussa ja leikattiin lokakuussa ja nyt joulukuussa hänellä on muka terveen paperit. Silkkaa huuhaata. Sellaiset pahvit

annetaan vasta viiden puhtaan vuoden kuluttua. Toiveajattelua.

   MIES: - Tarkoitinkin, että leikkaus onnistui hyvin ja lääkärin mielestä kaikki sairaat solut on saatu poistettua. Sädehoitoakaan ei tarvitse antaa. On kuin ihme olisi tapahtunut. Rukoilimme kyllä paljon ja toivottavasti sinäkin, Pirjon ystävä?

   NAINEN: - Rukoilin, että hänen loppunsa olisi mahdollisimman tuskaton ja ettei hänen tarvitsisi kitua viikkomääriä. Sitä pyyntöä ei siis taivaassa kuultu. Epävarmuus ja murhe vain jatkuvat teidän perheessänne. Miten lapsenne ovat sen kestäneet?

   MIES: - Ovat nyt valtavan onnellisia, kun äiti on terve. Tulevaisuudestahan ei kukaan tiedä, mutta miksi ei voisi olla iloinen ja kiitollinen tämän hetken hyvistä uutisista? Luulin, että sinäkin...

   NAINEN: - Iloitsen vasta sitten, kun uutiset ovat varmoja ja todenmukaisia. Realistisia. Mihinkään ylistyslauluun en herkeä pelkkien harhakuvitelmien vuoksi.

   MIES: - Tohtori Päivänrinne on arvostettu spesialisti, jopa ulkomailla asti. Miksi meidän pitäisi epäillä hänen lausuntoaan?

   NAINEN: - No no, älä nyt kiihdy. Saattaahan hän olla oikeassa, mutta kokemuksesta tiedän, että ensin se ilo ja helpotus ja jo muutaman viikon kuluttua synkät uutiset ja suru. Hohhohhoh.

   MIES: - Mitä Pirjon sitten pitäisi tehdä? Istua kotona peukaloitaan pyöritellen ja odottaa kuolemantuomiota, joka kenties luetaankin vasta kymmenien vuosien päästä. Sitäkö haluat?

   NAINEN (vienosti): - Haluan tietysti ystävättäreni paranemista, mutta...niin, mitä sanoitkaan? Onko vaimosi jo niin hermorauniona, että suunnitteli pelkkää kotona istumista? Pyörittelee peukaloitaan? Onko hänellä muitakin pakkoliikkeitä? Silloin olisi syytä mahdollisimman nopeasti kääntyä psykiatrin puoleen. Tiedän muutamia päteviä ja...

   MIES: - Miksi soitinkaan? Olit suorastaan pettynyt, kun kerroin paranemisesta, ja nyt sinä ennustajaeukko oikein manaat päällemme murhetta ja tuskaa. Sinä...

   NAINEN: - Kuinka kehtaat käyttää tuollaista kieltä? Jaaha, jo alakoulussa olit ilkeä riiviö ja se juoppolalli isäsi päätyi hullujenhuoneeseen, eikös vaan. Entä se nistipikkuveli? Poliisikin teillä vieraili. Mitä äitisi oikein puuhasi niiden hierottaviensa parissa? Kyllä taivas sinua rankaisee rumista puheistasi. Odotapas vaan, kun kevät koittaa. koittaa se murheen hetki sinullekin. Senkin...

   MIES: - Anteeksi, tämä oli väärä numero. hyvästi.

48. SOPIVA AJANKOHTA        

   NAINEN: - Majalahden toimistossa, päivää.

   MIES: - Minulle on varattu sieltä sellainen, tuota…huone tai ehkä sviittikin. Nimeni on Risto Reissu.

   NAINEN: - Katsotaan...Kyllä tässä on merkintä. Lokakuun kolmas päivä, maanantai ja kello kaksitoista. Silloin on kaikki valmista. Huoneen siivous edellisen asiakkaan jäljiltä saattaa kestää puolisen tuntia, mutta sen ajan voitte odottaa täällä toimistossa tai viihtyisässä aulassamme. Sopiiko?

   MIES: - Ikävä kyllä ei sovi, ei lainkaan. Olen jo yrittänyt välikäsien kautta ilmoittaa, että suunnitelmiin on tullut muutos.

   NAINEN: - Miten ihmeessä? Tämä piti olla lukkoon lyöty.

   MIES: - Lukoista puheen ollen, niitä ei sitten tarvita. Minun täytyy päästä vapaasti liikkumaan sekä rakennuksessa että muuallakin. On nimittäin niitä afäärejä.

   NAINEN: - Niistä voimme toki keskustella, mutta huolestuttaa vain, miten takaatte turvallisuutenne majapaikassamme. Olettehan kuuluisuus ja käsittääkseni melko äveriäs.

   MIES: - Kuvitteletteko te, että kannan kaikki aarteet ja setelipinot mukanani? Vain hiukan käteistä, jotta voin käydä kauppaa teidänkin tiloissanne. Kaikki muu on turvallisesti sijoitettu vaimon ja lasten ja vävyjen ja appivanhempien ja rakastajatt...hm...ystävien tileille. Ympäri maailmaa, kuten ovat loma-asuntonikin siellä...

   NAINEN: - Omapa on vastuunne, mutta tämä saapumisaika arveluttaa. . Yrityksemme on yleensä täyteen buukattua, mutta juuri tuossa olisi sopiva rako eikä meidän tarvitsisi hätistellä köyhempiä taivasalle. Muuten, miten kauan aioitte viipyä vieraanamme? Pari päivää? Ehkä jopa viikon?

   MIES: - Aikomukset ovat vallan eri asia kuin synkkä todellisuus. Viipyä aion vain korkeintaan pari viikkoa, kunhan saan ne pölvästit uskomaan sanaani. Jos te saisitte määrätä, majoitusaikani venyisi kyllä vuosiksi.

   NAINEN (hyvillään): - Totta on. Meille on suuri ilo ja kunnia pitää vieraanamme niin tunnettua kansalaista, suorastaan miljonääriä.

   MIES: - Shh, älkää sentään mainitko mitään summia. Seinilläkin on korvat ja verokarhu vaanii joka pusikossa. Onhan minun kuviani ollut lehdissä ja telkkarissa, mutta silti hieman kummastelen, että pidätte minua niin kuuluisana. Olen tehnyt kaikkeni, jotta liiketoimeni pysyisivät salaisina. Sellaisia luottamustehtäviä näes.

   NAINEN: - Oikeinko valtiosalaisuuksia? Hienoa. Milloin teillä sitten olisi mahdollisuus saapua kunniavieraaksemme?

   MIES: - Vasta aikaisintaan marraskuussa. Se on minulle sopivampi ajankohta, koska on valtavasti puuhia täällä Afrikassa.

   NAINEN: - Ai, sieltäkö te soitatte? Nyt ymmärrän paremmin. Maailma on suuri, vaikka matkustaisikin lentoteitse. Tulee tietysti kalliiksi hoidella bisnestään vähän joka maanosassa.

   MIES: - Totta, vaikka tämä paluumatkani rakkaaseen kotimaahani tapahtuu kyllä valtion kustannuksella.

   NAINEN (ihastellen): - Niin tärkeä julkkis. Upeata. Merkitsen tähän siis saapumispäiväksi kolmas marraskuuta. Samalla haluaisin joitakin muita tietoja. Maksatteko käteisellä vai Visa-kortilla?

   MIES: - Kaikki kustannukset menevät valtion piikkiin. Samoin jos tarvitsen joitakin lisävarusteita huoneeseeni. Pitäkää huolta, että sellä on parhaat televisiot ja tietokoneet sekä internet-yhteydet joka puolelle. Jääkaappi tulvillaan herkkuja, myös kaviaaria.

   NAINEN: - Aah.

   MIES: - Olen hyvin nirso, jos sille päälle satun. Henkilökunta saa kuulla kunniansa, jos palvelu ei miellytä. Seinille taidetta ja yrttejä pöydille. Toivottavasti huoneet ovat tarpeeksi tilavat. Minulla on suuri välineistö, ei kun kirjasto.

   NAINEN: - OK. Toivomuksenne on lakimme.

   MIES: - Vaikka olenkin kuullut, että etenkin raha-asioitten kanssa puuhastelevia luonnonlahjakkuuksia, esimerkiksi talousrikollisia, kohdellaan Suomessa aivan erityisellä hienotunteisuudella, olen sittenkin hiukan hämmästynyt, että suostutte  saapumisaikani muuttamiseen noin helposti. Luulin, että tarvittaisiin asianajajani lausunto.

   NAINEN: - Mainitsitte talousrikolliset. Sellaisiakin on ollut asiakkainamme. Siitä ei yrityksemme maine ole kärsinyt, sillä heidäthän luokitellaan useimmiten aivan kunnon kansalaisiksi. Ovat vain viattomuuttaan kahmineet yksityisten ja yhteisöjen varoja. Vahingossa. Sellainen voi asettua vaikka euroehdokkaaksi seuraaviin vaaleihin, koska kunnia on tahraton.

   MIES: - Kuinka voitte samana päivänä puhuakaan noista haaleista ja valjuista ja mitättömistä talouskepposista. Muutama miljardi sinne tai tänne. Minutpa on etsintäkuulutettu huumekaupasta, parituksesta, kolmesta murhasta, kahdesta taposta ja viidestä törkeästä kuolemantuottamuksesta ja hm…Antakaas kun lasken… kymmenistä pahoinpitelyistä, jos akka ja anopin koirakin lasketaan mukaan.

   NAINEN: - Oh.

   MIES: - Toivottavasti rehdin suomalaisen naisen sana pitää ja saan kaikki ne sovitut edut, joista oli puhe. Saavun siis kolmantena marraskuuta kuritushuoneeseenne, mutta vasta kahden vuoden kuluttua,  jos passaa.

   NAINEN: - Anteeksi nyt, teillä on väärä numero. Tämä on Majalahden motelli. Luulin, että kysymyksessä oli veljenne liikemies Roope Reissu. Hyvästi.

49. HYVÄT YSTÄVÄT        

   NAINEN: - Hyvät ystävät ry, hyvää päivää.

   MIES: - Oletteko te se liike, josta yksinäinen voi hankkia itselleen ystävän?

   NAINEN: - Se juuri on meidän tehtävämme. Minkälaisesta ystävästä on kyse?

   MIES: - Uskollisesta. Olen juuri toipumassa haaksirikkoutuneesta avioliitosta. Vaimo petti ja karkasi toisen matkaan. En varmaan koskaan toivu tästä masennuksesta.

   NAINEN: - Se menee ohi, kunhan aikaa kuluu ja kun teillä on oma rakas ystävä, johon voitte luottaa. Tosin emme voi antaa mitään pitäviä takeita uskollisuudesta. Kas nykyaika on selloista, moraali on höltymässä. Meillä on kuitenkin runsasta tarjontaa joka lähtöön. Laaja valikoima kunkin maun mukaan. Myös erikoisuuksia.

   MIES: - Se voisi olla hyväksi, koska itsetuntoni on nollalukemissa. Jos ilmestyisin pihalle jonkin eksoottisen taikka muuten erikoislaatuisen tyypin kanssa, vähättelevät naapurit saavat nokilleen. Ivanauru hyytyy huuleen.

   NAINEN: - Ystävää ei oikeastaan saisi hankkia pröystäilymielessä, mutta ymmärrän silti tunteenne. Ensinnäkin, kumpaa sukupuolta olette suunnitellut kaveriksenne?

   MIES: - Aivan se sama. Ei ole kokemusta kummastakaan. Onko niissä nyt niin suurta eroa?

   NAINEN (haukkoo henkeään): - Köh öh, luulin, että olette ollut naimisissa?

   MIES: - Niin mutta ei se ole tehnyt minua kokeneemmaksi ja viisaammaksi tässä asiassa.

   NAINEN: - Saanko kysyä, kuinka kauan olitte aviossa?

   MIES: - Neljätoista vuotta, ja sehän se tässä niin potuttaakin. Luulee jo tuntevansa kumppaninsa, mutta ei. Kavala käärme viekoittelee toisen katalan matelijan. Sen ainakin olen päättänyt, että mitään hirmuliskoa tai käärmettä en enää talouteeni huoli.

   NAINEN: - Ymmärrän, ymmärrän toki, mutta eihän sitä koskaan päältä päin heti huomaa, millainen toinen on luonteeltaan.

   MIES: - Roskaa. Päältäpäinhän sen juuri pitäisi näkyä, jos on silmät päässä.

   NAINEN: - Siis sukupuolella ei ole väliä. On meillä sellaistakin tarjolla. Onko muita toivomuksia?

   MIES: - Nöyrä sen pitää olla ja tottelevainen, mielellään myös vähäruokainen. En kestä, että se vie minut konkurssin partaalle, kuten tuhlaileva ex-vaimoni. Olen kyllä jostakin kuullut, että tytöt  ovat helpommin käsiteltävissä.

   NAINEN: - No jaa, voi ollakin. Onko koolla merkitystä tai iällä?

   MIES: - Nuori sen on oltava. Sellainen söpö pentu. Jokin pieni kiinalainen narttu olisi mukava.

   NAINEN: - No no, odottakaas nyt. Kuulinko oikein? Mihinkään lapsikauppaan me emme alennu. Emme riskeeraa mitään, koska yrityksemme on jo yli sata vuotta vanha ja arvostettu alallaan. Se muuten sijaitsee parhaalla paikalla Bulevardilla. Meillä on vakiintunut asiakaspiiri, Julkkiksiakin mukana.

   MIES: - Niin niin, siksi juuri teille soitinkin. Teillä on laatutavaraa ja puhtaita yksilöitä. On kauheata, jos ystävä heti menehtyy johonkin vaaralliseen ja parantumattomaan tautiin.

   NAINEN: - Sellaista teidän ei tarvitse pelätä. Meillä on tarkat säännöt ja toistuvat tarkastukset. Rokotukset sun muut ja paperimme ovat kunnossa.

   MIES: - Niistäkin haluaisin puhua. Sukutaulun pitäisi olla arvokas, jos vaikka haluaisin laittaa lemmikkini näytteille.

   NAINEN: - Teillä on aivan pakonomainen asioitten paljastamisen halu. Hävettäväähän tämä ei missään tapauksessa ole, mutta ei siitä myöskään pidä ympäri kaupunkia huudella.

   MIES: - Ei kai vain salakuljetettua ja uhanalaista tavaraa? Siihen en suostu. Olisi kauheata, jos joutuisi heti luopumaan ystävästään, kun tämä raahataan viranomaisten huostaan.

   NAINEN: - Harvoin sellaista tapahtuu, kun osaamme olla varuillamme. Siis rotu pitää olla jokin itämainen ja ikä mahdollisimman nuori, ei kuitenkaan alaikäinen.

   MIES: - Ei niin kehittymätön, ettei osaa itse syödä. En minä miksikään keinoemoksi rupea. Kävelemisestä ja siisteydestä ei niin ole väliä. sillä tahdon itse opettaa sen sitten tavoille.

   NAINEN: - Uskaltaudutte hommaan siitäkin huolimatta, vaikka puheistanne päätellen teillä ei ole siitä kokemusta. Emme anna hoidokkiamme kenen tahansa julmurin kynsiin.

   MIES: - Hoitaisin sitä hellästi ja katsoisin ohjekirjoista neuvoa. Olen jo hankkinutkin muutaman ansiokkaan oppaan, joissa oikein kuvien avulla esitetään, miten pitää menetellä. Videollakin on oppitunteja.

   NAINEN: - Niihin en luottaisi. Vanhentuneita tavallisesti. Me haluamme pysyä ajan hermolla. Kysykää opastusta meiltä taikka siltä lemmikiltänne.

   MIES: - Mainitsin jo aikaisemmin, etten huoli matelijaa, mutta en myöskään papukaijaa. Suulaasta akasta olen saanut tarpeekseni.

   NAINEN: - Hyvä on, siis mahdollisimman vähäpuheinen. No jos se on kiinalainen, niin ei se vielä juuri osaakaan suomea. Voitte olla huoleti. Meillä tunnetaan temput ja kikat. Vuosituhansien kokemus ja nykypäivän tietotaito.

   MIES: - Osaako se tehdä temppuja? Sepä hauskaa. Varmasti tuo minulle lohtua pitkinä pimeinä yksinäisinä iltoina. (Huokaisu).

   NAINEN: - Siihenhän heidät on koulutettu.

   MIES: - Koulutus ei saa olla liian pitkälle vietyä. Minulla on kaveri, jonka saksalaista alkuperää oleva lemmikki on käynyt jopa poliisikoulun. Mikä on ollut seurauksena? Kai kohtelu oli liian ankaraa, koska ystävästä on tullut äreä, salakavala ja päälle käyvä. Minuakin puri jo kättelyssä.

   NAINEN: - Eivät meikäläiset ole sellaisia. He raapivat ja purevat ja kuolaavat vain käskystä.

   MIES: - Ai mutta, etteivät vain ne kiinalaisetkin kuolaa? Olen kuullut, että yleensä sitä tekevät juuri sellaiset rodut, joilta naama on ikään kuin isketty lyttyyn. On vaikeuksia hengittämisessä.

   NAINEN: - Meillä ei tuollaista ole tapahtunut. Valvomme tarkoin lemmikkiemme turvallisuutta. Siitä sukutaulusta vielä. Niissä on valitettavasti puutteita. Joku väittää olevansa vanhaa aatelia, mutta osoittautuukin pohjasakaksi. Tosin tavallinen, arkinen yksilö, jopa sekarotuinen, voi olla kaikkein parasta seuraa. Älykäs ja helppohoitoinen.

   MIES: - Totta, olen siitäkin lukenut, että jalorotuiset sairastuvat helpommin. On korvatulehdusta, jos korvat riippuvat, on....

   NAINEN: - Afrikkalaista rotua olevia meillä ei ole tällä hetkellä ainuttakaan. Oli sellainen, jonka huulet riippuivat.

   MIES: - Tiedän, aika viston näköisiä, ja ne juuri kuolaavat sohvat ja matot pilalle. Rotu tietysti on tärkeä, koska se temperamentti ja tottelevaisuus voi olla kiinni siitä. Etenkin, kun olen tottumaton tässä puuhassa.

   NAINEN: - Minusta te olette ihmeen paljon selvillä erilaisista tapauksista. Onnitteluni. Tulette varmaan hyvin onnistumaan tässä yrityksessä. Asiasta toiseen, milloin voitte tulla noutamaan seuralaisenne, sen pienen kiinalaisen?

   MIES: - Koska pääsen töistä huomenna kahden jälkeen, sopisiko ennen kolmea?

   NAINEN: - Mikäs ettei. Milloin aiotte palauttaa hänet?

   MIES: - Palauttaa? Luulin, että saan sen omaksi.

   NAINEN: - Ette kai ole tosissanne? Tietenkin hän on palveluksessanne vain muutaman tunnin, korkeintaan pari päivää.

   MIES: - Puhutte palturia. Kaverini Timppa hommasi teiltä ystävän, rotu taisi olla irlantilainen, mutta hänellä on se yhä. On ollut jo kaksitoista vuotta. Timppa ei totisesti luovuta lemmikkiään kenellekään. Matkoillakin seuraa mukana.

   NAINEN: - Niin pitkiä sopimuksia emme valitettavasti pysty tekemään. Johan se olisi yhtä pitkäpiimäistä kuin oikea avioliitto. Luulisi, että sellaisesta olette saanut kylliksenne.

   MIES: - En kai minä sitä narttua vihille veisikään. Asuisimme vain mukavasti yhdessä minun lukaalissani. Hinnasta emme ole vielä puhuneetkaan. Käsitän, että rotu siihenkin vaikuttaa, mutta olen valmis suuriinkin kustannuksiin, kun vain saan jotakin sen vastineeksi.

   NAINEN: - Takaamme, että olette tyytyväinen, mutta se aika arveluttaa. Tulkaa tänne ja katsotaan, miten seuralaisenne suopuu teihin. Ehkä koeaika olisi hyödyksi?

   MIES: - Se vain passaa. Olen jo ostanut sille vuoteen ja ruokakupin. Ostanko myös joitakin leluja? Ja hihnan?

   NAINEN: - Lelut tulevat omasta takaa, kuten hihnat, ruoskat ja kahleet samoin. Ne kuuluvat hintaan.

   MIES: - Ruoskaa en aio käyttää. En käyttänyt vaimoonkaan, vaikka se oli niin pahasisuinen ja uppiniskainen. Aina oli mälkyttämässä vastaan.

   NAINEN: - OK, jätetään ne tykötarpeet pois. Siis näkemiin huomenna.

   MIES: - Ja osoite on siis Pääbulevardi 136?

   NAINEN: - Ei kun 135. Teidän mainitsemassanne rakennuksessa on suuri lemmikkieläinkauppa ja valtavat näyteikkunat. Emme ole saaneet pääkaupungin poliisia millään suostumaan edes vaatimattomampiinkaan ikkunoihin, joten toimitilamme sijaitsevat yhä edelleen sisäpihalla, rappu H.

   MIES: - Mi-mitä?

   NAINEN: - Hetkinen...Juu, kerroin tässä seuralaisellenne, että hän saa mennä ostamaan uuden punaisen mekon, koska tiedossa on noin antoisa keikka eronneen miehen luona. Neitonen lähettää kuumia  terveisiä...Hetkinen taas...Sano tyttö jotakin, suomeksi...(Kuuluu maiskutusta). Nagemiin, guldta.

   MIES: - Anteeksi, väärä numero.